Miten suhtaudut kun aikuinen lapsesi kertoo löytäneensä kumppanin?

En tiedä vielä, ei kokemusta. Ovat 18v ja 20v.

Ajattelen: ”voi hyvänen aika kumpa tämä nyt vaan olisi ok ja menisi hyvin, eikä tulisi sellaisia katastrofeja kuin kaikilla aikaisemmilla kerroilla”

Sanon ”no sehän on kiva, minkälainen hän on?”

Että hienoa, tuo joskus näytille.

Oi voih ooi

Otan kaksi litran pulloa viskiä ja lääkk ei tä kyytipojaksi.

Ainoana poikana olen aina ihmetellyt äitini suhtautumista naisystäviini. Kukaan ei kelpaa. Siskojen miesystävät taas ovat olleet mielestään aina kuin lottovoittoja. Mistä tällainen johtuu?

Heidän suhteensa on edennyt juuri kuten monet etenee, joten ei ole erityisesti kertonut löytäneensä elämänkumppanin.

Olin kuitenkin jo heti varma silti, että nyt on SE oikea. 

Vierailija kirjoitti:

Heidän suhteensa on edennyt juuri kuten monet etenee, joten ei ole erityisesti kertonut löytäneensä elämänkumppanin.

Olin kuitenkin jo heti varma silti, että nyt on SE oikea. 

Ja mullakin on ainut poika, ainut lapsi . 

Vierailija kirjoitti:

Ainoana poikana olen aina ihmetellyt äitini suhtautumista naisystäviini. Kukaan ei kelpaa. Siskojen miesystävät taas ovat olleet mielestään aina kuin lottovoittoja. Mistä tällainen johtuu?

Tämä on yleistä. Jotenkin vain se miniä on uhka. Vävyt eivät. Meillä sama juttu: siskojen miehet ja minun mieheni olivat ”ihania” ja ainoan veljemme tosi kivasta tyttöystävästä, sittemmin vaimosta, oli aina jotain valitettavaa.

Tienaako enemmän kuin sinä?

Loppupelissä köyhää ei kannata ottaa edes lemmikiksi.

Ömömöm

Sanoisimme näin, kuulehan nyt Niilo, sinä olet vasta 65 vuotias ja aivan liian nuori ja kokematon alkamaan seurustelua. Parempi vain että, sinä pysyt äidin ja iskän luona, me emme pärjää ilman sinua, kuka muu hakkaisi meille halot ja lapioisi lumet.

Vierailija kirjoitti:

Ömömöm

Mistä maasta tulevat sulhot ja morsiammet puhuvat tuota kieltä ?

Ovat tuoneet jo muutaman . Koko ajan valinta paranee- nykyiset erittäin fiksuja ja kivoja. Näiden jo soisi olevan ne oikeat. Aina kaikki otettu ilolla vastaan.

Olen hyvilläni ja pyydän kertomaan lisää. Pyydän että tulevat käymään. Ja jos huomaisinkin että ei tule toimimaan, niin pidän asiat omana tietonani. Haluan olla se, jonka luo voi sitten tulla lohtua ja tukea hakemaan kun sitä tarvitsee. En koskaan sano, että mitäs minä sanoin tai tiesin tuon jo etukäteen tai muutakaan typerää. Vaikka noin saattaisinkin ajatella. Itse jokaisen on virheetkin tehtävä ja niistä opittava. Ja minun tehtävä äitinä on lohduttaa, tukea ja rohkaista.

Olen kaikkien kolmen kohdalla ollut iloinen ja onnellinen siitä, että ovat löytäneet hyvän kumppanin itselleen. 

Miniä- ja vävyehdokkaat kannattaa jossain vaiheessa juottaa humalaan ja katsoa miten reagoivat. Jos tulevat aggressiivisiksi tai muuten pahasuisiksi ei hyvä.

Vierailija kirjoitti:

Ainoana poikana olen aina ihmetellyt äitini suhtautumista naisystäviini. Kukaan ei kelpaa. Siskojen miesystävät taas ovat olleet mielestään aina kuin lottovoittoja. Mistä tällainen johtuu?

Äitisi edustaa kunnon kalevalaista emäntää.

On synnyttänyt sinut vanhuudenturvakseen ja kaikki naiset, joiden kanssa haluaisit rakentaa vakavan suhteen ovat äidillesi uhkia.

Sitten kun kuitenkin joku nainen äitisi tempuista ja savustusyrityksistä huolimatta rohkenee kanssasi vihkipallille asti, saattaakin alkaa tuoreen vaimosi systemaattinen kiusaaminen.

Ole hyvin tarkka tässä, miten menettelet.

Jos kuvittelet, että voit miellyttää näitä molempia elämäsi naisia, erehdyt.

Vaimo on se elämäntoverisi, ei äitisi. Parasta mitä voit tehdä ihan omaksi parhaaksesi, on pitää huoli siitä, että teet äidillesi selväksi em. asian. ja sen, että mahdollisissa konflikteissä olet vaimosi puolella.

Äitisi elämäntoveri on isäsi tai joku muu mies, et sinä.

Usko kokemusta. 50 vuotta olen sinnitellyt asian parissa. Mieheni ei ole koskaan ääneen rohjennut asettua puolelleni, mutta on sentään äänestänyt jaloillaan, joten olemme aina asuneet riittävän kaukana hänen äidistään. Ilman tuota siunattua välimatkaa liittomme tuskin olisi säilynyt.

No jaa. Mulla on aina ollut periaate, että satunnaisista hoidoistani en ole vanhemmilleni edes kertonut enkä vienyt myöskään näytille. Vasta sitten, kun suhde on ollut jo vakaammalla pohjalla, olen kertonut. Tein jo kauan sitten selväksi omille lapsillenikin, että heidän suhteensa ovat ihan heidän oma asiansa. Mun silmieni eteen ei siis tarvitse juoksuttaa jokaista tyttöä/poikaa vaan vasta sitten, kun suhteella on jotain vakavampaakin pohjaa. Olen tässä suhteessa vähän vanhoillinen, mutta se johtunee siitä, että olin itse nuorena aika raikulityttö. Ts poikaystävät vaihtuivat tiheään tahtiin. 

Lapseni ovat huomioineet toiveeni. Esikoinen kertoi kumppanistaan 2 kk ennen kuin menivät kihloihin. Ovat olleet nyt naimisissakin jo 10 vuotta. Kuopus on tuonut näytille kaksi. Ensimmäisen kanssa suhde kesti 5 vuotta ja toisen kanssa on nyt kestänyt 3 vuotta. Kummastakin kertoi mulle vasta sitten, kun olivat muuttamassa saman katon alle. 

Miten olen suhtautunut? Oikein hyvin. Olen ollut iloinen lasteni puolesta ja toivottanut kumppanit tervetulleiksi sukuun. Mulla on oikein hyvät välit molempien kumppaneihin ja esikoiseni puoliso eli minäni on mulle kuin oma tytär. Toivottavasti kuopuksenkin kumppanista tulee vielä jonain päivänä miniäni. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainoana poikana olen aina ihmetellyt äitini suhtautumista naisystäviini. Kukaan ei kelpaa. Siskojen miesystävät taas ovat olleet mielestään aina kuin lottovoittoja. Mistä tällainen johtuu?

Tämä on yleistä. Jotenkin vain se miniä on uhka. Vävyt eivät. Meillä sama juttu: siskojen miehet ja minun mieheni olivat ”ihania” ja ainoan veljemme tosi kivasta tyttöystävästä, sittemmin vaimosta, oli aina jotain valitettavaa.

Kyllä toi toimii toisinkin päin. Eli isät ovat krittisempiä vävyjään kohtaan, mutta myönteisempiä miniöitään kohtaan.