Lue keskustelun säännöt.
Mikä on mielestänne se paras "pariutumisikä"?
27.10.2021 |
Siis kun puhutaan elämänkumppanin etsimisestä, jonka kanssa perustaa perhe ja hankkia yhteinen asunto jne.
Kommentit (31)
22-25v
On vielä nuori, sopeutuva ja (yhteinen) elämä edessä, mutta hetken kerennyt jo elää nuoren aikuisen elämää sinkkuna, kavereiden kanssa vapaudesta nauttien ja itseensä ja maailmaan tutustuen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kolmekymppisenä. Sitä aiemmin on toki voinut heilastella ja asua yhdessäkin, mutta ei mitään perhettä ole kannattanut vielä hankkia. Opinnot, reppureissailu ja yöelämä ensin, sitten vasta ruuhkavuodet.
Vierailija kirjoitti:
22-25v
On vielä nuori, sopeutuva ja (yhteinen) elämä edessä, mutta hetken kerennyt jo elää nuoren aikuisen elämää sinkkuna, kavereiden kanssa vapaudesta nauttien ja itseensä ja maailmaan tutustuen.
Huhhuh, en kyllä itse olisi pystynyt tuossa iässä vielä asettumaan aloilleen. Itse sanoisin, että kolmekymppisten jälkeen, mutta kai jokainen tietää itse parhaiten, että milloin on valmis siihen.
Ei ainakaan ennen 25v. Ehkä siinä n. 30v aika hyvä.
25-30 löydetään "se oikea" kaikilla julkkiksillakin on ollut tuossa iässä löydetty samanikäinen kumppani, se jonka kanssa olisi ainakin kannattanut sitoutua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mies 30 ja nainen 10. Mies on ehtinyt jo vakiinnuttaa asemansa ja voi turvata vaimon ja lastensa toimeentulon. Vaimo on juuri puhkeamassa kukkaan ja voi alkaa valmistautumaan lasten tekoon ja kodinhoitoon.
Tarkoitettiin Suomessa eikä missään myslimien maissa.
Vierailija kirjoitti:
Kolmekymppisenä. Sitä aiemmin on toki voinut heilastella ja asua yhdessäkin, mutta ei mitään perhettä ole kannattanut vielä hankkia. Opinnot, reppureissailu ja yöelämä ensin, sitten vasta ruuhkavuodet.
Itse olisin halunnut kokea elämänkumppanin kanssa nuorina ja söpöinä nuo reppureissailut ja biletykset.
Parisuhteessa olevat nuoret ihmiset opiskelee, tekee töitä, bilettää ja matkustaa.
Eivät sulje toisiaan pois.
Itselleni sellainen ”juoksunsa juossut” 30+ ruuhkavuosissa tylsänä elävä mamma/pappa on turn off, mieluummin hajauttaa elämässä nautinnot ja vastuut kuin jakaa ne autistisiin lokeroihin joissa ensin sinkkuna nautitaan ja sitten parisuhteessa ruuhkaisena pakerretaan.
Minua ällöttää koko sana ”ruuhkavuodet”, mutta tietysti kukin tekee miten itselle sopii.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
22-25v
On vielä nuori, sopeutuva ja (yhteinen) elämä edessä, mutta hetken kerennyt jo elää nuoren aikuisen elämää sinkkuna, kavereiden kanssa vapaudesta nauttien ja itseensä ja maailmaan tutustuen.
Joo tuosta kun pari lasta tehty niin ehtii vielä toiselle kierroksellekin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
22-25v
On vielä nuori, sopeutuva ja (yhteinen) elämä edessä, mutta hetken kerennyt jo elää nuoren aikuisen elämää sinkkuna, kavereiden kanssa vapaudesta nauttien ja itseensä ja maailmaan tutustuen.
Itse ja exäni ainakin molemmat kasvoi ja muuttui juuri tuossa iässä hyvin paljon ja siksi ei pysytty yhdessä.
Se ikä kun itse tapasin miehen eli 27. Opiskeluvuodet ehti elellä vapaammin, asua ulkomaillakin, reppureissata jne. Ja 27-vuotiaana oli kuitenkin vielä siinä mielessä nuori, ettei tarvinnut ihan heti miettiä perheen perustamista, vaan elettiin huoletonta nuorten aikuisten elämää joitain vuosia, reissattiin ja nautiskeltiin. 30+ sitten naimisiinmeno ja perhe.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sanoisin että siinä iässä kun on ensin hankittu ne perustutkinnot ja sen jälkeen oltu töissä 2-3v--> eli on ollut rahaa elää ja olla kuten haluaa ja nähty maailmaa. Ikä siis riippuu siitä kuinka pitkän aikaa menee siihen että takataskussa on perustutkinto+työvuodet. Perustutkinto voi siis riippua siitä mille alalle henkilö suuntautuu, maisteriksi menee 4-6v, kun taas toisen asteen opintoihin menee joku 2v. Nämä siis esimerkkejä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
22-25v
On vielä nuori, sopeutuva ja (yhteinen) elämä edessä, mutta hetken kerennyt jo elää nuoren aikuisen elämää sinkkuna, kavereiden kanssa vapaudesta nauttien ja itseensä ja maailmaan tutustuen.
Itse ja exäni ainakin molemmat kasvoi ja muuttui juuri tuossa iässä hyvin paljon ja siksi ei pysytty yhdessä.
Ok no minä tunnen monia vanhoja onnellisia pariskuntia, jotka ovat olleet yhdessä tuolta saakka.
Ja ovat reissanneet ja opiskelleet.
Meillä lienee vaan eri arvot.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En kyllä ymmärrä tällaista että pitäisi olla tutkinnot ja hyvät duunit ja kaikki valmiina :D
Noh ihmiset ajattelee eri tavoin, minulle ideaali olisi kasvaa ja rakentaa elämä yhdessä.
Jollakin toisella sitten eri ideaali.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kolmekymppisenä. Sitä aiemmin on toki voinut heilastella ja asua yhdessäkin, mutta ei mitään perhettä ole kannattanut vielä hankkia. Opinnot, reppureissailu ja yöelämä ensin, sitten vasta ruuhkavuodet.
Itse olisin halunnut kokea elämänkumppanin kanssa nuorina ja söpöinä nuo reppureissailut ja biletykset.
Parisuhteessa olevat nuoret ihmiset opiskelee, tekee töitä, bilettää ja matkustaa.
Eivät sulje toisiaan pois.Itselleni sellainen ”juoksunsa juossut” 30+ ruuhkavuosissa tylsänä elävä mamma/pappa on turn off, mieluummin hajauttaa elämässä nautinnot ja vastuut kuin jakaa ne autistisiin lokeroihin joissa ensin sinkkuna nautitaan ja sitten parisuhteessa ruuhkaisena pakerretaan.
Minua ällöttää koko sana ”ruuhkavuodet”, mutta tietysti kukin tekee miten itselle sopii.
Enhän mä kirjoittanutkaan että sulkisi pois? Päinvastoin siellä luki, että on voitu heilastella ja jopa asua yhdessä, mutta ettei perhettä kannata hankkia kesken oman ainoan nuoruuden.
Niin, ja itsellänihän ei ole mitään ruuhkavuosia ollutkaan, että siinäkin niskojen nakkelusi menee harakoille. Olen ikisinkku vela omasta halusta, vastasin vain aloitukseen ilman sen kummempia ”autistisia lokeroita” :)
Itse en tuntenut itseäni vielä parikymppisenä tarpeeksi hyvin ja miehet, joita tapailin tuohon aikaan, eivät olleet oikeita pitkällä tähtäimellä. Lähempänä kolmeakymppiä osasin paremmin tunnistaa, mitä haluan ja mitä en. Eli tuo sopivan kumppanin löytäminen oli ainakin itselleni syy, etten kovin nuorena halunnut pariutua enemmän kuin vakkariduunit tai reissailyt. Toki jollain voi tärpätä ”se oikea” hyvin nuorenakin, mutta monella ei näin.
Itselle ideaali olisi ollut 30 paikkeilla. Sitä edeltävään suhteeseen olin liian epävarma ja takertuva lapsuuden ja nuoruuden turvattomuuden vuoksi. Vakiinnuin ja perustin perheen lähempänä 40, mikä nyt ihan ookoo sekin eipä ole ruuhkavuosia eikä taloudellisia haasteita, mutta lähtökohtaisesti tuo 30 ois ollut parempi.
Kai nyt suunnilleen ymmärretään että 30-vuotiaana kun alkaa haaveilla vakiintumisesta ja perheestä niin on kyllä aika tiukka aikataulu edessä? Parisuhteen kyllä voi löytää, osa jää tätäkin ilman, mutta siinä pitää vielä ehtiä tutustua toiseen ihmiseen ja katsoa miten yhteiselo sujuu jos sujuu... pari tällaista epäonnistumista ja aika on jo todella vähissä.
Jos ei halua lapsia, niin sitten ongelma on tietenkin pienempi. Mutta jos mies taas on vielä 40-vuotiaana sinkku ei häntä joko ole kiinnostunut pariutuminen alunperinkään tai sitten on tullut ero tms; joka tapauksessa vaihtoehtoja myös miehissä on vähemmän tässä vaiheessa, ainakin jos suunnilleen samanikäisistä haaveilee. Jokainen saa elää kyllä kuten haluaa, mutta vaikka 20-vuotiaana tuntuu että aikaa on vaikka kuinka, 30-vuotiaana sitä onkin aika niukalti jos lapsia ja perheen haluaa eikä ole vielä parisuhdettakaan.
Itse ajattelen myös niinpäin että jos nuorena perustaa perheen, sitten kun lapset on aikuisia niin on itse vasta 40-50 vaiheilla ja elämää ehtii vielä elämään ja maailmaa näkemään jos siltä tuntuu. Itsellä kävi nyt niin että meillä on 2-vuotias poika ja olen itse jo päälle 40-vuotias, kyllä näinkin pärjää.
Up