eskarilaisten rokotuksista
Miten teillä päin on eskarilaisten rokotus järjestetty (niiden, jotka tarvitsevat myös päivähoitoa)?
Ihmettelen vain kun täällä on ilmoitettu että perusterveitä 6 kk - 5 v. aletaan rokottaa maanantaina, mutta 6-vuotiaista ei ole tiedotettu mitään. Koululaisten lupalaput on kouluissa jo kerätty ja rokotukset parin viikon päästä.
Tuntuupa siltä että neuvolassa luulevat että kouluterveydenhoito hoitaa eskarilaiset ja päinvastoin..
Kommentit (2)
että neuvoloissa alkoi myös terveiden 3-6-vuotiaiden si-rokotukset.
Kävimme sen jo ottamassa, ainakin huomenna vielä neuvolat rokottavat tuon ikäisiä terveitä..
Meillä eskari koulun yhteydessä, ja "aamu- ja iltapäivätoiminta" on samassa paikassa mutta kuuluu sitten päivähoidon alaisuuteen. Minäkin mietin saako eskarilaiset vasta koululaisten joukossa, mutta Vantaalla siis aikaistettiin nyt 3-6-vuotiaiden rokotuksia.
Alkuperäisen suunnitelman mukaan kaikki 3-24-vuotiaat oli lyöty yhteen ryhmään, ja rokotukset olisivat olleet viidellä eri koululla. Hyvä näin, ettei nyt tarvitse missään massajonoissa jonotella!
juuri tänään soitin omalle terveysasemalle ja tarkistin asian (Helsingissä). Eli kun Helsinki nyt rokotuttaa 0-6-vuotiaita, niin eskarilaisten rokotukset hoidetaan neuvolassa myös. Koululaiset sitten hoidetaan koulussa.