En ole vielä ottanut yhtään rokotetta
En vain ole ”uskaltanut” ottaa sitä. Vaikka kuinka ajattelen, että niin moni, lähes kaikki ovat sen ottaneet niin miksi minä en sitten ottaisi, kuitenkin tuntuu, että en vain pysty sitä ottamaan. Se on selvästi korvien välissä oleva ongelma nyt, että en kykene sitä ottamaan.
En ole rokotevastainen. Pelkoni on, että tuo rokote voisi laukaista elimistössä sairauksia. Ehkä sellaisia, joihin on perinnöllinen taipumus, mutta jotka eivät puhkeaisi ilman rokotetta. Eniten kait pelkään, että kerran sairastamani syöpä josta paranin aktivoituisi rokotteen vuoksi.
Joillakin on pahentuneet jonkin perussairauden oireet todella paljon tuosta rokotteesta. Tai ovat saaneet ihan uusia oireita.
En vain ole pystynyt näiden syiden ja pelon vuoksi ottamaan rokotetta. En suinkaan ole huoleton vaan minua mietityttää tosi paljon, että miten tulen pärjäämään ilman sitä ja tietysti pelottaa, että voin sairastua koronaan vakavasti jossain vaiheessa.
Kuitenkin eniten mietin sitä, että käykö niin, että rokote onkin haitallinen ja vaikka parin vuoden päästä ihmiset joutuvat katumaan sen ottamista (vrt. sikapiikki) ja sitten itse suurinpiirtein kiittää luojaa, että oli epäluuloinen, eikä ottanut sitä.
Ei voi tietää, mutta minusta tuntuu, että en ota rokotetta. Näin kauan olen jo ollut ottamatta niin ehkä vaan jatkan näin. En ole koskaan ottanut esim. influenssa-rokotteita. Silloinkaan, kun sairastin syöpää ja sain siihen hoitoja, jotka vei immuniteetin täysin ja influenssa olisi ollut todella vaarallinen. Jotenkin se vain jäi ottamatta siinä hötäkässä.
Onkohan ketään kaltaistani vielä rokottamatonta, joka miettii asiaa, mutta ei todennäköisesti ota rokotetta?
Tsemppiä kuitenkin kaikille meille rokotetuille ja rokottamattomille. Kaikki olemme kuitenkin samassa veneessä.
Kommentit (40)
AP on tyypillinen hallituksen pelottelun uhri, jonka tulevaisuus on elää pelossa ja maksaa veroja.
Kiitos, Sanna.
En edes mieti asiaa. Kohta tulee kaksi vuotta Helsingin ydinkeskustassa rokottamattomana.
Päivittäin liikun liikkeissä, ravintoloissa, jne. Se tulee jos tulee, ei siinä sen kummempaa.
Vastustuskykyni saattaa tämän ympäristön jatkuvan rasituksen tähden olla normaalia korkeampi.
Kun pyörit jatkuvasti kaupungin keskustassa, niin vastustuskykysi saa tehdä töitä koko ajan.
Arpa kohtalon on aina arvaamaton, kaikki huomenna voi olla toisin.
Ottaa rokotteen tai ei. Emme voi kukaan tietää vielä, mikä olisi ollut se oikea ratkaisu. Ihan arpa-peliä. Vain aika näyttää, mikä oli oikein ja mikä väärin.
Vierailija kirjoitti:

Sen on just näin tämän asia kanssa.
Samoja ajatuksia täälläkin. Mulla on alttius autoimmuunisairauksiin, ja pelkään että rokote laukaisee oireita niihin liittyen. Ja just tuo sikapiikki jätti jonkinlaisen kammon. Varmaan jättäisin muuten vain ottamatta, mutta puoliso ja muut läheiset toivoo että ottaisin rokotteen. Ovat itse ottaneet. Mä nyt mietin vielä mitä teen. Juuri tuo ajatus että suo siellä ja vetelä täällä.
Vierailija kirjoitti:
En edes mieti asiaa. Kohta tulee kaksi vuotta Helsingin ydinkeskustassa rokottamattomana.
Päivittäin liikun liikkeissä, ravintoloissa, jne. Se tulee jos tulee, ei siinä sen kummempaa.
Vastustuskykyni saattaa tämän ympäristön jatkuvan rasituksen tähden olla normaalia korkeampi.
Kun pyörit jatkuvasti kaupungin keskustassa, niin vastustuskykysi saa tehdä töitä koko ajan.
Noin minäkin haluan uskaltaa elää. Koko ajan asiaa miettimättä tai pelkäämättä. Ehkä se menee minunkin kohdalla noin, kun vähän aikaa kuluu. Olet rohkea! Tsemppiä sinulle!
Sehän on jokaisen oma asia, ainakin tässä vaiheessa kun niin moni on jo ottanut rokotteen.
Pelko on taustalla monella rokotteen ottamatta jättäneellä. Osa pelkää salaliittoja, osa pelkää haittavaikutuksia. Ja se on ihan ok, koska ei ketään siihen pakoteta.
Voihan sitä jäädä auton alle matkalla rokotukseen. Maailma on ihmeellinen paikka.
Vierailija kirjoitti:
Otan tänään toisen rokotteen.
t. pfizerlobbari joka ottaa ainakin 10 rokotetta joka päivä!
Ap on elämänsä aikana ihan syntymästä asti ottanut useitakin rokotteita.
Itse mietin siltä kannalta, että haluanko riskin rokotteen mahdollista haitoista vai koronan mahdollisista haitoista. Tietty mieluummin olisin ilman kumpaakaan, mutta sitä kun ei aina voi valita. Päädyin sitten ottamaan rokotuksen. Tiede on kuitenkin vahvasti sen kannalla että rokote on turvallinen, ja eipä tarvi enää vaivata päätään tuolla "otanko vai enkö ota" pohdinnalla. Itse en ymmärrä rokotteesta kaikkia asioita koska en ole alan ammattilainen, joten totesin että jätän päätöksen niille jotka asiasta eniten tietävät, ja uskovat sen turvallisuuteen. Uskon myös, että jos tuosta rokotteesta alkaa jotain yleistä haittaa olla, niin siitä tulee kyllä sellainen maailmanlaajuinen prioriteetti että siihenkin sitten ratkaisut löytyy. Mutta tuskin näin käy.
Vapaamatkustajia on Suomessa aina ollut niin sossun kuin terveydenkin puolella.
Itse rokottamattomana luen huolestuneena juttuja, joiden mukaan vaikuttaa että suurimmat haittavaikutukset tai jopa kuoleman rokotuksen johdosta ovat kohdanneet juuri ne ihmiset, joilla on ollut hyvä vastustuskyky, jotka ovat selvinneet jo kohta kaksi vuotta ilman koronaoireita. Siitä oli jossain ihan tieteellinenkin artikkeli, että eniten haittavaikutuksia saavat ne joilla on korkein luonnollinen vastustuskyky, eniten antipodeja.
varo, ettei polio tai kurkkumätä iske!!
Vierailija kirjoitti:
Samoja ajatuksia täälläkin. Mulla on alttius autoimmuunisairauksiin, ja pelkään että rokote laukaisee oireita niihin liittyen. Ja just tuo sikapiikki jätti jonkinlaisen kammon. Varmaan jättäisin muuten vain ottamatta, mutta puoliso ja muut läheiset toivoo että ottaisin rokotteen. Ovat itse ottaneet. Mä nyt mietin vielä mitä teen. Juuri tuo ajatus että suo siellä ja vetelä täällä.
Niinpä. Ei ole todellakaan helppo tilanne saati päättää kummin olisi parempi. Täälläkin oli jossain ketjussa se video, jolla se eräs muusikko nainen kertoi, kuinka oli saanut todella pahoja ja invalidisoivia kovia oireita rokotteesta ja sairastamansa kilpirauhasen vajaatoiminta oli pahentunut paljon. Hänelle oli oikein joku lääkäri sitten sairaalassa sanonut, että auto-immuunitautia sairastavia ei pitäisi rokottaa ollenkaan. Tsemppiä sinulle!
Vierailija kirjoitti:
No ihan samat mietteet mulla!
Eikä asiaa auta yhtään, että lähipiirissäni on jo kaksi vakavaa haittavaikutusta ilmennyt.
Täälläkin olen niistä kertonut, ja vastaukseksi olen saanut vaan vähätteleviä kommentteja, ei voi muka johtua oireet rokotteista (vaikka lääkärit ne ovat todenneet ja olleet sitä mieltä että johtuneet rokotteesta. Mutta niin, täällähän tiedetään kaikki paremmin... Ja tokihan se huojentaa mieltäni kun satunnainen kommentoija kumoaa lääkärin tekstin, jonka olen nähnyt. Tämä oli sitten sarkasmia)
Ja nyt kun jo kaikesta huolimatta "päätin" ottaa ensi viikolla rokotteen, sai kolmas ystäväni juuri 2.rokotteesta rajut oireet. Päivystykseen joutui lähtemään ja sai viikon saikkua.
Että kiva... Toisaalta olen kuullut myös rokottamattomien kuolemista, eikä sekään kohtalo kiinnosta.
Suo siellä, vetelä täällä?
Mitäs nämä valavat haitat ja rajut oireet on olleet? Vko saikkua nyt ei kuulosta pahalta.
Tää on jotenkin huvittavaa, että jos joutuisitte sairaalaan, esim. autokolarin johdosta tai oikeastaan minkä muun sairauden takia, niin teitä hoidettaisiin laitteilla ja lääkkeillä, joilla on kaikilla jotain potentiaalisia haittavaikutuksia.
Ette edes tietäisi, mitä lääkäri on teihin pistänyt yrittäessään pelastaa teidän henkeänne. Sama juttu esim. leikkauksissa, unen aikana laitetaan kaikennäkösiä lääkkeitä suoraan suoneen.
Kaikilla lääkkeillä ja toimenpiteillä on haittavaikutuksia, burana yksi pahimmista.
Sitten yksi rokote aiheuttaa valtavan keskustelun turvallisuudesta. Samaan aikaan sairaaloissassa käytetään tuhansia lääkkeitä ja ihmiset käyvät surutta myös plastiikkakirurgisissa operaatioissa.
Joskys täytyy vaan luottaa asiantuntijaan, tässä tapauksessa terveysviranomaiseen.