Masennun aina syksyllä :(
Töistä ei tuu mitään, ei huvita mikään eikä nähdä ketään, itkettää vaan ja ahdistaa niin paljon. Tuntuu, että haluaisin vaan pois. Niin outo tää muutos kun kesällä kaikki ok ja nyt ei jaksa enää mitään. Mikään ei elämässä ole muuttunut, ainoastaan tuo vuodenaika. Joka syksy kärsin tästä samasta, nyt tuli näköjään vielä aiemmin kuin yleensä,. Viime vuonna alkoi vasta lokakuun lopulla.
Kommentit (15)
En tiedä lohduttaako. Kun sairastin vakavaa masennusta oli ihan samantekevää mikä vuodenaika oli tai ilma.
Vierailija kirjoitti:
En tiedä lohduttaako. Kun sairastin vakavaa masennusta oli ihan samantekevää mikä vuodenaika oli tai ilma.
Mäkin ajattelin jo otsikon perusteella heti että aloittajan tilanne on vielä sikäli hyvä, että hän vielä sentään edes huomaa muutoksia olossaan, ja huomaa kun vuodenajat vaihtuu.
Mulla on sama juttu. Tammikuu on pahin kuukausi kun silloin on yleensä koko kuukausi pilvistä. Sisäinen kello alkaa jätättää ja ei saa yöllä nukuttua. Maaliskuun lopulla alkaa taas helpottaa kun aurinko alkaa paistaa kunnolla.
Oletko kokeillut kirkasvalolamppua? Pitäisi auttaa kaamosmasennukseen.
Mieti miten muutat asennettasi. Varmasti sulla on kesästä jotakin sellaista tunnetta, jota voit käyttää hyväksesi.
Joulukuu - helmikuun alku on pahin. Helmikuu on ehkä vielä pahempi, koska silloin yhtäkkiä tulee valoa.
Itselleni raskainta aikaa on helteinen heinäkuu. Tänä vuonna erityisen hirveätä oli kun piti käydä avustamassa kuvottavaa ihraläjä-ämmää. Vieläkin nään siitä painajaisia. Ei kannata ryhtyä henk.koht.avustajaksi.
Itse olen ehkä poikkeus, mutta minä kukoistan nimenomaan syksyllä.
On ihanaa, kun illat on pimeitä ja keli on jo viileän raikas. Luontokin on mielestäni syksyisin kauneimmillaan.
Itse taas koen usein kevät "masennuksen" loppukeväästä, en muutenkaan ole mikään suuri kesäfani, etenkin hellekelit ovat itselleni lähinnä kidutusta.
Niin me olemme erilaisia 😊
Käy 2-3 viikossa uimassa. Se antaa voimia jaksaa syksyn ja talven yli.
Mä masennun aina kun oon mieheni kanssa.
Joo, pahenee iän myötä vuosi vuodelta.
Minulla sama tilanne. Itsellä syksyn aika ollut jo nuorena vaikea. Minua kiusattiin koulussa ja olin yksin joten oikeastaan joka syksy oli surullinen olo, kun mietin miten kestän koko vuoden koulussa. Itkin päivittäin. Nyt myöhemmin ne surulliset muistot vaikeuttavat eniten juuri tähän aikaan. Olin silloin jo syysloman aikaan ihan lopussa monesti ja en olisi sinne enää halunnut mennä. Nykyisin nämä asiat mielessä tähän aikaan. Samalla opiskeluihin liittyvät asiat vaikeita ja monena vuonna, kun muut aloittavat opiskelut, jatkavat opiskeluja kesän jälkeen tai menevät lomien jälkeen töihin niin itse vaan tajuan sen, ettei minusta olekaan siihen ja tunnen huononmuutta. Samalla ymmärrän sen, että muilla on jotain mitä odottaa. Tuttu paikka mihin palata kesän jälkeen. Joillakin ehkä ikävä palata sinne, mutta kuitenkin jokin pitää elämässä kiinni ja jotain tapahtuu.
Samalla valon väheneminen vaikuttaa minullakin. Yleensä yritän kestää talvea, mutta viime vuonna voimat loppuivat siinä ennen joulua täysin. Tammikuun loppuun asti halusin kuolla. Sen jälkeen jotenkin voimistuin ja sain edes nukuttua vähän. Kevät meni sumussa niin kuin yleensäkin, mutta valon lisääntyminen auttoi vähän. Kesällä yritin kerätä voimia. Nyt kokeillaan sitten miten kestän tulevan talven. Se pelottaa todella välillä. Yritän ajatella päivän kerrallaan. Samalla en ole ihan tyhjän päällä, kun yritän opiskella. Sekin tosin täysin etänä ja en koe alaa omakseni. Se on silti jotain sentään. Sori valitus, mutta tuttuja fiiliksiä ihan täysin.
Vierailija kirjoitti:
Mä masennun aina kun oon mieheni kanssa.
Miesmasennus!
Siihen on onneksi helppo lääke.
elämä on