Selibaatti on mullistanut elämäni
Selibaatissa jo 1,5 vuotta avioeron jälkeen. On mentaalisesti vakaampi olo ja muutenkin enemmän harrastuksia. Suosittelen. Muita selibaatissa?
Kommentit (15)
Suunnilleen saman ajan ollut nyt viimeisen eron jälkeen. Hyvä näinkin on olla.
M35
Mulla on vaan tuhonnut koko elämän. En ole saanut mitään iloa enkä hyötyä elämääni selibaatista. En kyllä keksi oikein enää mitään hyötyä sen katkaisemisestakaan. Niinkö seksi - ei, seksittömyys - ei-ei.
Seksi kun lähti, niin, ei tullut mitään ainakaan tilalle.
Muistan kun opiskeluaikoina olin pari vuotta ilman vakavampia parisuhteita.
Kävin säännöllisesti kuntosalilla. Päivät opiskelin yliopistossa ja illat ja viikonloput päälle Avoimessa yliopistossa.
Valtava määrä opintosuorituksia ja lihaksikas vartalo, kun energiaa ja aikaa ei mennyt sekstailuun ja parisuhteiluun.
32 vuotta tuli oltua selibaatissa. Sitten sain eka kerran naista.
Toki oma käsi tuli tutuksi.
Voisinpa luultavasti olla vaikka loppuelämäni ilman seksikumppania, mikäli nykyisen kanssa menisi poikki.
Vierailija kirjoitti:
Muistan kun opiskeluaikoina olin pari vuotta ilman vakavampia parisuhteita.
Kävin säännöllisesti kuntosalilla. Päivät opiskelin yliopistossa ja illat ja viikonloput päälle Avoimessa yliopistossa.
Valtava määrä opintosuorituksia ja lihaksikas vartalo, kun energiaa ja aikaa ei mennyt sekstailuun ja parisuhteiluun.
Entä nyt?
En tajua miten joku pystyy. Mulla on yksinkertaisesti niin voimakas libido ettei tuosta tulisi mitään. Toki hetken voi olla ilman, ei sitä jatkuvasti tarvitse olla nylkyttämässä jotain, mutta pitemmän päälle olisin kyllä todella onneton.
Mentaalisesti vakaampi olo - kertoo kaiken olellisen.
Aitoon läheisyyteen kykenemisen, siitä nauttiminen ja toisen ihmisen lämmön kaipaaminen, se on kuin katsoisit ulkona kylmässä talvi-illassa jonkun talon ikkunasta sisään ja näkisit siellä lämpimässä kaksi ihmistä, jotka aidosti nauttivat toistensa seurasta ja sinä olet siitä osaton, mitä heillä keskenään on.
Kun George Costanza joutui luopumaan seksistä, hänestä tuli huomattavasti fiksumpi:
Avioliitossa parikymmentä vuotta, nykyään asutaan kämppiksinä. Ei mitään fyysistä kontaktia noin pariin, kolmeen vuoteen. Meneehän se näinkin. Miksi pitäisi avioliitossa olla seksiä?
Vierailija kirjoitti:
Mentaalisesti vakaampi olo - kertoo kaiken olellisen.
Aitoon läheisyyteen kykenemisen, siitä nauttiminen ja toisen ihmisen lämmön kaipaaminen, se on kuin katsoisit ulkona kylmässä talvi-illassa jonkun talon ikkunasta sisään ja näkisit siellä lämpimässä kaksi ihmistä, jotka aidosti nauttivat toistensa seurasta ja sinä olet siitä osaton, mitä heillä keskenään on.
melkoista liirun laarimia
Toistakymmentä vuotta jo, ja olo niin hyvä ettei tulisi mieleenkään palata entiseen.
tuleeko yöllisiä siemensyöksyjä kuinka taajaan