Mikä oli pahinta vanhempiesi erossa?

Erossa ei ollut mitään pahaa, ennemminkin päinvastoin, kun jatkuva riitely ja huuto loppui.

Se, etteivät ole vieläkään älynneet erota. En olisi halunnut lapsena olla vanhempieni riitojen välikappale. Enkä halua vieläkään olla ja kinaaminen edelleen jatkuu. Itse en halua parisuhdetta ollenkaan.

Yksi henkilö ainakin on kertonut että oli helpottavaa ainakin se kun loppui jatkuva negatiivinen ilmapiiri, riidat. Syyllisti riidoista ja erosta ensin itseään ja lopulta oli ymmärtänyt että syy ei todellakaan ollut hänessä eikä sisaruksissa, lapsissa. Ja vaik oli vaikeaa sopeutua aluksi niin oli vapautuneempi ilmapiiri kaikkinensa. Vanhemmat eivät olleet enää yhdessä onnellisia, vaikka mitä olisi tehnyt.

En kokenut itse eroa vaikeaksi. Kumpikin vanhempani löysivät sittemmin uudet kumppanit ja ovat onnellisia, niin myös minä heidän puolestaan.

Ainoa ärsyttävä asia on se, että joulunvietto tapahtuu kahdessa osassa. Myöskin minun ja sisareni lasten syntymäpäivillä vierailevat vanhempani erikseen eri päivinä. Tietenkin ristiäisiin tms. erikoisempiin juhliin tulevat yhtäaikaa, mutta välttelevät toisiaan.

Se että rakas isä muutti pois. Ja että "puolet" lapsuuden vapaa-ajasta tuli vietettyä kaukana ystäväpiiristä jne.

Ihan jakomielitautista hommaa tuollainen kotien väliä reissaaminen.

Myöhemmin sitten äidin kotiin tuomat vaihtuvat vieraat miehet olivat karmea asia. Tolkun ihmisiä, mutta heidän läsnäolonsa jotenkin rikkoi kotirauhan.

Se että meitä lapsia käytettiin aseena. Narsistinen äitini kosti meille lapsille jos ei saanut tahtiaan läpi isän kanssa. Isä joutui taipumaan sen ämmän tahtoon niin kauan kun kaikki lapset oltiin täysiikäisiä ja yhteishuoltajuus päättyi.