Vesijettejä, tiedustelurobotteja ja 130 000 eurolla uusia kahviautomaatteja - Poliisien rahankäyttö huolestuttaa kansanedustajia
Hallitusriveistä on ihmetelty, mihin poliisin rahat menevät, kun määrärahojen lisäykset eivät näy kenttätoiminnassa. Poliisihallitus on selittänyt asiaa muun muassa kohonneilla kiinteistö- ja ICT-kuluilla.
Kärnä on tehnyt omat johtopäätöksensä tarkasteltuaan poliisin rahankäyttöä.
”Jos oikeasti eletään tiukkoja aikoja, on organisaation laitettava suu säkkiä myöten ja huolehdittava ennen kaikkea perustetehtävästään. Tämä tehtävä on poliisille yleisen järjestyksen ja turvallisuuden turvaaminen”, hän kirjoittaa.
LUE MYÖS
Hornet-korvaajasta pian päätös – Gustav Hägglund kertoo, miten Suomi voi osua taas oikeaan ja välttää ”kärsimisen”
Raportti: Suomella ”merkittävä mahdollisuus” USA-suhteissaan – Hävittäjähanke ja F-35 esillä
Eurooppa vastaa nyt USA:n viestiin, sanoo puolustusministeri Antti Kaikkonen: ”Myös Suomen etu”
”Tarkastelin taannoin poliisin toteuttamia ja suunnittelemia viimeaikaisia hankintoja. Hämmästykseni oli varsin suuri. Tässä poliisin mukaan äärimmäisen vaikeassa taloustilanteessa, jossa joudutaan mahdollisesti menemään irtisanomisiin, ollaan kuitenkin hankkimassa poliisin käyttöön esimerkiksi lisää vesijettejä, tiedustelurobotteja ja miljoonilla euroilla erilaista uutta kalustoa. Löytyipä sieltä kirsikkana kakun päällä vielä 130 000 eurolla uusia kahviautomaatteja”, kansanedustaja listaa.
Kärnän mukaan poliisin toteuttamien ICT-hankkeiden hintalappu pyörii kymmenissä miljoonissa euroissa.
https://www.uusisuomi.fi/uutiset/us/b1e04b0f-2e6b-4936-a875-55187a7af2c…
Kommentit (49)
Ei taida olla ainoastaan VTVn ongelma että julkinen organisaatio keskittyy yhä vähemmän siihen mikä sen tehtävä on perinteisesti ollut ja haahuilee yhä enemmän tekemässä jotain ihan muuta kivempaa.
Paljon enemmän mä olen tämän vasurihuolissani hallituksen rahankäytöstä...
Missä donitsibudjetti vai sisältyykö ne kahviin?
Paljonkohan uusi maija maksaa? Siis varusteltuna? Ja kuinkahan pitkään sillä ajelee? Meinaan voisin kuvitella, että miljoonalla ei noita montaa osta. Tai moottoripyörä tai aseet tai kaasuaseet, tai univormut tai luotiliivit?
Vierailija kirjoitti:
Kärnä ei ymmärrä, että juuri nämä vesijetit, tiedustelurobotit ja kahviautomaatit ovat sitä poliisin operatiivista toimintaa. Ilmeisesti Kärnän mielestä poliisin pitäisi keittää manuaalisella kahvinkeittimellä 15 minuuttia kahvia, kun sen voisi napata 15 sekunnissa automaatista ja hypätä taas maijan rattiin.
Kärnä on pihalla kuin lumiukko. Turha, turhempi, Kärnä.
Tuplapannuisesta moccamasterista ne kahvit nappaa kahdessa sekunnissa. Se joka jää toimistolle laittaa uuden suodattimen ja kahvia tarpeen mukaan.
Ja se kahvi on parempaa.

Miten ihmeessä vietät ryyppyiltoja poliisien mökeillä ilman noita vesijettejä. Onhan tuo täysin perusteltu hankinta.
Siis poliisihan tekee vuorotyötä, eli juovat kahvia vuorokauden ympäri. Sairaaloissa ja joka paikassa on automaatit, ei siellä keitellä käsin kahvia. Halvemmaksi vuosien mittaan tulee ostaa omat kahviautomaatit ja hyvät sellaiset, mitkä keittelee sen 10 vuotta kahvia tasaisesti koko Suomelle. Ovat kyllä varmasti laskeneet, mitä kannattaa taloudellisesti ostaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kärnä ei ymmärrä, että juuri nämä vesijetit, tiedustelurobotit ja kahviautomaatit ovat sitä poliisin operatiivista toimintaa. Ilmeisesti Kärnän mielestä poliisin pitäisi keittää manuaalisella kahvinkeittimellä 15 minuuttia kahvia, kun sen voisi napata 15 sekunnissa automaatista ja hypätä taas maijan rattiin.
Kärnä on pihalla kuin lumiukko. Turha, turhempi, Kärnä.
Tuplapannuisesta moccamasterista ne kahvit nappaa kahdessa sekunnissa. Se joka jää toimistolle laittaa uuden suodattimen ja kahvia tarpeen mukaan.
Ja se kahvi on parempaa.
Poliisin pitää nyt hakea kustannussäästöjä ja tehokkuutta jo kahvinkeitosta. Ei ole aikaa keitellä mitään kahvia. Lisäksi hajaseudun poliisiasemalle ei jää ketään, kun ainut partio poistuu rakennuksesta.
Suomessa on aina arvostettu enemmän rahan pistämistä laitteisiin kun palkkaamiseen.
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on aina arvostettu enemmän rahan pistämistä laitteisiin kun palkkaamiseen.
Siis olen ollu töissä valtiolla ja muistelen kun siellä ostettiin esim. it-laitteistoja. Sadat tuhannet eurot olivat nappikauppaa per yksi hankinta.
Silti eivät ole vieläkään löytänyt varastamaani polkupyörää
vihreät ovat huolissaan, jos poliiseilla on resursseja puuttua rikolliseen kansalaisaktivismiin
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kärnä ei ymmärrä, että juuri nämä vesijetit, tiedustelurobotit ja kahviautomaatit ovat sitä poliisin operatiivista toimintaa. Ilmeisesti Kärnän mielestä poliisin pitäisi keittää manuaalisella kahvinkeittimellä 15 minuuttia kahvia, kun sen voisi napata 15 sekunnissa automaatista ja hypätä taas maijan rattiin.
Kärnä on pihalla kuin lumiukko. Turha, turhempi, Kärnä.
Miten ihmeessä vietät ryyppyiltoja poliisien mökeillä ilman noita vesijettejä. Onhan tuo täysin perusteltu hankinta.
Fiksu ihminen ymmärtää, että vesijetti on monesti kustannustehokkaampi ja operatiivisesti parempi vaihtoehto kuin poliisivene. Lisäksi myös fiksu ihminen ymmärtää, että vesijeteillä ei ole mitään tekemistä poliisien ryyppyiltojen kanssa.
Helsingissä on kauhea määrä ylinopeutta ajavia vesijettejä kesäisin. Jos poliisilla on 10 vesijtettiä, niin saavat noista törkeilijöistä kiinni sen promillen. Yleensä kesäisin Helsingin suunnalla jotkut vesijetit painaa sitä 200km/h, siinä pitää olla hyvät jetit alla, että saa nuo huumehörhöt edes kiinni.
Onko nuo hallituksen pölvästit nyt ihan tosissaan? Eivät ymmärrä miten toimintakulut voivat kasvaa vuosittain? Jos ymmärrys on tuota luokkaa, niin ei ihme, että noususuhdanteessakin otetaan uutta velkaa useita miljardeja.
Vierailija kirjoitti:
Silti eivät ole vieläkään löytänyt varastamaani polkupyörää
täytynee tulla rankaisemaan sinua ihan itse, kun poliisi ei tee mitään. kansalaisten on aika ottaa valta omiin käsiinsä
Vierailija kirjoitti:
Silti eivät ole vieläkään löytänyt varastamaani polkupyörää
Eivätkä tule löytämään jatkossakaan. Suomessa on Euroopan vähiten poliiseja väkilukuun suhteutettuna, ei heillä ole aikaa juuri muuhun kuin hätätapausten hoitamiseen.
Aloituksesta tuli mieleen kun tuo Gustav Hägglund mainostaa F-35 -hävittäjää. Niinistöhän antoi jo sille potkut ja nyt se kehtaa vielä suoraan Lockheed Martinin palkkalistoilta antaa jotain "asiantuntijalausuntoja".
F-35 valittakoon jos se on paras valinta Suomelle, mutta ei todellakaan sen takia että tuo norsujen tappaja Hägglund niitä mainostaa.
Jokainen voi muistella miten Norjan poliisi meni saareen, jossa aseistautunut mies teki tuhojaan. Se oli farssi.
Vesijetit ovat täysin perusteltuja operatiiviseen toimintaan vesistöisessä ja saaristoisessa Suomessa.