Puolison pakonomainen siivoaminen

Kuulostaa jonkin tyyppiseltä ahdistukselta, jota yrittää siivoamisella hallita. Onko mies siis töissä? Puhutteko siis elämästä yleensä ollenkaan? Onko hänellä kaikki ok, onko tyytyväinen elämäänsä? Vaikeaahan tuota on arvuutella, mutta jos on pakonomaista, niin voisikohan vain yleisen pariterapian avulla saada pureuduttua tähänkin ongelmaan. Jos menisitte yhdessä, mutta et varsinaisesti sanoisi siivousta syyksi miehelle vaan että haluat parantaa parisuhdetta. Kyllähän tuokin sitten puheeksi tulee.

Kuulostaa kyllä mielenvikaiselta.

Miehellä masennusta?pakko-oireita?

Lähtisikö lääkäriin?

OCD

Stressi lisää, geneettinen taipumus vahvasti lisää

Olen kyllä puhunut. Tämä on pahentunut kun miehen firma meni konkurssiin ja tuli isot rahavaikeudet koronan aikaan. Nyt on normitöissä ja makselee velkoja.

Olemme käyneet terapiassa muutaman kerran mutta mies on sitä mieltä että olisi onnellinen jos minä vain siivoaisin tarpeeksi hyvin.

Terapiassa teimme sopimuksen että minä pidän keittiön siistinä. Olen pitänyt keittiön siistinä siten kun pienten lasten kanssa, töissäkäyvänä on realistista. Se ei riitä. Aina on jotain sotkua kuulemma. Aina jossain on vika. Aina olen tehnyt huonosti. Kommunikaatio on lähinnä sitä mitä teen väärin. Tekemisiäni sitten analysoidaan ja pohditaan. Jos annan koiralle namin se on väärin koska koira saattaa jättää namin lattialle. Jos täytän tiskikoneen sekin on väärin. Jos siivoan vessan se on huonosti tehty ja pitää tehdä uudelleen.

Terapeutti ei jotenkin saa yhtään kiinni tästä, luulee varmaan että olen joku sikapossu. Kotimme on hyvin perussiisti koska se on ainoa keino jolla tämä pysyy edes jollain tasolla hallinnassa.

Vapaapäivinä meillä pestään seiniä tai kiillotetaan lavuaareja.

Tai sitten minä lähden lasten kanssa johonkin ja mies jää kotiin siivoamaan.

Olen ehdottanut yhteistä siivouspäivää. Miehellä siivoukseen liittyy raivo ja hän purkaa kiukkua minuun ja lapsiin. Itse jopa tykkään siivota ja teen sen mielelläni ja lähden sitten muihin hommiin.

Ap

No eihän tuo ollenkaan normaalilta kuulosta. Jotain ahdistusta varmasti on.

Alkanut ahdistaa lapsiperhe elämä .. kaikki sotku taas viittaa siihen mitä ei kestä..

Kuormittavan kuuloinen tilanne. Objektiivisestikin katsoen teillä siivotaan oikeasti paljon; perussiivous päivittäin ja imuroidaan kolmesti viikossa - ja silti saat jatkuvasti sellaista viestiä että mikään ei riitä. Lisäksi joudut todistamaan miehen ahdinkoa "siivoamattomuudesta" ja pyörittämään lapsiperhearkea. Ei ole ihme, että jaksamisen raja on tullut vastaan. Siksi ihan alkuun kannattaakin hakea apua itselleen, koska tämä on vaikuttanut jo sinun hyvinvointiin. Et voi yksin vaikuttaa kokonaan siihen, muuttuuko miehen toiminta, joten suosittelen menemään rohkeasti juttelemaan ja purkamaan tilanteesta tulevia tunteita.

Tämä saattaa kuulostaa oudolta kysymykseltä, mutta onko miehesi avannut yhtään siivoamisen taustoja - siis yksinkertaisesti kertonut sitä, miksi hän siivoaa niin usein? Mitä hänen mukaansa esim tapahtuisi, jos ette siivoaisikaan joka päivä? Jos sillä olisi nimittäin hänen mielestään jokin vakava seuraus, tai taustalla on tunne siitä että olisi vain jollain selittämättömällä tavalla "väärin" jättää siivoamatta, kysymys voi olla pakko-oireisesta häiriöstä tai muusta ahdistuneisuudesta. Eli toiseksi voisi pyrkiä rauhallisesti selvittämään, miksi mies siivoaa - ei kyseenalaistaen, vaan aidosti pyrkien kuulemaan taustat. Saat näin selvyyttä siihen, olisiko kyseessä juuri pakko-oireinen häiriö. Terveyskylä-sivustolla on hyvää tietoa asiasta.  

Kolmanneksi: Kuvailit pariterapiakäyntejä, ja on ulkopuolisenakin selvää että terapeutti ei ymmärrä tilannetta. Kylmä neuvo: hänelle ei kannata jäädä, eli vaihtakaa terapeuttia. Parastahan olisi, jos mies suostuisi hakeutumaan itse psykologin juttusille. Kertomasi perusteella tämä saattaa osoittautua vaikeaksi - kiinnitin nimittäin kertomassasi nimittäin huomiota tähän lauseeseen:"Olemme käyneet terapiassa muutaman kerran mutta mies on sitä mieltä että olisi onnellinen jos minä vain siivoaisin tarpeeksi hyvin." No, minäkin olisin ollut onnellinen, jos perheeni tiskaisi aina leikkuulaudat fairylla pelkän veden sijaan, muistaisivat rättien värikoodit tai jos kaupan ostoskorit olisivat aina puhtaat... lista on loputon. Mutta kaoottisessa maailmassa ei voi lähteä siitä, että muut toimivat juuri sillä pilkun tarkalla tavalla, kuin itse haluaa. Oikea ratkaisu on siis opetella sietämään ahdistusta, jota joillekin tämä epäjärjestys tuottaa. Eli hakea apua, ja muuttaa toimintamalleja. Se on kaiken avain, että tilanne muuttuu. Jos miehesi ei lopultakaan pysty edes myöntämään ongelmaa, yhdessäelo voi olla vaikeaa. Siksi näen että empaattinen ja ymmärtävä pariterapeutti olisikin kultaakin arvokkaampaa - on hyvä, että teillä on jo väylä tällaiseen mahdollisuuteen, joten lähtisin siitä että etsisin uuden pariterapeutin ja itselleni apua! Voimia<3

Mä suosittelen ihan lääkäriä, luultavasti purkaa tuohon stressiä ja ahdistusta, ehkä ois aika aloittaa lääkitys.

Minä olen vähän samanlainen siivoushullu ja omalla kohdallani kyse on siitä että saan suurta mielihyvää siivouksesta ja siitä kun kaikki on puhtaana ja paikallaan. Siivoan joka päivä ja se on mulle hyvin rauhoittavaa.

Voittehan kokeilla vaihtaa terapeuttia, mutta minä lähtisin tuollaisesta suhteesta.

Minulla on elämän mittaiset jäljet toiden vanhempani siivousraivosta, johon liittyi lapsen, minun, pahoinpitelyä. Olen selvittänyt välit vanhempani kanssa, mutta tietyt siivouspuheet aktivoivat stressireaktion edelleen, nelikymppisenä.

En ole muuten sukupolveni ainoa, jota on hakattu siivouksen yhteydessä. Edes henkinen väkivalta, raivo, ei ole ok sinua tai lapsia kohtaan.

”Nyt on alkanut puhumaan erosta”.

Onnittelut sulle!! 💐🤗

Ei jaksa lapsiperheen arkea. Sotku ei ole ongelma, ahdistus vain yritetään purkaa siivoamalla. Kuulostaa myös siltä, ettei rakasta enää.

Näin toimi exänikin ennen eroa. Vuoden pari siivottuaan raivoisasti sai viimein sanottua mistä kenkä puristaa. Olinhan tajunnut tilanteen mutta annoin siivota ja raivota. Onneksi ei ollut lapsia.

Eikös siellä pääministeriperheessäkin ollut jotain tällaista toimintaa?

Miksi on sinun tehtäväsi opettaa lapsia siivoamaan? Miksi mies ei opeta?

Miksi on sinun tehtäväsi pitää keittiö siistinä? Tai oikeammin sellaisena, että se kelpaa miehelle? Miksi mies ei pidä sitä siistinä? Jos syynä on se, että olet enemmän lapsien kanssa, niin silloin täytyy miehen vähentää töitään ja olla itse enemmän lasten kanssa ja siivota samalla.

Oletko ottanut kuvat siivoamistasi kohteista kuten vessasta tai väärin täytetystä astianpesukoneesta? Nuo kuvat olet sitten näyttänyt terapeutille?

Tuo tulee viemään itsetuntosi. Sitten on vaikeaa.

Voimia.

Vierailija kirjoitti:

Näin toimi exänikin ennen eroa. Vuoden pari siivottuaan raivoisasti sai viimein sanottua mistä kenkä puristaa. Olinhan tajunnut tilanteen mutta annoin siivota ja raivota. Onneksi ei ollut lapsia.

Tiesit, että hän haluaa erota, mutta mieluummin kuuntelit ja katselit raivoamista kaksi vuotta kuin olisit itse lähtenyt suhteesta? Ei kuulosta järkevältä. 

Vierailija kirjoitti:

Minä olen vähän samanlainen siivoushullu ja omalla kohdallani kyse on siitä että saan suurta mielihyvää siivouksesta ja siitä kun kaikki on puhtaana ja paikallaan. Siivoan joka päivä ja se on mulle hyvin rauhoittavaa.

Mutta ymmärrätkö, että se on epänormaalia?

Siitähän ei varsinaisesti olisi haittaa, jos ihminen on yksinelävä. Minä olen kuitenkin siivoushullun äidin lapsi, joka kärsi äidin ainaisesta siivoamisesta, kaikenlaisesta roskiin heittämisestä, siitä että hän jäi pois tekemisistä siivoamisen vuoksi, vihaisena kolistelusta ja jynssäämisestä, asiaan liittyvästä rauhattomuusesta, joka on ihan samanlaista kuin alkoholistilla, joka ei pääse juomaan.

Itse olen koittanut pyristellä eroon huonommuudesta, kun kaikki ei aina kiillä ja olen saanut perheelle raivareita sotkusta (ja juu, se on todella ollut sotkua). Nyttemmin tunnistan jo paremmin, mikä on äidin siivoushulluuden jälkiä minussa ja mikä sitä, että perhe koittaa luistella minun ihan kohtuullisen siisteydenhaluni kustannuksella.

Ap:lle - olet saanur hyviä vastauksia ja kyllä on haastava tilanne. Minusta olet tehnyt jo tosi paljon ja yrittänyt. Toimit lapsia ajatellen oikein, jos et lähde tanssimaan siivoushullun pillin mukaan vaan haet keskustelua aiheesta yms. Olisiko niin, että kulttuurisesti miehesi käytös on juuri miehelle niin epätyypillistä, että sitä ei tunnisteta ongelmaksi.

pakonomainen siivoaminen, siivousneuroosi, kuuluu pakkoneuroosien joukkoon. Kannattaisi ottaa asia varovasti puheeksi ja kannustaa käymään vaikka juttelemassa siitä terveyskeskuksessa. Naapurini kun sairatui alkoholismiin, niin siinä alkuvaiheessa piti pakonomaisesti huolta kotinsa puhtaudesta. En ollut kellään nähnyt niin siistiä kotia. Nyt sitten juo kännit joka viikonloppu ja menee ihan siihen asti, että hädin tuskin pääsee kotiinsa ja kotiin tullessaan virtsaa yleensä alleen, tai sitten on virtsannut jo jonnekin baariin tai bussiin. On saanut porttikiellon jo kahteen ravintolaan. Nyt kuuntelen tässä kun hän möykkää kodissaan, eilen joku soitti poliisit, varmaan tänäänkin tapahtuu sama. En väitä, etät miehelläsi on tällaista, mutta yleensä pakko-oireet siis toimivat ihmiselle keinona yrittää puhdistaa/kontrolloida jotain alitajunnassa olevaa vaikeasti käsiteltävää asiaa.

Minä kyllä ottaisin eron, jos kerran juttelemassa on käyty asiantuntijalla ja miehen vastaus on se, että olisi onnellinen jos SINÄ siivoisit enemmän ja jos kerran teidän keskustelut koskevat vain sitä miten SINÄ et ole siivonnut kunnolla. Ihan hulluhan se ukkosi on (kutsukaa nyt millä nimellä hyvänsä). Jos aikuinen ihminen ei halua puhua todellisesta syystä pahaan mieleensä, et SINÄ voi siitä vuosikausia kärsiä ja olla hänen HAUKUTTAVANAAN.

Sano jaa ja aamen hänen eroaikeilleen, heti. Sinulle tulee parempi elämä ja se hullu ulko näkee mitä siivoamista se on kun yrittää isä-viikonloppuina sekä

Olla lasten kanssa että siivota. Huolehdi siitä, että hän ei saa lapsia asumaan luokseen, tekee vielä hulluja heistäkin!