Lue keskustelun säännöt.
Suuri suuri uusperhe ongelma
07.12.2009 |
On nimittäin se, etten ihan kauhean kamalasti pidä mieheni lapsista. Vaikka miten paljon yritän, musta vain tuntuu että musta ei ole rakastamaan toisen lapsia ja se tuntuu kamalalta. Rakastan heidän isäänsä nimittäin aivan julmetusti enkä todellakaan halua erota hänestä eikä hänkään musta.
Onko kenelläkään vastaavaa kokemusta? Miten pitkään menee, että lapsien ja äitipuolen välille syntyy jotain positiivista, jos alussa näin ei ole? Lapset itse pitävät musta kyllä ja välillä sanovat äidiksikin mikä taas musta on hyvinkin epämiellyttävää. En ole heidän äitinsä, en halua olla heidän äitinsä.
Mutta silti, haluan suojella heitä, olla heille hyvä, en näytä heille etten aina niin kamalan hirveän kovasti pidä heistä ;) Olen tasavertainen mutta ehkä hieman etäinen heitä kohtaan.
Ihan turha tulla sanomaan, että eroa lasten isästä, sitä en aio tehdä, vaan halua ratkaista tämän niin että meillä kaikilla on hyvä olla. Uskon vakaasti etten ole tunteideni kanssa yksin, vaan Suomessa on satoja muitakin äitipuolia ketkä tuntevat näin. En anna omien fiilisteni millään lailla vahingoittaa lapsia, sitä en tee. He ovat lapsia ja heitä täytyy suojella. Olen useinkin monessa asiassa heidän puolellaan jos isänsä rähjää heille turhista. Vahingoitan tässä ehkä enemmän itseäni vain koska minun sisällänihän nämä tunteet ovat. En näytä niitä ikinä muille.
Olemme siis uusperheuran alussa, yhteistä elämää 1,5 vuotta takana. Miehen lapset ovat meillä joka toisen viikonlopun, eli eivät kovinkaan usein. Lasten äiti on tosi mukava ja olemme hyvissä väleissä, soittelemma silloin tällöin ja puhumme lasten jutuista. Silti kummastuttaa nämä minun ajatukseni ja mietteeni, miksi en osaa rakastaa heitä.
Kommentit (13)
lapsia ellet heitä rakasta. Se tunne tulee tai ei tule.
Ole heille se turvallinen aikuinen ja yritä tutustua heihin pikku hiljaa. Voit vaikka välillä lähteä lenkille kun lapset ovat teillä; sekin auttaa.
Äitipuolen rooli ei ole helppo; olen itsekin äitipuoli ja käynyt noita samoja asioita mielessäni läpi. Minua on helpottanut suunnattomasti se, että mieheni on hyväksynyt ajatukseni ja tunteeni; en varmaan koskaan rakasta hänen lapsiaan mutta haluan heidän silti olevan osa elämäämme.
Kaikki ei mene aina niin kuin luulisi. Olen itse erittäin lapsirakas ja minulle oli yllätys millaisia tuntemuksia äitipuolen roolissa voi tulla.
Olen puhunut paljon asiasta myös kälyni kanssa.
Älä yritä pakottaa itseäsi tuntemaan sellaista, mitä et tunne. Muista, että se ei tee sinusta yhtään sen huonompaa ihmistä.
t. äitipuoli, joka ei rakasta miehensä lapsia
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ap:lle sanoisin, ei sun tarvitse niitä lapsia rakastaa. se mitä jo teet on riittävästi.
Olen hyväksynyt tilanteen ja päättänyt olla turvallinen aikuinen lapsille, en muuta. Luulen että miehelläni on sama fiilis omaa lastani kohtaan, tosin hän asuu meillä aina ja noi toiset vain silloin tällöin.
Pärjätkäämme siis näillä, meilläkään ei ole exien mitään ongelmia.
ei sinun tarvitse rakastaa miehesi lapsia. Ei se ole helppoa eikä se tapahtu tahtomalla. Heissä on ja tulee aina olemaan jotain sellaista, mikä sinusta tuntuu vieraalta ja ehkä vaikealta hyväksyä. Niin se vain on.
Se riittää, että olet lapsille niin hyvä kuin kykenet. Huolehdit heistä, puhut heille ystävällisesti, otat heistä vastuuta silloin kun he ovat heillä.
Jos lapset kaiken lisäksi ovat teillä vain joka toinen viikonloppu, et loppujen lopuksi edes voi oppia tuntemaan heitä kovin hyvin. Silloin sinulta ei voi odottaa äidiksi asettumista. Olet isän kumppani ja perheen toinen aikuinen, ja se riittää.
Oletko lukenut Maija Rauhan Äitipuolen käsikirjan? Siitä voisi olla sinulle iloa.
Pystytkö puhumaan miehesi kanssa siitä, mitä tunnet lapsia kohtaan? Ei varmaan kannata paukauttaa, että ipanat ärsyttävät, mutta kuitenkin voisi olla hyvä, että mieskin tietäisi, mitä sinä tunnet.
Olen itse lähiäitipuoli ja kamppailen toisinaan samojen tunteiden kanssa kuin sinä. Haluaisin rakastaa lapsipuoliani samoin kuin omiani, mutta aina se ei onnistu. Pyrin kuitenkin aina kohtelemaan heitä kaikkia hyvin ja mahdollisimman tasapuolisesti. Nämä aikuisten luomat tilanteet eivät ole lasten vastuulla - eivätkä heillä ole keinoja niitä korjata.
Miksi vain naiset ovat näin tunnekylmiä? Ja miksi naiset olettavat että uusi mies on ihan innoissaan automaattisesti ryhtymässä ex-liittonsa lasten uudeksi isäksi? Ja itse ei sitten kykene samaan? Ihan mielenkiinnosta kyselen.
Ehkä se on biologiaa, miehet ei muutenkaan voi olla varmoja isyydestään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ehkä naiset ihan itse olettavat, että heidän kuuluu sitä ja tätä ja tuntea tietyllä lailla. Ehkä miehille alunperinkin (biologinen isyys) se lapsi vain tulla tupsahtaa ja he opettelevat sitten rakastamaan sitä pikku hiljaa. Vauvoilla ei ole edes ärsyttäviä tapoja (sellaisia joista voisi ärsyyntyä oikeasti, toki itkevät joskus paljonkin, mutta eivät voi oikein vaikuttaa tilanteeseen) ja sitten kun niitä tapoja alkaa tulla, ovat jo muodostanut tunnesiteen lapseen. Ehkä naiset helpommin olettavat tunteita olevan eivätkä voi toimia pelkän rationaalisuuden voimalla ja sitten kun niitä tunteita ei olekaan niin onkin tosi vaikeaa.
Minusta tuntuisi, että sellaisia lapsia joita näkee vain joka toinen viikonloppu voi olla vaikea oppia rakastamaan tuossa ajassa. Vähän sama jos jotkut naapurin lapset muuttas meille aina joka toinen vkoloppu. Ärsyttäs
ja ihan hyvät välit mieheni tyttärien kanssa. En rakasta heitä - enkä usko että toisten lapsia voi rakastaa. Alku oli hankalaa varsinkin vanhemman tyttären kanssa joka silloin 7v. Meidän välit parani oikeastaan kun lasten pikkusisko syntyi 7v sitten. Se yhdisti jotenkin hurjasti kaikkia (mullakin 3 lasta ed liitosta). Riittää että arki toimii ja että säännöt on samat kaikille, että hyväksytään ja pidetään huolta toisistaan. Mielestäni tärkein asia uusperheessä on melkein se että ei hankita yhteistä lasta liian aikaisin, että mennään lasten ehdoilla siinä asiassa koska muuten arki ei tule toimimaan (jos ajattelee vain "minä-minä" tyyliin), tämä on virhe joka liian usein tapahtuu tänä päivänä. Tsemppiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja ihan hyvät välit mieheni tyttärien kanssa. En rakasta heitä - enkä usko että toisten lapsia voi rakastaa. Alku oli hankalaa varsinkin vanhemman tyttären kanssa joka silloin 7v. Meidän välit parani oikeastaan kun lasten pikkusisko syntyi 7v sitten. Se yhdisti jotenkin hurjasti kaikkia (mullakin 3 lasta ed liitosta). Riittää että arki toimii ja että säännöt on samat kaikille, että hyväksytään ja pidetään huolta toisistaan. Mielestäni tärkein asia uusperheessä on melkein se että ei hankita yhteistä lasta liian aikaisin, että mennään lasten ehdoilla siinä asiassa koska muuten arki ei tule toimimaan (jos ajattelee vain "minä-minä" tyyliin), tämä on virhe joka liian usein tapahtuu tänä päivänä. Tsemppiä.
tai sijoitettua lasta, esimerkiksi? Kyllä minä voin sanoa rakastavani mieheni lasta, jota olen kasvattanut 13v.
uuden puolison lapsia kohtaan? Miksi vain naiset ovat näin tunnekylmiä? Ja miksi naiset olettavat että uusi mies on ihan innoissaan automaattisesti ryhtymässä ex-liittonsa lasten uudeksi isäksi? Ja itse ei sitten kykene samaan? Ihan mielenkiinnosta kyselen.
Miehet voivat tuntea ihan samoja tunteita, mutta eivät vain pui niitä- varsinkaan missään vauvapalstalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja ihan hyvät välit mieheni tyttärien kanssa. En rakasta heitä - enkä usko että toisten lapsia voi rakastaa. Alku oli hankalaa varsinkin vanhemman tyttären kanssa joka silloin 7v. Meidän välit parani oikeastaan kun lasten pikkusisko syntyi 7v sitten. Se yhdisti jotenkin hurjasti kaikkia (mullakin 3 lasta ed liitosta). Riittää että arki toimii ja että säännöt on samat kaikille, että hyväksytään ja pidetään huolta toisistaan. Mielestäni tärkein asia uusperheessä on melkein se että ei hankita yhteistä lasta liian aikaisin, että mennään lasten ehdoilla siinä asiassa koska muuten arki ei tule toimimaan (jos ajattelee vain "minä-minä" tyyliin), tämä on virhe joka liian usein tapahtuu tänä päivänä. Tsemppiä.
henkistä kapasiteettia.
mulla oli sama tilanne,tosin ainakin kirjoituksestasi päätellen kärjistyneempi.Mieheni lapsi ällötti minua,en halunnut häntäl ähelleni,saatikka kotiini.OLimme yhdessä vajaat kolme vuotta ja tilanne paheni siihen että olin aina pahalla päällä lapsen ollessa meillä.Ero tuli.
Nyt olen ollut yhdessä toisen miehen kanssa,jolla on lapsia,reilun vuoden ja nyt alkaa tuntumaan siltä että voin sietää näitä lapsia.Ehkä aikanaan kehittyy aito välittäminen lapsia kohtaan+
Sisältö jatkuu mainoksen alla
uuden puolison lapsia kohtaan? Miksi vain naiset ovat näin tunnekylmiä? Ja miksi naiset olettavat että uusi mies on ihan innoissaan automaattisesti ryhtymässä ex-liittonsa lasten uudeksi isäksi? Ja itse ei sitten kykene samaan? Ihan mielenkiinnosta kyselen.
Riittää, kun siedät ja kohtelet kunnolla.