Pahin turn off uudessa kumppanissa
Exien haukkuminen ja mollaaminen.
Joo, suhteet on vaikeita ja erot erityisesti, mutta jos uusi kumppani saa kuulla koko ajan miten kaikki viisi exää olivat hulluja, pahoja, narsisteja tai sekopäitä niin kyllä pistää miettimään.
Ei myöskään ole erityisen tyylikästä fiilistellä uudelle kumppanille sitä että ex on lihonut tms.
Kommentit (22)
En osaa kuvitella päätyväni kumppaniksi asti ihmisen kanssa, jolla olisi sellaisia piirteitä jotka on mulle turn off.
Itsekkyys, epäempaattisuus ja se ettei pidä lapsista tulee ilmi aika nopeasti ihmisestä.
Suorastaan huokuu.
Aggressiivisuus ja väkivaltaisuus.
Toki löytyy paljon muitakin ominaisuuksia, mutta tuo varmaan itsellä listan kärjessä.
Seksuaalinen estyneisyys ettei edes perus oraali ja anaali ole menussa. Ei jatkoon
Ahdasmielisyys ja negatiivisuus kaikkea uutta ja erilaista kohtaan. Pilkallinen asenne eri tavalla ajatteleviin ja eläviin ihmisiin.
Se että kuvittelee että anaali = ainoa merkki siitä että ei ole pimeässä peiton alla heiluttelija.
Käsien pesemättömyys ja muu huono hygienia.
Roskien tiputtelu kaduille.
Maskin käyttämättömyys periaatteesta.
Kaikki tämä kertoo vastuuttomasta asenteesta.
Minä tiedän mieheni exän kouluajoilta ja kyllä minulla särähti korvaan, kun mies tokaisi yksi lauantai-ilta sohvalla istuessamme, että "on se *Sirkkaliisakin lihonut ihan h**vetisti". Ei tullut mitenkään hyvä fiilis tuosta kommentista. Ehkä en vaan ymmärrä, koska itselläni ei tulisi mieleenkään päivitellä ex-mieheni ulkonäköä nykyiselleni.
Pahin turn off on turn off. Mitä typeryyttä! "turn off"
Muiden ihmisten ulkonäön arvostelu on turn off.
Huonot hampaat. Yli isot vaatteet sekä miehellä että naisella. Ei viehätä.
Vierailija kirjoitti:
Se että mies on liian kiinni lapsuuden perheessään. Ns. Mamman poika vielä aikuisenakin.
Millä tavalla kiinni?
Itse pidän suuressa arvossa sitä että lapsuudenperhe ja muutkin sukulaiset on läheisiä.
Se, jos ei oo luonnetta eikä mitään omia arvoja tms mielipiteitä. Tekee kaiken niin kuin muutkin, pukeutuu just niin kuin muutkin jne. Toisin sanoen massa lammas. Arvostan erilaisuutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se että mies on liian kiinni lapsuuden perheessään. Ns. Mamman poika vielä aikuisenakin.
Millä tavalla kiinni?
Itse pidän suuressa arvossa sitä että lapsuudenperhe ja muutkin sukulaiset on läheisiä.
Esim. sillä tavalla että, äippä kuorii perunat aikuiselle miehelle, ostelee tälle boksereista lähtien kaikki vaatteet, mies ei sano äidilleen vastaan vaikka olisikin eri mieltä ja niin edelleen. Hyvissä väleissä kuuluukin olla, se on eri asia kuin se että ei ole vielä irtaantunut lapsuusajan perheestään. Kyllä omatoiminen aikuinen mies osaa ostaa itse vaatteensa ja hänen pitäis tämä osata myös mammalleen sanoa.
Se että mies on liian kiinni lapsuuden perheessään. Ns. Mamman poika vielä aikuisenakin.