Luokan ainoa poika joka ei päässyt synttäreille
Meidän tokaluokkalainen poika oli surullinen, kun oli luokkansa ainoa poika, jota ei kutsuttu luokkakaverinsa synttäreille. Mietin jo, että pitäisikö kysyä pojan äidiltä syytä tähän... Kahdeksan vuotta täyttävä poika tukeutuu luonnollisesti melkolailla äitinsäkin käsityksiin, että keitä syntymäpäiville kutsutaan. Äiti oli varmaan kutsukorttienkin takana oleva henkilö ja listat luokan oppilaista on jaettu joka kotiin yhteystietoineen. Mielestäni tuo on jo huonoa käytöstä.
Eikä poikamme ole ainakaan kiusaaja, koska on hyvinkin kiltti ja hieman arkakin lapsi. Lisäksi kyseinen poika kutsuttiin kyllä poikamme synttäreille viime vuonna.
Tekisitkö itse jotain asian eteen?
Kommentit (21)
että poikasi olisi jäänyt vahingossa kutsumatta
Ikävä tilanne mutta miten sitten toimia, onkin mutkikasta. Ehkä tosiaan kannattaa itse osoittaa hyvää esimerkkiä ja siten osoittaa mahdollisesti tollo-vanhemille, miten toimitaan.
hiljaisia ja arkoja ei niin paljoa kutsuta synttäreille. Pitää olla sosiaalinen ja osata leikkiä kaikkien kanssa. Omalla pojallani on myös tälläisiä ongelmia, että ei kutsuta synttäreille. On vähän AS-oireinen eikä osaa leikkiä ja jutella kaikkien kanssa. Harmittaa, kun muita luokan poikia kutsutaan, mutta ei meidän.. Mutta elämä on!
kurjaa.. Ja lapset ottaa tällaiset aika raskaasti (riippuu varmaan lapsesta, mut itse muistan 12 v vastaavan tilanteen ja tuntui niin pahalle, että......) Minä tekisin kuten kakkonenkin, eli kuulostelisin vähän ja pitäisin huolen, että kyseinen synttärisankari tulisi kutsuttua oman lapsen synttäreille.
Riippuu tietysti äidistä mikä on taustalla - unohdus, ajattelemattomuus, joku muu MIKÄ? Meitä on niin moneen lähtöön.
ainoa tyttö, joka ei saanut kutsua yhden tytön synttäreille. Kyllä tuntui surulliselta oman tytön puolesta, joka on sosiaalinen ja toiset kaverisuhteissa huomioonottava. Itse kutsuimme luokan kaikki tytöt synttäreille, luokassa kun oli vain 6 tyttöä. Selitykseksi oli tämä tyttö todennut, että kutsukortit loppuivat kesken. Itse en moista selitystä uskonut.
kaveri on epähuomiossa jättänyt antamatta pojallesi kutsukortin/tekstarin tai mikä nyt kutustapa olikaan. Ikävää. Tohtisiko poikasi kysyä, että miksi ei saanut kutsua?
Tai sitten kyseessä on ollut erehdys. Jos on todellakin niin, että kaikki muut kutsuttiin.
Mun tyttö samanikäinen ja joskus liioittelee tyyliin: "Kaikki muut sanoo niin tai näin", "Kukaan muu kuin minä..." "Mä oon ainoa, joka ei ..."
Sitten kun alan kyselemään tarkempia yksityiskohtia, selviää, että ei se mun tyttö ollutkaan ainoa.
Minusta asennoidut vähän huonosti, sillä on vaikeaa uskoa, että äiti voisi noin räikeästi jättää yhden pojan kutsumatta tahallaan. Todennäköisesti on ollut tarkoitus kutsua kaikki ja hän on vain unohtanut sinun poikasi. Tai jos juttu on äidistä lähtöisin, hänellä kyllä ei ole kaikki kotona.
ja edes puhuminen ei auta. Mutta vanhemmiltaan lapset oppivat...
Mutta ymmärrän, että tilanne on todella kurja lapsellesi. Minun keskimmäisellä lapsellani on hiukan ongelmaa eli kavereita on koulussa, mutta todella harva kutsuu synttäreille, vaikka tyttäreni olisikin kutsunut heitä.
Tosin ymmärrän myös vanhempien tilanteen, johonkin täytyy raja vetää. Itse en jaksa 20 lasta huutamassa ja riehumassa sisätiloissa ja siksi olenkin sanonut, että vain lähimmät ja tärkeimmät kaverit pyydetään.
kutsuttiin juhliin. Kun juhlat alkoivat, erästä Mikkoa ei näkynyt. Mentiin porukalla niiden oven taakse ja siellä Mikko oli yksin äitinsä kanssa siipi maassa kun tiesi, että kaikki muut olivat juhlissa. Alettiin selvittää tilannetta ja kutsukortti oli jäänyt jumiin postiluukkuun. Täysi vahinko siis, mutta todella kurjaa Mikolle...
Tarkoitan siis, että voi olla puhdas vahinko!
Kiitos kommenteistanne! Saattaa olla että soitankin äidille ja tiedustelen, että onko tosiaan kaikki muut kutsuttu ja jos on, niin onko siihen jokin erityinen syy. Poikani ei vain haluaisi että asiaan puututaan, koska se nolottaisi häntä vaan enemmän. Mutta varmaan mikäli soitan niin teen sen pojaltani salaa ja pyydän ettei synttärisankarin äitikään ota asiaa esille eteenpäin.
tytön, mutta yhtä poikaa ei kutsunut. Tuo poika oli pari kertaa tahallaan kampannut poikamme, niin että hän oli kaatunut ja satuttanut itsensä aika pahasti. Poika oli nauranut ilkeästi päälle. Yritin kysellä, että jos nyt kuitenkin kutsuttaisiin tuokin poika, jos sitten lopettaisi moiset kommervenkit, mutta poikamme oli aivan ehdoton; hän ei missään nimessä halunnut tuota yhtä poikaa kutsuilleen.
Näin jäi meiltä yksi poika kutsumatta valitettavasti :(
Aamuisin oli kutusuja synttäreille ja hän jäi aina ilman. Kun tytön omat synttärit oli, kutsuttiin ihan kaikki ja moni äiti oli kyllä tosi nolona. Tyttömme on ujompi mutta kiva ja reilu kaveri kyllä. Suhtautuminen muuttui synttäreiden jälkeen.
kaltaistasi jo kaivattiinkin. Nicopetteri/Jessicajemina toki saa kutsua haluamansa kaverit, mutta viisaat vanhemmat (jollainen et tosin ole) osaavat ohjata jälkikasvuaan ihmismäiseen muiden kohteluun. Pöh.
no sinunlaistesi äitien lapset on juuri niitä jotka sitä pahaamieltä kylvävät.
Yhden kutsumatta jättäminen on HUONOA käytöstä ja noin kasvatat lapsistasi epäsosiaalisia ja huonokäytöksisiä itsekkäitä urpoja joita valitettavasti tämä maa on pullollaan.
Itse en varmaan tekisi asialle mitään nyt, mutta pyytäisin poikaa kutsumaan kaikki luokan pojat omille synttäreilleen. Tiedän kyllä tunteen, olin itse koulussa se joka ei juurikaan saanut synttärikutsuja. Olin myös ainoa, jota ei huolittu mukaan tyttöjen "projekteihin" (tyyliin taidenäyttelyt, tanssiesitykset) eikä opettaja koskaan puuttunut asiaan millään tavalla. Vanhemmille en edes kertonut. Tervejärkinen minusta silti tuli!
Mutta sitä en käsitä, että jätetään yksi tai kaksi kutsumatta. Se on huonoa käytöstä.
Mutta sitä en käsitä, että jätetään yksi tai kaksi kutsumatta. Se on huonoa käytöstä.
"ei halua taloa täyteen kakaroita", siinä ei yksi lapsi tunnu missään, jos KAIKKI muut luokkakaverit on kutsuttu. Minusta tosi kauheaa, voin vain kuvitella miten hirveltä tuntuu pojasta.
Meillä on kutsuttu ryhmän kaikki tytöt (tytön synttäreille) ja pari kolme poikaa, jotka tyttö on halunnut.
Parin tytön kohdalla meidän tyttö on ollut sitä mieltä ettei välttämättä haluaisi kutsua, mutta minusta on ikävää jättää yksi tai kaksikaan kutsumatta, joten kaikki ollaan kutsuttu :).
On yleensä kutsunut enemmän tyttöjä ja sitten joitain poikia. Pari naapurin lasta (samasta ryhmästä) on halunnut jättää kutsumatta, mutta siinä vaiheessa olen sanonut että on reilua kutsua kun kuitenkin ovat naapureita. Koskaan ei ole jätetty kutsumatta vain yhtä vaan suunnilleen puolet ryhmästä. Ihan kaikkia ei vaan saa mahtumaan ja onneksi ihan kaikkia ei ole halunnut kutsuakkaan.
Ja ehdottomasti olen sitä mieltä että jos poikasi on tahallaan jätetty ainoaksi, on häntä kohtaan tehty väärin.
Ottaisin äitiin yhteyttä ja selvittäisin asiaa hienovaraisesti.
erikoista käytöstä ellei sitten ihan vahinko? Itse jäisin ehkä kuulostelemaan ja todennäköisesti toimisin siten, että seuraaville lapseni synttäreille kutsuisin kaikki luokan pojat. Ja satsaisin näihin synttäreihin erityisesti huolehtien, että vieraat ja synttärisankari viihtyisivät ja juhlat olisivat oikein onnistuneet.