Sofi Oksanen käytti sananvapautta, jonka isoisät lunastivat

Näkemys Hesarissa:





NÄKEMYS

Sofi Oksanen käytti sananvapautta, jonka isoisoisät lunastivat

Kirjailija ei sanonut mitään, mitä tanskalaiset eivät olisi tienneet ja tutkijat todistaneet.



Mikko Lehtonen



Sofi Oksanen käytti sananvapautta, jonka isoisoisät lunastivat



Vesilasissa myrskyää. Palkittu bestsellerkirjailija likasi omaa pesäänsä Tanskan television Deadline-ohjelmassa. Sofi Oksanen kanteli juuteille, että suomalaiset kiskovat viinaa ja hakkaavat vaimojaan hartiavoimin.



Mediassa kirjailijan sanomisista nostatettiin kohu. Kyse on "omalaatuisesta matkailunedistämistyöstä" (IL 24. 11.) ja "erikoisesta Suomi-kuvan kiillottamisesta" (AL:n verkkolehti 24. 11.). STT:n hätiin kutsuma maabrändäystyöryhmän jäsen Laura Kolbe ei pitänyt "hygieenisesti kivana", että Oksanen kritikoi "kutsuttuna vieraana pohjoismaisessa televisiossa kovasti omaa isänmaataan". Aamulehden pääkirjoitus 25. 11. piti kärjistämistä julkisuudessa sallittuna, "kunhan vain tyylitaju ei petä".



Tanskanmaalla saa kyllä, kiitos länsimaisen sananvapauden, pilkata Muhammedia minkä sielu sietää. Vaan jumalauta, näitä lakeuksia ei pilkata! Eikö Oksanen ole saanut kotimaastaan niin mainetta kuin mammonaa? Minkä tähden hänen piti nyt mennä puremaan itseään ruokkivaa kättä?



Eppu Normaali sanoi Murheellisten laulujen maassa (1982) saman kuin Oksanen tästä pohjoisesta ja kylmästä maasta, "jossa jo esi-isät juovuksissa totta kai hakkasivat vaimot lapset jos ne kiinni sai". Eppujen oli tarkoitus ironisoida kansallista itsesääliä, mutta ryhmän aikaansaannos kohosi nopeasti uusien kansallislaulujen kaanoniin. Viikolla yhtye pokkasi Suomi-palkinnon.



Miksi Sofi Oksasen esiintyminen Deadline-ohjelmassa sitten herätti pahaa verta? Eihän hänkään sanonut mitään, mitä tanskalaisetkaan eivät olisi jo tienneet tai suomalaiset tutkijat yhä uudestaan todeksi todistaneet.



Tähän saakka Sofi Oksanen on suuremmitta ongelmitta luettu "meihin suomalaisiin". Niin virolaisverta kuin goottikirjailijassa virtaakin, suomalaislukijat ovat voineet hänen tekstiensä äärellä eläytyä siihen, millaista on elo itäisen karhun lujassa syleilyssä silloin, kun rutistus panee haukkomaan henkeä.



Oksasen romaanien käännösoikeuksien myymisestä pariinkymmeneen maahan on riemuittu. Nyt näkevät saksalaiset ja muutkin, että meillä ei eletä missään huopatossutehtaassa – ainakaan enää. Kun Oksanen on tuotannossaan ruotinut veljien venäläisten piskuiseen veljeskansaamme kohdistamia sortotoimia, on tämä arvatenkin koettu siksi sananvapaudeksi, jonka puolesta isoisoisämme vuodattivat vertaan viime sodissa.



Mahtoivatko kohun nostattajat tulla kuitenkaan ajatelleeksi, että samaa suloista sananvapautta käytti myös Sofi Oksanen Juutinmaan valtakunnanverkossa. Kaikkien suomalaistenkaan ei ole pakko pitää kaikesta kotimaassa näkemästään ja kokemastaan eikä mielipiteitään tarvitse välttämättä pitää omana tietonaan, kun joku kerran kysyy.



Suomalaismediassa Oksasen sanomisia tulkittiin kovin yksipiippuisesti. Esiintymistä kommentoineilta jäi kaiketi huomaamatta (sikäli kuin olivat ohjelman ylipäätään nähneet), että Oksanen ei puhunut lihaa ja verta olevista suomalaisista. Hänhän nimenomaan tähdensi:



"En tarkoita, että suomalaiset olisivat väkivaltaisia yksilöitä, vaan että meillä on tietty väkivaltaisuuden perinne."



Oksanen ei antanut väärää todistusta kertoessaan, että viina ja nyrkinheilutus maistuvat useillekin suomalaismiehille ja että monet suomalaisnaiset kärsivät itsetunto-ongelmista. Hän ei kuitenkaan väittänyt, että tämä olisi yhtä kuin koko totuus kaikista suomalaisista.



Yksioikoiset tulkinnat Oksasen sanomisista tekivät suomenmielisille yhtä kaikki helpoksi nousta puolustamaan loukattua kansallista kunniaa.



Kiintoisaa kyllä suomalaisuus näyttäytyi puolustuksen puheenvuoroissa kovin monoliittiseksi. Vääriksi koettuja stereotypioita vastaan noustiin toisilla stereotypioilla.



Suomi-kuvasta Oksasen esiintymisen yhteydessä huolestuneet voivat miettiä, millaisia Suomea koskevia stereotypioita he itse toiminnallaan tuottivat. Huonoa suomalaista itsetuntoa koskevat stereotypiat tuskin hälvenivät kohun myötä.



Onneksi myrsky jäi kotoiseen vesilasiin eikä siis toivottavasti tuottanut uusia stereotypioita suomalaisista kaiken muun ohella myös suvaitsemattomana joukkona. Tällainen maine on tuskin Jorma Ollilan johdolla toimivan maabrändivaltuuskunnankaan haaveissa.



Kirjoittaja on mediakulttuurin professori.



---



Oikein hyvä kirjoitus. Vähän suhteellisuuden tajua medialle - ja lukijoille.

Vai onko se niin, että sellainen lukija kuin lehtikin; kohu-uutinen niellään pureksimatta ja sitä sitten kohkataan tunteella.