kyllä se niin on että ainokainen kohtaa jossain vaiheessa kovemman maailman

hemmottele lapsiaan pilalle. Jotkut opettavat lapselleen sen, että maailmassa tärkeintä on oppia tulemaan toimeen muiden ihmisten kanssa ja valmentavat lastaan siihen jo pienestä pitäen.

kohtaamaan liian aikaisin - ei ole hyväksi sekään että jää ilman vanhempiensa rakkautta kun uupuneiden vahnempien voimat ei riitäkään kaikille lapsilleen.

Meidän ainokainen on saanut niin paljon rakkautta, aikaa ja hyvää kasvatusta, että ei hätää :)

Itse olen ikävien tapahtumien summana ainut lapsi ja tunnen monta ainutta lasta ja en kyllä taas allekirjoita läheskään kaikkea kirjoittamastasi. Osa ainoista lapsista on varmaan tuollaisia kuin kirjoitat, mutta osa taas joustaa ihan liikaakin ja yrittää olla muille mieliksi. Enkä minä ole ainakaan saanut juuri mitään, no normaalit joululahjat ja kivat vaatteet kyllä, mutta niin on minun lapsillanikin. Veikkaan, että kyllä se kasvatus aika paljon muusta johtuu kuin siitä, että onko ainut lapsi vai ei. Ihan yhtä hyvin se hemmoteltu lapsi voi olla perheen kuopus/iltatähti tai vaikka joku joka sattuu nyt jonkun mielestä olemaan "oikeaa" sukupuolta. Ei ainakaan entisvanhaan ollut mitenkään poikkeuksellista, että perheen tyttöjä ei koulutettu mitenkään, mutta perheen poika koulutettiin vaikka miten pitkään asti. Erilaiset eväät saa jokainen maailmaan ja niihin ei voi itse juurikaan vaikuttaa. Siihen toki voimme vaikuttaa, miten omia lapsiamme kohtelemme.

se ole kasvatuksesta kiinni, että oppiiko jakamaan ja miten itsekäs muuten on. Mieheni on ainoa lapsi ja on paljon minua sosiaalisempi ja epäitsekkäämpi.



Kysyin kerran tarhan tädeiltä tästä aiheesta, kun ainoan lapsen äitinä kuulee paljon just näitä lapsesi ei opi jakamaan yms. -juttuja ja sanoivat, että eivät ole huomanneet eroa.

kohtaamaan liian aikaisin - ei ole hyväksi sekään että jää ilman vanhempiensa rakkautta kun uupuneiden vahnempien voimat ei riitäkään kaikille lapsilleen.

Ihan kuin kaksilapsisessa perheessä vanhemmat olisivat NIIIN paljon uupuneempia kuin yhden, että lapset jäävät vaille vanhempiensa rakkautta : ) Tai kolmilapsisessakaan!

Minä taas olen nähnyt näitä uupuneita yhden lapsen vanhempia. Kun elämä on niiin vaikeaa kun on lapsi! Ei pääsekään enää menemään miten haluaa ja apua kun se lapsi ei enää nukukaan päiväunia! Päivän vapaahetki katosi kuin tuhka tuuleen! Ulkomaillakin pitää ottaa lapsen tarpeet huomioon niin matkustelukin muuttuu niin kovin rankaksi.

että jokainen lapsi (6 kpl) on kohdannut todella kovan maailman ilman vanhempien tukea. Myös lapsuudessa olemme jääneet ilman tärkeää hoivaa ja huomioita. Sisaruksista ei ole ollut paljonkaan tukea, koska kaikki ovat olleet niin saman ikäisiä.

Monella ainoalla lapsella on molemmat vanhemmat tukena lapsuudesta aikuisuuteen.

tietysti luonnekin siihin vaikutti, että laitoin maailman pyörimään oman napani ympärillä. Samanikäinen serkkuni on ainokainen eikä ollenkaan hemmoteltu! Tosi empaattinen ja symppaattinen.

mm. 3 akateemista tutkintoa työn alla

ovat näin aikuisina vähän katkeria kun heillä ei ole sisaruksia. Suuret ikäluokat eivät halunneet lapsia riesaksi vaan aikaa kerätä rauhassa omaisuutta ja elää omaa elämää.



Nyt on tilanne se, että tällä yhdellä lapsella on sitten vastuu vanhemmistaan. Odotukset ainoita lapsia kohtaan ovat olleet kovat ja nyt he ovat ainoina vastuussa vanhempiensa vanhuudesta.



No, onhan heitä iso omaisuus odottamassa. Vähän se raha onneksi korvaa sitä.



Omien lasten kavereista myös ainokaiset erottaa. Ensin heidän kavereinaan ollaan mielellään, koska heillä on kaikki pelit ja vehkeet. Mutta pikkuhiljaa nämä ainokaiset jää yksin, koska kukaan ei oikein kestä sitä heidän itsekyyttään. Kärkevästi ovat aina sanomassa, että minullapa on varaa tällaisiin vaatteisiin, leluihin, pyöriin, peleihin jne...eipä teillä ole.

Ei sellaista kukaan oikein jaksa.



Ja ainokaisten vanhemmista huomaa myös sen piirteen, että sinne ei saa mennä yökylään, koska vanhemmat ei jaksa kun tulee päänsärkyä ja väsyttää jne..

Mutta he kyllä sen ainokaisen työntävät mielellään vaikka koko viikonlopuksi suurperheeseen, että saavat viettää viikonloppuja rauhassa.



Anteeksi, tämä on vähän kärkevä ja ykspuolinen mielipide. Ei pidä varmaan ihan jokaisessa perheessä paikkaansa. Mutta aika paljon näitä kuitenkin on. Minusta vähän silmiinpistävän paljon.



Suurperheen lapsilla on sitten taas toiset ongelmat, mutta ne kuuluvat toiseen ketjuun ne.

jonkinlainen katkeruus tai kateus. Ei voi muuta sanoa.

jonkinlainen katkeruus tai kateus. Ei voi muuta sanoa.

Etkö muuta keksinyt kuin tämän kateuskortin taas?

Nämä naurattaa minua aina. Ihmiset ei kestä kritiikkiä ja vetävät aina sen kateuskortin eteen. Minusta se on joskus teidän toiveajattelua, että joku olisi teille kateellinen

Ihan oman kokemukseni perusteella (olen ainoa lapsi ja minulla on nyt kaksi lasta - toki tunnen myös ympäristöstä näitä eri kombinaatioita) ainoat lapset ovat todella hyviä jakamaan esim. leikeissä jne. vanhempanakin omista tavaroistaan. Tämä siksi että kun suurimman osan ajasta lelut yms. ovat aivan ikiomat eikä niitä tarvitse jakaa sisarusten kanssa niin se että omista tavaroista luopuu leikkihetken ajaksi on aivan mukiinmenevä asia. Sen sijaan monilapsisten perheiden lapset tarraavat omiin leluihinsa yms. tiikerin raivolla kun ovat jotain ihan ikiomaa joskus saaneet joka ei ole myös sisarusten.



Kaikesta ollaan erittäin tarkkoja kun on useampi sisarus. Siitä että kaikki saavat ihan varmasti saman verran eikä kukaan vaan saa enempää. Esim. tämä ihmeellinen kakunleikkaustraditio. Yksi leikkaa ja toinen valitsee - tällä tavalla varmistetaan ettei vaan toinen saa isompaa palaa. Joo, fiksua varmaan...jos nyt oikeasti pitää ihan tiikerinä riidellä tällaisestakin ja vahtia kuin haukka ettei sisarus vaan saa enempää kuin itse. Kuvaavaa varmaan on että minä ainoana lapsena en ollut koskaan edes kuullut tällaisesta tavasta ennen kuin aikuisena koska en ollut koskaan joutunut lapsena taistelemaan kenenkään kanssa jatkuvalla syötöllä siitä että varmasti saan yhtä paljon (oli se mitä vaan) kuin sisaruksenikin. Silti en koe että olisin ollut hemmoteltu pilalle. Lukuisat ovat ne kerrat kun ystäväni saivat takuulla sen isomman palan kakkua meillä. Tai leikkivät nimenomaan minun lempileluillani. Miksipä en olisi niitä luovuttanut kivalle ystävälle leikkihetkenä kun muuten sain omistaa ne ihan kokonaan.



Jne jne.

vastuuta iäkkäistä vanhemmista?

Tällaista olen havainnut aika monella keski-ikäisellä ainokaisella.

Kyllä kirjoituksestasi paistaa jonkinlainen katkeruus tai kateus. Ei voi muuta sanoa.

Itse uskon että ainokainen tottuu siihen että maailma pyörii hänen ympärilleen. Sitten koulumaailmassa kun valkenee hänelle että näin ei ole tulee sokki. Ehkä monille on hieman kovempaa kohdata tosielämää just sen takia että on ollut ainoa lapsi.

Lapsi jolla on sisaruksia omaa aina leikkikaverin oli sitten millainen itsekäs lapsi vain. Se sisarus (joka vielä hyvällä tuurilla on tehty "leikkikaveriksi" toiselle) ei häviä minnekään vaikka et suostuisi jakamaan omistasi pätkääkään kuin pakon edessä (äiti tai isä käskee) ja koska toinen on paikalla kotona illat/viikonloput kuten itsekin niin leikkikaveri tulee siinä ihan automaattisesti itselle.

Ainoa lapsi oppii jo varhain että jos haluaa kavereita/ystäviä niin on paras olla itse mukava ja osata jakaa omistaan sillä kukaan ei pidä itsekkäästä lapsesta. Silloin ei saa leikkikavereita. Jos haluaa leikkikavereita on parempi olla omaan napaan tuijottamaton.

Sisaruksia ei voi valita - ystävät voi.

No ap:han on itse ainoa lapsi. Ehkä onkin vähän katkera, kun ei ole sisaruksia jakamassa vastuuta iäkkäistä vanhemmista? Tällaista olen havainnut aika monella keski-ikäisellä ainokaisella.

Kyllä kirjoituksestasi paistaa jonkinlainen katkeruus tai kateus. Ei voi muuta sanoa.

Toisaalta haluaisin tuoda esille myös tämän kolikon toisen puolen vanhempien huolehtimisesta kun he ovat iäkkäitä. Omat vanhempani ovat jo 80v ja 85v eivätkä pärjää enää yksin. Meitä on kolme sisarusta. Kaksi meistä haluaisi vanhemmille tiettyjä asioita - kolmas täysin päinvastaisia. Minkäänlaista sopua ei mistään saada. :( Vanhempani sairastavat niin etteivät pysty enää hoitamaan esim. raha-asioitaan. Meillä on jatkuva kiista sisarusten kanssa siitä miten nuo raha-asiat pitäisi hoitaa. Kuka olisi edunvalvojana paras? Kuka tietää mitä vanhemmat oikeasti haluaisivat koska kaikki ovat sitä mieltä että "juuri minä tiedän parhaiten".

Aika monet kerrat olen miettinyt kuinka helppoa olisi jos meitä sisaruksia olisi vain yksi joka ok:

1) kantaisi ainoana vastuun vanhemmista mutta

2) saisi myös itse päättää mitä tehdään ilman että kaikesta pitää väitellä sisarusten kanssa

ja suurperheen äitinä täytyy myöntää tuo, että suurperheen lapset ovat itseriittoisia.



Ei tarvitse mielistellä ketään, eikä nöyristellä, koska kotona on ne parhaat kaverit, jotka ei koskaan petä, eikä jätä vaikka riitelisi.



Huomaan omien lasten kanssa saman ilmiön kuin omassa lapsuudessa. Kavereita on, mutta asenne on se, että en ala kaveruuden takia alistumaan kaikkeen. Jos ei kelpaa niin lähe kävelemään.



Mielestäni ihan terve asenne. Ei tarvitse alistua kaikkeen, eikä ostaa ystävyyttä. Jos ei kelpaa sellaisena kuin on niin ei sitten. Kotona on aina kuitenkin se turvajoukko, joka pitää puolia.



Tietoisuus siitä, että jos jotain kiusataan tai loukataan niin sisarukset tulevat puolustamaan välittömästi. Koskaan et ole yksin.



Omassa lapsuudessani meillä pyöri paljon kavereita, mutta meillä oli sisaruksien kesken silti ihan omat sisäpiirijutut, mihin ei kukaan päässyt sisälle.

Sama näkyy toistuvan omien lasten kanssa. Heillä on paljon kavereita, mutta ei sisarusten keskinäisten juttujen väliin kukaan pääse.



Sellaiset kaverit on heitetty aikoja sitten ulos, jotka halusi leikkiä sitä leikkiä, että "mennään kahdestaan karkuun tuota sun sisarusta ja vähän kiusataan sitä".

Aika monet kerrat olen miettinyt kuinka helppoa olisi jos meitä sisaruksia olisi vain yksi joka ok: 1) kantaisi ainoana vastuun vanhemmista mutta 2) saisi myös itse päättää mitä tehdään ilman että kaikesta pitää väitellä sisarusten kanssa

hemmottele lapsiaan pilalle. Jotkut opettavat lapselleen sen, että maailmassa tärkeintä on oppia tulemaan toimeen muiden ihmisten kanssa ja valmentavat lastaan siihen jo pienestä pitäen.

Syitä voi olla useita:

-vaaditaan ja odotetaan liikaa. Kaikki vanhempien toiveet yhden ainoan harteilla.

-kasvaessa huomaa, ettei olekaan niin ainutlaatuinen kuin on luullut saamansa jakamattoman huomion myötä