Muita jukolaan lähtijöitä? Huolettaako korona?
Poika suunnistaa ja itse lähden huoltajana mukaan. Nyt alkoi huolettamaan, näköjään noin 12 000 suunnistajaa ilmoittautunut mukaan 11 eri maasta.
Kommentit (51)
Vierailija kirjoitti:
Onko rokotukset?
Joo, minulla on molemmat ja pojalla yksi. Ap
En ole menossa mutta näin rovaniemeläisenä jännittää miten meidän koronatilanteen käy.
Miksi osallistutte noin isoon tapahtumaan tällaisena aikana? Itse en menisi vaikka maksettaisiin.
Vierailija kirjoitti:
Miksi osallistutte noin isoon tapahtumaan tällaisena aikana? Itse en menisi vaikka maksettaisiin.
Sitä tässä itsekin rupesin pohtimaan. Jotenkin luulin ettei sinne noin paljon tulisi porukkaa. En tiedä, kieltämättä hieman huono omatunto. Me kun ollaan tähän asti kaikkia ohjeistuksia noudatettu todella tarkasti. Ap
Eikös lähes kaikilla ole voimassa olevat rokotukset tai koronapassi?
Juuri uutisoitiin, Suomessa yli puolet ovat saaneet kaksi rokotusannosta ja kaikki halukkaat saavat sen lokakuuhun mennessä.
Ja nyt on yhteiskunta tehnyt voitavansa ja yksilön otettava vastuu.
Ja ne jotka eivät halua rokotetta, sairastavat koronaan ennemmin tai myöhemmin ja mitä aikaisemmin he sairastavat sen parempi, vaikka siellä Jukolan kisoissa.
Miksi jukolan viesti on vain miehille, eikä jukolan viesti miesten ja naisten sarjat. Miksi naiset eivtä ole kelvanneet jukolanimen alle, vaan on pitänyt keinotekoisesti luoda oma venlojen viesti naisille?
Huolestuttaa kyllä ja jätän väliin tänään vuonna.
Olen yli 30 kertaa ollut Jukolassa, mutta nyt koronatilaneen vuoksi emme ole lähdössä. Harmittaa myös jo vähän etukäteen kuinka paljon tartuntoja sieltä tulee ja miten vaikuttaa tämän mitä hienoimman tapahtuman maineeseen.
Vierailija kirjoitti:
Huolettaa, siksi jätin väliin.
Sama täällä. Tänä vuonna telkkarin välityksellä mukana. Siskon perhe lähtee matkaan, toivottavasti ei tartunnat räjähdä. Ihmettelen kun tuota tapahtumaa ei ole kielletty..

Ajat olivat ennen toiset ja siksi luotiin omat viestit. Nykyään naisetkin saavat halutessaan osallistua Jukolaan. Paljon siellä on viime vuosina juossutkin naisia. Mutta suurin osa kyllä tykkää juosta siinä Venlojenviestissä.
Jotkut reippaat pinkaisevat jopa molemmissa.

Samoin me olemme ihmetelleet. Taitaa olla suurin tapahtuma, joka Suomessa on järjestetty sitten maaliskuun 2020.
Vierailija kirjoitti:
Huolestuttaa kyllä ja jätän väliin tänään vuonna.
Olen yli 30 kertaa ollut Jukolassa, mutta nyt koronatilaneen vuoksi emme ole lähdössä. Harmittaa myös jo vähän etukäteen kuinka paljon tartuntoja sieltä tulee ja miten vaikuttaa tämän mitä hienoimman tapahtuman maineeseen.
Muakin jännittää tapahtuman maine. Ihana, yhteisöllinen tapahtuma, mutta näin korona-aikana tää on liikaa...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi jukolan viesti on vain miehille, eikä jukolan viesti miesten ja naisten sarjat. Miksi naiset eivtä ole kelvanneet jukolanimen alle, vaan on pitänyt keinotekoisesti luoda oma venlojen viesti naisille?
Ajat olivat ennen toiset ja siksi luotiin omat viestit. Nykyään naisetkin saavat halutessaan osallistua Jukolaan. Paljon siellä on viime vuosina juossutkin naisia. Mutta suurin osa kyllä tykkää juosta siinä Venlojenviestissä.
Jotkut reippaat pinkaisevat jopa molemmissa.
Ei olympialaisetkaan ole naisille erilliset venlampialaiset, vaikka ennen ajat olivat toiset.
Vierailija kirjoitti:
Miksi jukolan viesti on vain miehille, eikä jukolan viesti miesten ja naisten sarjat. Miksi naiset eivtä ole kelvanneet jukolanimen alle, vaan on pitänyt keinotekoisesti luoda oma venlojen viesti naisille?
Jukolaan saa kyllä naisetkin osallistua. Epätasa-arvoisesti miehet eivät saa juosta venloissa :D
Jukola -viikonloppu on suunnistajan joulu, juhannus ja synttärit.
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäinen poika?
16, täyttää loppuvuodesta 17. On niin nuori etten ilman huoltajaa uskalla päästää tuonne. Ap
Juuri tänään luin, että tämän hetken paras naissuunnistaja Stora Tunan Tove Alexendersson jää pois Jukolasta. Sai kesän voitokkaissa MM-kisoissa viiden kullan lisäksi myös koranan ja ei ole vieläkään toipunut kisakuntoon. Nuo kisat siis olivat jo heinäkuun alussa.
Onko rokotukset?