Lue keskustelun säännöt.
En osaa kohdata siskoni vakavaa sairautta vaan elän kuin häntä ei olisi olemassa
19.08.2021 |
Tiedän, että on ikävän kuuloinen otsikko mutta se on totta.
Yritän välillä (harvoin) katsoa hänen elämäänsä yrittämällä eläytyä ajatuksissani tilanteeseen. Se on kuitenkin niin kamala ajatus ja tunne, että on helpompi sulkea pois koska tuo kokemansa elämä, tuntuu jopa epätodelliselta.
Olen surullinen hänen puolestaan. Tavallaan tulee myös tunne, ettei minun pitäisi valittaa koska kaikki on minulle vielä avoinna kun taas hänellä on luultavasti lähes muuttumaton tilanne.
On ollut ikänsä mielenterveysongelmainen, vakavasti ja joutunut elämään laitoksien sekä alkoholisoituneen äitini välillä.
On ollut koulukiusattu, on muita sairauksia ja nykyään mennyt ihan kamalaan kuntoon lukuisista lääkekokeiluista. Toisaalta rauhoittunut mutta ei mielestäni inhimillisellä tavalla. On ollut aina kiltti, taiteellinen ja toimelias persoona, ennen kuin skitsofrenia puhkesi kunnolla todella nuorena. Ei ole käyttänyt päihteitä tms.
Syy minkä takia olemme olleet etäisiä on varmaan äitini ja kaikki sekasorto jo lapsuudessamme, vaikea vain käsittää sitä kaikkea.
Edelleen vielä kun äiti hoitaa hänen asioitaan ja on lujasti kiinni niin en pysty lähentymään hänen kanssaan vaikka voisin olla tukena mieluusti nyt aikuisena. Se tietäisi myös äidin kanssa lähentymistä, johon en kertakaikkiaan enää pysty. On liian vaikea ihminen ja jostain syystä minuun kohdistaa mielipahansa halveksuen erityisesti kännissä. Näin tiivistettynä.
En vain pääse käsiksi tuohon juttuun mitenkään enkä osaa käsitellä näitä asioita vaikka mieleni perukoilla nämä kummittelevat.
Isäkään ei osannut käsitellä ja on myös pahasti alkoholisoitunut. Näkevät ehkä kerran vuodessa, ei juuri kontaktia edes silloin.
Välillä vain mietin, että mitä tulen ajattelemaan kun äiti ja hän ovat nukkuneet pois, olisiko pitänyt yrittää tehdä jotain..
Tai kun itse tästä vielä vanhenen ja kohtaan nämä asiat perinpohjin.
En ole kovin vahva taistelemaan toisten puolesta ja syyllisyys on kyllä....
Aivan kuin olisin jättänyt perheeni. Toisaalta en vain halua äitini lähelle, vie minulta voimat. En tiedä miten toimisin vai olenko vain kuten ennenkin.
Kommentit (13)
Ärsyttävän dramaattinen tämä keskusteluni kyllä.
No tuo oli kuitenkin nyt tiivistelmä kaikista ajatuksista mistä saan joskus kiinni.
Joskus tuntuu, että sisko ehkä inhoaa minua jollain tavalla, joten on kynnys edes soittaa. Jos soitan niin voi olla se päivä kun ei tahdo jutella tai ei muutenkaan pidä jonnin joutavasta keskustelusta.
Välillämme on muuri mutta toisaalta viimeksi kun näin hänet, halasin häntä ensimmäistä kertaa vuosiin ja sain lohduttaa kun hänellä oli huonompi päivä. Ehkä sen jälkeen olen miettinyt enemmän, että voisinko olla enemmän hänen elämässään.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mielenkiintoista pohdintaa. Ehdotan että sen sijaan että astut kokonaan heidän elämäänsä, raotat vain vähän ovea. Lähetä joku kevyehkö kirje, jossa kertoilet kaikkea mukavaa ja toivotat hyviä vointeja. Tällöin et painosta mihinkään, mutta annat mahdollisuuden vastata.
Kirjeenvaihto on siitä hyvä että sitä voi tehdä omalla ajallaan kun lystää, ja on mahdollisuus vetää henkeä kun stressaa ja ottaa aikalisä.
Jos kerran äitisi kanssa on noin isoja ongelmia ja hän häärää siskosi kimpussa, niin pelkästään siskon kanssa yhteyksissä oleminen on vaikeaa. Kuolemisella on turha spekuloida, voit itse kuolla ennen heitä. Tärkeää on elää omaa elämäänsä mahdollisimman täydesti. Et ole syyllinen siskosi tilanteeseen ja voi olla, että hänellä on ihmissuhteita, joista et tiedä. Et ainakaan sano mitään sellaista, että siskosi olisi toivonut enemmän yhteydenpitoa, joten ajatuskuviosi on turhan syyllisyyden aikaansaamaa.
Kannattaa varmaan hakeutua terapiaan, ellet ole jo. Aika paljon sinulle on kuormaa kertynyt, mutta olet pärjännyt elämässäsi ja päässyt eteenpäin. Valitettavasti rikkimenneitä sukulaisuussuhteita on vaikea korjata, jos mukana on pahantahtoisuutta ja alkoholismia. Kokemusta on. Parempi olla erillään, kun yhdessä oleminen ei suju.
Kiitos teille :)
Tuo kirjeenvaihto olisi hieno idea mielestäni. En vain tiedä mitä siinä kirjoittaisin..
Sisko on itsekin todellinen kirjoittaja, siksi tuo erityisesti kolahti. Hän kirjoittaa käsin paljon tai ainakin ennen kirjoitti. Myös kaikki kuvitellut viranomaiskirjeet sekä reklamaatiot teki käsin kirjoitettuna ja tietenkin päiväkirjaa. Kirjoittaminen oli hänelle varmaan yksi henkireikä.
Minusta se oli lämpöä herättävä piirre hänessä.
No mutta jokatapauksessa vastaan tässä hieman muidenkin viesteihin.
Niin, en tiedä haluaisiko sisko olla kanssani edes juuri missään tekemisissä. Pelkään, että hän on pettynyt minuun mutta kun satumme näkemään niin on lämmin olo ja jokin yhteys meillä on, himmeä kuitenkin.
Toisaalta ei hän paljoa puhu (todellisuudesta) ja voi olla montakin päivää sängyn pohjalla. Ei hän ole aivan läsnä eikä tässä maailmassa mutta niinä päivinä kun on, niin olisi kiva jutella edes vähän.
Todella vaihtelevia nuo mielialat, ymmärettävästi.
Ehkä minun tulee hyväksyä jo lopulta ettei mikään ehkä tule koskaan muuttumaan.
Vanhempani pysyvät samana, sisko jne..
Joku lapsenusko vieläkin välillä tulee, että jokin voisi muuttua ja saisin jotain vastauksia johonkin.
Mutta lähinnä tuntuu aika orvolta ja uupuneelta. Tai no tyhjältä on varmaan parempi kuvaus. Hengitän taas syvään ja yritän johonkin suuntaan kulkea.
On vain niin samantekevää ja lässähtänyttä tämä elämä. Elän harmaassa menneessä päivittäin enkä oikeasti osaa päästää irti.
Vaikka olen yrittänyt paeta menneisyyttä milloin mihinkin. Töihin, ihmissuhteisiin, juomiseen, pelaamiseen, hienouksiin, filosofisiin harrastuksiin, ruokaan tai rankkoihin dieetteihin, jatkuvaan muuttamiseen (pakenen ja yritän jatkuvasti aloittaa puhtaalta pöydältä).
No toki tuo kaikki on ollut myös sen oman identiteetin löytämistä mutta kaikki on mennyt aina yli jossain määrin, se kivikasa jotenkin kulkee perässäni ja tietyt ajatusmallit.
Nyt on suhteellisen stabiilia. En hetkeen nyt tee isoja muutoksia tai odota itseltäni suurempia.
Menen terapiaan koska olen ymmärtänyt etten ilman apuakaan jaksa.
Olen käynyt hoitajien sekä psykiatrin luona hoitamassa sitä puolta ja nyt pitäisi etsiä terapeutti seuraavaksi.
Ap
Siis asuuko sisko nyt äidin luona vai missä? En ihan ymmärtänyt, miksi siskon kanssa yhteyden pitäminen vaatii kontaktia äitiin. Eikö siskolla ole mitään sosiaalityöntekijää ja voisiko sitä kautta jotain tapaamisia järjestää? Tuntuu karulta, jos äiti on siskon pääasiallinen linkki ulkomaailmaan, jos hän todella on alkkis ja hullu. Ei kai kovin ihme, että siskon paraneminen ei siinä seurassa ota edistysaskeleita?
En tarkoita, että omaa jaksamistasi pitäisi laittaa vaaraan, mutta haluaisin kannustaa, että yritä vielä siskosi kanssa. Saatat olla itsekin herkkä, mutta mielenterveys ym ongelmista kärsivien tunteet voi olla vaihtelevia ja niistä ei kannata syyllistyä ja ottaa tosi raskaasti. On todennäköisempää, että siskollasi on vaikea olla, kuin että hän vihaisi sinua. Se voisi olla kuitenkin tosi tärkeää, että joku hänestä välittää ja myös osoittaa sen. Jos sinäkin häntä ikävöit, niin miksi et saisi sitä ilmaista jo itsesikin takia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huh. Itsellänikin on sikäli vastaava tilanne, että äitini on hyvin vaikea ihminen ja sisarukseni taas vammautunut. Monesti olen miettinyt välien laittamista poikki, koska en vain kerta kaikkiaan ole jaksanut äitini sietämätöntä käytöstä. Sisaruksen takia sitten kuitenkin on jatkanut, vaikka kyllä se tilanne on välillä tuntunut siltä, että se paranisi vain, jos joku osapuolista kuolisi. Sisarus on kuitenkin hyvin rakas ja omalla tavallaan musta riippuvainen. Olen kuulemma hänen paras ystävänsä. Anteeksi jos tämän kertominen kuulostaa jotenkin syyllistävältä, mielestäni sun ei kuitenkaan tarvitse syyllistyä omasta tilanteestasi ja ymmärrän oikein hyvin valintojasi. Aivan mahdottomiahan nämä tilanteet on, hyviä ratkaisuja ei ole. Itse pitäisi verkkaisesti ja etäältä ystävällisiä välejä, juuri sen verran kuin voi ilman äidin väliin tulemista.
No, voisin toki ottaa siskoon yhteyttä sinne missä nykyään asustelee, tehostetussa asumisenpalvelussa.
En ole käynyt siellä koskaan mutta olen ihan iloinen, että nyt hänellä on koti siellä mitä olen lukenut ja kuullut paikasta.
Olen muuten joskus aikoinaan pyytänyt äidin tutustumaan erilaisiin hoitovaihtoehtoihin mitä Suomessa on tarjolla ja jossa hoitotulokset ovat olleet loistavia tämän sairauden kanssa kun hän on joutunut olemaan mielestäni aika kyseenalaisten hoitoratkaisujen varassa liian monta kertaa.
Olen myös antanut viitteitä raudanpuute oireisiin jotka olivat mielestäni niin selviä olleet jo kauan. Onneksi äiti otti sen kuuleviin korviinsa ja passitti kokeisiin. Löytyi tyhjät varastot, pääsi infuusioon ja sai kuurin.
Mutta no.. valitettavasti hoito on sitä tasoa hänellä, että kun vähän jokin korjaantuu tai menee parempaan suuntaan niin se lopetetaan ja oletetaan, että hoito oli tässä. Lääkärit ovat osa hänen elämäänsä koko ajan, joten luulisi, että olisivat kauaskatseisempia.
Nykyään siis samat vaivat mutta kuitenkin pointtini tässä oli, että olen yrittänyt edes etäisesti olla hänen tukenaan.
On kuitenkin niin vaikeaa päästä aidosti lähelle. Siihen tulee moni asia väliin meidän molempien taholta.
Ei kuitenkaan olisi estettä soittaa mutta tiedän, ettei se tuo sitä tukea ja tarkoitusta mitä voisin antaa vaan voi jopa ahdistua lisää "turhista" soitteiluista.
Yritän kuitenkin, soitan hänelle ja saa ainakin käsityksen, että ajattelen häntä.
Äiti jos siitä kuulee niin saa taas syyn olla minuun yhteydessä tai vedota tunteisiin, olla marttyyri ja uhriutuja vaikka siskoni kautta. Ainakin aikaisempien kokemuksien myötä saa kaikesta kyllä tehtyä ison numeron.
Joskus tai no aika usein sisko on sanonutkin, että inhoaa äitiä ja puhunut todella rumaan sävyyn mutta tiedä sitten onko se tapa purkautua johonkin ihmiseen vai onko tosissaan.
Jokatapauksessa ovat toistensa tuki ja turva sekä ristiriitaisesti myös Imevät voimansa toisiltaan. Siksikin on hyvä, että siskolla on nyt uusi koti jossa asuu ja pysyy.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei se sun sisko myöskään susta välitä joten ei mitään väliä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äkkiseltään sanoisin, että eikös tuossa ole hyvä käyttää hybridistrategiaa. Silloin unohda sisko kun on painetta riittävästi ilmankin, ja kun ei ole, kirjoittelet hänelle jotain ja osoitat olemasi olemassa hänelle. Pääset rentoutumaan tämän asian suhteen ja ohjattua huomiotasi seuraavaan elämän ongelmakohtaan, joka kaipaa ratkaisua.
Muistathan että juopon lapsi on jatkuvasti itseluodussa paineessa. Opettele ottamaan lomaa siitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi siskollesi on tehty lääkekokeiluja, joista terveys mennyt, eikö se kuulosta epäinhimilliseltä. Onko hän päässyt siitä kierteestä pois. Tuskin äitisi seura tekee hyvää siskollesi silloin jos juo, varmaan selvänä eri asia vai onko.
Joskus on pakko vaan pelastaa itsensä. Älä syytä itseäsi.