Lue keskustelun säännöt.
Elämäni on täysin jämähtänyt, tarvitsen apua.
08.12.2009 |
Olen 28-vuotias, mulla on vain peruskoulu käyty, ja olen ollut työttömänä (vaikken täysin toimettomana) nyt kai 5 vuotta.
Taustaa: sairastuin masennukseen 12-vuotiaana ja siitä lähtien 28-vuotiaaksi olin masentunut. Lukiossa lintsasin koulusta, en jaksanut lukea ja ahdisti koko koulunkäynti. 2 lukiovuoden jälkeen päätin vaihtaa koulua, menin opistoasteen kouluun jossa sain opiskella rakastamaani alaa. Olin sen verran lahjakas että selvisin opinnoista aika vähällä. Sitten tapasin mieheni, joka asui ulkomailla. 2:n opintovuoden jälkeen menimme naimisiin ja muutin ulkomaille. Luulin sieltä löytäväni vastaavan koulun jossa jatkaisin opintojani.
Koulua ei kuitenkaan löytynyt. Vajosin syvemmälle masennukseen, olin yksinäinen ja vieraassa maassa, en puhunut edes sen kieltä. Vuoden siellä asumisen jälkeen aloin oppia kieltä. Aloin hakea töitä lastenhoitajana/kodinhoitajana, mutta ne yleensä loppui lyhyeen. Joskus sain potkut, joskus lopetin itse, kun en jaksanut sitä. Olin masennukseni takia tosi sulkeutunut enkä muutenkaan ollut oikein hyvä lasten kanssa. Aloitin myös alaani liittyvässä vapaaehtoistyössä, josta nautin.
5 vuoden ulkomailla asumisen jälkeen kyllästyin tilanteeseeni ja muutin toiseen kaupunkiin, n. tuhannen kilometrin päähän miehestäni, ja aloitin taas opinnot. Miehen oli tarkoitus hakea sieltä töitä ja seurata perässä, mitä ei kuitenkaan koskaan tapahtunut. 2:n vuoden jälkeen (jälleen valmistumatta) avioliittomme oli kriisissä ja jouduin muuttamaan takaisin, koska halusin pelastaa avioliittomme. Sen jälkeen vajosin niin syvälle masennukseen että päätin vihdoin hakea apua (tai oli pakko, en enää jaksanut) ja sain lääkkeet ja aloitin säännölliset terapiat. Siitä on nyt 2 vuotta ja nyt olen täysin toipunut pitkästä masennuksestani.
Ongelma onkin nyt se, että en tiedä, miten normaali ihminen elää. En tiedä mitä elämältä haluan, enkä tiedä miten löytäisin sen. Olen täysin hukassa itseni kanssa. Tämä päämäärättömyys aiheuttaa myös sen, että arjen pyörittäminenkin on vaikeaa. Saan juuri ja juuri tehtyä pakolliset asiat, mutta talo ei ole mitenkään kauhean siistissä kunnossa. Tuntuu turhalta laittaa aikaa siivoamiseen, kun on niin paljon tärkeämpiäkin asioita mietittävänä, kuten mitä tekisin elämälläni? Silti mulla ei oo hajuakaan, mistä löydän sen mitä haluan.
Rakastan edelleen sitä alaa, mitä opiskelin, mutta täällä mulla ei ole mahdollisuutta sitä opiskella. Suunnittelemme muuttoa Suomeen, jossa se mahdollistuisi, mutta muutto saattaa pahimmillaan olla vasta vuoden tai parin päästä. Tuntuu että tulen hulluksi täällä neljän seinän sisällä... kertokaa mulle miten tietää mitä haluan?
Kommentit (14)
Minulle tulee vaikutelma, että olet kovin lyhytjänteinen, ehkäpä juuri tuon masennuksen takia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tuommoinen päättämättömyys ja vetämättömyys ovat masennuksen klassisia oireita. Voi olla, että sulla ei ole niin huono ja selvästi masentunut olo kuin oli ennen, mutta et sä mun mielestäni vielä kokonaan toipunutkaan ole. Tuo saattaa olla vielä masennusoireitta, ei siis sua itseäsi ja sun kyvyttämyyttäsi tai saamattomuuttasi tai muutakaan. Ota se huomioon. Älä ainakaan jätä niitä lääkkeitä yhtäkkiä pois.
En tiedä, mikä tämä sun unelma-alasi on. Jos tilanne nyt kuitenkin on sellainen, ettet voi tehdä sillä töitä ennen koulutusta etkä voi saada koulutusta muuttamatta Suomeen niin tekisin itse kaksi valintaa: 1) muuttaisin Suomeen NYT heti tai ainakin heti seuraavaan saumaan, jossa voisit aloitttaa opiskelut (oletan, että sulla menee lukukausi tai lukuvuosi että saat järjestettyä opiskeluoikeudet kuntoon) ja 2) opiskelisin jotain lähellä sitä olevaa tai muuten hyödyllistä alaa tällä välin. Mene jollekin kurssille, vaikka vain community collegeen tai kansanopistoon tai mikä se nyt siellä sun nykyisessä maassasi onkaan. Näin saat arkirutiineista taas kiinni ja jotain tulevaisuuden eteen alulle.
Kolmas mahdollisuus on, että etsit itsellesi uuden alan, jota voit opiskella siellä. Nyt. Harvalle meistä on olemassa yksi ainoa oikea ala.
Ja hei, se vapaaehtoistyö ON vapaaehtoista. Ei sun ole pakko tehdä sitä enää, jos koet sen ahdistavaksi. Susta todennäköiseti ei ole edes täyttä hyötyä siellä, jos itse koet sen ahdistavaksi. Lopeta vaan, äläkä ajattele liian kilttejä ajatuksia heidän ongelmistaan sen lopetuksen seurauksena. Kyllä he järjestävät jotain kun sinä lopetat, ja he selvittävät omat ongelmansa. Ei se ole sun asia. Mieti sinä vain itseäsi ja omaa toipumistasi, sillä se ON sun tehtävä.
Vastaan illansuussa tarkemmin, en nyt ehdi.
ap
Kyllä, olen luonteeltani hyvin lyhytjänteinen, aina ollut, ja se toki vaikeuttaa osaltaan tätä kaikkea.
Lopetin lääkkeeni toukokuussa, eli olen nyt ollut ilman lääkitystä 7 kk. Ensimmäiset 5 kk meni tosi hyvin, nyt sitten kai syksyn pimeys on tuonut alakuloisuutta ja pientä ahdistusta. Pientä silti verrattuna siihen mitä en on joskus ollut. Myönnän, että masennuksen oireita on, mutta koska saan vielä arkea jotenkin pyöritettyä, en halua aloittaa taas lääkitystä. Nyt kun olen vihdoin päässyt niistä eroon en hevillä kyllä aloita uudestaan. En tiedä, tulisiko silti käydä terapiassa... mulla on hyvä hoitosuhde psykiatrini kanssa ja se varmasti kunnioittasi päätöstäni olla ilman lääkkeitä. On myös päiviä, jolloin olo on ihan hyvä...
Suomeen muuttaisin nyt heti jos se olisi mahdollista. Menneisyys on kuitenkin osoittanut että erossaolo miehestä ei ole hyvä idea, ja jommallakummalla meistä täytyisi olla hyvä työ Suomessa, jos sinne muuttaisimme. Miehen ala on vielä harvinaisempi kuin minun ja hänelle ei ole töitä Suomessa, eli hänen olisi joko aloitettava oma bisnes siellä (mitä ei ihan hetkessä tehdä) tai vaihtaa alaa kokonaan. Hän on halukas vain ensimmäiseen vaihtoehtoon.
Tuo opinto-oikeusasia on jotain mitä en ole aiemmin ajatellutkaan. Voiko sen menettää ilman että siitä ilmoitetaan? Pitääpä ottaa selvää. Olen luullut että mulla olisi vielä opinto-oikeus. Jos mulla se on, voisin toki jo hakea Suomessa kouluihin, mutta se olisi aika päämäärätöntä, kun emme vielä edes tiedä mihin päin Suomea muuttaisimme.
Tuo kurssien ottaminen odottaessa on toki ihan hyvä vaihtoehto, mutta ovat perhanan kalliita täällä päin, eikä niitä ole edes paljon tarjolla, koska olen alallani jo aika pitkällä taidoiltani. Ne joista olisi jotain hyötyä, olisivat montasataa euroa muutaman päivän kurssi... Täällä ammattiopiskelu taas on paitsi kallista, myös vaikeaa siksi kun mulla ei ole edes sitä lukiota tehtynä. Eli yliopistoihin pääsy lähes mahdotonta. Omaa alani voisin päästä opiskelemaan (ja pääsinkin) taitojeni puolesta, mutta jos opiskelisin jotain muuta alaa, ei se olisikaan niin helppoa. Mutta täytyy ottaa selvää vaihtoehdoista.
Vapaaehtoistyön jättämisestä... se ei ole helppoa siksi, että mulla on siinä tällä hetkellä iso organisointivastuu, eikä ole ketään joka voisi siirtyä suorilta tehtävääni, jos sen jätän. Lisäksi teen sitä ystäväni kanssa ja jättäisin hänet täysin pulaan, jos lähtisin. Yritän kyllä jo järjestellä asioita niin, että lopulta voisin lähteä, mutta tulee todennäköisesti kestämään kuukausia, että se on mahdollista. Toki jos saisin työn joka menisi vapaaehtoistyön kanssa päällekkäin, olisi heidän pakko vaan keksiä muita ratkaisuja.
Uuden alan etsiminen vois olla mahdollista, mutta miten sellanen etsitään..?? Mulla ei oo hajuakaan mitä muuta voisin tehdä...
ap
jos jollakin ois jotain sanottavaa vielä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Teen edelleen sitä vapaaehtoistyötä, mutta olen täysin menettänyt motivaationi sen suhteen. Mun on kuitenkin pakko jatkaa sitä, koska ei ole ketään korvaamaan mua. Teen sitä kolmena päivänä viikossa plus valmistelu sitä varten. Sekin tuntuu nyt vankilalta, ei kehitä mua enää mitenkään. Voisin toki hakea töitä vaikka vaatekaupoista, mutta en ole varma haluanko sitäkään.
Tästä kaikesta johtuen olen alakuloinen ja ahdistunut nyt lähes joka päivä.
ap
joidenkin kohtalo tai työ on joutua kodittomiksi alkoholisteiksi.
jos kutsumus on se niin sille ei voi mitään. sisimmissäsi tiedät mikä olet ja mitä haluat tehdä vai haluatko tehdä ollenkaan mitään. ei ole pakko haluta mitään.
yhteiskunnassa pitäisi tehdä asioita ihanteiden mukaan. silti aina osa porukasta jää kodittomiksi omasta tahdostaan ja jotkut aloittavat alkoholistin, toiset narkomaanin uran. nämä ovat joidenkin nakkeja.
aina jonkun pitää tehdä ne hommat niiden hommien funktio on epäonnistuminen vaikka he onnistuvat omalla tiellään täydellisesti siinä roolissa joka heidän sisälleen on rakentunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse ehkä kokeilisin kaikkia mahdollisia hommia, kunnes joku kolahtaisi. Luultavasti mikään ei kolahda pidemmän päälle. Harvassa ovat ne ihmiset, jotka juhlivat joka päivä sitä, mitä tekevät. Itse minulta meni aika paljon aikaa, että pääsin siihen, mitä halusin tehdä, ja nyt parin vuoden jälkeen olen täysin kyllästynyt. Ja mikä ihme on tämä salaperäinen ala, jota ei voi tehdä kuin Suomessa. Ehkä ekaks kuitenkin kannattaa jotenkin yrittää päästä oman pään ympärillä pyörimisestä eroon. Kavereita, menoa, shoppailua, liikuntaa, lukemista, kivaa lorvimista, viini-iltoja. Savoir vivre.
Jos luokalliselta oppilaita kysyttäisiin. Haluaisitko isona kodittomaksi alkoholistiksi? Niin tuskin kovinkaan monen käsi nousisi pystyyn. Silti joku oppilas kokee kyseisen elämäntyylin omaksi kohtalokseen. Siitä tulee hänen juttunsa mihinkään muuhun hän ei kykenisi.
Se on pelottavaa mutta totuus.
joidenkin kohtalo tai työ on joutua kodittomiksi alkoholisteiksi.
jos kutsumus on se niin sille ei voi mitään. sisimmissäsi tiedät mikä olet ja mitä haluat tehdä vai haluatko tehdä ollenkaan mitään. ei ole pakko haluta mitään.yhteiskunnassa pitäisi tehdä asioita ihanteiden mukaan. silti aina osa porukasta jää kodittomiksi omasta tahdostaan ja jotkut aloittavat alkoholistin, toiset narkomaanin uran. nämä ovat joidenkin nakkeja.
aina jonkun pitää tehdä ne hommat niiden hommien funktio on epäonnistuminen vaikka he onnistuvat omalla tiellään täydellisesti siinä roolissa joka heidän sisälleen on rakentunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toivottavasti ja ilmeisesti selvisitte myös aviokriisistä. Huomattavia saavutuksia kumpikin! Pystyt aivan varmasti hoitamaan kotiasi ja miettimään tulevaisuuttasi yhtä aikaa. Siivoaminen on arjen hallintaa, tuottaa mielihyvää ja antaa päivälle/ viikolle rytmiä. Se ei ole turhaa. Älä myöskään väheksy vapaa-ehtoistyötäsi. Elät vieraassa maassa, sinulla on rankkoja aikoja takanasi. Tietämättä tarkemmin mitä se vapaa-ehtoistyö on kuvittelen, että sen kautta saat sosiaalisia kontakteja, kielitaitosi kehittyy ja saat omaa elämää. Ja sekin jäsentää omalta osaltaan aikaasi.
ammatinvalintatesti?
voisko sun opintoja tehdä etänä sieltä suomeen? siis jotakin, et pääsisit edes vähän eteenpäin omassa alassa/opinnoissasi? tai sit jos aina välillä tulisit suomeen esim. tenttiin tms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ehkä se toisilla on vaan tätä. En ole lahjakas missään ja nuoruuteni meni kun yritin elää vanhempieni mieleistä elämää. En tiedä,siinäkö se sitten meni, se ymmärrys siitä mitä itse haluaa.
Nyt opiskelen iltalukiossa pikkuhiljaa ja elämänkauhun yllättäessä ajattelen että kunhan nyt selviän tästä hetkestä.
Olen kuitenkin opiskellut yhden yliopistotutkinnon. Nyt opiskelen avoimessa yo:ssa toista alaa.
Olen työtön. Olen täysin hukassa sen suhteen mitä haluan elämässäni tehdä. Minulla on ihana perhe, mutta muuten kaikki on sekavaa. Enpä olisi joskus vähän päälle 20-vuotiaana uskonut, että vielä kymmenen vuodenkin kuluttua etsin omaa paikkaani ja osittain etsin myös itseäni...
Hiukan kyllä ihmettelen miten joku kodittomuus tai alkoholismi liittyy minuun. En elä köyhyydessä koska miehelläni on suht hyväpalkkainen työ.
Anyway. Alani työtä voisi toki tehdä täälläkin, mutta ei ilman koulutusta. Ja taas täällä missä asun, ei ole alan koulua. Ala on vähän harvinaisempi, luova ala, mutta en halua kertoa mikä koska en halua että mut tunnistetaan. Suomessa on enemmän mahdollisuuksia sitä opiskella, ja sitä kautta sitten saada työtäkin.
Ihan hyvä pointti tuo, että pitää vaan kokeilla kaikkea mahdollista. Ehkä olenkin vähän jämähtänyt tuohon alaani, joka on ollut unelmani lapsesta asti. Että kun en voi sitä opiskella niin en sitten tee mitään muutakaan. Ja totta on, et pitäisi olla enemmän liikkeessä. Niin helposti jään koko päiväksi sisälle, ja surffaan vaan netissä, kun ei muuta elämää ole.
ap