Lue keskustelun säännöt.
Onko muita, jotka on perusluonteeltaan kilttejä ja herkkiä, mutta ovat joutuneet kovettamaan itsensä?
05.12.2021 |
Minulla on kiltti ja herkkä perusluonne. Ahdistun kärsimyksestä, kyyneleet meinaavat tulla helposti ja haluaisin muille hyvää. Elämä on kuitenkin opettanut, että tämä ei kannata koska maailma on kova paikka ja se johtaa vaan omaan hyväksikäyttöön tai hyödyttömään kärsimykseen. Siksi olen kovettanut itseni ja ikään kuin "ulkoistan" ajatteluni aina kun tulee joku asia joka alkaa osumaan sisimpääni. Se on auttanut, mutta silti tiedän, että aidosti en ole sellainen. Raskasta.
Kommentit (12)
Minä olen luonnostani empaattinen, hoivaava, suojeleva ja rakastava tyyppi. Olen mies, joten melkein koko elämäni olen tuntenut, että minun täytyy esittää toista roolia - jo lapsesta asti on ollut vahva fiilis, että arvostusta saadakseen miehen ei tule olla ainakaan tällainen.
Vasta noin 35-vuotiaasta eteenpäin, eli parin vuoden ajan, olen alkanut näyttää todellisen luonteeni muillekin kuin vaimolleni. Näin kauan se kesti, mutta tämän ikäisenä en enää välitä väheksyvistä reaktioista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen joutunut tekemään saman. Nykyisin kieltäydyn, kun työkaveri pyytää apua. Ennen uhrasin aina sen hetkisen työni auttaakseni toista ja venytin päivääni. Se on mahdotonta pitkällä aikavälillä ja tässä kiireessä.
En myöskään enää auta tuntemattomia kadulla (on kysytty apua paikan löytämiseen ja käyty kimppuun) tai lainaa rahaa kavereille, vaikka sieltä tulisi mikä nyyhkytarina. Elokuvissa itken hiljaa ja muistan olla laittamatta ripsaria. Kaikki ed toimet edelleen sattuvat, mutta muutakaan en voi.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen luonnostani empaattinen, hoivaava, suojeleva ja rakastava tyyppi. Olen mies, joten melkein koko elämäni olen tuntenut, että minun täytyy esittää toista roolia - jo lapsesta asti on ollut vahva fiilis, että arvostusta saadakseen miehen ei tule olla ainakaan tällainen.
Vasta noin 35-vuotiaasta eteenpäin, eli parin vuoden ajan, olen alkanut näyttää todellisen luonteeni muillekin kuin vaimolleni. Näin kauan se kesti, mutta tämän ikäisenä en enää välitä väheksyvistä reaktioista.
Miehillä on kovat vaatimukset - paitsi muilta miehiltä, myös naisilta. Itse olen vaimoani herkempi, mikä ajoittain ärsyttää häntä. Olen myös taiteellisempi ja kiinnostunut sellaisesta, mitä vaimoni ei ole. Saatan liikuttua elokuvista tai jopa musiikista, mikä on hänestä huvittavaa. Hän on käytännön ihminen, minä en. Joskus tilanne menee siihen, että hän tulkitsee minut heikoksi. Ikävä kyllä. Muuten elämämme on ihan onnellista, mutta tätä yhteyttä meille ei koskaan ole kehittynyt. Joten joskus minun täytyy kotonakin piilotella omaa luonnettani.
10 vuoden suhde alkoholistin, jolla oli vahvoja narsistisia luonteenpiirteitä, teki minusta juuri tuollaisen. Viimeisten vuosien aikana mies valitti kun minusta on tullut niin kylmä ja tunteeton. Nyt kun erosta on pari vuotta, olen alkanut löytää herkkyyteni takaisin.
Minäkin. Näin 40 vuotta täytettyäni olen hiukan kovettanut itseäni, perusluonteeni ei kuitenkaan varmaan tästä enää muutu. Nyt vanhemmiten on tullut mietittyä omia elämänvaiheita ja huomattua, miten monessa kohden on joutunut hyväksikäytetyksi ja jyrätyksi kiltteyden vuoksi. Usko ihmisten luontaiseen hyvyyteen on kyllä kokenut kovan kolauksen. Välillä herää suuri pelko oman lapsen puolesta. Joutuuko hän kokemaan saman vai osaanko kasvattaa hänet riittävän vahvaksi, mutta samalla empaattiseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen erittäin myötätuntoinen ja herkkä nainen. Itken liikutuksesta suurin piirtein jo siitä,jos näen pikkulinnun. Elokuvissa en hirveästi viitsi käydä, viimeksikin uudessa Bondi elokuvassa väänsin itkua. Miehelleni sanoin, että sen elokuvan voin mennä katsomaan, koska Bondi elokuvat ei ole itkettäviä...
Sen verran olen oppinut kovettamaan itseäni, etten mene liian syvälle tunteisiini, jos kuulen surullisia uutisia. Ennen meni päivä jos toinenkin niitä miettiessä ja itkiessä.
Joskus nuorena työpaikalla kerroin innostuneena eräästä teatteriesityksestä, joka oli tosi hyvä. Vastauksena räkänauru: "käytsä jossakin teatterissa". Silloin tajusin, että kaikki ihmiset eivät koe ja ajattele samalla tavalla ja että joskus on parempi pitää suunsa kiinni. Ikävä kyllä se johti siihen, että nykyään olen tuppisuu joka paikassa koska pelkään että sama reaktio tulee. Olen vielä duunari, eli täällähän ei paljoa herkkyyttä ja taiteellista innostusta välttämättä ihan ymmärretä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minäkin. Näin 40 vuotta täytettyäni olen hiukan kovettanut itseäni, perusluonteeni ei kuitenkaan varmaan tästä enää muutu. Nyt vanhemmiten on tullut mietittyä omia elämänvaiheita ja huomattua, miten monessa kohden on joutunut hyväksikäytetyksi ja jyrätyksi kiltteyden vuoksi. Usko ihmisten luontaiseen hyvyyteen on kyllä kokenut kovan kolauksen. Välillä herää suuri pelko oman lapsen puolesta. Joutuuko hän kokemaan saman vai osaanko kasvattaa hänet riittävän vahvaksi, mutta samalla empaattiseksi.
Mulla on nuori aikuinen tytär, neurokirjolla (ADD). Olin pitkään hyvin huolissani, hän on yhtä herkkä ja empaattinen kuin minäkin, ja yhdistettynä voimakkaaseen oikeudentajuun (molemmat tyypillisiä) yhdistelmä voi olla hankala. Huoli on nyt poissa, hän osaa vetää rajansa, joten se on mahdollista.
Minut herkkyys on vienyt aikojen saatossa kuplaan, missä pyrin ympäröimään itseni hyvillä asioilla ja suojaamaan itseäni huonoilta. Minulla kesti kauan tunnistaa omat rajani, olen kasvanut henkistä väkivaltaa käyttäneessä perheessä, ja niillä eväillä ajauduin ensin myös huonoon parisuhteeseen. Aidosti hyvin olen voinut vasta herkän ja empaattisen miehen rinnalla, ja ajan myötä myös päässyt eroon siitä itsensä kovettamisesta, mikä on itselle vierasta ja vahingollista. Toivon vilpittömästi myös ketjussa kirjoittavien miesten vapautuvan siitä, heille roolipaineet ovat varmasti vielä kovemmat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pakko, että pärjää. Pelkään kyllä että pää josssain vaiheessa sekoaa.
Vierailija kirjoitti:
Pakko, että pärjää. Pelkään kyllä että pää josssain vaiheessa sekoaa.
Tässäpä se. Kun se ei tule luonnostaa, vaan pakotettuna ja kauanko ihminen jaksaa sellaista?
Täällä.
Ihmisten itsekkyys ja kaksinaamaisuus ovat pakottaneet rakentamaan kuoren.