Miettinyt tänä vuonna paljon vanhuutta. Elämä loppuu jokaiselta jossain vaiheessa

Pohtinut, onko muistin menettäminen sille muistinsa menettäneelle helpotus vai paluu onnelliseen nuoruuteen.
Siinä vaiheessa, kun lähimuistissa on häiriöitä, oman muistamattomuuden tajuaminen varmasti ahdistaa. Äidilläni on nyt se vaihe. Pystyy vielä olemaan kotona, sillä isä on opetellut ruuanlaitot ja muut ja tekevät kaiken yhdessä. Vaikka kinastelevatkin, lempeys ja rakkaus toista kohtaan näkyy silti aina päälimmäisenä.

Vanhenemiselle ei voi mitään eikä muistin menetykselle. Pelkään silti hetkeä, jolloin äiti ei enää tunnista minua. Lapsestani on jo paljon asioita unohtanut, nimen muistaa vielä silti

Onneksi on etätyömahdollisuus ja voin viettää viikon silloin tällöin vanhempieni luona. Jotain hyötyä koronasta, vaikka ei kai niin saisi ajatella