Onko normaalia, jos ihminen käy ”keskustelua” koiransa kanssa niin, että puhuu ”koiran äänellä”?
Äitini tekee sellaista, että puhuu koiralleen ja sitten vastaa kehittämällään ”koiran äänellä” sen, mitä koira hänelle mukamas vastaa. Tekee tätä seurassa ja yksin ollessaan.
Ä: ”Onko sinulla jo kova nälkä?
K: ”Kyllä äiti, vatsa kurnii, anna ruokaa!”
Minusta tämä vaikuttaa erikoiselta.
Kommentit (46)
Söpöä. Kunhan on oikeassa koiran tarpeiden suhteen.
Ihana :) En itse sano koiran ääntä, mutta kuvittelen kyllä vastaukset mielessä, kun koira kertoo ilmeillä ja eleillä asiansa
Minä myöskin keskustelen koirana kanssa tuolla tavalla. Myös laulan koiran äänellä, muuten en koskaan laula.
No , toihan nyt on vaan "leikki". Ei mikään mielenterveysongelma. Toki voi tuntua oudolta ihmisestä, jolla ei ole mileikuvitusta tai leikkimieltä.
Kaikki on haudan vakavaa ja pitää olla "aikuinen ". Hyi.
On ihan normaalia. Hauskaa myös niin kauan kun koira todella otetaan huomioon, eikä aleta sitä ihmislajistamaan liikaa. Eli tajutaan, että koira ei välttämättä ajattele lainkaan sitä mitä sanotaan sen ajattelevan, vaan sillä voi olla ihan erilaiset ajatukset.
Rohkenen epäillä, ettei kukaan tee tuota huumorimielessä vaan ihan oikeasti ajattelee täydentävänsä keskustelua. Koiramammoissa on paljon hurahtaneita.
Frozenissa juteltiin poron äänellä.
Saan aina näppylöitä tädeistä, joilla on joku pikkukoira. Suhtautuvat siihen kuin lapseen.
Vierailija kirjoitti:
Rohkenen epäillä, ettei kukaan tee tuota huumorimielessä vaan ihan oikeasti ajattelee täydentävänsä keskustelua. Koiramammoissa on paljon hurahtaneita.
Epäilet väärin.
Vierailija kirjoitti:
Saan aina näppylöitä tädeistä, joilla on joku pikkukoira. Suhtautuvat siihen kuin lapseen.
Nämä pikkukoirat haukkuvat kaikkea ja tädit höpöttävät niille vauvakielellä ”se on potkulauta” Seisovat kadulla söpöttämässä koiran seistessä keskellä tietä ”mennäänkö puistoon, mennäänkö” aaargh!
Mitäköhän mahtaisit ajatella jos kuuntelisit mun ja mieheni juttuja kissaan liittyen? :D
Me höpötellään päivittäin asioita ääneen joita kissa muka sanoo. Milloin se omistaa Microsoftin ja Volkswagen-konsernin, milloin suunnittelee kansanmurhaa tai universumin vallankaappausta.
Vierailija kirjoitti:
Mitähän koira miettii...
https://c.tenor.com/jLiPnLzm6QcAAAAd/funny-animals-dog.gif
Tein kyllä aktiivisesti silloin, kun mulla koira vielä oli. Ja läpällä, koska tein sitä erityisesti muiden ihmisten läsnäollessa.
M44
Vierailija kirjoitti:
Rohkenen epäillä, ettei kukaan tee tuota huumorimielessä vaan ihan oikeasti ajattelee täydentävänsä keskustelua. Koiramammoissa on paljon hurahtaneita.
Me teemme hiukan tuohon tapaan miehen kanssa. Saatan sanoa lenkille lähtiessä koiralle, että tänään ei mennä lujaa, mammalla on jalka kipeä. Mies vilkaisee tällöin koiraa ja kommentoi, että typsykkä ajattelee, että suu kiinni nainen, Buranaa nassuun ja liikkeelle.
Mä tein tota koiran kanssa ja nyt teen kissan kanssa.