kyllä se niin on että ainokainen kohtaa jossain vaiheessa kovemman maailman

ja en todellakaan ole saanut kaikkea haluamaani, elettiin aika vähävaraista elämää, mutta muuten oli kotona hyvä olla. Minulla on aina ollut todella paljon kavereita ja osaan antaa omastani muille.

kylään sellaiseen perheeseen, missä on useampi lapsi, ettei se saa leikkiä heidän leluillaan, eikä saa kakkua suurempaa palaa:)

Meillä on juuri nyt 3 lasta kylässä.

7v ainokainen (kuopuksen kaveri) pelaa meidän pleikkaa, eikä anna vuoroa kuopukselle. Juuri tuolla kuuluvat asiasta riitelevän ja tämä vieras lapsi kitisee, että en anna tää on mun peli.

Oma 7v, osaa antaa periksi, koska on tottunut siihen, että pitää jakaa.

Tytöllä 9v on kaveri kylässä huoneessaan. Tyttö kävi juuri hakemassa keksejä ja herkkuja tälle kaverille kun sillä on tapana ensisanoiksi kysyä, että onko meillä mitään hyvää. Oma tyttöni on sellainen, että antaa kaiken omista herkuistaan. Pitää välillä toppuutella. Tämä kaveri on tottunut käyttämään sitä hyväksi.

Pojalla 13v on kaveri kylässä. Sulassa sovussa tuossa vetävät juuri takkeja niskaan ja pistävät rahojaan yhteen ennen kioskille menoa ja aikovat ostaa jotain pikkunaposteltavaa yhdessä.

Sinun teorian mukaan nämä 3 vierasta lasta saisi istua vain yksin sohvalla ja meidän lapset ei antaisi heidän pelata, ei leikkiä.

Kyllä kokemuksen mukaani se menee niin, että ainokaiset ovat juuri niitä, jotka kahmivat pleikan itselleen tai särkevät leluja jos eivät saa päättää leikistä (tytöllä oli tällainen kaveri)

Kaverit, jotka tulevat isommista perheistä (esim. tämä 13v poika) ovat juuri niitä, jotka hoksaavat laittaa rahat kaverinsa kanssa yhteen, että voivat yhdessä ostaa naposteltavaa kun lähtevät katsomaan leffaa.

Ihan oman kokemukseni perusteella (olen ainoa lapsi ja minulla on nyt kaksi lasta - toki tunnen myös ympäristöstä näitä eri kombinaatioita) ainoat lapset ovat todella hyviä jakamaan esim. leikeissä jne. vanhempanakin omista tavaroistaan. Tämä siksi että kun suurimman osan ajasta lelut yms. ovat aivan ikiomat eikä niitä tarvitse jakaa sisarusten kanssa niin se että omista tavaroista luopuu leikkihetken ajaksi on aivan mukiinmenevä asia. Sen sijaan monilapsisten perheiden lapset tarraavat omiin leluihinsa yms. tiikerin raivolla kun ovat jotain ihan ikiomaa joskus saaneet joka ei ole myös sisarusten.

Kaikesta ollaan erittäin tarkkoja kun on useampi sisarus. Siitä että kaikki saavat ihan varmasti saman verran eikä kukaan vaan saa enempää. Esim. tämä ihmeellinen kakunleikkaustraditio. Yksi leikkaa ja toinen valitsee - tällä tavalla varmistetaan ettei vaan toinen saa isompaa palaa. Joo, fiksua varmaan...jos nyt oikeasti pitää ihan tiikerinä riidellä tällaisestakin ja vahtia kuin haukka ettei sisarus vaan saa enempää kuin itse. Kuvaavaa varmaan on että minä ainoana lapsena en ollut koskaan edes kuullut tällaisesta tavasta ennen kuin aikuisena koska en ollut koskaan joutunut lapsena taistelemaan kenenkään kanssa jatkuvalla syötöllä siitä että varmasti saan yhtä paljon (oli se mitä vaan) kuin sisaruksenikin. Silti en koe että olisin ollut hemmoteltu pilalle. Lukuisat ovat ne kerrat kun ystäväni saivat takuulla sen isomman palan kakkua meillä. Tai leikkivät nimenomaan minun lempileluillani. Miksipä en olisi niitä luovuttanut kivalle ystävälle leikkihetkenä kun muuten sain omistaa ne ihan kokonaan.

Jne jne.

mitkä toki ovat subjektiivisia, mutta niinhän me näemme maailman, omien kokemusten kautta!:)



*sukulaiseni joka on ainoa lapsi, ei osannut lapsena jakaa mitään. Hän esim. piilotti omat karkkinsa (jos olimme mummilassa) ja söi meidän serkkujen karkkeja ahmimalla. =Säästi omat karkkinsa kotiin jossa söi ne yksin.

Hänellä ei myöskään ole koskaan ollut ystäviä, on epäsosiaalinen. Nyt aikuisena ihan kiva, mutta sosiaalista elämää hänellä ei ole nimeksikään.



*ystäväni joka oli hartaasti toivuttu (vanhemmat vasta nelikymppisinä saivat hänet) on joutunut siirtämään omia urasuunnitelmiaan iäkkäiden vanhempiensa vuoksi. Toinen heistä kuoli yllättäen, ja toinen sairaalloinen, asuu kotona mutta välillä hoidossa pitkiä aikoja --> ystäväni ei voinut ottaa vastaan ylennystä koska olisi joutunut matkustelemaan sekä asumaan pitkiä aikoja ulkomailla. Ihailtavaa sinänsä, mutta huomaa että häntä asia ketuttaa aina välillä.



*Yksi vanha tuttu oli todella huomaavainen ainokainen. Hän tarjosi aina ensin muille jne.vaikka sai ihan kaiken mitä keksi pyytää. Mutta hän ei tavallaan ollut ainokainen, samassa pihapiirissä asui sukulaisia, ja kaikki muksut menivät samassa potukassa, eli tavallaan hänellä oli neljä sisarusta. Kaikki aikuiset siis komensivat toisten lapsia jne. eli lapsia ei eroteltu.



*Vanha luokkakaveri taas on edelleen se mamman pikku kultapupu, vaikka ikää noin 30-v. Asuu jo omillaan, mutta äitinsä käy siivoamassa, pesee pyykin ja tuo ruokaa/kutsuu syömään pari kertaa viikossa. On aikuinen, mutta liiallisen holhoamisen vuoksi tuntuu, ettei ole kehittynyt kaikilla osa-alueilla ihan aikuiseksi. Vaikea selittään, joissa asioissa on mies ja joissain pikkupoika.

Itse olen ainoa lapsi, enkä todellakaan saanut kaikkea mitä halusin. Rakkautta kylläkin, ja aikaa, mutta rahaa ei ollut paljon. Tunnistan kyllä itsessäni itsekkäitäkin piirteitä, mutta en osaa ajatella niiden johtuvan siitä, että olen ainoa lapsi. Olen aina ollut avulias ja auttavainen, ja annan vähästäni muille. Minulla riitti pienenä leikkikavereita, sillä en koskaan määräillyt leikkejä tms. Naapuritalon ainoalla lapsella sen sijaan oli kavereita vain silloin, kun hän oli saanut taas jotain uusia leluja. Kaverit kaikkosivat kuitenkin heti, kun hän alkoi määräillä ja uhkailla toisia, jos eivät leiki niin kuin hän haluaa.



Vanhempani erosivat, ja ainoana lapsena jouduin sitten järjestelemään yksin isäni hautajaiset. Varsinkin silloin olisin kaivannut sisarusta, ja monta kertaa ennen ja jälkeen tämän.



Naapurin lapsesta kyllä huomaa, että hän on ainoa lapsi. Hän suuttuu heti, jos lapseni eivät leiki niin kuin hän haluaa. Alkaa uhkailla ettei leiki enää heidän kanssaan, rikkoo heidän lelunsa jne. Kerran, kun meillä oli vieraita, hän tuli meille leikkimään kutsumatta, ja alkoi määräillä minua "Nyt laitat sen ja sen elokuvan, mä haluun kattoo!" Sanoin, että en laita, koska meillä on vieraita ja emme aio silloin katsoa elokuvia. Kaamea huuto ja kiukku, lopulta pyyrin häntä lähtemään kotiinsa kun aikansa sillä meitä uhkaili.



Hän ei osaa hävitä, koska isänsä aina antaa hänen voittaa. Hän ei osaa jakaa leluja, ottaa edelleen 5v toisten kädestä jne.



Niin, ja tosiaan hänen vanhempansa ovat niitä, jotka ovat erittäin väsyneitä, kun on tämä lapsikin. Eihän sen kanssa voi mennä ruokakauppaan. Ei voi matkustaa. Ei voi nukkua koskaan...

Minulla ainakin on serkku, joka on ainoa lapsi. Hän ottaa toiset todella hyvin huomioon ja on todella tahdikas ja hyvin kasvatettu. Hän ei koskaan ole kuvitellut tai odottanut maailman pyörivän hänen ympärillään, mutta osaa myös terveellä tapaa pitää puoliaan. Kaikin puolin paljon tasapainoisempi tapaus kuin esimerkiksi minä itse, jolla taas on sisar, sekä sisko- ja velipuoli. Toisaalta hänen vanhempansa ovat edelleen yhdessä (olemme samanikäisiä) toisin kuin minun, joten ehkä silläkin on ollut jotain vaikutusta. Pointtina siis, että ainuita lapsiakin on monenlaisia.