Lue keskustelun säännöt.
Miksi ei saa olla surullinen tai katkera yksinäisyydestään/ikisinkkuudestaan?
24.09.2021 |
Aina sanotaan, että pitää lopettaa valittaminen tai oppia elämään asian kanssa. Ihmissuhde ei kuulemma ole oikeus eikä sitä kaikille suoda. Tämä pitäisi vain hyväksyä ja mennä eteenpäin.
Miksi?
Mä ainakin olen tosi pettynyt itseeni ja elämääni, kun nyt alan tajuta, että yksin jäätiin ja loppuun asti ollaan. En syytä asiasta muita ihmisiä, mutta ei se poista sitä surua ja epätoivoa, jota tunnen, kun osa elämäntavoitteista jäi saavuttamatta ja kokematta. Mulle on ainakin vaikea hyväksyä sitä, että juuri minä olin se viallinen, epäviehättävä ihminen, joka jäi yksin. Todella vaikeaa on hyväksyä, että tämä oli elämäni suunta, kohtaloni.
Miksi en siis saisi olla asiasta alakuloinen ja surullinen?
Kommentit (97)
Olen ollut sinkku 7 vuotta ennen sitä pitkä avoliitto. Parasta aikaa nyt vietän ja nautin kun vapaana saan olla enkä tällä hetkellä kaipaa mitään vakituista kumppania. Treffeillä mukava käydä ja tavata uusia ihmisiä. Tulevaisuus auki ja katselen mitä elämä tuo tullessaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No, ne eivät jaksa kuunnella sun jatkuvaa narinaasi aiheesta.
Pikemminkin sanotaan, että tee asialle jotain tai hyväksy se. Valittaminen ja surussa vellominen ei auta mitään. Vaikka yksin jääminen voikin tuntua pahalta, niin kannattaako sen takia kuitenkaan omaa loppuelämää pilata?
https://www.potilaanlaakarilehti.fi/artikkelit/mita-suru-on/
Missä vaiheessa koet itse olevasi? Kyllähän surutyöhön jokaisella on oikeus, tottakai. Mutta jos jää jumiin johonkin sen vaiheeseen, niin silloin pitää hakea ammattiapua. Sure ihan vapaasti, anna surulle aikaa ja tilaa, lähde pitkälle kävelylle ja mieti asioita tai sytytä kynttilöitä ja vietä iltaa hämäränhyssyssä, anna surun tehdä työtään. Jonakin päivänä se helpottaa.
Saa olla. Ne jotka vähättelevät tuota ovat yleensä ihmisiä jotka joko ovat parisuhteessa tai ovat omasta tahdostaan sinkkuja. On täysin eri asia valita sinkkuus kuin etsiä parisuhdetta ja jäädä silti yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko noin 90v? Koska jos et ole niin ei mikään ole vielä sanonut ettetkö voisi löytää kumppania. Mutta tietysti saa olla surullinen mistä tahansa asiasta, viestistäsi tosin paistaa läpi katkeruus...jos asialle on tehtävissä jotain niin katkeruus ei ainakaan auta asiaa vaan asialle pitää tehdä jotain.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikä nyt sitten määrittää, että loppuun asti menet? Olen viisikymppisenä rakastunut parinkymmenen vuoden jälkeen ja on ihanaa.
Vierailija kirjoitti:
https://www.potilaanlaakarilehti.fi/artikkelit/mita-suru-on/
Missä vaiheessa koet itse olevasi? Kyllähän surutyöhön jokaisella on oikeus, tottakai. Mutta jos jää jumiin johonkin sen vaiheeseen, niin silloin pitää hakea ammattiapua. Sure ihan vapaasti, anna surulle aikaa ja tilaa, lähde pitkälle kävelylle ja mieti asioita tai sytytä kynttilöitä ja vietä iltaa hämäränhyssyssä, anna surun tehdä työtään. Jonakin päivänä se helpottaa.
Ei se helpota, koska tunne ja olotila ovat läsnä jokaikinen päivä. Seinäkellon tikitys ja jääkaapin hurina muistuttavat yksinäisyydestä jatkuvasti. Pahinta on, kun ei tiedä, muuttuuko tilanne koskaan ja jos muuttuu, niin kuinka monta vuotta siihen menee?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinkku kirjoitti:
Olen ollut sinkku 7 vuotta ennen sitä pitkä avoliitto. Parasta aikaa nyt vietän ja nautin kun vapaana saan olla enkä tällä hetkellä kaipaa mitään vakituista kumppania. Treffeillä mukava käydä ja tavata uusia ihmisiä. Tulevaisuus auki ja katselen mitä elämä tuo tullessaan.
Mitä sinä, nainut ja eronnut ja elämääsi tyytyväinen ihminen, teet tässä keskustelussa?
Koska tuo vellominen estää hyvän elämän. Mitä nopeammin tosiasiat hyväksyy, sen nopeammin pääsee rakentamaan itselleen mielekästä ja hyvää elämää. Varmaan kannattaa mennä terapiaan käsittelemään asiaa ammattilaisen kanssa eikä rasittaa jatkuvalla ulinalla kanssaihmisiäön.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihme gloriaa viritellään parisuhteeseen. Ei se elämää paremmaksi tee ( paitsi ehkä taloudellisesti).
Saat olla mutta mitä se katkeruus hyödyttää?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitkä tavoitteet sinulta jää saavuttamatta ilman parisuhdetta?
Koska se on tosi ärsyttävää kuunneltavaa toisille. terveisin melkein ikuisesti sinkku paitsi että lopulta sitten napsahti ja valitukset loppui
En tosin tiedä miksi. Kai se oma henkinen kehitys tuli siihen pisteeseen että on arvokas ihminen ilman sitä parisuhdetta ja juuri tästä syystä se parisuhde sitten ilmestyi. Ärsyttävä klisee mutta niin totta. Jos tarviit jotain henkesi edestä et varmasti sitä saa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
https://www.potilaanlaakarilehti.fi/artikkelit/mita-suru-on/
Missä vaiheessa koet itse olevasi? Kyllähän surutyöhön jokaisella on oikeus, tottakai. Mutta jos jää jumiin johonkin sen vaiheeseen, niin silloin pitää hakea ammattiapua. Sure ihan vapaasti, anna surulle aikaa ja tilaa, lähde pitkälle kävelylle ja mieti asioita tai sytytä kynttilöitä ja vietä iltaa hämäränhyssyssä, anna surun tehdä työtään. Jonakin päivänä se helpottaa.
Ei se helpota, koska tunne ja olotila ovat läsnä jokaikinen päivä. Seinäkellon tikitys ja jääkaapin hurina muistuttavat yksinäisyydestä jatkuvasti. Pahinta on, kun ei tiedä, muuttuuko tilanne koskaan ja jos muuttuu, niin kuinka monta vuotta siihen menee?
No jos vietät aikasi seinäkellon ja jääkaapin välissä, loppuikäsi saat olla yksin.
Ei niitä kumppaneita tungeta valtion kirjeenä postiluukusta.
Ja hei, puhuit TUNTEISTA. Tunteet ovat välittäjäaineiden purkauksia, hyvin nopeasti ohimeneviä, paitsi jos jäät niihin vellomaan sairaalloisesti. Silloin on kyse sairaudesta, johon saat hoitoa lääkäriltä.
Josko lääke auttaisi sen verran, että tajuaisit lähteä ulos harrastamaan juttuja, joissa muihin ihmisiin törmää.
Ei kannata valittaa ihmisten kuullen.
Minä olen pitänyt suuni kiinni, joten valtaosa ihmisistä varmasti luulee, että sinkkuuteni on tahallista ja oma valinta. Myönnän kyllä, että olen poikkeuksellisen hyvin omissa oloissani viihtyvä ihminen, joten näkyviä oireita ei ole.
Minusta ei ole kiinnostuttu sen vuoksi, että luonteessani on jotain vikaa. En tiedä, mikä se vika on; minut tuntevat eivät vastaisi rehellisesti, eikä muiden arveluista ole hyötyä. Omaa luonnettaan ei kuitenkaan voi muuttaa, joten olen sinkku seuraavatkin 55+ vuotta. Toivottavasti en elä satakymmenenvuotiaaksi. Ei tämä sentään niin kivaa ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
https://www.potilaanlaakarilehti.fi/artikkelit/mita-suru-on/
Missä vaiheessa koet itse olevasi? Kyllähän surutyöhön jokaisella on oikeus, tottakai. Mutta jos jää jumiin johonkin sen vaiheeseen, niin silloin pitää hakea ammattiapua. Sure ihan vapaasti, anna surulle aikaa ja tilaa, lähde pitkälle kävelylle ja mieti asioita tai sytytä kynttilöitä ja vietä iltaa hämäränhyssyssä, anna surun tehdä työtään. Jonakin päivänä se helpottaa.
Ei se helpota, koska tunne ja olotila ovat läsnä jokaikinen päivä. Seinäkellon tikitys ja jääkaapin hurina muistuttavat yksinäisyydestä jatkuvasti. Pahinta on, kun ei tiedä, muuttuuko tilanne koskaan ja jos muuttuu, niin kuinka monta vuotta siihen menee?
No jos vietät aikasi seinäkellon ja jääkaapin välissä, loppuikäsi saat olla yksin.
Ei niitä kumppaneita tungeta valtion kirjeenä postiluukusta.
Ja hei, puhuit TUNTEISTA. Tunteet ovat välittäjäaineiden purkauksia, hyvin nopeasti ohimeneviä, paitsi jos jäät niihin vellomaan sairaalloisesti. Silloin on kyse sairaudesta, johon saat hoitoa lääkäriltä.
Josko lääke auttaisi sen verran, että tajuaisit lähteä ulos harrastamaan juttuja, joissa muihin ihmisiin törmää.
Kommentoija 16 kommentoi tähän väliin että kun se epätoivo vaan on tosi luontaantyöntävää potentiaalisten kumppanien mielestä. Se vain on. Ette tekään halua jotain roikkujaa vaan tasapainoisen ihmisen. Tätä on vain ikisinkkujen jotenkin vaikea kääntää päässään niin että näkee niiden toistenkin ihmisten näkökulmasta oman itsensä.
Koska et ole niin uniikki yksinäisyydessäsi. Jopa parisuhteessa elävät kuulemma kokevat yksinäisyyttä. Älä hyvä ihminen laita elämän onnistumista jonkun valmiin kaavan toteuttamiseen, olet luultavasti sen rakentanut mielikuvitelmiesi varaan jostain onnistumisesta.
Tuo on vain typerää. Silloin elämä menee hukkaan jos elää narsistin, addiktin tai muun hullun kanssa. Sinulla on vapaus. Muuta vaikka jonnekin lämpimään vuodeksi.