Voi että riepoo nämä iltavuoron ihmettelijät
Meillä on töissä sekä aamu -että iltavuorot. Minä olen itse toivonut saavani tehdä pelkkää iltavuoroa ja tämä myös on toteutunut.
Kaikki kanssaihmiset vaan aina äimistelee, että miksi ihmeessä haluat tehdä ainaista iltavuoroa? No miksi hemmetissä en haluaisi? Saa joka työtunnille iltalisän, eikä tarvitse herätä aamulla sianpieremän aikaan klo 4:40 silmät ristissä, vaan saa nukkua pitkään ja herätä pirteänä töihin. Vuorokaudessa on ihan yhtä paljon tunteja kuin aamuvuorolaisillakin. Erona vaan, että tienaa paremmin ja saa levätä kunnolla ilman herätyskellon kilkatuksia.
Huvittavaa, että tämä on joillekin vielä joku ihmetyksen asia.
Kommentit (36)
Hyvä. Niin minäkin tekisin, jos olisin vuorotyössä. Onneksi toimistotöissä on isot liukuma-ajat.
Niin meitä on erilaisia. Itse en tykkää tehdä iltavuoroa, vaikka ilta/yöihmisiä enemmän olenkin. En osaa oikein ”rentoutua” ennen työpäivän alkua, joten se koko aamupäivä on sellaista kyttäämistä että milloin sinne töihin pitää lähteä. En tarvitse kovin paljon unta ja vaikka valvon myöhään, herään jo viimeistään seitsemältä joten joskus tuntuu että koko päivä on mennyt siinä työmoodissa.
Ne on niitä, jotka luulee, että jokainen haluaa herätä kukonlaulun aikaan. Eivät ymmärrä, että elämää voi olla illalla työvuoron jälkeenkin. Nämä edellä mainitut ihmistyypit luulee, että heti iltavuoron jälkeen pitää mennä nukkumaan. Voin sanoa, että ei tarvi. Sitä voi nukkua sitten seuraavana aamuna vaikka puolille päivin.
Joka tunnille iltalisää? Miten se edes on mahdollista? Sitähän yleensä maksetaan n. klo 18-22, eli illalla?
Meillä päiväkodissa iltavuorot on klo 9.20- 17 tai 9-16:40, eikä kukaan halua niitä tehdä koska jos on kotona vasta 17-17-30 ei illalla jää aikaa mihinkään, etenkään jos seuraava työvuoro alkaa klo 6:00-8:00, kuten 99% varmuudella alkaa, ellei samaa vuoroa ole toista peräkkäin, mutta silloinkin ongelma vain siirtyy päivällä.
Mä en voi tehdä iltavuoroa, tykkään touhuta tässä tilalla kaikenlaisia juttuja, koiran kanssa parin kolmen tunnin ulkoilut, talvella monen tunnin lumityöt.
En mä jaksaisi enää töissä tehdä mitään.
Työaikani on 6-13.
Nyt vapaapäivä😊
Vierailija kirjoitti:
Niin meitä on erilaisia. Itse en tykkää tehdä iltavuoroa, vaikka ilta/yöihmisiä enemmän olenkin. En osaa oikein ”rentoutua” ennen työpäivän alkua, joten se koko aamupäivä on sellaista kyttäämistä että milloin sinne töihin pitää lähteä. En tarvitse kovin paljon unta ja vaikka valvon myöhään, herään jo viimeistään seitsemältä joten joskus tuntuu että koko päivä on mennyt siinä työmoodissa.
Sama. Se on jotenkin niin syvällä omassa dna:ssa järjestys että herään, teen töitä, vietän vapaa-aikaa, nukun, joten silloin kun vielä olin vuorotöissä ja oli myöhempi vuoro, tuntui koko päivä menevän hukkaan. Sitä vain kammosi että paljon kello on, ehdinkö vielä tehdä tuota, voi että kohta pitää lähteä jne. kun taas jos työpäivä päättyi esim. klo 15 oli ihan eri fiilis olla loppupäivä vapaalla, pystyin kunnolla rentoutumaan ja tekemään omia juttuja.
Vierailija kirjoitti:
Meillä päiväkodissa iltavuorot on klo 9.20- 17 tai 9-16:40, eikä kukaan halua niitä tehdä koska jos on kotona vasta 17-17-30 ei illalla jää aikaa mihinkään, etenkään jos seuraava työvuoro alkaa klo 6:00-8:00, kuten 99% varmuudella alkaa, ellei samaa vuoroa ole toista peräkkäin, mutta silloinkin ongelma vain siirtyy päivällä.
Liikuttavaa. Joskus päiväkodissa työskennellyt sukulaiseni valitteli samaa, kun sanoin, miten rankkoja ilta-aamuvaihdot ovat itselleni. Tosin meillä sairaalassa iltavuoro päättyi klo 21-21.30 ja aamu alkoi seiskalta (ennek uutta työaikalakia). Siinähän sitten nukkui ehkä 3 tuntia. Näitä oli kuulemma pakko tehdä ja yleensä useampi viikossa. Tosin 3-vuorotyö väsyttää muutenkin, samaan viikkoon kun mahtuu aamua, iltaa ja yövuoroa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin meitä on erilaisia. Itse en tykkää tehdä iltavuoroa, vaikka ilta/yöihmisiä enemmän olenkin. En osaa oikein ”rentoutua” ennen työpäivän alkua, joten se koko aamupäivä on sellaista kyttäämistä että milloin sinne töihin pitää lähteä. En tarvitse kovin paljon unta ja vaikka valvon myöhään, herään jo viimeistään seitsemältä joten joskus tuntuu että koko päivä on mennyt siinä työmoodissa.
Sama. Se on jotenkin niin syvällä omassa dna:ssa järjestys että herään, teen töitä, vietän vapaa-aikaa, nukun, joten silloin kun vielä olin vuorotöissä ja oli myöhempi vuoro, tuntui koko päivä menevän hukkaan. Sitä vain kammosi että paljon kello on, ehdinkö vielä tehdä tuota, voi että kohta pitää lähteä jne. kun taas jos työpäivä päättyi esim. klo 15 oli ihan eri fiilis olla loppupäivä vapaalla, pystyin kunnolla rentoutumaan ja tekemään omia juttuja.
Juuri näin. Ei ne vapaat aamupäivät ole samalla lailla rentoja.
Todellisuudessa muutama on vain ohimennen maininnut miten jaksat-tyyliin, mutta ap yekeecadiadya numeron. Sama kun itse meen joskus kuuteen aamulla, jos on paljon töitä. Tykkään tehdä ylityöt asmupainotteisesti. Joku siitä joskus kysyy miten jaksat nousta, mutta ei siitä kukaan numeroa tee ja suurimmalle osalle muiden työajat on samantekevää. Enkä minä siitä nyt varsinkaan itse mitään numeroa tee, mutta joissain yhteyksissä tulee puheeksi.
Olen iltavirkku, mutta menen mieluummin ajoissa töihin, on sitten illemmalla virkeänä aikaa tehdä mitä huvittaa. Muuten tuossa kävisi niin että olen pirteimmilläni öisin, nukun aamupäivät ja sitten ei elämässä muuta ehdikään kuin tehdä iltavuorot töitä :)
Vierailija kirjoitti:
Joka tunnille iltalisää? Miten se edes on mahdollista? Sitähän yleensä maksetaan n. klo 18-22, eli illalla?
Voi olla yllätys, että on erilaisia työehtosopimuksia. Ei kaikkialla lisien korvaukset ym. mene kuten sinun työpaikallasi.
Teollisuudessa, siellä missä itse olen paljon työskennellyt, saa jokaiselta ilta tunnilta lisän. Työaika 14-22, yölisä sit 22-06. Tosin siellä ei voi valita että tekisi pelkkää iltavuoroa.
Vierailija kirjoitti:
Joka tunnille iltalisää? Miten se edes on mahdollista? Sitähän yleensä maksetaan n. klo 18-22, eli illalla?
Meillä iltalisä alkaa kello 15.
Se on terveellisempääkin tehdä samaa vuoroa kuin vuoroviikoin vaihtaa rytmiä.
Vierailija kirjoitti:
Meillä päiväkodissa iltavuorot on klo 9.20- 17 tai 9-16:40, eikä kukaan halua niitä tehdä koska jos on kotona vasta 17-17-30 ei illalla jää aikaa mihinkään, etenkään jos seuraava työvuoro alkaa klo 6:00-8:00, kuten 99% varmuudella alkaa, ellei samaa vuoroa ole toista peräkkäin, mutta silloinkin ongelma vain siirtyy päivällä.
Tuohan on ihan normi päivätyön aika.
Itse olen ollut illassa, joka oli klo 14-22.
Meillä myös jotkut tekee viikonloppuvuoron pe klo 14.00 - sunnuntai iltapäivään 32 tuntia ja tulee viikkotunnit täyteen (40h palkka). Normaali iltavuorot on klo 14 - 24 ja perjantai vapaa.
Vierailija kirjoitti:
Joka tunnille iltalisää? Miten se edes on mahdollista? Sitähän yleensä maksetaan n. klo 18-22, eli illalla?
Hyvä, kun poimit burgerin tarkkuudella olennaisimman.
Vierailija kirjoitti:
Todellisuudessa muutama on vain ohimennen maininnut miten jaksat-tyyliin, mutta ap yekeecadiadya numeron. Sama kun itse meen joskus kuuteen aamulla, jos on paljon töitä. Tykkään tehdä ylityöt asmupainotteisesti. Joku siitä joskus kysyy miten jaksat nousta, mutta ei siitä kukaan numeroa tee ja suurimmalle osalle muiden työajat on samantekevää. Enkä minä siitä nyt varsinkaan itse mitään numeroa tee, mutta joissain yhteyksissä tulee puheeksi.
” yekeecadiadya”. Mamma vaihtoi kielen apassiksi kesken kaiken.
Aamuvirkkujen terroria se on.