Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Omistusasumista pitäisi tukea entistä enemmän

Vierailija
15.11.2009 |

Nyt kun olen itse muuttanut vuokralta ensimmäiseen omistusasuntoon, olen huomannut, miten edullista vuokralla asuminen on.



En myönnä tehneeni väärää päätöstä, vaikka toki olen hieman yllättynyt, nagatiivisesti.



Vuokralla kun voi asua kiinteällä summalla ja kaikki hoidetaan puolestani.



Omistusasunnon kunto heikkenee koko ajna sekä asumisen myötä, että ihian fysikkallisten ominaisuuksian myötä. Ikkunat ja putket heikkenevät koko ajna ja laskevat asuntoni arvoa.



Kun olen 25 vuoden päästä saanut asuntoni maksettua, voisi luulla, että asumiseni on melkein ilmaista.



No eipäs ole.



Sen jälkeen pitää ottaa seuraavaksi 25 vuodeksi uutta lainaa, remonttilainaa, jonka suuruus on varmasti lähemmäs puolet asunnon arvosta.



Omakotitalon pihan kunnostaminen maksaa jatkuvasti vuositasolla 1000 - 2000 €/vuosi, eli satoja euroja kuukaudessa. Sisätiloissa isojen remonttien lisäksi löytyy yhtä sun toista pientä nikkarointia jatkuvasti. On pitänyt lähes parilla tonnilla ostaa työkaluja ja muita remopnttitarvikkeita vielä lisäksi varsin merkittävillä summilla.



Tälä lyhyellä kokemuksellani omistusasumissesta olen huomannut, että omistusasuminen on huomattavasti vuokralla asumista kalliimpaa.



Toki omistusasuminen, varsinkin omakotitalossa antaa vapautta ja mahdollisuuden nautia omasta itselleen tehdystä pihasta, mutta huh huh mihin hintaan.



Asunno tkun eivä tolekaan sellaisi, että ne maksetaan 25 vuodessa ja pysyvät sitten sellaisina maailman tappiin asti, vaan 50 vuoden aikana ne pitää täyedellisesti uudistaa, eli 50 vuoden aikana asunto pitää maksaa kahteen kertaan.





Vuokralla asuessani vain soitto vuokraisännälle, ja tuli uusi hella ja jätteetä sekä pihaalueet olivat hienosti hoidetut, eikä itse tarvinut huolehti ruohonleikkurista tai sen polttoaineen riittävyydestä, puhumattkaan siitä työstä, joka pitää nykyään panostaa pihamaan ylläpitoon. Vuokralla asuessani, voin muuttaa kätevästi toiseen kaupungin osaan, tai uudistettuua asuntoon, eikä siitä käytännössä minulle syntynyt kustannuksia juurilainkaan, mitä nyt pakettiautollinen huonekaluja vaati muuttokustannuksia.



Asuminen tulee olemaan kalliimpaa, vaikka tekee itse kaikki pihatyöt. Jos ostaisin senkin palveluna, kasvaisivat omistusasumisen kustannukset entisestään.



Mielestäni on kansantaloudellisesti ensiarvoisen tärkeää ylläpitää kansallisvarallisuuttamme ja tukea tämän omaisuuden ylläpitoa. Mielestäni valtio voisi vaikka taata korotonta remonttilainaa perusparannuksiin ja laajentaa kotitalousvähennyksen verohelpotusta, jotta asutopkantaa on järkevää ylläpitää.



Myös kaupunkien vuokraasumisen kustannukset tulisi nostaa oikeita kustannuksia vastaaviksi, joka varmasti tarkoitaisi 30-50 % vuokran nostoa, toki paikkakunnasta riippuen.



Jotenkin tuntuu oudolta, että kaupunki rakentaa "vuokrakasarmin" ja vuokraa taloyhtiötä 30 vuotta ja sen jälkeen myy sen "halvalla" vähävaraisille omasta asunnosta haaveileville. Tuon 30 vuoden jälkeiset remonttikustannukset kuitenkin kaksin kertaistavat asunnon ostohinnan tulevien vuosien aikana.



Tuntuu että vuokralaiset saavat kuorittua kermat päältä, edullisilla asumiskustannuksilla.

Kommentit (18)

Vierailija
1/18 |
15.11.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

30 vuoden jälkeen myy. Elementtitalot on rakennettu kestämään 30 vuotta.

Vierailija
2/18 |
15.11.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

arvo nousee sinä 25vuotena, näin on tapahtunut yleensä aina vain 90-luvun alun 2000-luvun välissä asunnon arvot eivät nousseet.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/18 |
15.11.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

omakotitalo maksoi vajaa 30 vuotta sitten euroissa n. 70.000



Ja jos he myisivät sen nyt, niin hintapyynnit vastaavista taloista naapurustossa on ollut n. 300-400 tuhatta euroa



Vierailija
4/18 |
15.11.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

remonttia on tehty kyllä vähintään sadan tonnin edestä, mutta silti jäisi vielä voitolle.

Vierailija
5/18 |
15.11.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

useiden, varsinkin elementtitalojen hinnat tulevat putoamaan. Tämä siis siitä syystä, etä tulee paljon eläkeikäisi ja vähen sen jälkeen tulee paljon ruumiita. Suomessa on kohta (ehkä 30 vuoden päästä), enää pieniosa talouksia, verrattuna tähän hetkeen. Jos ei ole kysyntää asunnoille (kun suuret ikäluokat kuolevat), niin kysynnän ja tarjonnan mukaan, asuntojen hinnat romahtavat. Luxus asuntojen hinnat nousevat, koska perinnöillä on varaa ostaa etnistä laadukkaampia asuntoja, mutta perintöjä ei laiteta elementtiasumiseen.



Ja ihan totta, kaupungirt vuokraavat oollle kerstävän kehityksen vuokratason asuntoja ja sitten hujaavat hyväuskoisia myyden heille romutuskypsän asunnon/taloyhtiön.



Mielestäni tässä on yhteiskunnallisen keskustelun paikka.



Ja vaikka asuntojen hinnat olisivatki nousseet (riippuen paikkakunnasta), remonttikustannukset kustannetaan päivän hinnalla, eli asutno rakennetaan kahteen kertaa (tai jopa usempaankin).



Kun nyt ostaa 20 vuotta vanhan asunnon, pitää siihen 20-30 vuoden sisällä panostaa tulevaisuutta vastaava kustannus remontoimisen muodossa sen päivän kustannustasolla.



Jokaisen vuokralla asujan tulisi muistaa, että asuntolainaa ei suinkaan makseta 25 vuotta, vaan 25 vuotta (investointi)+ 25 vuotta lähes samaa remonttilainaa. Asuntolaina ei siis käytännössä koskaan katoa, sillä pitä remontitkin uusia joskus, nyt tarkastelin vain "ensimmäistä remonttikierrosta". Puhumattakaan kaikista muista omistusasumisen kustannuksista ja vaivasta.



Taloudellisesti ja omaa vaivaa laskien, omistusasuminen on vuokralla asumista kalliimpaa





ap

Vierailija
6/18 |
15.11.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

että asuntojen hinnan nousu on laskennallsta, siinä mielessä, etä jos meinaat lunastaa voittosi, niin ne sulavat välittömästi, ostaessasi uuden omistusasunnon.



Tällaisesta laskennallisesta voitosta ei kannata juuri puhua, koska palkkasikin on vuodesta 1980 lähtien moninkertaistunut.



Jos nyt aloitat täysremontitn vuonna 1980 ostamaasi vuonan 1967 rakennettuun omakotitaloon, joudut tekemään remnontin, joka on ehkä 10 kertaa asunnon ostohintaa kalliimpi.



Monijko vuokralainen on tätä ajatellut, tai moniko kaupunki laskee tämän vuokrakustannuksiin. Tuskin yksikään, koska myyvät asunnot 30 ikävuoden kohdalla "voitolla". Vuokrat määräytyvät siis täysin virheellisin "kermat kuorivalla" periaatteella.

ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/18 |
15.11.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Toki pääkupunkiseurulla saattaa tuollasia esimerkkejä löytyä, mutta ei kuvasta koko maan tilannetta.

Väitän, että kuluneen 30 vuoden aikana on jokunen remonttikin tehty.

Itse en ainakaan omasta lähtökohdastani ostaisi 30 vuotta vanhaa ( tai vanhempaa) asuntoa, koska tuolla hinnalla saa omistustontteineen täältä jossa kirjoittelen, nykyaikaista trendikästä ja laadukasta, kaikki energiasäädökset täyttävää uutta 180 m2 omakotitaloa tuohon hintaan. Ja tähän hintaan (300 - 400 t€), sisältyvät kahden auton autotalli isolla lämpimällä varastolla ja piha vimpan päälle laitettuna jne jne, mistään tinkimättä (eikä kyse suinkaan ole mistään Älväristä).

Se että maksaako edelle kuvattu kokonaisuus jossain sitten 800 t€ on asia erikseen, mutta ei täällä.

Olettaisin että pääkaupunkiseudullakin tuolla 400 000 €:lla rakentaa kohtuullisen perheasunnon omistustontille, kalleimpia kohteita lukuunottamatta.

omakotitalo maksoi vajaa 30 vuotta sitten euroissa n. 70.000

Ja jos he myisivät sen nyt, niin hintapyynnit vastaavista taloista naapurustossa on ollut n. 300-400 tuhatta euroa

ap

Vierailija
8/18 |
15.11.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pari kohtaa jäi mietityttämään.

1. Miksi lainaa pitäisi maksaa 25vuotta? Me maksamme 10vuotta tai vähemmän, ei tarvitse maksaa niitä korkojakaan niin paljon. Asunnon ostoa kannattaa harkita tarkkaan. Itse ensiasunnon ostajana hätiköin, kun tarjosin 45 000€ asunnosta jonka olisin varmaan saanut 40 000€:llakin (asunnon arvo ilman sen kummempia laittamisia nyt 60 000€, ostettu alle 2vuotta sitten)

2. Miksi siihen pihamaahan pitäisi laittaa niin hemmetisti rahaa jos se ei ilmiselvästi tuota mitään? Kannattaa kylvää/istuttaa syötäviä marjoja/hedelmiä/kasviksia ja syksyllä laittaa niitä pakastimeen ja tehdä mehuksi jne. Ne rahat jotka siemeniin/taimiin menevät, tulevat kyllä maasta takaisin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/18 |
15.11.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Fiksuja juttelet. Itse olen muuttamassa 37 vuotta vanhasta elementtitalosta, jossa ei ole tehty ainuttakaan remonttia, vuokralle.

Vierailija
10/18 |
15.11.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Luojan kiitos ja onneksi, voisimme lyhentää lainan maksuajan 10 vuoteen.

Tuolla 25 vuoden ajalla vaan lainanhoitokustannukset ovat meille muuten sopivia ja ovat jossain synkroonissa esim vuokra-asumiseen.

Ajatus on se, että meuillä on rahalle myös muuta käyttöä, kuin lainan lyhentäminen, ainakin tässä maailman taloudellisessa tilanteessa.

Omistusasumisen etuja ovat mmm se, että voi tehdä pihastaan itselleen juuri nin hienon kuin itse haluaa. Ne kustannukset ehdottomastipompaavat heti yli vuokra-asumisen tason, mutta jos on leipää pöydäss joka päivä ja on varaa omasta mielestään vielä panostaa piha-alueisiin, kuten meilä on varaa, niin sen teemme.

Omistusasumisessa on siis hyvät puolensa, mutta ne eivät liity "rahan säästämiseen", vai halvimman vaihtoehdon valitsemiseen, vaan omaan mielenrauhaan ja nautintoon, jos on varaa.

On kuitenkin mielestäni arveluttavaa, että yhteiskunnassa vuokraasumista pidetään jopa keinotekoisesti edullisempana kuin omistusasumista. Kyse on kuitenkni kansallisvarallisuudestamme ja monille asunto on yhtäkuin koko omaisuus.

Pari kohtaa jäi mietityttämään.

1. Miksi lainaa pitäisi maksaa 25vuotta? Me maksamme 10vuotta tai vähemmän, ei tarvitse maksaa niitä korkojakaan niin paljon. Asunnon ostoa kannattaa harkita tarkkaan. Itse ensiasunnon ostajana hätiköin, kun tarjosin 45 000€ asunnosta jonka olisin varmaan saanut 40 000€:llakin (asunnon arvo ilman sen kummempia laittamisia nyt 60 000€, ostettu alle 2vuotta sitten)

2. Miksi siihen pihamaahan pitäisi laittaa niin hemmetisti rahaa jos se ei ilmiselvästi tuota mitään? Kannattaa kylvää/istuttaa syötäviä marjoja/hedelmiä/kasviksia ja syksyllä laittaa niitä pakastimeen ja tehdä mehuksi jne. Ne rahat jotka siemeniin/taimiin menevät, tulevat kyllä maasta takaisin.

ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/18 |
15.11.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vuokra-asumisen tuki on suoraa tukea rikkaille, joilla on varaa ostaa asuntoja vuokrattavaksi. Jos vuokra-asumista ei tuettaisi, vuokrien olisi pakko laskea koska maksukykyä ei olisi.



Jos nyt esim. asumistukea korotettaisiin 50%, se näkyisi heti nousevina vuokrina -> tuki menisi suoraan vuokranantajien pussiin. Ja maksajana olisi valtio eli suomalaiset.

Vierailija
12/18 |
15.11.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

juuri tuon vääristävän elementin takia.



Tuki, sen läsnäolo tai suuruus, eivät kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, mitkä asumisen kustannukset ovat.



Se mitä voidaan tehdä edullisempien vuokrien eteen on, että vuokraasuntoihin ei rakenneta esim saunoja, yliavaria neliöitä tai ylilaadukkailla pakastimilla.



Myös tonttikustannukset tulee huomioida.



Toki ongelmia tämän yhtälön toteuttamisessa on, mutta mielestäni omistusasumiseen tulisi kiinnittää huomiota hieman toisella tavalla.



Omistusasumisen yksi hyvä puoli, kansantaloudellisesti ajateltuna on se, että jokainen velkavankeudessa elävä asunnon omistaja asuu omassaan, eli huolehtii lähtökohtaisesti varallisuudestaan "kuin omastaan". Riski on siis omistajalla.



Riski.... merkitseekö se mitään asumisessa ja siinä miten kansallilsuusvarallisuutta kehitetään.



ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/18 |
15.11.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

että miksi yhteiskunta ei saisi tarjota edullisia vuokra-asuntoja niitä tarvitseville? Ei kaikilla ole taloudellisia mahdollisuuksia tai edes halua muuttaa omaan omakotitaloon. Kyse on arvovalinnoista. Erilaisia asumismuotoja tarvitaan, koska ihmisten elämäntilanteetkin ovat erilaisia.

Vierailija
14/18 |
15.11.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

hassultakin kuulostavia virheitä tuonne mahtuu.



ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/18 |
15.11.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mikä ihmeen onni ja autuus tosiaan siinä "omistamisessa" on, kun se vaan tarkoittaa lisää rahanmenoa verrattuna edulliseen vuokra-asumiseen. Musta on paljon järkevämpää asua edullisesti vuokralla ja sijoittaa ylimääräiset rahani osakkeisiin tms. rahaa poikimaan.

Vierailija
16/18 |
15.11.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mikä ihmeen onni ja autuus tosiaan siinä "omistamisessa" on, kun se vaan tarkoittaa lisää rahanmenoa verrattuna edulliseen vuokra-asumiseen. Musta on paljon järkevämpää asua edullisesti vuokralla ja sijoittaa ylimääräiset rahani osakkeisiin tms. rahaa poikimaan.

Itse annan vain korot pankille, lainanlyhennyksen jätän itselleni ja lapsilleni.

Vierailija
17/18 |
15.11.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

monimuotoisuutta tarvitaan ja useanlaisia vaihtoehtoja on oltava.

Kai ydinkysymykseni eräällä tavalla muotoiltuna on se, että miksi yhteiskunta tukee toisia, mutta ei toisia.

Yhteiskunta siis voi tukea vuokra-asumista, mutta ei omistusasumisen kustannuksella. Mielestäni kun omistusasuminenon kestävää kehitystä ja riski on yhteiskunnalta siirretty omistajalle, siis yksittäiselle perheelle. Uskon, että riskin siirtäminen yksittäiselle perheelle edesauttaa keskimäärin asuntokannan kunnossapitämistä.

Eikö siis omistusasumisesa asumisen pitäisi pitkällä aikajänteellä olla edullisempaa. Avauksessani en ole enää varma, onko omistusasuminen järkevin tapa, haluttava ja mielyttävä tapa se on (onnistuessaan, mikäli riskit eivät laukea), mutta ei välttämättä taloudellisesti järkevin tapa.

Pitäisikö vuokralaiten vastuuta kasvattaa ja kehittää esim bonus järjestelmä ?

Vuokra-asuntoihin huoneistokohtaisen vesimittarit, huoneistokohtainen lämmitys jne.

Olisiko tapoja, jolla kaunnustettaisiin vuokra-asumista ja vuokra-asuntoyhtiöiden pitkäkestoista taloudellisuutta.

Olisiko mielyttävämpää kerrostalossa tinkiä veden ja lämmityksen käytöstä asuntokohtaisilla mittareilla, kuin saada ilmaista asumistukea.

Voisiko vuokralainen itse hoitaa pihatyöt/huoltotyöt.

Jos ei voi, nin voisiko yhteiskunta subventoida näitä palveluita myös omistusasunnoissa asuville. KOtitalousvähennyksellä on jo oikeansuuntaisia vaikutuksia.

Oma etunsa on myös siinä, että ammattimiehen tekemänä monet asiat tulevat hoidettua laadukkaasti, sen sijaan että eläkeläinen omassa asunnossaaan jättää asiat rempalleen.

Olisiko eläkeläisen taloudellisestikin fiksumpaa muuttaa vuokra-asuntoon, jossa yhteiskunta tarjoaa tämä palvelut, sen sijaan että antaa omistusasunnon rapistua ?

että miksi yhteiskunta ei saisi tarjota edullisia vuokra-asuntoja niitä tarvitseville? Ei kaikilla ole taloudellisia mahdollisuuksia tai edes halua muuttaa omaan omakotitaloon. Kyse on arvovalinnoista. Erilaisia asumismuotoja tarvitaan, koska ihmisten elämäntilanteetkin ovat erilaisia.

ap

Vierailija
18/18 |
15.11.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

jos on varaa, niin jokainen tekee pihallaan mitä haluaa, istuttaa kukkia ja rakentelee vesiputouksia tms.

Tarkoitinkin vain sitä, että ei se piha _välttämättä_ ole kauhea rahanreikä, että siihen syydetty raha häviää kuin tuhka tuuleen tuottamatta mitään.

Sekin on valintakysymys.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan kolme kahdeksan