Sain kummallisen puhelun annettuani positiivista palautetta
Tilasin ruokaa kotiini ja annoin palautetta tähän malliin: "Hyvää ruokaa kuten aikaisemmillakin kerroilla. Aina hintansa väärti."
Sain puhelun muutamaa tuntia myöhemmin ja siellä selitettiin jotain, kun olin kirjoittanut palautteeseen "vääristä hinnoista". Olin aivan äimänä ja ihmettelin, mistä oli kyse. Kysyin puhetulvan loputtua, että mistä paikasta on kyse. Sain kuitenkin vain "väistävän" vastauksen ja todettiin "kaikki on hyvin" ja toivoteltiin hyvät viikonloput. En muistanut antamaani palautetta, myöhemmin se tuli kuitenkin mieleen.
On tämäkin, kun ei selkeää suomea enää ymmärretä ja sitten annetaan ymmärretään väärin. Laski kyllä tuon paikan pisteitä, vaikka ruoka onkin ollut erinomaista joka kerta. Paikan nimeä en kehtaa julkaista, se luki puhelimeni ruudulla soitettaessa.
Tarkennus loppuun: annetaan ymmärtää väärin.