Sairastuneet ihmiset muuttuvat kanssani. Jotenkin rauhoittuvat.
Uskotko johonkin henkioppaisiin tai noituuteen? Ehkä kyse on vain puhtaasti energioista. En osaa sanoa.
Olen kuitenkin lukuisia kertoja huomannut, että pitkään käyröshäiriöisiä olleet tai muuten rauhattomuudesta kärsineet rauhoittuvat kanssani. Saan luotua heihin sanattoman yhteyden ja luottamuksen.
En ylpeile tällä vaan olen ihmeissäni sekä äärimmäisen kiitollinen. Minä todella tahdon ihmisille hyvää ja kohtaan heidät myötätuntoa sekä lämpöä tuntien.
En pyri mihinkään erityiseen vaan tahdon vain kohdata ja toivon hyvää, yritän ymmärtää ja lukea ajatusmaailmaa. Katson silmiin ja yritän pysyä kärsivällisenä haastavissakin tilanteissa.
Olen huomannut kyllä senkin, että jos olen itse väsynyt tai ärsyyntynyt niin samantien tämä vaikutus lakkaa, se on hiuksenhieno ero käytöksessäni ulkoapäin ja se mitä tunnen todella sisältäpäin näkyy ympäristössä ulospäin.
Toivon, että pystyn olemaan nöyrä ja hyväntahtoinen jatkossakin enkä menetä kosketusta ihmisen emotionaaliseen tarvitsevuuteen. En voi kuin olla onnellinen jos joku tuntee olonsa hyväksi lähelläni.
Minusta nämä ovat elämässä merkityksellisiä asioita ja tietynlainen rakkaus ja armollisuus lisääntyy elämässä kun saa tällaisia ihmisiä ja herkkä kokea sekä kohdata.
Kommentit (21)
Missä sinä tapaat näitä käytöshäiriöisiä ja muuten rauhattomuudesta kärsiviä ihmisiä?
Onneksi olkoon! Mulla on tuo ihan sama. Kyllähän se nöyräksi tekee. Ja huomaan kyllä omassa energiassani sekä kanssakäymisen että kohtaamisen jälkeisen hetkellisen "pöllähtäneen" olon, kunnes energiat suht nopeasti normalisoituvat.
Aina sanotaan että jokainen on hyvä jossain, mulla ei ole mitään konkreettista taitoa, mutta tämä on.
Sulla on lahja: ihanaa, kun tuot rauhaa ja rakkautta.
Vierailija kirjoitti:
Missä sinä tapaat näitä käytöshäiriöisiä ja muuten rauhattomuudesta kärsiviä ihmisiä?
Hyvin laajasti tapaan sellaisia elämässään eksyneitä, pahoinvoivia ja elämässä murjottuja ihmisiä. Etenkin työelämässä mutta myös ihan omalla vapaa-ajallani milloin missäkin. Tuntuu, että se on yksi minun "tehtäväni" kohdata jossain määrin huonostivoivia, sillä pystyn aistimaan tunnetiloja ja sen rakkaudettomuuden herkästi. Voin samaistua helposti vaikka en toisen ihmisen saappaissa olekaan ollut.
En kuitenkaan esim. murjo alkoholisteja tai huumeidenkäyttäjiä tms koska näen pintaa syvemmälle.
En myöskään omalla kustannuksellani yritä mitään muuttaa itseni uhraten ja aistin myös vaaran merkit. Tämä ei ole väkinäistä vaan tämä vain on.
En ole ottanut sitä mitenkään työn alle vaan tämä taipumus elää minussa ja koen sen vain asiaksi josta voin olla siis kiitollinen. Sellaisena elämän hiljaisena ihmeenä, joka saa tavallaan nöyräksi ja tuo turvallisuuden tunnetta myös itselleni. Inhimillistä kohtaamista vailla sanoja tai mittavia tekoja.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä sinä tapaat näitä käytöshäiriöisiä ja muuten rauhattomuudesta kärsiviä ihmisiä?
Hyvin laajasti tapaan sellaisia elämässään eksyneitä, pahoinvoivia ja elämässä murjottuja ihmisiä. Etenkin työelämässä mutta myös ihan omalla vapaa-ajallani milloin missäkin. Tuntuu, että se on yksi minun "tehtäväni" kohdata jossain määrin huonostivoivia, sillä pystyn aistimaan tunnetiloja ja sen rakkaudettomuuden herkästi. Voin samaistua helposti vaikka en toisen ihmisen saappaissa olekaan ollut.
En kuitenkaan esim. murjo alkoholisteja tai huumeidenkäyttäjiä tms koska näen pintaa syvemmälle.
En myöskään omalla kustannuksellani yritä mitään muuttaa itseni uhraten ja aistin myös vaaran merkit. Tämä ei ole väkinäistä vaan tämä vain on.
En ole ottanut sitä mitenkään työn alle vaan tämä taipumus elää minussa ja koen sen vain asiaksi josta voin olla siis kiitollinen. Sellaisena elämän hiljaisena ihmeenä, joka saa tavallaan nöyräksi ja tuo turvallisuuden tunnetta myös itselleni. Inhimillistä kohtaamista vailla sanoja tai mittavia tekoja.
Ap
Toisin sanoen sinulla on hyvä mielikuvitus ja äititeresakompleksi.
Joo. On se ihmeellistä. Tässä sinulle kaipaamasi Hyvä ja Uskomattoman Empatiakykyinen Ihminen-palkinto takanreunukselle, ole hyvä! 🏆
Mä tuun toimeen koiran kuin koiran kanssa, vihaistenkin. Ehkä olen koirien henkiopas?
Vierailija kirjoitti:
Ei kyllä kovin nöyrältä kuulosta.
Tää on jotenkin niin suomalainen ilmiö, ikinä ei saisi itsestään mitään hyvää ominaisuutta kertoa. Ap:kin jakaa kokemansa tässä anonyyminä; miten se on ylpeilyä tai vastaavaa? Kyllä tällaisenkin asian haluaa jakaa jotenkin, ja juuri tuollaisten kommenttien vuoksi kuin sinun, se on parempi sitten näin anonyyminä. Mutta sekin on liikaa. Ei toisen kyky ole sinulta pois, sinulla on jotain muuta.
Sitäpaitsi: kukas se kissan hännän nostaa jollei kissa itse?
Hieman messias-kompleksia, muuten hienoa jos osaat tavata ihmisiä ihmisinä. Vai kohtaatko heidät omina itseinään erilaisine puolineen? Koetko, että sinun on oltava pyhimysmäinen ja muiden rauhallisia?
Vierailija kirjoitti:
Onneksi olkoon! Mulla on tuo ihan sama. Kyllähän se nöyräksi tekee. Ja huomaan kyllä omassa energiassani sekä kanssakäymisen että kohtaamisen jälkeisen hetkellisen "pöllähtäneen" olon, kunnes energiat suht nopeasti normalisoituvat.
Aina sanotaan että jokainen on hyvä jossain, mulla ei ole mitään konkreettista taitoa, mutta tämä on.
Kiitos, mukavaa, että ymmärrät ja olemme kyllä onnekkaita.
Hyvin kuvailit..
Minulle tulee sellainen hyvä eufoorinen olo merkityksellisistä kohtaamisista, joita kukaan muu ei ehkä edes huomaa vaikka olemme saman katon alla tiivisti porukassa.
Kun kohtaan jonkun niin on vain minä ja joku jonka energiat kohtaavat, elämme hetken jossain turvan ja rakkauden tunteessa. Ei romanttista rakkautta vaan sellaista suurta lämmön ja hartauden tunnetta.
Sama rauhaton ihminen voi tämän jälkeen muuttua pitkäksi ajaksi oleellisesti olemukseltaan tyyneksi.
Tätä ei voi kuitenkaan suorittaa tai tehdä, se tapahtuu itsestään mutta vain sen takia koska perimmäinen tarkoitus ylipäätään on olemuksessani hyvää haluava.
Tämä on vain sitä jota elämässä tarvitsemme. Saamme olla tästä onnellisia vaikka tämä nyt ei ole kuin yksi osa elämästä, joka voi olla kovin huomaamatonta ja se vain elää mukana, välillä tullen esille erinäisissä tilanteissa.
Jos olen itse masentunut tai muuten käyn omaa kasvua läpi niin nämä kokemukset jäävät kyllä tauolle. En pysty kohtaamaan eli tosiaan, ei pysty suorittamaan. Se tapahtuu itsestään jos on tapahtuakseen ja vain aidosta halusta mutta tiedostamatta parantavaa energiaansa jakaen.
Pelottaa ehkä ylianalysoidakin tätä nyt etten liikaa mieti tai nouse tämän yläpuolelle koska sitten se ei vain ole enää sama asia. Yritän olla vain oma itseni ja kunnioittaa kanssaihmisiä.
Ap
Oletko kenties se sama joka kirjoitti tämän:
https://www.vauva.fi/keskustelu/4300934/kun-narsistinen-ihminen-alkaa-m…
Kirjoitustyyli mätsää ihan täysin.
Hienoa. Itse haluaisin olla samanlainen, mutta ihmiset eivät vaan tunnu yleisesti pitävän musta, vaikka mielestäni olen hyvä kuuntelemaan ja sopivan empaattinen. No, ehkä vain näen itseni erilaisena kuin muut. Pitää katsoa mitä potilaat/asiakkaat musta tykkää sitten kun valmistun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onneksi olkoon! Mulla on tuo ihan sama. Kyllähän se nöyräksi tekee. Ja huomaan kyllä omassa energiassani sekä kanssakäymisen että kohtaamisen jälkeisen hetkellisen "pöllähtäneen" olon, kunnes energiat suht nopeasti normalisoituvat.
Aina sanotaan että jokainen on hyvä jossain, mulla ei ole mitään konkreettista taitoa, mutta tämä on.
Kiitos, mukavaa, että ymmärrät ja olemme kyllä onnekkaita.
Hyvin kuvailit..
Minulle tulee sellainen hyvä eufoorinen olo merkityksellisistä kohtaamisista, joita kukaan muu ei ehkä edes huomaa vaikka olemme saman katon alla tiivisti porukassa.
Kun kohtaan jonkun niin on vain minä ja joku jonka energiat kohtaavat, elämme hetken jossain turvan ja rakkauden tunteessa. Ei romanttista rakkautta vaan sellaista suurta lämmön ja hartauden tunnetta.
Sama rauhaton ihminen voi tämän jälkeen muuttua pitkäksi ajaksi oleellisesti olemukseltaan tyyneksi.
Tätä ei voi kuitenkaan suorittaa tai tehdä, se tapahtuu itsestään mutta vain sen takia koska perimmäinen tarkoitus ylipäätään on olemuksessani hyvää haluava.
Tämä on vain sitä jota elämässä tarvitsemme. Saamme olla tästä onnellisia vaikka tämä nyt ei ole kuin yksi osa elämästä, joka voi olla kovin huomaamatonta ja se vain elää mukana, välillä tullen esille erinäisissä tilanteissa.Jos olen itse masentunut tai muuten käyn omaa kasvua läpi niin nämä kokemukset jäävät kyllä tauolle. En pysty kohtaamaan eli tosiaan, ei pysty suorittamaan. Se tapahtuu itsestään jos on tapahtuakseen ja vain aidosta halusta mutta tiedostamatta parantavaa energiaansa jakaen.
Pelottaa ehkä ylianalysoidakin tätä nyt etten liikaa mieti tai nouse tämän yläpuolelle koska sitten se ei vain ole enää sama asia. Yritän olla vain oma itseni ja kunnioittaa kanssaihmisiä.Ap
Aivan saman olen kanssa huomannut-itsestään tulee, sitä ei voi pakottaa tapahtumaan. Itse ajattelen, että niinä hetkinä olen jonkin itseäni suuremman välikappaleena. Ja todellakin tuo, että jos itse käy jotain todella vaikeaa asiaa läpi, se herkkyys 'piiloutuu'.
Olen myös itse saanut samaa joskus osakseni, ja siitä kiitollisena olen onnellinen, että voin jakaa samaa eteenpäin.
Minulle on moni ihminen sanonut, että pystyy olemaan oma itsensä ja rentoutumaan seurassani. Kokevat, että en paheksu enkä arvostele, mikä onkin ihan totta.
En ole mikään hoivaajatyyppi enkä tiedä kenenkään mielenterveyden tilaa.
Tämä tuli jostain syystä mieleen AP:n viestistä.
Vierailija kirjoitti:
Hieman messias-kompleksia, muuten hienoa jos osaat tavata ihmisiä ihmisinä. Vai kohtaatko heidät omina itseinään erilaisine puolineen? Koetko, että sinun on oltava pyhimysmäinen ja muiden rauhallisia?
Ihan vain sellaisina kuin ovat.
En yritä mitään, en edes tiedosta tavallaan tekeväni mitään erityistä mutta minulla on aito halu kohdata. Se tapahtuu itsestään ja saa tapahtuakin. En aio leikkiä pyhimystä koska se ei edes johda mihinkään. En tavoittele myöskään toisen muuttumista tai halua että kukaan minun takiani on miellyttävämpi tai yhtään mitään sellaista.
Olen vain, annan tilaa ja kohtaan, syvennyn ja yritän ymmärtää mutta vilpittömästi kohdaten vain. Ei tällaisia asioita voi pakottaa eikä siinä olisi mitään järkeäkään.
Enkä tiedä onko tässä mitään niin ihmeellistä ehkä kuitenkaan? mutta se tuo todella hyvän olon jos saa koskettaa jotakin sielun tasolla tai edes hieman pintaa alempaa. Jos joku saa edes minimaalisen hetken sisäistä turvan tunnetta seurassani niin voin olla vain kiitollinen.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Oletko kenties se sama joka kirjoitti tämän:
https://www.vauva.fi/keskustelu/4300934/kun-narsistinen-ihminen-alkaa-m…
Kirjoitustyyli mätsää ihan täysin.
On muuten täsmälleen sama tyyli, samansuuntaiset ajatukset ja rivien ja kappaleiden asettelukin on kuin yhdestä kynästä. Ja sama suunnaton ihailu omaa itseään kohtaan kuin ap:llä.
Alkoi kyllä hieman kaduttamaan kun kirjoitin. Ei siksi, että ihmiset saattavat pitää minua ehkä itseään parempana ajattelevana vaan siksi, että jos tämä on sellainen asia jonka kuuluukin olla vähän piilossa. Tai niin, ettei sitä analysoida liikaa, se vain on ja herkemmät kohtavaat ehkä enemmän tällaista tilanteita.
On vain ollut useita erilaisia tapahtumia, jotka saavat kyllä ihmettelemään ja tuntemaan suurta lämpöä, itseäni hokien niin sitä kiitollisuutta.
Nämä vaan ovat niitä asioita kyllä, jotka ehkä olisi hyvä pitää itsellään ja vain olla kuin ei olisi mitään ihmeellistä.
No kunhan tulin tänne pohtimaan kuitenkin...
Täytyy hengittää syvään ja mennä kuten ennenkin, liikoja miettimättä ja itseään kuunnellen mutta toisia arvostaen.
Ap
Kenelle sinä tarkalleen ottaen olet kiitollinen? Hoidokeillesi vai itsellesi?
Niin siis ihmisiä ja HETKIÄ kokea sekä kohdata*
Lisäyksenä vielä, ettei tarvitse muuttaa ketään eikä pyrkiä siihen mutta sieltä alta jotenkin aistii sen rakkauden tarvitsevuuden, jota haluaa tilanteiden tullen vaalia ja hoivata.
Ap