Kun narsistinen ihminen alkaa muuttumaan. Hänessä näkyy pieni lapsi.

Suurimmaksi osaksi porukka tulee luultavasti lynkkaamaan tätä aloitustani mutta antakaa mahdollisuus. Etenkin tuntemaan sympatiaa tällaista ihmistä kohtaan.

Vielä vuosi sitten olisin vihannut tätä ulostuloa enkä olisi millään kestänyt hyväksyä sitä, että minun tulisi antaa anteeksi ihmiselle joka on ollut minua kohtaan hurjan epäoikeudenmukainen, eikä vain minua vaan myös muita ympärillään olevia kohtaan.
Olen hoivaaja tyyppi mutta omaan myös omat mielipiteeni sekä rajani.
Tämän ihmisen kohdalla ne kuitenkin hälveni tavattuamme ja suhteen edetessä.
Alkuun jopa kokonaan ja kadotin itseni. Yritin ja yritin olla hyväksi, antaa kaikkeni ja olla hyvä kumppani vaikka tasavertaisuus ei tullut oikeuksiin meidän suhteessa.
Menin miehen mukaan liian pitkään. Väsyin ja masennuin, oli väkivaltaa eri muodoissaan.

Näin hänessä jotain erityistä alkuun ja nykyään näen edelleen mutta vasta pitkien ja tuskallisen vaiheiden jälkeen olemme päässeet itse asiaan, hänen kohdallaan.
Olen lähtenyt useasti ottamaan happea, luvannut itselleni etten palaa. Olen tehnyt valtavia muutoksia ja yrittänyt päästä pois.
Silloin hän pyysi ja itki ahdistustaan. Yritti eri keinon saada minut tuntemaan oloni huonoksi lähdöstäni.
Alkuun pidin sitä vain siirtona omassa pelissään..
Tai no pitkään pidin tuota oletusta yllä mutta halusin tietää mitä tuon kaiken takana on.
Halusin tietää, miksi ihminen käyttäytyy niin ristiriitaisesti? Kylmää-kuumaa. Haluaa, että jään ja kohta, haukkujen kera kertoo kuinka huono olen. Tätä se oli pitkään.
Luovutin mutta pysyin jollain tavalla ns. tukihenkilönä. Erosimme mutta pysyimme ystävinä jollain tavalla.

Monien vaiheiden jälkeen ja pitkän kärsivällisyyden sekä hoivan tuomana turvana hän on rauhallinen, pyytäväinen ja pahoillaan, ei vain hetken vaan koko olemus muuttunut.
Hän tarvitsee rakkautta (kuten me kaikki muutkin) ja pyytää minua esim. silittämään itsensä uneen kun vietämme yhdessä aikaa.
Minun kanssani hän uskaltaa olla se, jota ei saanut olla lapsuudessaan.
Nyt nöyrtyy ja kunnioittaa mutta vain koska tämä on vilpitöntä ja hän tietää sen.

Minä en häntä koskaan tule tahallani satuttamaan mutta rajoja on vedetty ja viimein ymmärretty jotain tärkeää.
Tässä on jotain elämää suurempaa, koen.
Ei, en ole umpirakastunut tai sokea enää hänen suhteen vaan koen, että saavutimme jotain seesteisyyttä ja rauhaa hänen sielulleen suhteessamme.
Minä jatkan omaa elämääni hänen ystävänään ja voin olla onnellinen siitä, että joku joka ei ehkä rakkaudesta ymmärtänyt, niin ehkä on saanut siitä kiinni ja saanut elämäänsä jotain merkityksellisempää.
Hänen katseensakin on muuttunut merkittävästi, ihmettelin sitä.
Lapsenomaiset säihkyvät mutta nöyrät silmät.