Minusta on jo pitkään ollut vallalla sellainen ajatus, että kaikki lapset pitää kasvattaa samalla tavalla, vaikka jokainen heistä on aivan omanlaisensa yksilö
Eli esimerkiksi ääntään ei saisi korottaa kenenkään lapsen kohdalla, vaikka osa heistä olisi selkeästi sen tarpeessa (=eivät muuten usko).
Kommentit (18)
Joo jotain erikoista tasapäistämistä on havaittavissa… silloin kun joka puolella kylää tai kaupunkia oli omat pienemmät koulunsa, niin koulutkin poikkesi paljon toisistaan, ja näistä puhkesi kukkaan mitä lahjakkaampia, persoonallisia taiteilijasieluja, en tiedä onko sellaiselle enää tilaa nykypäivänä
Osa lapsista on ja tulee aina olemaan juonittelijoita joihin ei pehmeämmät keinot tepsi. Ei auta vaikka kuinka napattaisiin syliin ja puhallettaisiin pipi pois.
Ja riehuva lapsia pitäisi nykyoppien mukaan kaapata syliin lukko-otteella. Varmaan tehoaakin "hyvin" pitkällä aikavälillä.
Onko sinulla ap omia lapsia? Siis useampi vaikka yli teini-ikäinen? Se on jännä miten lapsettomat tai jonkun 2 kk vanhan lapsen mammat ovat parhaimpia kasvatusasioissa.
En sano, että ajatuksesi olisivat väärin, mutta eipä niissä toisaalta ollut mitään tajunnan räjäyttävää uutta tietoakaan.
Kyllä se lapsi huomaa, että vain hänelle aina huudetaan.
Ehdotat siis, että kaikki lastenoikeudet eivät koskisi kaikkia lapsia?
Mulle huudettiin ja karjuttiin lapsena ja teininä monen monta kertaa mutta aivan ansaitusti. Ei tullut minkään valtakunnan traumoja.
Yhteiskunnan resurssit eivät riitä huomioimaan kaikkien erilaisuuksia, siksi on helpompaa niputtaa kaikki yhteen ja kasvattaa tasapäistä jälkikasvua. Ei se riehujaipana opi mitään huutamalla, vaan ohjaamalla ja neuvomalla, mutta kenellä olisi siihen aikaa, voimavaroja ja tarpeeksi mielenkiintoa?
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se lapsi huomaa, että vain hänelle aina huudetaan.
⬆️
Vierailija kirjoitti:
Ei se riehujaipana opi mitään huutamalla, vaan ohjaamalla ja neuvomalla, mutta kenellä olisi siihen aikaa, voimavaroja ja tarpeeksi mielenkiintoa?
Kasvatusalan asiantuntijat ovat olleet jo pitkään täysin hakoteillä kun kuvittelevat, että kaikilla lapsilla on aina motivaatio oppia asioita joita aikuiset haluavat heille opettaa. Eli että ei tarvittaisi kuin ohjaamista ja neuvomista jotta lapsi alkaa käyttäytyä kuten halutaan.
Jokin on kyllä kasvatuksessa pielessä, kun entistä useammasta tytöstä tulee jo noin 12-13-vuotiaina hutsukoiden näköisiä mimmejä.
Älkää päästäkö Kokoomusta takaisin hallitukseen!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se riehujaipana opi mitään huutamalla, vaan ohjaamalla ja neuvomalla, mutta kenellä olisi siihen aikaa, voimavaroja ja tarpeeksi mielenkiintoa?
Kasvatusalan asiantuntijat ovat olleet jo pitkään täysin hakoteillä kun kuvittelevat, että kaikilla lapsilla on aina motivaatio oppia asioita joita aikuiset haluavat heille opettaa. Eli että ei tarvittaisi kuin ohjaamista ja neuvomista jotta lapsi alkaa käyttäytyä kuten halutaan.
No totta ihmeessä kaikki ehdottomasti haluavat kävellä ympyrässä ja hypähtää, kun opettaja lyö tamburiiniin.
Jos ei tahdo, niin kyllä lapsessa on ehdottomasti jotain vikaa.

Nykyään näille kieltäytyjälapsille yleensä hommataankin jokin a-alkuinen kirjaindiagnoosi.
Minä uskon, että kaikkein parasta jälkeä tulee kasvatuksessa tietystikin, jos lapsia kohdellaan yksilöinä. Mutta mitä pienempi lapsi ja mitä kokemattomampi vanhempi, sen vaikeampaa on tietää, mitä juuri tämä yksilö kaipaisi. Lapsen aikuistuttua on sitten helpompaa olla jälkiviisas. Tästä johtuen kasvatusoppaissa pyritään kertomaan, mikä keskivertolapsilla yleensä toimii ja mikä ei.
Mitä taas tulee huutamiseen, se ei toimi käytännössä koskaan. Silti moni huutaa.

Mitä muuta voi tehdä kuin huutaa jos normaali puhe ei tepsi?
Olen lapseton, niin ei ole nämä kasvatusaiheet olleet ajankohtaisia.
Siksi kysynkin. Mistä te tiedätte miten lapsenne tulee kasvattaa. Käyttekö kursseja, luettelo kirjallisuutta, annetaanko kenties neuvolassa ohjeita,
vaiko ihan mututuntumalla ja onko kenties yksi oikea tapa kasvattaa?
Niin, se on tämä tasapäistäminen ja itsereflektio.