Informaatiokatkosta parisuhteessa...

Mies sai matkalla sairaskohtauksen. Ei mitään pitkää sairaalakäyntiä vaativaa, mutta MediHeli sentään kävi paikalla.



Tämä tapahtui maanantaiaamulla.



Puhuimme sen jälkeen neljä kertaa, pitempiä rupeamia. Kuulumisia, loppuviikon ohjelmasta, sellaista tavallista jutustelua. Ja kysyin tietenkin myös, onko olo hyvä - olihan hänellä ollut juuri ennen matkoille lähtöä oudon heikko olo.



Juu-u, olo oli ihan ok, mutta vähän väsytti.



Niinpä.



Sitten soitiivat muutamat miehen työkaverit. Ihan vain kyselivät kuulumisia. Vähän ihmetytti, sillä heillä ei ollut tapana soitella minulle miehen ollessa matkoilla. Ja tiesiväthän he, että tämä oli matkoilla. Olivathan he hänen seurassaan silloin maanantaina...



Nyt illalla, kun mies palasi kotiin, hän kertoo aivan kuin ohimennen: ai joo, menetin tajuntani ja ambulanssilla vietiin ja sydämessä oli jotain häikkää.



Just.



En viitsinyt kertoa, ettet hermostu.



En hermostunut en. Mutta puhelinkeskustelujemme aikana aistin tietysti, että jossain mättää. En vain tienyt, että kyse oli sairaskohtauksesta.



Minulla on pala kurkussa. Ensi kerralla, hänen lähtiessään, kuuntelen varmaan jokaista äänensävyään vainoharhaisena: onko nyt ihan oikeasti kaikki hyvin vai?



Olenko jotenkin outo, kun olen sitä mieltä, että parisuhteeseen kuuluu avoimuus - myös, vaikken, niinkuin hän sanoi, voi sillä hetkellä tehdä mitään hänen hyväkseen - olenhan tuhansien kilometrien päässä.



Kaikki työkaverit ja muutamat ystävät tiesivät kohtauksesta; minä, hänen vaimonsa, en mitään.



Kertomattakin on selvää, että reagoin soittajien mielestä oudosti heidän puhelinsoittojensa aikaan - puhuinhan vain hölmöjä jokapäiväisiä juttuja enkä edes maininnut miestäni muuten kuin sivulauseessa.



Nyt raavin täällä päätäni ja mietin, onko muissakin parisuhteissa normaalia, että tällaisista, todellakin suuremmista kuin vain nuhakuumeasioista sairastilanteista ei ole tapana kertoa puolisolle? Entä jos se sydänkohtaus olisi lähtenyt kehittymään matkan aikana?



Minä tunsin itseni siirretyksi perheestä ja perheen asioista pois. Tyhmääkö?