Onko muita, jotka haluaisivat nähdä kavereita kunnolla eikä vain nopean kahvittelun merkeissä?

Kahvittelukin on liikaa.

2-4 tuntia on minulle sopiva.

Moi, sulla on kuitenkin asiat hyvin. Täällä Suomessakin on tuhansia yksinäisiä jotka ei näe kavereita ollenkaan, koska niitä ei ole :(

Minä tykkään nähdä kahvittelun merkeissä, mutta kahvilassa, en toisen kotona enkä omassani. Tämä on tullut tavakseni ystävyyssuhteiden muututtua etäisemmiksi, kaverisuhteiksi. Kahvilasta on helpompaa lähteä tyyliin "pitää mennä, nähdään taas!" kun haluaa, eikä tarvitse kursailla eikä selitellä. Eri asia sitten ihmiset, joille todella haluan antaa aikaani ja joiden seurassa viihdyn ja voin olla oma itseni.

Jotkut ovat sellaisia, etteivät halua näkemiselle edes järjestää aikaa. He ehdottavat usein lyhyellä varoitusajalla, että nähtäisiinkö silloin siihen aikaan ja se on sellainen ota tai jätä-tarjous. Jos ei passaa, niin seuraavasta näkemisestä ei ole tietoa. Jos tälläiselle tyypille ehdottaa esim illanviettoa, niin sekään ei koskaan käy, koska kaikki aikataulut on täyteen buukattu. Syyt on vielä usein varsin naurettavia. Ei voi lähteä lauantaina iltaa viettämään, kun sunnuntaina on aikainen herätys jostain ihan turhasta syystä.

Kahvittelu on tyhjää parempi. Eikä hyvien ystävien kanssa tarvii siivota kämppää tai ottaa paineita.

Toki parasta on, jos voi olla pidempään yhdessä. Mulla on ystävä, jonka kanssa vietetään joskus koko päivä yhdessä ja ehkä kerran vuodessa nähdään niin, että yövytäänkin.

Minä olen siivonnut kavereistani ne, joita ei kiinnosta kunnolla nähdä. Koen sen lähinnä itselle haistatteluna jos joku lenkillä käyminen menee minun näkemiseni edelle.

Jos ne kunnolla näkemiset ovat sitä, että kuuntelen mitä toinen kertoo omista asioistaan ja kun minä puhun, ystävä kaivaa heti puhelimen esiin ja alkaa naputella sitä... En enää raivaa tällaisille ystäville yhtään ylimääräistä aikaa kalenterista. Voidaan nähdä pikaisesti kaupungilla muiden arjen asioiden lomassa, mutta en anna enempää ajastani tapaamisiin, joista en itse saa mitään.

Juu, serkkuni tekee aina lähtöä jo tunnin jälkeen vaikka ei oltaisi nähty jopa pariin vuoteen. Jää vain paha mieli noista pikavisiiteistä.

Meillä kahvittelu saattaa kestää hyvinkin 6 tuntia. Samalla turistaan ja joskus mennää yhdessä lenkille jne ja palataan sitten kaverin/minun luokse jatkamaan juttelua

Asua yhdessä viikko?

Minä taas en millään jaksa jos joku tulee meille ja kertoo heti että voi hyvin olla vaikka iltaan asti🤦‍♀️

Joo mulla on sun kaltaisia ystäviä, jotka haluaa tulla kesällä koko päiväksi kylään, grillata ja hengata aamusta iltaan asti. Mä taas en millään jaksaisi seurustella ja emännöidä koko päivää, mulle se 2-3 h kahvittelu ois just oikeanlaista näkemistä. Hirveän vaikea vaan on sanoa toiselle että ei teidän tarttis olla niin pitkään. Jostain syystä nuo kokopäivänkyläilijät haluaa muuten just nimenomaan tulla meille eikä niinpäin että me mentäis niille.

Hmm... mä tiedän oikein hyvin, miltä ystäväni näyttävät ja jos on jotenkin vähän unohduksissa, niin parin tunnin kahvittelun aikana palautuu oikein hyvin mieleen. En siis tarvitse tapaamisia, joissa saisin katsella ystävääni useiden tuntien ajan. Kahvittelut sopivat mulle oikein hyvin ja niihin löytyykin helpommin aikaa kuin pidempiin tapaamisiin. Tapaan siis mieluummin pari kertaa kuukaudessa kahvittelun merkeissä kuin pari kertaa vuodessa monta tuntia. Toisaalta mä pidän yhteyttä ystäviini lähes päivittäin ja kuulumiset tulee vaihdettua lähes heti, kun jotain uutta kerrottavaa tulee. Ja viestitellään muutenkin, keskustellaan viestein kaikesta maan ja taivaan välillä jne. Joskus saattaa mennä myöhään illalla usempikin tunti, kun vain viestitellään. Jos ei jaksa näpytellä, sitten soitetaan puhelimella. 

Oletko miettinyt, miksi sulle on niin tärkeää, että toinen on fyysisesti samassa tilassa kuin sinäkin? Ja nimenomaan pidempään kuin vain tunnin pari? Enkä nyt tarkoita, ettei se saisi olla sulle tärkeää vaan ihan miettisit, mistä se johtuu. Ikävää, jos sulla alkaa ihmissuhteet viilentymään tämän asian vuoksi. Ihmiset kuitenkin muuttuvat ja ennenkaikkea heidän elämäntilanteensa muuttuvat, joten aika monella nuoruuden "maailmanparannusillat"  vähenee, kun elämään tulee kaikkea muutakin aikaa ja voimavaroja vievää. 

Nykyään omaa aikaani vie työ, ja omasta kunnosta ja kodista huolehtiminen, ja puolisonkin kanssa olisi mukavaa viettää aikaa. Kun kerrankin on vapaapäivä, niin ei ensimmäisenä tule mieleen kuluttaa sitä kaverin kanssa hengaillen. Ehkä ekstroverteille se on juuri mahdollisuus virkistyä toisten ihmisten seurasta, mutta minä mieluummin virkistyn ja lepään omassa rauhassani.

Edellinen kirjoittaja puhui viestittelystä hyvin. Jos jonkun kanssa haluan jakaa elämäni tapahtumia, tulee ne kyllä jaettua viestein. Niin myös hytkyttyä naurusta toisen letkautuksille ihan samoin kuin joskus teininä. Siinä voi samalla tehdä kotitöitä tai vaikka lepäillä sohvalla.

Oletko ap perheetön?

Itselle sopii parin tunnin kahvittelu parhaiten, ja taitaa sopia kavereillekin, kun eivät koskaan muusta puhu. 

Tottakai, jos ollaan käyty vaikka jonkun mökillä, silloin ollaan pidempään, joku viisi tuntiakin vierähtää huomaamatta. Mutta jokaisella on niin paljon muuta, että kun aamulla pitää mennä töihin, ja illalla ehtiä tehdä seuraavan päivän ruoat, pestä pyykit ja vaikka mitä muuta, ei siinä jaksa koko iltaa jossain heilua. 

Mä näen tuttuja baarissa. Sinne kun menee, niin menee ryyppäämiseksi.

Ei. Koko pandemian aikana ei olla nähty ystävien kanssa ollenkaan. Teemme kaikki lähityötä sosiaali-ja terveysalalla ja tartuntariskistä saa ihan tarpeekseen jo näin. Olemme silti päivittäin tekemisissä etänä.

En välitä enää kuunnella tuntikausia, mitä kaverin muille tutuille kuuluu.