Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mistä asioista olette vanhemmillenne katkeria?
31.08.2021 |
Ei nyt puhuta materiasta vaan kasvatuksesta.
Itse huomaan nelikymppisenä että pelkään muutoksia, riskin ottoa, omien ratkaisujen tekemistä jne. Vanhempani elivät turvallista elämää samoissa ympyröissä, työpaikassa jne. He eivät kannustaneet minua olemaan rohkea ja lähtemään maailmalle.
Kommentit (21)
Sitä etteivät vanhempani osanneet kannustaa ja kehua lastaan koskaan. Olen kärsinyt huonosta itsetunnosta koko elämäni. Nyttemmin olen ymmärtänyt, että tämä on hyvin tavallista 40-luvulla syntyneille vanhemmille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Opetettiin vain lainanottoa ja työntekoa kun olisi pitänyt opettaa säästämistä ja sijoittamista sekä talouden suunnittellua.
Vierailija kirjoitti:
En jaksa olla mistään. Olen itsekin vanhempi, ja tiedän, ettei se aina niin helppoa ole. Varmasti he olisivat voineet hoitaa jotkin asiat paremminkin, mutta en koe, että mun olisi mielekästä vatvoa sellaista.
Ei tarvitsekaan vatvoa, mutta valitettavasti moni asia heijastuu omaan käytökseen sieltä lapsuudesta. Hyvä niitäkin asioita on kohdata ja hyväksyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En jaksa olla mistään. Olen itsekin vanhempi, ja tiedän, ettei se aina niin helppoa ole. Varmasti he olisivat voineet hoitaa jotkin asiat paremminkin, mutta en koe, että mun olisi mielekästä vatvoa sellaista.
Ei tarvitsekaan vatvoa, mutta valitettavasti moni asia heijastuu omaan käytökseen sieltä lapsuudesta. Hyvä niitäkin asioita on kohdata ja hyväksyä.
No niin mullakin, mutta olen hyväksynyt sen, että asiat ovat näin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En jaksa olla mistään. Olen itsekin vanhempi, ja tiedän, ettei se aina niin helppoa ole. Varmasti he olisivat voineet hoitaa jotkin asiat paremminkin, mutta en koe, että mun olisi mielekästä vatvoa sellaista.
Ei tarvitsekaan vatvoa, mutta valitettavasti moni asia heijastuu omaan käytökseen sieltä lapsuudesta. Hyvä niitäkin asioita on kohdata ja hyväksyä.
Otsikossa puhuttiin kyllä katkeruudesta.
Mietin, että mistä minä osaisin tehdä jotain sellaista, mistä en ole koskaan kuullutkaan. Nykyään kyllä saa tietoa paljon enemmän, mutta eivät omat vanhempani paljon kansakoulupohjalta osanneet opastaa vaikka nyt sijoittamisesta tai kannustaa ulkomaille opiskeluun. Minusta he tekivät kohtuu hyvin siihen nähden mitä eväitä heillä oli. Enemmän saan itse katsoa peiliin kasvattajana, etten ole hyödyntänyt mahdollisuuksia ja opetellut uutta ja sitä kautta siirtänyt lapsilleni, tai ainakin kannustanut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Katkeruus ei ole millään tavalla hyödyllistä. Vain itseään voi muuttaa ei muita.
Itsetuntoon vaikutti valtavan paljon se, että minua verrattiin ihan pienestä asti saman ikäiseen serkkuuni. Serkku oli aina kaikessa minua parempi, nätimpi, kiltimpi, lahjakkaampi, hauskempi ja kaikki tykkäsivät hänestä enemmän kuin minusta. Siis ihan ääneen meidän kuullen kerrottiin, miten serkku on näin ja minä vaan noin. Ulkonäön vertailu alle kouluikäisenä tuntui pahalle. Tätä harrasti myös äitini, mutta mummolassa sitä tehtiinkin. Äidistä näki, miten hän häpesi minua ja joskus hän sen sanoikin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isäni kehui kuinka pärjäsi armeijassa ja oli hyvä sielä kaikessa. Kun minusta tuli reservin upseeri, olikin niin, että vain tyhmät idiootit sielä juoksentelivat. Olen hyvin palkatussa mielenkiintoisessa työssä. Isäni mielestä se ei ole oikeaa työtä, vaikka itse tienasi neljäsosan "oikeissa töissä". Kun ostin ensimmäisen autoni omalla rahalla, ylpeänä mutta halvan, niin naapurin "Markulla" oli niin niin hieno auto, mun autoa ei tullut edes vilkaisemaan. Kun pieni lapseni sairastui vakavasti, niin se johtui vain huonosta kasvatuksesta. Saatiin säästettyä suurella vaivalla pieni pesämuna ja ostettua ensimmäinen oma asunto, niin naapurin "Markku" oli ostanut järven rannalta 500 neliöisen omakotitalon varmaankin omalla helikopterikentällä.
Tätä voisi jatkaa loputtomiin. Ehkä edesmenneellä isällä oli vain niin huono itsetunto, ettei kestänyt edes omaa tasamaantallaaja poikansa pärjäämistä elämässä???
En mistään. Minulla oli hyvä lapsuus, vaikka kaikki ei täydellistä ollutkaan. Tiedostan mitä negatiivisuuksia vanhemmat elämääni toi ja ymmärrän mistä kaikesta (esim. vanhempien omat lapsuuden kokemukset, vuorovaikutusmallit, lapsuusaikani yhteiskunnalliset arvot ja kasvatuskulttuuri) nämä johtuu. Minun tehtäväni on työstää näitä itsessäni eikä uhriutua. Tärkeää on myös se, että en siirrä näitä asiota lapsilleni.
Ymmärrän kyllä, että minun on helppo puhua näin, koska onnekkaasti sain hyvän lapsuuden.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Väkivallan käytöstä. Onneksi laki nykyisin kieltää kuritusväkivallan.
Katkera on ehkä liian vahva sana, mutta harmittaa, kun vanhemmat eivät olleet koskaan kiinnostuneita koulunkäynnistäni. Eivät vahtineet läksyjä, joten en tehnyt. Eivät huolestuneet, kun olin jälki-istunnossa tekemässä niitä lähes joka päivä. Eivät kannustaneet yhtään. Selvittivät poissaoloja ilme värähtämättä, kun lintsasin. Nyt aikuisena ja äitinä pitäisin kaikkia noita lapsen hätähuutona, ettei kaikki ole hyvin. Eikä minulla ollutkaan. Aika rämpimistä oli koko peruskoulu ja lukio. Tein kamalan työn aikuisena, että sain homman kasaan ja nykyisin olen vaativassa asiantuntijatyössä.
Vanhemmat eivät myöskään koskaan opettaneet järkevää rahankäyttöä. Heillä oli isot palkat, mutta kaikki meni mitä tulikin. Ja harvemmin mihinkään järkevään vaan heidän rahankäyttö oli (ja on edelleen) impulsiivista. Oli aika työ opetella itse käyttämään järkevästi rahaa aikuistuttuani. Oma onneni on ollut järkevä mieheni, jolla on ollut kärsivällisyyttä minun opettelulleni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen tavalaan kasvanut pystymetsässä.Isä kuoli kun olin 11 vuotias,ainoa huoltajani.Olin erolapsi..Äidin tapasin ja tunisin2 viikkoa ennen kuin hän kuoli 57vuotiaana,Itse olin tuolloin 20vuotias. Luojan kiitos minulla oli äiti 2 viikkoa. En ole mistään katkera.Toki monta kasvatajaa isän kuoleman jälkeen ja kaikki eri mieltä,miten pitää toimia olla,lasten kotia myöten, Joten nuorempana heille sanoikin: Katsokaan vain toisianne olen teidän kasvatuksen tulos!Miksi pitäisi elää katkerudessa? Elämä jokaisella on ainut.Kukin eläisi sen mukaan,ilman syylistämistä vanhempia,tai muita lähikasvattajia.Kelään ei helpoa ollut.Eikä kenties sitä tietoa saatavilla mitä tänäpäivänä on.Toisalta kaikki tieto tee näin lapsesi nuoren kanssa,varmaan ahdistaisi.Onneksi ei ollut.Jokainen ihminen yritää parhaansa.Sylistämisellä ei voiteta mitään.Jokaisen pitäisi edes aikuisena otaa vastuu oma elämä,eikä syylistää muita.Itseleni riitä näinä puuteina mitä on ja kenties avuinakin.En mikään täydelinen itse ole.Elän hetkessä enkä päätä vaivaa mennyt,tai eilinen.Meillä on 1 päivä kerralla.eilinen on mennyt , huominen ei tullut.( lukihäiriö en näe txt virheet.anteeksi)
Veli oli hyvä koulussa ilman suurempaa yritystä, itse yrityksestä huolimatta en yltänyt samaan. Ja kyllähän siitä sitten kuulin, että pitäis tehdä enemmän ja paremmin.
Nykyisin tunnistan itsessäni aika pahan huijarisyndrooman itsessäni. En oo tarpeeksi hyvä omasta mielestäni koskaan. Ikää kohta 40
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En mistään,kiitollinen ainoastaan.
Ettei minua nähty yksilönä vaan pelkkänä sisarkatraan jatkumona. Olin "musta lammas" jo lapsena, mutta silti kaikille päti saman "säännöt". Vasta aikuisiässä opin toteuttamaan itseäni ja haaveitani, kun aiemmin ne lytättiin vääränlaisina.
En mistään. Minua on lyöty ja lannistettu mutta katkera en suostu olemaan, en anna tuon pilata elämääni.
Isälleni en ole katkera mistään, kun hädintuskin muistan hänet. Hän kuoli, kun olin alle kouluikäinen.
Äitini joutui vastuuseen meistä lapsista, muttei ollut siihen kykenevä. Kai hän parhaansa yritti. Nykyään jo tunnistetaan sellainen, että yh tekee lapsestaan kumppanin murheissaan. Mielestäni voi puhua lapsen joutumisesta likasangoksi. Siihen aikaan ei ollut sururyhmiä tms. Ja sitten se vanhanaikaisuus ja tuomitsevuus siihen päälle. Toisaalta olen tyytyväinen siihen, ettei mitään per voa juop poa huusholliin tullut. Mutta sekin äidin kanssa eläminen jätti miesten maailman mulle pimeäksi.
Materiaalisuus pyydettiin jättämään ketjusta pois, mutta uusien vaatteiden osto oli äidilleni vaikeaa. Seurasi huutoa ja riitaa. Toisaalta olisi pitänyt pukeutua siististi, mutta mikään ei olisi saanut maksaa mitään. Samaan aikaan lakanoita oli kaappi täynnä ja lisää ostettiin. Ja lapsilisät ja mun puoliorvoneläkkeet säästettiin tilille.
Narsistisen ja psykon isän takia en ole uskaltanut seurustella, pelkään miehiä vieläkin vaikka olen 31, teinipoikia vihaan koska ovat kamalia sekstistisiä huutajia,nyt pelko vasta viime vuosina lieventynyt ei niin pahaa,mutta seurustella en uskalla enkö edes halua,yks parisuhde takana miehen kanssa joka alisti ja sätti,ei niin pahaa kuin isäni,mutta entisestään toi traumat pinnalle:/
Itse sai pienempänä huolehtia alistetun ja lytätyn äidin takia että talo pysyi siistinä,oli ruokaa,pyykit piti pestä jne, kävin samalla koulua hoitaen kotityöt:/ isosiskoni kanssa joutui,mutta alkoi kapinoimaan isää vastaan jonka johdosta isä heitti pihalle,sisko sai solu asunnon sit Sossun kautta, eikä ole vuosiin ollut yhteydessä molempiin vanhempiin,minä uskalsin pistää vasta puoli vuotta sitten välit poikki, äitille en uskalla numeroani antaa,koska äiti saisi kärsiä jos isä saisi tietää että pidän yhteyttä.
Olen luonteeltani syrjäytyvä intovertti, käyn töissä mutta vietän vapaa ajat suurimmaksi osaksi itsekseen,nukun pitkälle iltapäivään yms. Kaikki muut mun ikäiset joilla perhe viettävät synttäreitä,joulua yms juhlia perheen kesken ,minä puolestani käytän ajan vaan nukkumiseen ja syömiseen.
Siitä että äiti on kohdellut meitä lapsia eri tavalla. Sisarukseni oli erityislapsi, ja usein pahanteossa. Hänen toimiaan kuitenkin katsottiin täysin läpi sormien, ja jos otin epäkohdat esille, asia käännettiin heti jotenkin siihen mitä minä olen joskus muka tehnyt. On paljon muutakin, toinen vanhempi on epävakaa ja lapsena arki oli sotkua, huutoa ja sekasortoa. Tunsin monesti että olen omillaan ja koulussa tietenkin olin silmätikkuna ja välillä syrjitty, välillä kavereita vähän aikaa. Koulu oli pieni eikä sieltä päässyt pakoon. Vain sisarustani kuskattiin kouluun, itse jouduin kävellä jopa -20c. Eikä ollut siitä kiinni etteikö vanhempi olisi ollut kotona ja olisi voinut viedä, jos olisi halunnut. Lisäksi sain koko ajan ahdistavaa kommenttia vartalostani esim saunassa, tai kun teini-ikä alkoi. Toinen vanhemmistani on kaiken takana. Toinen hyssyttelee.
Alue: Aihe vapaa
En jaksa olla mistään. Olen itsekin vanhempi, ja tiedän, ettei se aina niin helppoa ole. Varmasti he olisivat voineet hoitaa jotkin asiat paremminkin, mutta en koe, että mun olisi mielekästä vatvoa sellaista.