Otanko rokotteen? Tilanne on ahdistava.
Tähän asti olen halunnut pitkittää rokotteen ottoa niin kauan, että sen turvallisuus varmistuu tai ainakin
se, että hyöty-haitta -suhteen arvio on selkeästi rokotteen ottamisen kannalla.
Syyt, joiden takia en ole vielä ottanut rokotetta:
- Haitat pelottavat (ihmisillä jo ilmenneet haitat, joista ei uutisoida eikä oteta vakavasti sekä riskit, joita tutkimusten edetessä on alkanut ilmetä)
- Tieto lääkeyhtiöiden moraalittomuudesta monessa asiassa esim. suomalaistenkin terveysalan instassien lahjominen, testausten laiminlyönnit, petokset jne.
- poliitikoiden ja mm. THL:n tragikoominen viestintä. Luottamuksen puute julkisiin toimijoihin siis.
- Median jatkuvalla syötöllä kuolemaa, syytöksiä ja uhkauksia toitottavat otsikot ja se, että koko uutisointi vaikuttaa sensuroidulta ja politisoidulta (median pitäisi olla ns. vallan vahtikoira mutta sitä se ei selkeästi ole).
- Useiden maiden tilanne näyttää luisuvan mielestäni täysin tuomittavaan ei-sivistysvaltion tilaan sekä viedään päätäntämahdollisuus ihmiseltä häneen kohdistuvaan _kokeelliseen_ lääketieteellisiin toimenpiteeseen
- Isosta osasta ihmisistä on paljastunut vastenmielisiä piirteitä koronakeskustelun myötä. Monet avoimesti ovat valmiita viemään muilta perusoikeudet perustuen pelkästään tämän rokotteen ottamiseen.
- Normaalipaino ja ikä paljon alle 40
- Melko rajatut ihmiskontaktit ja kotitestien hyödyntäminen
- Haluaisin rokotteen, joka on tehokas ja turvallinen.
Koronan saaminen kyllä huolettaa, sillä en pidä immuunipuolustustani erityisen hyvänä (mutu).
Lisäksi jatkuva uhkailu saa pelkäämään, että minulta viedään oikeus kaikkeen, jos en rokotetta ota ja syyllistys olisi hirveää siinä vaiheessa, jos hoitoa tarvitsen.
Tuntuu, että kokonaisuutena ajatellen on valittavana vain huonoja vaihtoehtoja.
Kommentit (201)
Mä mietin myös tosi pitkään, mutta päädyin ottamaan. Toivon että se vähän suojaisi, ja vielä ei ainakaan isompia haittoja tuonut tähän päivään mennessä. Nyt on aika iso riski sairastua, kun virusta liikkuu niin paljon. Kannattaa lisäksi käyttää ffp2.
Vierailija kirjoitti:
Älä ota. Nyt on aika ajatella omalla järjellä.
Uskot kaiken mitä netissä lukee :D
Vierailija kirjoitti:
Mikä taho sinusta voisi kehittää turvallisen rokotteen?
Olisin toivonut rahoitusta suomalaiselle tutkimukselle ja rokotekehitykselle. Tai ainakin sitä, että koko koronarokotebisnes ei pyörisi yhden tai parin ison firman ympärillä, joilla on jo huono maine näiden petosjuttujen jälkeen. Harmittaa siis, että EU -tasolla ollaan sitouduttu näihin firmoihin pidemmäksi aikaa. Siltä se ainakin näyttää.
Sama täällä, paitsi että
-mun bmi on reippaasti yli 40
-mulla on vaikea astma
-ja uniapnea tietenkin
-sitten jatkuvasti joka tuutista tulee, että perusterveet menee aina hoitojonossa edelle, joten mikä järki mun on sitten edes rokotetta ottaa kun en kumminkaan saa hoitoa?
-ja joka paikasta sanotaan, että rokote ei toimi kunnolla minunkaltaisillani riskiryhmään kuuluvilla, joten mikä järki mun on sitten sitä rokotetta ottaa?
-lisäksi ihan oikeasti pelkään rokotteen aiheuttamia sydänongelmia, lähisuvussa paljon sydänvaivaisia ja pelkään että mullakin piilevänä joku vika sydämessä (nyt jo rytmihäiriöitä yms.) ja rokote siten altistaisi vakavemmille sydänongelmille
Ihan pskaa koko homma. En käy missään, ruuat tilaan niin että haen ne kaupan ovelta. Olen nollasopparilla töissä, käytännössä töitä ei juuri ole ollenkaan. Päivät olen siis kotona, en muutenkaan käy missään elokuvissa, baareissa, kahviloissa tms. Jos liikun ihmisten ilmoilla, mulla on aina ffp2-maski ja pidän turvavälit. En uskalla ottaa rokotetta, eikä siitä taitaisi olla minulle mitään apua vaikka ottaisinkin.. ja loppuviimeeksi eihän ne mua edes ota tehohoitoon näitten sairauksieni kanssa, joten kai se on sitten sama olla ottamatta koko rokotetta. Olen kaikintavoin kakkosluokan kansalainen näköjään :(
En itse ottanut ensimmäisenä.
Nyt voit sen ihan huoletta ottaa.
Se vaan on se turvallisin ja helpoin tapa.
Muuten asiallista pohdintaa, mutta haitoista kerrotaan kyllä ihan julkisesti ja avoimesti. Yhden rokotteen antaminen lopettiinkin. Jotenkin salaliittoja tuputtavat ihmiset aina unohtavat mainita tuon faktan. Toki muutenkin ovat sekaisin, toisin kuin aloittaja jolla on valideja pointteja.
Toki pitkäaikaisvaikutukset ovat vielä pimennossa, se on toki riski jota pitää jokaisen pohtia, historiasta löytyy monta esimerkkiä yllättävistä sivuvaikutuksista. Toisaalta löytyy monta esimerkkiä hävitetyistä taudeistakin, kuten polio ja tuhkarokko.
Samoin suomen terveydenhuolto on kokonaisuudessaan melko luotettava taho ja tapaukset ovat koskeneet lähinnä yksittäisiä lääkäreitä tai virkamiehiä, ei sinällään koko systeemiä, näin isoa kuvaa katsoessa.
Suosittaisin ottamaan, mutta oma päätös.
Olet vain selvästi pohtinut asiaa jo liikaakin. Kun noita asioita pyörittelee kuukaudesta toiseen niin ne alkavat elää omaa elämäänsä ja kasvavat mielessä liian isoiksi.
Käytönnössä rokote on osoittautunut turvalliseksi, sen teho vakavaa tautia vastaan hyväksi ja mitään huijauksia ei ole rokotteen ympäriltä paljastunut. Joten sikäli voisit kyllä ottaa sen ihan hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Samaa pohdintaa moni muukin käy, kuten sinä, minä ja jokunen muukin tässä ketjussa. Oma tarkoitus oli odottaa ainakin vuosi rauhassa ja seurata tilannetta. Mutta viime kuukausina ilmapiiri on ollut aivan sekopäinen ja kun on katsonut mitä maailmalla tapahtuu, niin meno on aivan totaalisen sekopäistä.
Olenkin viime aikoina päätynyt että en tule koko rokotetta ottamaan. Se ei estä kantamasta virusta ja teho on kuukausien jälkeen heikko. Ei ole lopulta järkeä alkaa koekaniiniksi tähän kokeiluun vaan pysyttäytyä kansallisessa kontrolliryhmässä. Oma vastustuskyky on ollut sen verran hyvä aina, että ei korona ole suuresti pelottanut missään vaiheessa. Lukujen valossa vaatii huonoa tuuria, että mitään flunssaa vakavampaa ilmenee. Elän lähes normaalisti, mutta sosiaalista elämää on hiukan aiempaa vähemmän. Käsihygienista olen huolehtinut aina ja pidän mahdollisuuksien mukaan turvavälejä. Bussissa tai muuallakaan henki ei kuitenkaan salpaudu kanssaihmisistä. Maskia käytän vain pakosta.
No jos teholla on 33 kertaa enemän rokottamattomia kuin rokotettuja niin ei se teho ihan heikko ole.
Minä sain heti kun niitä alettiin antaa, ensimmäisen. Toisen sitten kuuden viikon päästä ja nyt kolmannen kun 6 kk oli kulunut viimeisestä.
En todellakaan halua leikkiä venäläistä rulettia. Sairastan vakavaa kroonista sairautta joka on alentanut immuniteettini pysyvästi. Kuulun kaikkein suurimman riskin ryhmään. En halua testata kuinka kauan menisi kunnes tukehtuisin kuoliaaksi sairaalassa.
Työtä teen kotikonttorissa mutta ulkona liikun maskin kanssa. Käyn kaupassa ja hoidan asioitani. Otan huomioon turvallisuusseikat. Minulla on koronapassi puhelimessa mutta en ole tarvinnut tähän asti.
Minun puolestani jokainen saa tehdä niinkuin parhaakseen katsoo, mutta vastuu on otettava. On huolehdittava toisten suojaamisesta ja otettava huomioon voimassa olevat määräykset. Oma perheeni ja lähipiirini on rokotettu, muitten päätöksistä viis veisaan niin kauan kun eivät vaaranna ketään. Jos itsensä haluaa vaarantaa, sopii minulle.
Tuo kaikki järjetön vouhotus ja hysteria vain ottaa päähän. Meillä perheessä sosiaalisen median käyttö on kutistunut olemattomiin myös lapsilla. Tytär jo sanoi ettei halua avata koko roskaa ollenkaan.
No eipä tuolla ystävät ja tututkaan käy, joten mitään ei menetetä. Puhelimella kuulumiset vaihtuu ilman ylimääräistä möyhkäämistä.
Kahvista tulee enemmän haittavaikutuksia.
Vierailija kirjoitti:
Eli jos haluat kuolla ennenaikaisesti niin ota vaarallinen rokote, jos taas haluat elää pidempään niin älä ota rokotetta. Selvyydeksi.
Tilanne
Korona: 1233
Rokote: 1 (ja kys. rokotteen käyttö lopetettu)
Minulla jäykkäkouristus-, tunerkuloosi-, poliorokotus ainakin. Lisäksi kaksi covidrokotetta ja influenssarokotus juuri otettuna. Uskon , että tiede on pidentänyt ja parantanut ihmisen eloa.
On aika lailla korkea aika hankkia se rokote. Huomioi myös, että parhaan suojan saaminen kestää kuukausia.
Illuminatin salaamat haittavaikutukset ovat höpöhöpöä, kuten varmasti ymmärrät itsekin. Raota foliohattua ja anna valon paistaa päälakeen!
Vierailija kirjoitti:
Älä ota. Itse odotan vuoteen 2023. Sairastin koronan, eikä pelota. THL ei piittaa, vaikka muutama kuolee piikkiin?, se on normaalirajoissa.
Sairastut uudelleen ennen vuotta 2023 ellet hanki rokotusta. Tuurikauppaa minkä vahvuisena sairaus silloin tulee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaa pohdintaa moni muukin käy, kuten sinä, minä ja jokunen muukin tässä ketjussa. Oma tarkoitus oli odottaa ainakin vuosi rauhassa ja seurata tilannetta. Mutta viime kuukausina ilmapiiri on ollut aivan sekopäinen ja kun on katsonut mitä maailmalla tapahtuu, niin meno on aivan totaalisen sekopäistä.
Olenkin viime aikoina päätynyt että en tule koko rokotetta ottamaan. Se ei estä kantamasta virusta ja teho on kuukausien jälkeen heikko. Ei ole lopulta järkeä alkaa koekaniiniksi tähän kokeiluun vaan pysyttäytyä kansallisessa kontrolliryhmässä. Oma vastustuskyky on ollut sen verran hyvä aina, että ei korona ole suuresti pelottanut missään vaiheessa. Lukujen valossa vaatii huonoa tuuria, että mitään flunssaa vakavampaa ilmenee. Elän lähes normaalisti, mutta sosiaalista elämää on hiukan aiempaa vähemmän. Käsihygienista olen huolehtinut aina ja pidän mahdollisuuksien mukaan turvavälejä. Bussissa tai muuallakaan henki ei kuitenkaan salpaudu kanssaihmisistä. Maskia käytän vain pakosta.
No jos teholla on 33 kertaa enemän rokottamattomia kuin rokotettuja niin ei se teho ihan heikko ole.
Ottaen myös huomioon, että jos rokotteella ei olisi ollenkaan tehoa, tehopotilaita olisi samassa suhteessa kuin rokottettuja ja rokottamattomia koko populaatiossa. Eli rokotettuja potilaita olisi 75% ja rokottamattomia 25%. Toisin sanoen rokotetuilla olisi suhteessa kolminkertainen riski joutua teholle, jos rokote olisi tehoton. Jos rokottamattomia onkin teholla 33 kertaa enemmän, jokainen voi vetää siitä omat johtopäätöksensä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä ota. Itse odotan vuoteen 2023. Sairastin koronan, eikä pelota. THL ei piittaa, vaikka muutama kuolee piikkiin?, se on normaalirajoissa.
Sairastut uudelleen ennen vuotta 2023 ellet hanki rokotusta. Tuurikauppaa minkä vahvuisena sairaus silloin tulee.
Tuo on totta. Tauti on sairastettu ensin lievänä, toisella kierroksella vakavana. Todella inhottava tauti.
Nämä odottajat kyllä ehtii kuolla koronaan ennen tulosten tulemista.
Vierailija kirjoitti:
Muuten asiallista pohdintaa, mutta haitoista kerrotaan kyllä ihan julkisesti ja avoimesti. Yhden rokotteen antaminen lopettiinkin. Jotenkin salaliittoja tuputtavat ihmiset aina unohtavat mainita tuon faktan. Toki muutenkin ovat sekaisin, toisin kuin aloittaja jolla on valideja pointteja.
Toki pitkäaikaisvaikutukset ovat vielä pimennossa, se on toki riski jota pitää jokaisen pohtia, historiasta löytyy monta esimerkkiä yllättävistä sivuvaikutuksista. Toisaalta löytyy monta esimerkkiä hävitetyistä taudeistakin, kuten polio ja tuhkarokko.
Samoin suomen terveydenhuolto on kokonaisuudessaan melko luotettava taho ja tapaukset ovat koskeneet lähinnä yksittäisiä lääkäreitä tai virkamiehiä, ei sinällään koko systeemiä, näin isoa kuvaa katsoessa.
Suosittaisin ottamaan, mutta oma päätös.
Kiitos kommentistasi. THL:n osalta vaivaa nämä uutisoinnit sikainfluenssan ajoilta. Nimittäin silloin oli otsikoissa tämä "Miljoonapotista vaiettiin" -tapaus, että rokotteen tilaus tietyltä yritykseltä perustui siihen, että kyseinen yritys oli rahoittanut aiemmin THL:n tutkimuksia miljoonilla. Ja tästä oli vaiettu. Lisäksi THL uutisissa jatkuvasti vakuutti rokotteen olevan turvallinen, kunnes siirryttiin pyytämään anteeksi, kun se ei sitten ollutkaan ihan niin turvallinen.
Voin allekirjoittaa tuon tekstin lähes sanasta sanaan. Auttaa en osaa, kun pohdin itse samaa. Tsemppiä, itse olen ajatellut odottaa niin kauan kuin se tuntuu hyvältä. Toistaiseksi rokotteen ottaminen ahdistaa enemmän kuin olla ilman.