Muista yleisestä ahdistuneisuudesta kärsiviä paikalla?

Minullakin on ahdistusta ja lääkkeet auttoivat siihen ihan kivasti. Tietenkään elämänlaatuni ja jaksamiseni eivät ole enää ennallaan, enkä tiedä palautuvatko edes koskaan, mutta jotain apua sain.

Paniikkihäiriötä on myös.

En saanut lääkkeitä vielä koska en halunut. Yritetään ensin terapialla. Lääköri joka diagnoosin teki on myös psykoterapeutti ja hänen luona käyn nyt keskustelemassa.



ap

Nimittain aika monella, jolla on yleistynyt ahdistushairiodiagnoosi, onkin liian korkea aldosteronitaso (se taas voi johtua useastakin eri fyysisesta sairaudesta). Mulla oli juuri nain, tarjoiltiin tuota diagnoosia, mutta paljastui etta kyse oli ihan fyysisesta sairaudesta, joka on hoidossa enka ole enaa ollenkaan ahdistunut. Tsemppia, oli miten oli, tuo on todella ikava olotila.

Nyt elämä hymyilee ja ahdistus on suurimmaksi osaksi poissa. Rupesin paranemaan kun tajusin ettei ahdistus ole pahis, vaan se johdattaa niitten asioitten luo jotka vaatii käsittelyä - jos antaa sen johdattaa. Aluksi se oli vaikeaa ja erittäin tuskallista, mutta käy koko ajan helpommaksi. Nyt olen jo siinä pisteessä että ahdistuksen laukeaminen aiheuttaa euforian kaltaisen hyvän olon tunteen ja sitä edeltävä ahdistuksen kumuloituminen on helppo kestää, kun tietää että se hieno hetki on tulossa :).

Nimittain aika monella, jolla on yleistynyt ahdistushairiodiagnoosi, onkin liian korkea aldosteronitaso (se taas voi johtua useastakin eri fyysisesta sairaudesta). Mulla oli juuri nain, tarjoiltiin tuota diagnoosia, mutta paljastui etta kyse oli ihan fyysisesta sairaudesta, joka on hoidossa enka ole enaa ollenkaan ahdistunut. Tsemppia, oli miten oli, tuo on todella ikava olotila.

Mikä sairaus?

sanoi, että ahdistusta kannattaa pitää johdattelijana. Oma kroppa ja mieli kertovat, jos on asioita, jotka vaativat käsittelyä tai muutosta. Olen yrittänyt ajatella ahdistusta tuolta kantilta, mutta vaikeaa se on.



Lääkkeitä olen syönyt (nyt en) ja ne auttoivat kyllä paljon.

Aldosteroni on lisamunuaisen erittama hormoni, ja jos munuaisten alueella on jotain haikkaa, aldosteroniarvot voi nousta pilviin. Aldosteroni on muutenkin se hormoni, jota elimisto erittaa kun ihminen on ahdistunut, mutta ymmartaakseni verikokeilla voi nahda, onko se arvo "normaali" vai jonkun fyysisen sairauden aiheuttama. Mun sairaudessa munuainen ei saanut tarpeeksi verta ahtautuneen verisuonen takia, mutta ymmartaakseni muutkin syyt tulevat kysymykseen.

Olen yrittänyt ajatella ahdistusta tuolta kantilta, mutta vaikeaa se on.

ajattelemisen ja siirtyy tunteisiin ja kehon reatkiohin. Kun ahdistus on muhinut riittävän kovalle tasolle, jotenkin vaan tulee se hetki että nyt on aika. Sitten sitä lopettaa ajattelemisen ja rupeaa kuntelemaan. Miltä kehossa nyt tuntuu? Missä ahdistus on kehossa? Menee oikein mukaan siihen kehon tuntemukseen, pohjia myöten, antaa sen tulla täydellä voimalla. Koettaa kuulostella mitä tunteita mielessä liikkuu. Usein saattaa yllättyä. Kaikkien tunteiden pitää saada tulla, ihan kaikki on hyväksyttyä. Aluksi tämä on todella kamalaa ja tuskallista ja jopa pelottavaa, koska se materiaali mitä sieltä tulee tekee niin kipeää. Mutta koko ajan muuttuu helpommaksi kun oppii kuuntelemaan. Ja jokaisen ahdistuksen käsittelyn jälkeen elämä muuttuu pikkasen kevyemmäksi, vähemmän ahdistuneeksi, tasaisemmaksi. Sen tuntee ihan konkreettisesti. Joskus jonkun todella pahan ahdistusmöykyn sulamisen jälkeen vaikutuksen huomaa heti ja vaikutus on iso. Sitä ei oikein edes meinaa uskoa todeksi, mutta totta se on ja muutos pysyy, se ei heilu tuulen ja muiden ihmisten reaktioiden mukana kuten elämä aikaisemmin.

syöneet ahdistukseen? Minä myös kävin terapiassa viisi vuotta, mutta itse ahdistukseen siitä ei ollut mitään apua.

ongelma, että pelkään kuunnella tätä ahdistusta. Pelkään, että menetän jotenkin täysin kontrollin elämästä ja sitten sekoan. Selvästi tää ahdistus on merkki jostain ja luulen tietävänikin, mistä se johtuu, mutta silti pelkään toimia ja tehdä päätöksiä.



Päätöksien tekemisestä on tullut niin pirun hankalaa.



Söin cipralexia.

ongelma, että pelkään kuunnella tätä ahdistusta. Pelkään, että menetän jotenkin täysin kontrollin elämästä ja sitten sekoan.

Nimittäin kun ne asiat on painettu sinne alitajuntaan itseltä piiloon juuri siksi että ne on niin ylivoimaisia kestää! Ja sieltä ne sitten vaivaa ja yrittää tulla käsitellyiksi. Sitten kun ryhtyy käsittelemään, ainakin minulla se oli aluksi tosi rajua ja monta kertaa oli juuri sillä ahdistuksen pahimmalla hetkellä ennen trauman pintaannousua sellainen olo että nyt justiinsa tulen hulluksi. Kyllä siinä todellakin pelotti monta kertaa ja se vaati luottamusta prosessiin.

Sen olen nyt tässä vuosien mittaan oppinut, että psyyke on suunnattoman viisas. Se annostelee asioita sitä mukaan kun niitä kestää. Kun uskoo siihen ettei omat tunteet voi tehdä itselle pahaa, pystyy ratsastamaan kivun allolla ja kestämään sitä, kunnes trauma uskaltaa tulla päivänvaloon. Tuo ahdistuksen purkaminen on aivan selkeästi looginen ja ennustettava prosessi, jota ihmiskunta ei osaa tällä hetkellä käyttää. Se on taito jonka voi oppia! Olen itse oppinut sen pelkästään netistä ohjeita lukemalla (googleta Kotkansydän). Terapiassa ei vielä osata menetelmiä joilla traumaattinen muisti saadaan aukeamaan niillä jotka sitä taitoa eniten tarvitsisivat. Itsekin olen terapiassa käynyt saamatta siitä apua.

minäkin oppisin käsittelemään asioita, kuten sinä osaat. Ehkä se vaatii hieman harjoittelua ja suunnattoman määrän rohkeutta!



Kiitos sulle. Annat toivoa, että tämän olon kanssa voi oppia elämään ja se jopa voi viedä eteenpäin elämässä.

Alamme lääköärin kanssa käymään läpi kirjaa "Vapaaksi ahdistuksesta" ja siellä joitakin harjoituksia.

Olen juuri sitä mieltä, että täytyy päästä eroon tai ainakin saada olotila helpottumaan ilman lääkkeitä. Juuri näillä mielikuvaharjoitteilla tai muilla vastaavilla. Täytyy googlata tuota jota jolu mainitsi aiemmin.



Mitä oireita teillä on ollut tässä ahdistuksessa?

pahaa oloa, koko ajan kelaa samoja asioita, murehtii, huolehtii, jännittää ihan pieniäkin asioita.



Lisäksi oireet moninkertaistuvat esim. töissä palavereissa. Kun tietää, ettei pääse halutessaan pois huoneesta. Tuntuu, että ihmiset tuijottaa juri mua ja huomaa, kuinka friikki olen. Kädet alkaa täristä ja sydän hakkaa. Ajatus harhailee ja tulee sellainen "möykky" harteille. Koskaan en ole paniikkikohtausta saanut, mutta ei kaukana ole.

Aloin kärsiä ahdistuneisuudesta viime keväänä. Minulle tuli voimakasta kuolemanpelkoa ja elämänhallinnan menettämisen pelkoa. Lisäksi fyysistä oireilua ja lieviä paniikkikohtauksia. Pahimmillaan on tuntunut ettei psyyke jaksa enää, kun kaikki painaa liikaa ja hajoaa päälle.



Pääsin pahimmasta vaiheesta yli kun sain tietää, ettei fyysisten oireitteni takana ole mitään vakavaa sairautta. Silti sellainen peruspelokkuus ja matala mieli jatkuvat edelleen. Olen raskaana, joten en ole viitsinyt edes kysyä lääkehoidon mahdollisuutta. Jos tämä jatkuu synnytyksen jälkeen, niin sitten varmaan otan asian puheeksi lääkärissä.

Kaiken tämän myötä itsetunto on laskenut aivan nollaan. Tutuille esim. kaupassa puhuminen on kamalaa. Siinä esittää, että menee tosi hyvin ja näin.



Jännitän kauppareissuja niin paljon etukäteen, kun pelkään törmääväni johonkin puolituttuun. Sitten tuntuu, että joka paikkaa nykii. Tekohymystä alkaa suupieletkin täristä. :( Ja taas itsetunto huononee.

ei pitäisi olla yksi ja sama henkilö.

Joskus huolehdin siitäkin, osaanko varmasti huolehtia lapsestani oikein ja olla hyvä äiti.

Joskus huolehdin siitäkin, osaanko varmasti huolehtia lapsestani oikein ja olla hyvä äiti.

Minulla on kolmas raskaus ja olen kyllä toiveikas synnytyksen jälkeisen ajan suhteen. Myös aikaisemmissa raskauksissani minulla on ollut jonkin verran ahdistuneisuutta ja pelkoja, mutta ne ovat hälvenneet vauvan synnyttyä ja vauva-arki on sujunut hyvin.

Ota ihmeessä asia puheeksi neuvolassa, niin saat tarvittavaa tukea ja myös synnytyksen jälkeiseen aikaan osataan varautua etukäteen. Minäkin aion seuraavalla kerralla puhua tästä. Tähän mennessä ei ole ollut aikaa tai sitten paikalla on ollut joku nuori sijainen, jolle ei huvita puhua.

t. se toinen raskaana oleva

"Tekemällä tehty" siis. :) Kai nää tunteet kaikille odottaville jokseenkin luonnollisia on, mutta itse kun on murehtimiseen taipuvainen, niin tietysti mietin asioita ihan liikaakin.



Olisi kyllä hyvä puhua tästä neuvolassa, mutta mietin, että mitähän ne musta sit ajattelee. Et miks tuollainen sekopää lapsia edes haluaa. No ei kai sentään. :)



Joskus vaan on niin vaikea saada suuta auki.