"Minulla ei kerta kaikkiaan ole kunnianhimoa eikä varsinkaan kilpailunhalua."

Ha-ha 😂 Minulla on laudaturin paperit ja rakastin aina opiskelua; löytyy sekä yliopitotutkinto että AMK-tutkinto. Mutta ei minkäänlaista kunninhimoa ja taivoitteellisuutta. Kilpailua en siedä olleenkaan - häivyn välittömästi. Tosin mulla on Asperger 🤷🏻‍♀️ Nykyisin olen työkyvyttömyyseläkkeellä.

Minulla ei ole myöskään ollut koskaan kunnianhimoa ja kilpailunhalua, jos mahdollista, vielä vähemmän. Tein työuran kuitenkin ihan arvostetussa, hyväpalkkaisessa ammatissa. Ei se mitään haitannut, etten tavoitellut korkeampaa asemaa tai enempää valtaa, niitä riitti, jotka sitä halusivat. Nyt kun en ole enää työelämässä, on ihanan rentoa, kun ei tarvitse edes teeskennellä, että kiinnostaisi kilpailla. Mutta se pitää sanoa, että arvostan ihmisiä, jotka pyrkivät aina parempaan ja ovat halukkaita vastuunottoon ja johtamiseen,  heitä tarvitaan ja heissä se uudistuminen ja kasvu tapahtuu ja he sitä tuovat työyhteisöihin. 

Tuo otsikon lause olisi ihan näppärä sanoa työpaikkahaastattelussa, kun joutuu hakemaan epämieluisaa paikkaa.

Onhan se myönnettävä, että itselle on ollut aina aika yhdentekevää mitä tekee työkseen ja mikä sen palkkaus on. Nyt olen vakituisesti työssä jossa brutto 2430.

Toisaalta heti sen jälkeen kun aloin treffailemaan naisia ja useimmilla näistä oli hienoja titteleitä ja olivat myös todella kiinnostuneita miehen koulutuksesta ja työstä niin havahduin hakemaan yliopistoon ja pääsin jopa aika lähelle sisäänpääsyä.

Näin jälkikäteen ajateltuna toivon, että olisin nuorena kärsinyt jonkin yliopiston tai amk:n, että kelpaisi paremmin naisille.