Milloin ja miksi lakkasitte kutsumasta lapsuuskotia kodiksi?

Kun muutimme 9v ollessani paikkakunnalle jota inhoan yhä. Ei koskaan tuntunut kodilta.

Vierailija kirjoitti:

Kun muutimme 9v ollessani paikkakunnalle jota inhoan yhä. Ei koskaan tuntunut kodilta.

Sama mutta 15v, asuin siellä 3,5v eli penkkaripäivänä muutto pois. En kutsunut koskaan kodiksi.

Heti, kun muutin sieltä pois.

Koti on siellä missä asun. 

Metka aloitus. "Kodissani" asuu nykyisin veljeni. Sanon meneväni lapsuuskotiin. Olin varmaan kolmenkymmenen, ja asunut monessa paikassa, kun huomasin vaan että asunnostani oli tullut "koti" ja harmistuin äitini puheista, että koskas tulet kotiin käymään...

Nykyään on kaksi kotia, kerrostalo kaupungissa ja loma-asunto maalla.

Muistan lapsuuden pappalan. Pappa kuoli, kun olin 10. Ajattelin, että paikkaa varmaan aina sanotaan pappalaksi, kunnes pikkuhiljaa tapa jäi pois. Joskus vieläkin, kun talon ohi ajellaan, sanon pappala ja muistelen lapsuuttani.

Vierailija kirjoitti:

Koti on siellä missä asun. 

Koti on siellä, missä tv on.

Silloin kun äiti kuoli ja talo myytiin pois. Olin 40.

En ole kai koskaan sanonutkaan kodiksi. Tuo asunto oli sellainen 70-luvun neukkukuutio, ei ollut koskaan jotenkin "koti", vaikka tietysti monta vuotta siellä asuimme, oli tutut tavarat ja toimi tukikohtana.

Mutta en ole koskaan ikävöinyt sinne.

Ja äitinikin on muuttanut sieltä pois jo yli 15 vuotta sitten.

Heti kun muutin pois. Ei mulla varsinaista lapsuuskotia ole koskaan ollutkaan, me muutettiin aika usein. 

Lapsuudenkotini on aina ollut minulle koti vaikka olen muuttanut pois jo ajat sitten. Se on ja tulee aina olemaan minulle koti, jolla on itselleni kaikista suurin merkitys.

Hah, silloin kun muutin pois sieltä! Koti on aina mulle ollut siellä, missä asun. Silloin kun asuin ensimmäisessä omassa kodissa, siis pois lapsuudenkodista, niin mummuni kysyi jotain sellaista, että "viihdynkö siellä mun asunnossani" tjsp. Vastasin vaan, että "mummu hyvä, se ei ole asuntoni vaan mun koti". Sanooko joku muka, että menen asuntooni vrt kotiini? Joo, en minäkään. Mummulle terveisiä sinne pilvenreunalle, siellä on sinun kotisi nyt.

Siitä lukien, kun muutin sieltä pois. Koti on paikka, jossa asun.

Heti kun muutin pois, eli 20-vuotiaana.

Minulla ei ole lapsuuskotia.

Silloin, kun muutin toiseen kotiin. Kotini on siellä, missä asun. Joskus saatan sanoa lapsuudenkoti, kun tosiaan viittaan taloon, jossa asuin. Muuten sanon käyväni äitini tai isäni luona.

Kun muutin pois ja äitini myi sen samantien ja muutti pienempään ja keskustaan.

Mielenkiintoinen aihe. Kutsuin lapsuudenkotia kodiksi ehkä parikymppiseksi, kunnes sain oman asunnon. Sitä kutsuin taas "kämpäksi" kymmenen vuotta. Kun ostin oman, kutsuin sitäkin aluksi kämpäksi, kunnes vähitellen aloin sanoa kodiksi. 

Asun lapsuudkodissani. Välillä, kun asuimme muualla, kutsuttiin paikkaa paikkakunnan mukaan ja niin isovanhemmatkin kutsuivat, että milloin tulette ....lle. Sitten, kun muutimme samalle paikkakunnalle, puhuttiin mummolasta ja kun ostimme sen, aloimme puhua kodista.

Noin 25-vuotiaana, kun napanuora äitiin ja isään alkoi olla katkennut.

Sitä ennen ”porukat” oli koti ja oma koti ”kämppä”, nykyään oma koti on koti ja lapsuudenkoti ”porukat” tai ”lapsuudenkoti”.

Mun vanhemmat siis asuu edelleen siinä talossa jossa elin ihan koko lapsuuden, eli lapsuudenkoti on tosiaan tietyllä tapaa kuitenkin koti, vaikka etääntyminen sieltä on jo tullut.

Vanhempi muutti samassa talossa toiseen asuntoon, jossa sijaitsee lapsuuden koti. Siitä vasta tuleekin hankala yhdistelmä ja tunneasiat. Ja puhelimessa kun sanon teidän talo tai sinun asuinalueella, se kuulostaa oudolta, kolkolta. Ja tämä toinen puoli kaupungista ei ole tuntunut tutulta, on kuin asuisi vieraassa paikassa tai maassa, on vaikea löytää toista asuntoa. No josko se siitä.