Tähän vinkkejä miten pälli kestää kotona olemista!

Se ainakin helpottaa, että jos tunnustaa päivähoidon olevan vaihtoehto, kotona ei ole pakko olla. Ei kai se lapsenkaan etu ole, että vanhemmat ovat koko ajan kuin kireitä jousia.

Tuli mieleen, että jos organisoit joka päivälle jotain menoa, olisiko sitä sitten liikaa? Stressaat sitä, että pitää lähteä ja nyt on jo kiire.. Jos ottaisit vaikka yhden viikon ihan rauhallisesti, ilman sovittuja juttuja.



Ulkoilet lapsen kanssa, nukut päiväunet, touhuat jotain omiasi ilman aikatauluja.



En minäkään väitä, että joka päivä viihtyisin älyttömän hyvin kahden lapsen kanssa kotona, mutta jotenkin ne päivät kuluu. Joinain päivinä olen kyllä kiukkuinen ja kaipaan omaa rauhaa. Sitten yritän vaan keksiä jotain omaa tekemistä ja lähden pois kotoa kun mies tulee. Sen olen huomannut, että ainakin kahden lapsen kanssa joka päivä jonnekin lähteminen olisi liian hankalaa, ainakin minulle. Joskus jo ulospääsy on saavutus, saati että lähtisin johonkin kaupungille.



Ja ihmiset ovat erilaisia, ehkä olet sellainen, joka ei vain kerta kaikkiaan viihdy kotona - sitten ei kannata väkisin yrittää. Voithan kokeilla hakea jotain osa-aikaista hoitopaikkaa, jos varat antavat myöten.

Onko se tarpeeksi viihtyisä perheenne tarpeita ajatellen? Jos ei, niin voiko siitä kikkailla sellaisen?

että olen löytänyt osa-aikatöitä... mutta jos se ei onnistu, niin keksisitkö itsellesi jonkun muun projektin?



Tiedän, että kaikkein parasta olisi, jos se oma tekeminen olisi kodin ulkopuolella, mutta jos lapsen hoitoa on vaikea järjestää, niin joku harrastus, uuden opiskeleminen jne, jota voisi tehdä myös kotona?

Kiitos vastauksista. Hoitopaikkaa en halua, koska onhan mun opittava selviämään pääni kanssa ihan itse, eikä luovuttaa ja laittaa lasta hoitoon vaan sen vuoksi, etten pysty käsittelemään omia tunteitani. Mä en siis koe, että tunteiden pakeneminen ois oikea ratkaisu, vaan koen, että jotta kasvaisin ihmisenä ja äitinä, mun pitäis oppia selviämään juuri tällaisista tuhrauttavista tilanteista. Olenhan mä edelleenkin paras hoitaja lapselleni, vaikka tilanne onkin hankala. Ois aika kauheaa lapsen kannalta, että laittaisin hänet muiden hoidettavaksi vain koska minulla ei olekaan kivaa ja helppoa.



Mut ehkä tästä pitäis keskustella neuvolassa, jos sieltä sais jotain apua... :/

ja lapsi lähti hoitoon. Koko perhe voi meillä paremmin.



Nyt kotona kahden lapsen kanssa, mutta molemmilla hoitopaikat odottamassa, että löydän työpaikan. Heillä on seuraa toisistaan jo (saan itsekin päivisin hengähtä) ja minä tiedän, että tämä on vain väliaikaista, joten jaksan paremmin.

Siis isovanhemmilla, kummeilla, ystävillä? Eli saatko ikinä olla hetkeäkään kotona omassa rauhassa?



Tuo sun toinen viesti oli vähän sellainen, että aivan kuin haluaisit hampaat irvessä hoitaa lastasi kellon ympäri vuoden jokaisena päivänä. On kuitenkin ihan tervettä ottaa joskus omaa aikaa. Ei sen tarvi tarkoittaa, että olet joka viikko kokonaisen päivän yksin, mutta joskus kuitenkin on hyvä irroittautua lapsesta ja hengähtää.



Sulla on periaatteita. Mutta sitten sulla on myös oma jaksaminen. Ja kun nämä nyt eivät istu yhteen, niin sun on etsittävä sellainen kompromissi, joka toimii. Eli tingit periaatteistasi sen verran, että voit vähän paremmin. Tai sitten pysyt tiukasti periaatteissasi ja hyväksyt sen, että sun jaksaminen on nyt mitä on.

Sitä kautta sitä kasvaa ja oppii "selviämään päänsä kanssa". Puhu jollekin säännöllisesti tunteistasi, jollekin joka kuuntelee. Lue toisten äitien kokemuksista. Kirjoja on vaikka millä mitalla. Sillon tajuaa ettei ole yksin, niistä saa voimaa.

jos jatkuvasti kiukkuat ja parut ja olet vaarassa käydä häneen käsiksi.



Itse olin ainakin aika huono hoitaja kun oma oloni oli tuollainen.

niin hanki sellainen kirkasvalolamppu.



Pidä pieni loma koti arjesta.

5: joo, tuollaista omaa projektia olenkin miettinyt. Olen tosi yllättynyt etten viihdykään kotona, luulin etukäteen että tää ois mahtavaa aikaa, ja tavallaanhan tienkin onkin. Noi päivittäiset menot on mulle todella tärkeitä, eikä niitä ole liikaa. Ne on tärkeitä nimenomaan siksi, että yleensä päivä kääntyy paremmaksi heti kun mun on ollut "pakko" hassutella ja hullutella lapseni kanssa, mä ikään kuin löydän uudelleen yhteyden lapseen ja saan tsempattua itseni iloiseksi, mikä ei onnistu kotona. En koskaan ennen ole ollut elämässäni tällainen.

jos jatkuvasti kiukkuat ja parut ja olet vaarassa käydä häneen käsiksi.

Olisko aika ottaa vähän omaa lomaa, päiväksi tai viikonlopuksi?

Mulla opiskelu lapsen nukkuessa auttanut hieman, mutta koen kyllä turhautumista. Mies on melkein lapsen nukkumaanmenoon asti töissä arkisin ja jos joskus pääsen illalla käymään vaikka yksin kaupassa, mieli on keveämpi. Olen elänyt itsellistä elämää ja kotielämä tuntuu niin sitovalta. Sekin tekee, että olen lapsen kanssa niin paljon kahden - tarkoitan, että mies on lähinnä viikonloppuisin, jos silloinkaan. Meillä on kyllä lastenhoitaja, joka voi ilta-aikaan tulla muutamaksi tunniksi. Taidankin buukata ajan ensi viikolle. Ja tää aika mulle aina rankinta, marraskuusta helmikuulle. Vaikka asutaan kaupungissa lapsiperhealueella, saadaan usein ulkoilla ihan kahdestaan, kun pimeetä ja kurja sää. Mulle ulkoilmaanpääsy on aina jotenkin helpotus, on helpompi hengittää:-)



Tsemppiä!



PS: Ajattelen aivan samoin, että olen silti paras hoitaja lapselleni, lapsi menee päivähoitoon, kun täyttää kolme eli melko pian...Sanoipa muuten neuvolan terkka, että uhmaikäiset laitetaan usein hoitoon, kun ei jakseta "taistella" kotona...

paaaaljon enemmän, kuin se, että lapsi menisi välillä mummolaan tms. Tai se, että tietää, että jotain muutakin kotiäitiä ahdistaa.



On ihan toisenlaista olla kotona, kun on joku juttu itsellä, mistä voi innostua päivästä toiseen (siis nimenomaan muutakin kuin se lapsi).



Ja tosiaan, se "projekti" voi olla mitä tahansa, harrastamista, opiskelemista jne. Ajattelin itse asiassa just aloittaa uuden kielen opiskelemisen. Verkko-opinnot ei myöskään ois hassumpi juttu.



t. 5

Minä luulin ennen lapsen syntymää, että tulisin viihtymään kotona vuosikausia, olin väärässä... On yllättävän raskasta olla kotona yksin vauvan kanssa päiväkaudet, se on henkisesti uuvuttavaa. Onneksi välillä saan vauvaa hoitoon vanhemmilleni, muuten tulisin hulluksi. Jokaisella äidillä pitäisi olla jonkinlainen tukiverkosto, jolta voi pyytää tarvittaessa apua ja josta myös tietää sitä varmasti saavansa. Minua auttoi jo tämän kuuleminen, että joku muukin uupuu pelkkään kotonaolemiseen. Olen kuvitellut, että minussa on jotain vialla, kun pelkkä kotonaoleminen tuntuu raskaalta. Kiitos ap tärkeästä aloituksesta ja tsemppiä; tiedän miltä sinusta tuntuu!

Olin vuoden osa-aikatyössä, ja kyllä mulla meni paljon paremmin, kun en ollut lapsissa kiinni ihan koko ajan.



Sitten alettiin rakentamaan taloa, joten jäin taas kotiin, jotta saadaan arki pysymään kasassa. Nyt mulla on hommaa rakentamisen ja sen suunnittelemisen kanssa niin paljon kuin vain ehdin. Kun päivät on kiireisiä, niin sitä ehtii murehtimaan vähemmän. Meille on rakentamisen myötä syntynyt myös tarkempi päivä- ja viikkorytmi, mikä pitää homman kasassa.



Mutta kyllä yksi tärkeä tekijä on myös se, että lapset ovat yksinkertaisesti nyt isompia ja omatoimisempia. Ne ymmärtävät jo järkipuhetta ja osaavat olla yhteistykykyisiä.



Ja mulle suurin henkinen helpotus on se, että esikoinen pääsi vihdoin neuvolasta jatkotutkimuksiin. Olen hänen syntymästään asti ihmetellyt, että miksi ihmeessä hänen kanssaan eläminen on niin vaikeaa. Kun nyt vihdoin päästiin asiantuntijoiden arvioitavaksi, niin alkaa sekin vyyhti aueta ja kivi vieriä sivuun mun sydäntäni painamasta. Kun oon vuosia elänyt lapsesta huolta kantaen, niin onhan se väsyttänyt. Ja kun häiriö on mitä ilmeisimmin vain lievä, niin ei ole ihme, ettei olla päästy jatkotutkimuksiin. Mutta tottahan se lieväkin häiriö sotkee arjessa koko ajan.



Nyt rakentamisen rytmissä, uutta kotia odotellessa ja lapsenkin apua saadessa elämä tuntuu onnelliselta ensimmäistä kertaa vuosiin.

Taannoin täällä keskusteltiin, että miten joku voi olla 24/7 kotiäiti koko ajan, ettei osaa relata, jos noin ajattelee. Mä olen eri mieltä. Mä todellakin koen näin, koska jos lapsella yöllä hätä (vaikka nyt pissahätä), mies ei koskaan herää, ei ole koskaan herännyt öisin. Olen myös aamulla tikkana pystyssä ennen lasta ja miestä valmistelemassa aamupalaa (käyn itse suihkussa jne). Mies lähtee sängystä suoraan suihkun kautta töihin ja hoitaa siis ainoastaan oman itsensä. Ja tämä tapahtuu, kun minä ja lapsi jo syömässä.



(se, joka kertoi opiskelevansa, kun lapsi nukkuu)

paaaaljon enemmän, kuin se, että lapsi menisi välillä mummolaan tms.

Meidän lapsista etenkin toinen on aina ollut kova puntissa roikkuja ja vaatija. Lasten kotona ollessa ei vuosiin pystynyt tekemään yhtään mitään muuta kuin huolehtimaan lapsista. Ruuat laitoin yhdellä kädellä, kun toisella pidin lasta sylissä. Vessaan jos menin, niin ekat kolme vuotta tuo vaativa parkui oven takana joka kerran.

Ei siinä ilmapiirissä mitään projekteja ollut. Se oli vain selviytymistä.

Eli vaikuttaa, että ne selviytymiskeinotkin riippuu muun muassa siitäkin, että millainen lapsi sattuu olemaan ja mikä sen kanssa on mahdollista.

miten lapsen myötä käsitys omasta itsestä muuttuu joskus ihan täysin.



Mulla samaa juttua kuin ap:llä, että ennen lapsia kuvittelin olevani jotenkin synnynnäinen äitihahmo. Mutta sitten se pikkulapsiaika olikin elämäni kamalinta aikaa - aivan toisin kuin olin etukäteen kuvitellut.



Onneksi lapset kasvaa, ja se parempi äitiys on alkanut nostaa päätään.

paaaaljon enemmän, kuin se, että lapsi menisi välillä mummolaan tms.

Meidän lapsista etenkin toinen on aina ollut kova puntissa roikkuja ja vaatija. Lasten kotona ollessa ei vuosiin pystynyt tekemään yhtään mitään muuta kuin huolehtimaan lapsista. Ruuat laitoin yhdellä kädellä, kun toisella pidin lasta sylissä. Vessaan jos menin, niin ekat kolme vuotta tuo vaativa parkui oven takana joka kerran.

Ei siinä ilmapiirissä mitään projekteja ollut. Se oli vain selviytymistä.

Eli vaikuttaa, että ne selviytymiskeinotkin riippuu muun muassa siitäkin, että millainen lapsi sattuu olemaan ja mikä sen kanssa on mahdollista.

Mullakin lapsi juuri tuollainen roikkuja, mutta koska lapsia on vain yksi, niin ne omat projektit luojan kiitos onnistuvat lapsen nukkuessa päiväunia. Ja tietysti iltaisin tai viikonloppuisinkin. Mutta useamman lapsen kanssa olisi taatusti hankalampaa.