Onko paniikkihäiriöstä kärsiviä paikalla?

Ei siitä neuvolassa varmaankaan olla sen kummemmin kiinnostuneita. Autetaan tietysti, jos apua kaipaa. Itse olen sairastanut paniikkihäiriötä jo vuosikymmenen ja nyt se on lääkityksellä täysin hallinnassa eikä rajoita normaalielämää millään tavalla. Käyn töissä ja elän normaalia arkea, vaikka välillä ajatuskin tuntui uskomattomalta.. Suosittelen lääkettä. Itselläni Sepram toiminut hyvin. Toinen mitä suosittelen lämpimästi on liikunnan harrastaminen. Se on minulla auttanut erittäin paljon.

Olen etsinyt paljon tietoa asiasta ja usein olen törmännyt tuohon sepram-lääkkeeseen. Siitä tuntuu olevan monilla hyviä kokemuksia.



Ehkä lääkäri osaa suositella parasta. Jotenkin vaan hassua mennä lääkäriin ja pamautta heti haluavansa lääkityksen. :)



Tiedän kuitenkin, etten voi näin elää elämääni eikä taatusti tee lapsellekaan hyvää, ettei äiti uskalla poistua kotoa ilman pelkoja. :(



Olin ja olen vaan huolissani, jos minun kykyni äitiyteen jotenkin kyseenalaistetaan tämän sairauden vuoksi. Ehkä sitten murehdin vaan turhaan.

Sen verran hyvin ne toimivat! Eikä paniikkihäiriöön annettava annostus yleensä edes ole yhtä korkea kuin masennukseen (siis samoja lääkkeitä käytetään kumpaankin). Tsemppiä! Elämästä tulee vielä ihan hyvää!

joutunut tilanteeseen, että paniikkihäiriöni olisi johtanut äitiyteni kyseenalaistamiseen. Olen asiasta yleensä hyvin avoin, mutta en mässäile sillä. Esitän sen samalla tavalla kuin joku puhuisi esim. diabeteksestä. Mulla nyt on tällainen juttu ja lääkityksellä tämä pidetään aisoissa. Ei sen kummempaa. Tämä sairaus ei määrittele minua ihmisenä. Sisäistä se ja puhu siitä siihen malliin, niin muutkin alkavat nähdä asian samalla tavalla.

eikä ole koskaan lääkärissä tai neuvolassa tai missään instanssissa epäilty kykyäni olla hyvä äiti. Toisaalta en ole paniikkihäiriön vuoksi käyttäytynyt mitenkään poikkeavalla tavalla. Lähinnä se myllerrys on vain sisälläni eivätkä sitä muut huomaa. Mielenterveystoimistosta olen saanut todella hyvin tukea etenkin raskausaikana ja vauvan syntymän jälkeen.

Ei kannata pelätä lääkitystä. Uusista lääkkeistä on tosi paljon apua paniikkihäiriöön.

Raskausaikana olisi tietenkin ihanteellisinta jos pystyisi olemaan ilman lääkkeitä, mutta tiedän monia jotka ovat niitä käyttäneet raskausaikana ja saaneet terveitä lapsia. Asiasta pitää etukäteen neuvotella lääkärin kanssa. Valoisaa tulevaisuutta sinulle!

ja olen aiheuttanut suurta kärsimystä läheisilleni, mutta en niinkään paniikkihäiriön takia. Yritän peittää omaa alemmuudentuntoani, kyvyttömyyttäni ja avuttomuuttani kyseenalaistamalla muita ihmisiä. Erityisen tuomitsevasti suhtaudun mielenterveyden problematiikkaan, koska se on yksi kipeimmistä heikkouksista omassa persoonassani. Älkää pelätkö että tulisitte leimatuksi paniikkihäiriönne takia; useimmat ihmiset eivät ole niin kusipäisiä kuin minä.

olen sairastanut kyseistä jo monet vuodet.. hoitona minulla on paniikkikohtauksiin diapam. rauhoittava joka todella rauhoittaa minua kohtauksessa. tosin eihän lääkkeen vaikutus ala heti joten olen joutunut monia miljoonia konsteja kokeilemaan. yleisin paikka missä kohtauksia saan ovat täynnä olevat bussit,kaupunki, kaupat ym.. kaikki mitä tapahtuu,tulee sinun pääsi sisältä. itsensä rauhoittaminen on keino, tosin yleensä hirvittävän vaikeaa. esim bussissa kun tuntuu että kohtaus tulee, otan lääkkeen ja kun odotan vaikutuksen alkamista, lasken vaikka laukustani montako koristeniittiä siinä on. hyräilen jotakin laulua mielessäni tai laitan toisen kämmeneni toisen ranteen päälle tunteakseni pulssini.. tämä on helvetti, josta tuntuu ettei pääse edes ajan kuluttua eroon. tosin minulla on muitakin psyykkisiä sairauksia mutta vittumaista tämä on, eikä tähän ikinä totu :(

murrosiässä kävin lääkärillä ja todettiin. Aikuisiällä paniikkihäiriö (lääkkeistä huolimatta) paheni niin pahaksi että sain ensimmäiset sydänkohtaukset 23 vuotiaana. Vihdoin 27 vuotiaana pääsin sairaseläkkeelle. Tuskin olisin elossa jos vielä kävisin töissä.



Paniikkihäiriö on vakava sairaus.

murrosiässä kävin lääkärillä ja todettiin. Aikuisiällä paniikkihäiriö (lääkkeistä huolimatta) paheni niin pahaksi että sain ensimmäiset sydänkohtaukset 23 vuotiaana. Vihdoin 27 vuotiaana pääsin sairaseläkkeelle. Tuskin olisin elossa jos vielä kävisin töissä.

Paniikkihäiriö on vakava sairaus.

Onneksi sait hoitoa. Nuo sydänkohtaukset kertovat että elimistösi on ollut melko stressaantunut jo pitkään. Paljonkohan verenpaineesi on ollut työaikana?

murrosiässä kävin lääkärillä ja todettiin. Aikuisiällä paniikkihäiriö (lääkkeistä huolimatta) paheni niin pahaksi että sain ensimmäiset sydänkohtaukset 23 vuotiaana. Vihdoin 27 vuotiaana pääsin sairaseläkkeelle. Tuskin olisin elossa jos vielä kävisin töissä. Paniikkihäiriö on vakava sairaus.

En tiennytkään.

Olen lapsesta asti ollut arka ja ujo, pelännyt tulevia asioita. 20v lääkärin diagnoosi oli keskivaikea paniikkihäiriö. Opiskelin lähihoitajaksi vaikka pelot olivat kovat ja jännitti kovin aina uudet harjoittelujaksot. Työelämään ei ollut helppo siirtyä opiskelun jälkeen kovin oli kamppailua joka päivä, silti olen koittanut olla oireista huolimatta töissä, olen syönyt useamman vuoden Cipralex 20mg ja välillä ohessa myös Diapamia koska lihasten jännittyneisyyteen. Työelämää olisi vielä jäljellä n. 30v , et laiskuudesta ei ole kyse! Olisi niin ihana olla ilman oireita eikä aina olla kovin ahdistunut ja jännittynyt. Joka päivä elämä on tämän sairauden kans kamppailua! Mut elettävä on ja jaksettava!

Elämä jo joka päiväistä kamppailua, edes lapsia en voi hankkia, raskausaika pelottaa, en voisi lääkitystä lopettaa. On vaan oltava lapseton senkin takia. Paniikkihäiriö sairauden kans eläminen on joka päiväistä kamppailua. Jäisin mielelläni eläkkeelle, mulla on vasta ikää mittarissa 30v. Uudet työpaikat pelottaa hurjasti, olen luonteeltani tunnollinen ja ahkera, en laiska vaikka niin usein niin ajattelevat et se on vaan laiskuutta, vakava sairaus se on! On mentävä päivä kerrallaan vaan eteenpäin, se on onni kuka ei tuu sairastuu tähän kyseiseen paniikkihäiriöön.

kehittyä isäni kuoleman jälkeen. Meni jokunen vuosi ennen kuin tajusin, että ahdistus johtuis paniikkikohtauksista. Kassajonoissa seisominen oli kauheaa, ja tavaroiden lastaaminen hihnalle. Tuntui että pyörryn. Myös junassa ja bussissa tulee ahdistusaaltoja.



Raskauksien aikana olen voinut hyvin, ei merkkiäkään paniikista,mutta nyt 3 lapsi 3 kk ja oireet alkavat palailemaan :( Söin ennen raskautta puolisen vuotta sepramia, mutta se vei orgasmit kokonaan, muuten se kyllä auttoi oloon.



En haluaisi taas alkaa syömään niitä lääkkeitä. Kokeilen nyt D-vitamiiniannostuksen nostoa ja omegaa...



KYllä tämä on vitsaus. Aina maha sekaisin kun pitäisi johonkin lähteä. Joka paikassa katsoo, että missä on lähin vessa :(

Täällä myös yksi kohtalotoveri.



Kassajonot (esim. kaupoissa) on itselleni tällä hetkellä ne pahimmat: oman vuoron odottelu toimettomana, kädet & sormet kylmenee ja menee tunnottomiksi, kädet alkaa täristä, sydän pamppailee niin lujaa ja äänekkäästi, että se meinaa tulla rinnasta ulos, jalat menee veteliksi, hengitys salpautuu, pyörryttää, päätä särkee, silmissä sumenee, koko elimistö huojuu kuin humalaisella, katse etsii pakopaikkaa ja tekee mieli paeta koko tilanteesta mahd. nopeasti... Ja jokaisen kohtauksen jälkeen menee vähintään tunti - kaksi tuntia että tokenee suht'normaaliksi ja saa elimistön rauhoittumaan.



Ilman beetasalpaajia jäisin vangiksi kotiini ja joutuisin lopettamaan kaikki sosiaaliset suhteeni miestäni ja ihan läheisimpiä lukuunottamatta. Itselläni ei ole paniikkihäiriötä diagnosoitu, mutta selkeästihän paniikkikohtauksia nuo ovat. Tätä on jatkunut jo reilusti yli kymmenen vuotta. Näin jälkeenpäin ajatellen olen kärsinyt samasta vaivasta jo lapsuudesta lähtien, joskin lievempänä.

Koitankin nykyään valita pikkukauppoja ja aikoija jolloin ei ole jonoa :( Kyllä elämä voi olla yhtä helvettiä



15

Ne alkoivat kun lapsella oli tosi vaikeeta koulussa aspergerin oireyhtymän takia, ennen kuin diagnoosi alkoi selventää asioita ja kaikki tuntuivat hyökkäävän lapsen päälle.



paniikkihäiriöhän on tavallaan pelkäämisen pelkäämistä, siinä pelottaa, että tulee kohtaus ja sit sitä alkaa rajoittaa elämäänsä samalla kun se pelkääminen provosoi uutta kohtausta.



Mulla ei ole varsinaista häiriötä, kohtauksia vaan tulee. Yritän olla antamatta valtaa niiden ennakoinnille tai pelkäämiselle.



Mulla auttaa se, kun saa otettua käsillä jostain kiinni, hyllynreunasta, toisesta kädestä, tarpeen vaatiessa joskus lattiastakin. Sit helposttaa jos suussa on jotain. Joku suklaa on tehokkain jos kohtaus on jo päällä, mutta ihan purkan jauhaminenkin ehkäisee kohtausta. Siinä mä sit seison, kassajonossa, hyllynreunaan takertuen, purkkaajauhaen, silmät kiinni ja sisäänhengityksiäni laskien. Näin kohtaus menee ohi. Luulen kyllä, että joskus joku on kiinnittänyt huomiota, mutta vain pari kertaa joku on kysynyt, että onko sulla kaikki hyvin. Mä oon vastannut, että vähän huimaa, mut se menee aina kohta ohi, ei hätää. Mulla on oikeus omiin kohtauksiini, ei mun tarvi niitä hävetä tai piilotella. Toivottavasti tämä asenne ennen pitkää vähentää kohtauksia.

Mulla auttaa se, kun saa otettua käsillä jostain kiinni, hyllynreunasta, toisesta kädestä, tarpeen vaatiessa joskus lattiastakin. Sit helposttaa jos suussa on jotain. Joku suklaa on tehokkain jos kohtaus on jo päällä, mutta ihan purkan jauhaminenkin ehkäisee kohtausta. Siinä mä sit seison, kassajonossa, hyllynreunaan takertuen, purkkaajauhaen, silmät kiinni ja sisäänhengityksiäni laskien. Näin kohtaus menee ohi. Luulen kyllä, että joskus joku on kiinnittänyt huomiota, mutta vain pari kertaa joku on kysynyt, että onko sulla kaikki hyvin. Mä oon vastannut, että vähän huimaa, mut se menee aina kohta ohi, ei hätää. Mulla on oikeus omiin kohtauksiini, ei mun tarvi niitä hävetä tai piilotella. Toivottavasti tämä asenne ennen pitkää vähentää kohtauksia.

Kiitti vinkeistä. Hyviä huomioita.

Itsekin olen huomannut jonkun suussa olevan, pureskelun ja syömisen hieman helpottavan kohtauksia. Siksi mukanani on pastilleja tms. lähes aina. Jonkinlainen sokerillinen naposteltava auttaa myös kohtauksen jälkeen: paniikkikohtauksen jälkeen itselleni tulee todella voimaton ja energiaton olo, tuntuu että verensokerit on laskeneet tosi alas ja raajat on ihan maitohapoilla ja vieläkin tärisevät & holtittomat.

Mun ongelmana ja kohtausten tehostajina on liiallinen ajattelu ja odottelu. Esim. kassalla käyminen ja ostoksien tekeminen menisi paljon pienemmällä paniikilla jos pystyisin vain menemään suoraan kassalle ilman odottelemista ja hoitamaan asiani ilman ylimääräistä aikaa liialliselle analysoimiselle ja itseni tarkkailulle. Mutta kun siinä on aina jotain hidastuksia matkalla, edellinen asiakas pakkaa liian hitaasti, myyjä ei löydä tuotteen viivakoodilla hintaa jne. Aika kuluu ja mitä kauemmin seison siinä toimettomana omaa vuoroani odottaen, sitä enemmän elimistölläni on aikaa aktivoitua paniikkireaktioon. Eikä asiaa helpota se, että tiedostan tämän jo alusta asti. Itseään ruokkiva kehä siis...

Mulla auttaa se, kun saa otettua käsillä jostain kiinni, hyllynreunasta, toisesta kädestä, tarpeen vaatiessa joskus lattiastakin. Sit helposttaa jos suussa on jotain. Joku suklaa on tehokkain jos kohtaus on jo päällä, mutta ihan purkan jauhaminenkin ehkäisee kohtausta. Siinä mä sit seison, kassajonossa, hyllynreunaan takertuen, purkkaajauhaen, silmät kiinni ja sisäänhengityksiäni laskien. Näin kohtaus menee ohi. Luulen kyllä, että joskus joku on kiinnittänyt huomiota, mutta vain pari kertaa joku on kysynyt, että onko sulla kaikki hyvin. Mä oon vastannut, että vähän huimaa, mut se menee aina kohta ohi, ei hätää. Mulla on oikeus omiin kohtauksiini, ei mun tarvi niitä hävetä tai piilotella. Toivottavasti tämä asenne ennen pitkää vähentää kohtauksia.

Kiitti vinkeistä. Hyviä huomioita.

Itsekin olen huomannut jonkun suussa olevan, pureskelun ja syömisen hieman helpottavan kohtauksia. Siksi mukanani on pastilleja tms. lähes aina. Jonkinlainen sokerillinen naposteltava auttaa myös kohtauksen jälkeen: paniikkikohtauksen jälkeen itselleni tulee todella voimaton ja energiaton olo, tuntuu että verensokerit on laskeneet tosi alas ja raajat on ihan maitohapoilla ja vieläkin tärisevät & holtittomat.

Mun ongelmana ja kohtausten tehostajina on liiallinen ajattelu ja odottelu. Esim. kassalla käyminen ja ostoksien tekeminen menisi paljon pienemmällä paniikilla jos pystyisin vain menemään suoraan kassalle ilman odottelemista ja hoitamaan asiani ilman ylimääräistä aikaa liialliselle analysoimiselle ja itseni tarkkailulle. Mutta kun siinä on aina jotain hidastuksia matkalla, edellinen asiakas pakkaa liian hitaasti, myyjä ei löydä tuotteen viivakoodilla hintaa jne. Aika kuluu ja mitä kauemmin seison siinä toimettomana omaa vuoroani odottaen, sitä enemmän elimistölläni on aikaa aktivoitua paniikkireaktioon. Eikä asiaa helpota se, että tiedostan tämän jo alusta asti. Itseään ruokkiva kehä siis...

kauppapanikoijia. Jos me kaikki seistäis samassa jonossa ja tiedettäisi että jokainen kärsii samasta vaivasta, niin mahtaisko ahdistus helpottaa ? Itselleni ainakin hetkellisesti auttoi se tieto että kari Hietalahtikin kärsii paniikkihäiriöstä. Se otsikko oli jossain lehden kannessa tai lööpissä ja kun sitä siinä jonossa katsoi niin tuntui vapauttavalta huomata etten ole ainoa. Nyt se tunne on painunut unholaan ja kadehdin jokaista rentoa jonossaseisojaa ja kaupassakävijää.

Eteen sattuu hidas mummo.. tuotteessa ei hintaa ja myyjä alkaa soittelemaan... pankkikortti ei meinaa toimia.. mummo ei muista tunnuslukuaan...

Mulla auttaa se, kun saa otettua käsillä jostain kiinni, hyllynreunasta, toisesta kädestä, tarpeen vaatiessa joskus lattiastakin. Sit helposttaa jos suussa on jotain. Joku suklaa on tehokkain jos kohtaus on jo päällä, mutta ihan purkan jauhaminenkin ehkäisee kohtausta. Siinä mä sit seison, kassajonossa, hyllynreunaan takertuen, purkkaajauhaen, silmät kiinni ja sisäänhengityksiäni laskien. Näin kohtaus menee ohi. Luulen kyllä, että joskus joku on kiinnittänyt huomiota, mutta vain pari kertaa joku on kysynyt, että onko sulla kaikki hyvin. Mä oon vastannut, että vähän huimaa, mut se menee aina kohta ohi, ei hätää. Mulla on oikeus omiin kohtauksiini, ei mun tarvi niitä hävetä tai piilotella. Toivottavasti tämä asenne ennen pitkää vähentää kohtauksia.

Kiitti vinkeistä. Hyviä huomioita.

Itsekin olen huomannut jonkun suussa olevan, pureskelun ja syömisen hieman helpottavan kohtauksia. Siksi mukanani on pastilleja tms. lähes aina. Jonkinlainen sokerillinen naposteltava auttaa myös kohtauksen jälkeen: paniikkikohtauksen jälkeen itselleni tulee todella voimaton ja energiaton olo, tuntuu että verensokerit on laskeneet tosi alas ja raajat on ihan maitohapoilla ja vieläkin tärisevät & holtittomat.

Mun ongelmana ja kohtausten tehostajina on liiallinen ajattelu ja odottelu. Esim. kassalla käyminen ja ostoksien tekeminen menisi paljon pienemmällä paniikilla jos pystyisin vain menemään suoraan kassalle ilman odottelemista ja hoitamaan asiani ilman ylimääräistä aikaa liialliselle analysoimiselle ja itseni tarkkailulle. Mutta kun siinä on aina jotain hidastuksia matkalla, edellinen asiakas pakkaa liian hitaasti, myyjä ei löydä tuotteen viivakoodilla hintaa jne. Aika kuluu ja mitä kauemmin seison siinä toimettomana omaa vuoroani odottaen, sitä enemmän elimistölläni on aikaa aktivoitua paniikkireaktioon. Eikä asiaa helpota se, että tiedostan tämän jo alusta asti. Itseään ruokkiva kehä siis...

Ja itselleni se kohtaus useimmiten tulee aina sellaisessa vaiheessa, ettei perääntyminen tai jonkinlaisen aikalisän ottaminen rauhoittumiselle ole enää mahdollista. Voisihan sitä tietenkin napata tavaransa hihnalta muiden jonottajien kummastukseksi juuri ennen omaa vuoroa ja juosta hyllynväliin rauhoittumaan tai jättää tavarat hihnalle ja paeta koko kaupasta ulos, mutta jotenkin en pysty edes liikkumaan yhtään ylimääräistä kuin on pakko. Etenen haparoivin askelein, raajoja paleltaa ja pistelee, katse pälyilee, yritän näyttää mahdollisimman rauhalliselta ja pelkään käsieni tärinän ja ääneni värisemisen paljastuvan viimeistään maksuvaiheessa. Sydän pumppaa verta ja pamppailee kuin viimeistä päivää.

Ikään kuin en tahdo paljastaa muille ihmisille miten rikkinäinen ja vajavainen surkimus olen oikeasti ulkokuorestani riippumatta. Tämä on todella raskasta. :(