Minua kiusattiin kouluissa, naapuruston toimesta, armeijassa ja muutamalla työpaikalla. Nyt olen 34v syrjäytynyt pitkäaikaistyötön. Naista ei ole ikinä ollut
Kumma kyllä nyt ihmiset olettavat että minun pitäisi mennä töihin, ja "pyörittää yhteiskuntaa" verorahoillani.
Tuilla saa lähes saman, eikä tarvitse olla ihmisten kanssa tekemisissä ja käyttää 8-10 tuntia päivässä epämiellyttävän asian tekemiseen matkoineen.
Muihin kuin paskaduuniin minulla ei ole mahdollisuuksia, ja niitähän työkkärikin minulle ehdottaa.
Maksakoon yhteiskunta nyt elämiseni hamaan tappiin asti, kun kerran ei halunnut minusta aktiivista kansalaista.
Niin makaa kuin petaa.
Kommentit (48)
Aika samat tarinat täälläkin.
Työpaikka on sentään sellainen, missä saa enimmäkseen tehdä hommia itsekseen, niin TE-toimisto ei soittele perään.
Se on tällaista elämä. Älä jää osaasi, äläkä lannistu. Sun täytyy katsoa asiat nyt eri tavalla. Älä mittaile itseäsi ja arvoasi näiden huonojen kokemusten mukaan.
Älä vihaa ketään siksi, vaan ryhdy tekemään omia juttuja. Kannattaa esimerkiksi kuitenkin löytää hyviä puolia tässäkin maassa.
Äläkä sitten naista otakaan. Tulee vain yksi kiusaaja lisää sinun muutenkin pitkään ja synkkään listaan.
"eikä tarvitse olla ihmisten kanssa tekemisissä"
aamen
Koulussa ne menevämmät jän nätytöt eivät yleensä edes huomioineet niitä luokan kilteimpiä poikia. 🥺
samat kiusaajat ovat nyt ulisemassa "verorahoilla elämisestä"
Menestyminen on paras kosto niille kiusaajille. Nauti elämästäsi ja haistata p*skat tekemällä kaiken paremmin kuin ne kiusaajasi. Se, että alistut työttömäksi sosiaalituilla eläjäksi, on suorastaan herkkua niille ilkimyksille. Älä siis alistu, bro. Tsemppiä! 👍❤
T. Anonyymi naispuolinen av-palstalainen (myöskin raskaasti kiusattu)
Minäkin olisin voinut ryhtyä tuollaiseksi, ja yhteiskunta minut olisi mielellään kannustanut syrjäytyneeksi.
En lähtenyt siihen putkeen, vaan kymppiluokan sijasta menin lukioon, lukiosta menin yliopistoon, yliopiston avulla pääsin jossain vaiheessa töihin. Joudun edelleen helposti elämäänsä kypsyneiden naishenkilöiden kiusaamaksi työyhteisössä, mutta nyt mulla on vihdoin terve työympäristö ainakin hetken aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Menestyminen on paras kosto niille kiusaajille. Nauti elämästäsi ja haistata p*skat tekemällä kaiken paremmin kuin ne kiusaajasi. Se, että alistut työttömäksi sosiaalituilla eläjäksi, on suorastaan herkkua niille ilkimyksille. Älä siis alistu, bro. Tsemppiä! 👍❤
T. Anonyymi naispuolinen av-palstalainen (myöskin raskaasti kiusattu)
Ei kaikki kiusatut yksinkertaisesti vaan pysty menestymään
Kyllä nyt herää kysymys, että miten voi olla mahdollista että kaikilla elämän osa-aluiella tunnet tulleesi kiusatuksi? Yhdistävä tekijä noilla kaikilla on kuitenkin vain sinä. Koetko jotenkin tavallisetkin tilanteet herkästi kiusaamisena ja otat kaiken itseesi? Siis sellaisetkin tilanteet jotka kaikkien muiden mielestä ovat vain normaalia kanssakäymistä eikä kukaan muu lukisi sitä kiusaamiseksi. Muille on myös tosi raskasta ystävystyä ja pysyä ystävänä henkilön kanssa joka suuttuu ja loukkaantuu kaikesta normaalistakin kanssakäymisestä ja syyttää muita kiusaamisesta.
Lisäksi neuvon, että tällaisista energiasyöpöistä palstoista kannattaa pysytellä kaukana. Näillä viihtyy lyttääjät ja kiusaajat myös.
T. Edellinen (naispuolinen, myöskin kiusattu)
Olen myös heikkolahjainen luuseri ja minulla on mt-eläke.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Menestyminen on paras kosto niille kiusaajille. Nauti elämästäsi ja haistata p*skat tekemällä kaiken paremmin kuin ne kiusaajasi. Se, että alistut työttömäksi sosiaalituilla eläjäksi, on suorastaan herkkua niille ilkimyksille. Älä siis alistu, bro. Tsemppiä! 👍❤
T. Anonyymi naispuolinen av-palstalainen (myöskin raskaasti kiusattu)
Ei kaikki kiusatut yksinkertaisesti vaan pysty menestymään
Menestymisen voi määritellä monellakin tavalla. Kannattaa pyrkiä elämään omannäköistään elämää ja tavoitella omia haaveitaan.
T. Anonyymi naispuolinen, myöskin kiusattu
Sama muuten paitsi jostain ihmeellisestä syystä armeija oli elämäni parasta aikaa. Kai se oli jotain kun kaikki vihasi kouluttajia niin ei jäänyt energiaa kiussaajillekaan toisten kiusaaamiseen. Sai olla kerrankin samanlaista yhtenäistä harmaata massaa. Armeijan jälkeen kaikki taas alkoikin mennä taas päin helvettiä.
Vierailija kirjoitti:
Olen myös heikkolahjainen luuseri ja minulla on mt-eläke.
Sinulla on huono itsetunto, jos oikeasti puhut itsestäsi noin. Mt-eläkkeitä jaellaan Suomessa avokätisesti. Ei kannata oikeasti edelleenkään alistua kiusaajien ylivallalle.
T. Kiusattu naispuolinen
Voit myös kipaista hakemaan sen diagnoosin ja lakata syyttämästä koko maailmaa omista ongelmistasi.
Mutta eihän sinussa ole miestä ryhdistäytymään.
Sama hommma. Lisäksi olen peruskoulun ekalta luokalta saakka syönyt vain kerran päiväss tyyliin kello 18. Unihäiriöiitä päiväkodista saakka.