Lue keskustelun säännöt.
”Se ei tule koskaan muuttumaan” - mutta entä jos huono mies muuttuukin?
13.10.2021 |
Onko täällä yhtään huonossa parisuhteessa elänyttä, joka olisi kaikista neuvoista ja oman järjen sanoista huolimatta jäänyt odottamaan, josko se mies sittenkin muuttuisi?
Itse olen tällainen.
Kaava oli aika klassinen: alussa kaikki oli ruusuista ja liian hyvää ollakseen totta. Liian hyvää ollakseen totta se lopulta olikin, ja parisuhteesta tuli valtataistelua, ja nämä taistelut voitti mies. Mentiin selkeästi henkisen väkivallan puolelle, kun mies jyräsi yli.
Järki ja läheiset sanoivat, että lähde pois. ”Ei se koskaan muutu.”
Joko naiivista uskostani ihmisen hyvyyteen tai puhtaasti lannistumisesta johtuvasta laiskuudestani jäin, ja nyt joitain vuosia kaikkein vaikeimmista parisuhteen ajoista ja tilasta olen onnellinen.
Työskentelimme ja työskentelemme aktiivisesti parisuhteen eteen. Mies ei enää käytä valtaa, vaan pystymme keskustelemaan ja elämään tasavertaisina kumppaneina. Tilanne on ollut vakaa jo vuosia.
Onko joku muu jäänyt odottamaan, että huono parisuhde kääntyy hyväksi parisuhteeksi siten, että niin on itse asiassa lopulta käynytkin?
Tämä EI ole kehotus jäädä huonoon parisuhteeseen. Ehkä poikkeus vahvistaa säännön? Kysyn, että onko muita, joille parisuhteen kehitys on ollut samankaltainen.
Kommentit (7)
Voi hyvänen aika, Ap, maailmassa on miljoonia samanlaisia tapauksia!
Eikä kukaan meistä eronneista ole vain napsauttanut sormiaan että nyt, just nyt eroan!
Kaikilla on ollut toive , että toinen muuttuu ja tilanne paranee. Sen eteen on jokainen tehnyt kaikkensa. Mutta onneksi elämme nyt emmekä vanhoissa pahoissa ajoissa, eli lopulta olemme kyllästyneet lupailuun, vanhojen kaavojen toistumisiin, pettymiseen ja epätoivoon kun toinen ensin rukoilee, sitten itkee , sitten uhkailee....ja sitten lyö.
Ole onnellinen siitä että teillä kävi näin. Se, missä vaiheessa me eronneet olemme todenneet kaikkien ongelmien takia, että on parasta lähteä suhteesta, on hyvin yksilöllistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voihan se olla että joskus muuttuukin hyvään suuntaan. Mutta sen verran harvoin, että ei kannata jäädä sitä odottamaan.
Sitäpaitsi siinä prosessissa muuttuu itsekin, ja kaikki todennäköisyydet antavat olettaa, ettei sen muutoksen suunta noissa oloissa ole hyvä.
Sulla on ap käynyt älytön säkä.
Tapahtuuhan noita ihmeparantumisia lääketieteenkin puolelle. Esim. HIV spontaanisti parantunut ilman lääkitystä. En silti kehottaisi ketään HIV-positiivista jäämään odottelemaan josko juuri tämä olisi sellainen keissi.
Ihminen voi muuttua, jos sillä on siihen voimakas sisäinen motivaatio ja työkaluja käsitellä tilannettaan. Useimmilla ei ole, vaan juuri puutteelliset työkalut ovat alunperinkin ongelmat aiheuttaneet.
Jopa onnistuessaan on todennäköistä että huono toimintamalli on jo ehtinyt aiheuttaa pysyvää vahinkoa suhteelle ja sen toiselle osapuolelle. Käytöksen muuttaminen vaikeaa, luottamuksen korjaaminen vielä vaikeampaa.
Elämä lannisti miehen, ja hän muuttui kun testotasot laski, kilpailuvietti uuvahti. Tämä näkyi sitten niin että mies huomasi tai tiedostomattaan ymmärsi että kotona voi olla kivempaa kun ei koko ajan tuota kitkaa.
Ongelma näissä on se, että se muuttumismotivaatio usein löytyy vasta sitä kautta, kun sitä ovea on näytetty tarpeeksi monta kertaa. Jos puoliso jää, miksi oikeasti mennä itseensä ja tarkastella sitä omaa käytöstä ja pyrkiä muuttamaan sitä? Hetken voi yrittää, mutta helposti menee pian takaisin samaan.
Ehkä sinulla ap kuitenkin on ollut koko ajan sisällä se oma tahto ja ymmärrys siitä, että tämä ei ole oikein, eli et ole ollut niin heikko pohjimmiltasi, kun olet jaksanut taistella sen jyräävän kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulle kävi vähän toisin päin. Mies oli aluksi tosi etäinen, ei jutellut mukavia ja häntä sai "raahata perässä". Monesti mietin, että miksi hän on minun kanssani, päätin kuitenkin katsoa, miten homma etenee. Nykyään, yli 20 vuotta myöhemmin, mies suorastaan palvoo minua ja saattaa ihan arjessa pysähtyä tuijottamaan minua käsi poskella! Ja kehuu minua joka käänteessä. Eli tilanne on aivan päinvastainen kuin aluksi. Tässä tapauksessa ei tietenkään ollut missään vaiheessa mitään asiatonta käytöstä tai väkivaltaa, joten ei ehkä ihan sovi ap:n kysymykseen. Sori.
Haluan korostaa vielä, että mies todella näytti kaapin paikan. Kyse ei siis ollut mistään luonnollisesta oman paikan etsiskelystä suhteessa, vaan mies oli suhteessamme mielivaltainen diktaattori.
Se tuntuu nyt todella kaukaiselta. Välillä (tosi hienovaraisesti) huomaan jopa jyrääväni vähän itse. 😅
Ap