Mä olen kateellinen, kun toisten lapset ovat lahjakkaita.

Toisaalta, lahjakkuus ei tee elämästä välttämättä sen helpompaa. Koulussa lahjakkuudella voi saada myönteistä huomiota, palkintoja ynnä muuta, mutta aikuisten elämässä pääsee pitkälle, jos on sinnikäs ja ahkera. Pelkkä lahjakkuus ei siinä vaiheessa enää merkitse paljon. Tästä on ihan tutkittua tietoa.

Ja sitten on loppujen lopuksi tämä: tärkeintä on, että lapsesta kasvaa tasapainoinen ja onnellinen ihminen.

Eilen olin lapsen kanssa eräässä urheiluharrastuksessa. Katselin muiden vanhempien kanssa urheilevia lapsia. Minun lapseni oli aivan onneton, toisten lapset osasivat ja yrittivät tosissaan. Minun vain liihotteli hölmönä...

ja sitten vielä yksi tavallinen tallaaja (ja kaksi keskivertoa vanhempaa). Tänään olin juuri vanhempaintapaamisessa aamulla open kanssa (nelosluokka), ja palautetta tuli. Lapsi on NIIN lahjakas, että missään ei tarvitse ponnistella - paitsi sitten tuo käyttäytymispuoli ja asennevika koulua kohtaan. Näsäviisas tuolinkeikuttaja tunnilla. Ei sekään niin kauhean lupaavaa ole.

Lukemaankaan ei kukaan ole yhtään innokas oppimaan, vaikka olen yrittänyt. Ja jonkun 3-vuotiaskin osaa jo lukea.

Meidän esikoinen on myös näsäviisas tuolinkeikuttaja!

ja mä taas niin toivoisin että mun lapsi syntyis terveenä..

Meillä on kaksi monella saralla lahjakasta, hyvinkäyttäytyvää ja pidettyä lasta, vanhemmista toinen myös "monilahjakas", toinen vain musiikillisesti lahjakas ja työssään menestyvä - muttei se elämä meillä varmaan yhtään sen herkumpaa ole kun "tavallisilla tallaajillakaan".



Meillä on molemmilla krooninen sairaus (joka hyvin todennäköisesti puhkeaa vielä lapsillekin), toisella vielä lisäksi masennus. Taloudellinen tilanteemme on minun sairasteluni takia heikko.



Mieluummin olisin ihan tavallinen, mutta terve ja asiat muutenkin kunnossa...



No, kullakin ristinsä:-)

#3, liihottelu kertoo, että nyt ei harrasteta oikeaa asiaa. joku ei ole opettanut lapsellesi oikein homman kivaa jujua tai lapsesi ei ole rehellisesti lainkaan kiinnostunut tuosta touhusta (kenen aloitteesta lapsi on juuri noissa harjoituksissa?)



Olin liikunta-7 oppilas pitkään, lukion opettaja soimasi, vaan eipä kyllä opettanut telinevoimistelun liikkeitä ollenkaan, vaikka joka vuosi suoritukset tarkasti ja arvioi. Kuinka voi oppia, sitten? Valmiiksi lahjakkaita tai muualla opetettuja siinä palkittiin.



Aloitin kamppailutaidot oma-aloitteisesti, musta vyö viidessä vuodessa ja 20 vuotta myöhemmin sain virallisen opettaja-arvon 4. asteen mustan vyön oheen. Tämä on "keskinkertaisen surkealta liikkujalta" ihan hyvä suoritus. Ei ole sielussa tikkuja henkilöä kohtaan, mutta opettajiksi kutsutaan myös sellaisia ihmisiä, joita ei opettaminen kiinnosta. Tai kiinnostaa, mutta ei ole näkemyksen syvyyttä sitä toimittaa.



Liikuntapainotteinen viesti, mutta pätee muissa taitolajeissa. Erinomaisuus ei tule äidinmaidossa, vaan ahkerassa harjoittelussa. Erittäin lahjakas oppilas ei ole hyvä, koska hän ei viitsi opetella perusteellisesti, näin sanoi budo-opettajani, sama henkilö 23 vuoden ajalta.



Lisää kiinnostuneille: thriving for excellence, hyviä artikkeleja aiheesta paljon viime vuosina. Woods ja Mozart ovat molemmat isiensä pohjatyön tulosta ja itse jatkaneet väsymättä perustekniikan harjoittelussa... Siis, ei hienon tekniikan, vaan perustekniikan. Sitä sopii miettiä.

Luin ja kirjoitin 4-vuotiaana ja olin huippuluokkaa kaikessa ikätasoon verrattuna. Sitten oma lapseni on aina ryhmän huonoin. Vaatii kyllä pitkää pinnaa ja hyväksyntää itseltäni. Ehkä mä vielä opin ;) Lapselle ei toki näytetä omia tuntoja!

#3, liihottelu kertoo, että nyt ei harrasteta oikeaa asiaa. joku ei ole opettanut lapsellesi oikein homman kivaa jujua tai lapsesi ei ole rehellisesti lainkaan kiinnostunut tuosta touhusta (kenen aloitteesta lapsi on juuri noissa harjoituksissa?)

Olin liikunta-7 oppilas pitkään, lukion opettaja soimasi, vaan eipä kyllä opettanut telinevoimistelun liikkeitä ollenkaan, vaikka joka vuosi suoritukset tarkasti ja arvioi. Kuinka voi oppia, sitten? Valmiiksi lahjakkaita tai muualla opetettuja siinä palkittiin.

Aloitin kamppailutaidot oma-aloitteisesti, musta vyö viidessä vuodessa ja 20 vuotta myöhemmin sain virallisen opettaja-arvon 4. asteen mustan vyön oheen. Tämä on "keskinkertaisen surkealta liikkujalta" ihan hyvä suoritus. Ei ole sielussa tikkuja henkilöä kohtaan, mutta opettajiksi kutsutaan myös sellaisia ihmisiä, joita ei opettaminen kiinnosta. Tai kiinnostaa, mutta ei ole näkemyksen syvyyttä sitä toimittaa.

Liikuntapainotteinen viesti, mutta pätee muissa taitolajeissa. Erinomaisuus ei tule äidinmaidossa, vaan ahkerassa harjoittelussa. Erittäin lahjakas oppilas ei ole hyvä, koska hän ei viitsi opetella perusteellisesti, näin sanoi budo-opettajani, sama henkilö 23 vuoden ajalta.

Lisää kiinnostuneille: thriving for excellence, hyviä artikkeleja aiheesta paljon viime vuosina. Woods ja Mozart ovat molemmat isiensä pohjatyön tulosta ja itse jatkaneet väsymättä perustekniikan harjoittelussa... Siis, ei hienon tekniikan, vaan perustekniikan. Sitä sopii miettiä.

Olet oikeassa,tämä lapsen harrastama laji ei ole hänen oma ideansa vaan fysioterapeutin, joka suositteli sitä motorisesti kömpelölle lapselleni.

Jotain urheilua/liikuntaa lapsen on hyvä harrastaa

mutta kai sen sitten tulisi olla jotain muuta.

Kun tultiin harrastuksesta, lapsi tokaisi "Mä haluaisin mennä askartelemaan!"

Varmaan askartelu ja muu käsillä näprääminen sopiikin hänelle paremmin. Silti yritän vielä myös etsiä jotain mieluista liikuntaharrastusta,jossa ei tarvitsisi olla niin "ammattimainen" niinkuin tuossa suositellussa lajissa.

Luin ja kirjoitin 4-vuotiaana ja olin huippuluokkaa kaikessa ikätasoon verrattuna. Sitten oma lapseni on aina ryhmän huonoin. Vaatii kyllä pitkää pinnaa ja hyväksyntää itseltäni. Ehkä mä vielä opin ;) Lapselle ei toki näytetä omia tuntoja!

mitä hyötyä on olla lapsena lahjakas, jos aikuisena on kuitenkin ihan tavallinen?

kyllä se lahjakkuus on säilynyt läpi elämän, mutta toki ei pistä enää silmään kuten lapsena.



Olihan se kivaa olla aina hyvä koulussa, en kyllä koskaan sitä mainostanut, menin vaan muiden mukana. Totta on kyllä se, että ei se itse lahjakkuus merkinnyt mitään mulle lapsena.

mutta kakkonen ei näytä samanlaisia merkkejä :-) Mutta en ole kauhuissani, lapset on erilaisia.

kadehdit toisten lasten lahjakkuutta?

En ymmärrä ap:tä ollenkaan o_0

Sen sijaan en ymmärrä niitä jotka sanovat etteivät kadehdi ketään koskaan mistään. Se kuulostaa siltä ettei oikeasti olla rehellisiä itselleen.



Esim. just nyt mun lapseni ovat oksennustaudissa. Kadehdin todellakin niitä joiden lapset eivät ole. Pitäisikö tässä oikeasti muka väittää etten kadehtisi? Väittää että olen ihan yhtä iloinen siitä että lapseni oksentavat kuin siitä että jonkun toisen eivät oksenna? Ihan yhtä kiva tilanne molemmilla?



Totta kai kadehdin sitä jos muilla on paremmin kuin meillä. Ei se tarkoita että rakastaisin lapsiani yhtään vähemmän, mutta onhan se nyt luonnollista haluta hyviä asioita (esim. lahjakkuutta tai terveyttä) rakastamilleen ihmisille!

mutta myös ahkera ja päämäärätietoinen, tulee luultavasti pääsemään vielä pitkälle. Nuorempi sisar aloitti lukion nyt ja asenne jo on sellainen ettei tule kakkosesta tohtoria, eikä taida tulla kolmosestakaan. Mutta ei kai se niin tärkeätä olekkaan, kampaajia ja duunareitakin tarvitaan. Kaikki ovat yhtä rakkaita ja tärkeitä lapsia kaikesta huolimatta.

Kateellisuutta on monenlaista. On eri asia kadehtia terveyttä, kuin erityistä lahjakkuutta. Huomaat itsekin, että niissä on pieni ero.



Kun vain vanhemmat oppisivat näkemään lapissaan sen ainutlaatuisuuden ja kunkin parhaat puolet. Vaikkei olisikaan mitään kummoisia erityistaitoja, on varmasti pätevä tai onnekas jossain muussa asiassa.

Meillä on yksi lapsi ja hän on opettajan mielestä lahjakas. Meille hän on ainutlaatuinen ja pidämme ns jalat maassa sekä tiukat rajat. Olemme odottaneet häntä 6v ja tunkenut rahaa lapsettomuushoitoihin 10 000 E. En enää muista enkä haluakkaan kuinka paljon markkoja eruoja meni niin ja niitä surunkyyneleitä.

Joten olkaa onnellisia terveistä tavallisista lapsista lapsita tulee lääkäreitä tohtoreita tai työmiehiä/naisia. Kikki on tärkeitä - kateus on toisen silmässä.

ja mä taas niin toivoisin että mun lapsi syntyis terveenä..

Komppaus tähän.

Vähän suhteellisuudentajua ei tekisi joillekin ollenkaan pahaa.

kahdesta tavislapsestani. Toinen vielä tietyllä alueella heikko. Ovat kuitenkin mahtavia tyyppejä ja sosiaalisesti ihan huippuja.