Työkyvyttömyyseläkeläisillä on tylsää.
Lueskelin facebookissa, kun useat kymmenet työkyvyttömyyseläkeläiset tai muut sairaslomalaiset valittivat, miten tylsää heidän elämänsä on, telkkaria vaan katsellaan, kuntosalilla käydään, opetellaan uusia soittimia, tehdään käsitöitä.. Aika ei meinaa kulua millään joillakin.
Itse kokopäivätyössäkävijänä ja oman masennuksen pois hoitaneena ihmettelen näiden ulkoisesti työkykyisiltä vaikuttavien valitusta. Ei ole kertaakaan tullut työelämässä olevana tylsää hetkeä. Voi kunpa olisi tarpeeksi aikaa liikunnalle ja muille harrastuksille. Milloin Suomesta tuli tällainen maa, että 2-4-kymppiset valittelee tylsää elämäänsä, eikä ketään hoideta kuntoon, eikä työelämään tarvitse enää hakeutuakaan?
Kommentit (7)
Eipä minulla kyllä ole tylsää juuri koskaan, aina jotain puuhailtavaa on. Ihmettelen suuresti näitä.
Niin, en tiedä, miksi ei hoideta kuntoon. Täällä 47v tylsistynyt eläkeläinen. T. Ammattivalittaja
Se, että käy töissä ja on töitä on iso asia ihmiselle. Olen itse onnekas siinä, että voin käydä töissä ja työ on mielenkiintoista ja tykkään siitä. Siinä pysyy ainakin pää kunnossa, mutta toki minäkin kaipaisin enemmän aikaa sitten siihen fyysisen kunnon ylläpitämiseen. Mutta minä ymmärrän kyllä ihmisiä jotka eivät käy töissä, että aika käy pitkäksi.
Huomaa kyllä että osa on koulunpenkiltä suoraan työttömyyden skipanneita "eläkeläisiä", muutama kuukausi työttömänä niin olisi saanut hieman esimakua tulevasta.
Mulla ei käy aika pitkäksi vaikken paljoa mitään teekään. Aika suorastaan kiitää eteenpäin, kaikki on samaa harmaata sumuista massaa - päivät, viikot, kuukaudet, vuodet. Kohta olen haudassa tällä menolla, no ihan sama.
Ei ole hetkeäkään tylsää! Tai no - yöt jolloin kivut pitää hereillä eikä unta saa kuin 2-4h mutta muuten täytän päiväni kyllä kaikella kivalla. Näin kesällä, helteillä, olin kivuton ja jaksoin touhuta pihalla 2-8h päivässä. Ihan taivas! Kävelin uimaan pari kertaa päivässä, touhusin puutarhassa, jaksoin jopa olla lastenlasten kanssa.
Nyt tietty noi kivut on alkaneet olemaan 24/7, tänäänkin ollut niin hirveä päänsärky että oli todella vaikea ajaa stadiin hoitamaan asioita. Kohta taas lastenlapsia vahtimaan pariksi tunniksi ja illalla uimaan (autolla) jos ei hirveästi tuule tai sada. Vesi on jääkylmää mutta pelottaapa kivut hetkeksi. Ensiviikolla muutetaan kuopus opiskelukaupunkiin ja kuukauden kuluttua lähden miehen mukaan hänen työmatkalleen (kotimaassa) , samalla käyn moikkaamassa omia ystäviäni.
Ei tule aika pitkäksi, hyvä että ehtii edes automatkoilla kuuntelemaan äänikirjaa!
Kyllä tekemistä olisi, jos toimeentùlo olisi eläkkeellä turvattu.