Aika paljon saa pinaattia laittaa aamiaismunien päälle, jos haluaa näin lisätä kasviksia ruokavalioon
Yleensä saa tällaisen ohjeen, kun kyselee, miten saisi lisättyä kasviksia ruokavalioon. Kehotetaan syömään salaattia ja pinaattia. Aika paljon näitä saa oikeasti vedellä, että tulee puoli kiloa täyteen. Ennemmin laittaa vaikka lasagnen tomaattikastikkeen sekaan kesäkurpitsaa ja porkkanaa, porkkanaraastetta sämpylätaikinaan tai syö kasvissosekeittoa tai täytettyjä paprikoita.
Kasvispihvejäkin on vaikka mitä erilaisia.
Kommentit (63)
Täh? En ole ikinä kuullut tuollaista ohjetta 😂
Kipparikallen pinaattia aamiaismuniin niin lähtee kerrankin päivä hyvin käyntiin.
Laita pari kourallista pilkottua pinaatti munakkaan väliin. Sillä lähtee päivä käyntiin. Pinaatti on varsinainen terveyspommi. Rautaa ja vitamiineja vaikka kuinka.
Minä voin ohjeeksi antaa, että kyllähän se jokainen pinaatinlehti auttaa, mutta parhaat terveyshyödyt saa kun jättää ne munakkaat pois ja rakentaa ateriat kasviksien ympärille. Esimerkiksi nyt syksyllä voi erilaisilla kaaleilla korvata riisit ja pastat.
Tänään aamiainen: iso lautanen jogurttia, mustaherukoita, pari porkkanaa.
Lounas jäi poikkeuksellisesti väliin, yleensä syön ravintolassa jotain kasvisruokaa. Ja nyt päivälliseksi tulossa tikka masalaa (runsaasti porkkanaraastetta kastikkeeseen ujutettuna), paistettua halloumia ja marinoituja belugalinssejä.
Ruoan pitää olla hyvää.
Vierailija kirjoitti:

Kehotat jättämään munat pois, mutta itse olet tänään vetänyt ison lautasen jogurttia ja halloumia. Juu u.

Munakas höysteineen on paljon terveellisempi ja täyttävämpi aamupala kuin esim. höttöhiilarileipä, jugurtti,puuro ym suositusten mukainen aamupala.

Juurikin näin. Kun jättää viljat ja kananmunat vähemmälle, tulee tilaa kasviksille. Sitähän täällä kysyttiin. Toki maitotuotteetkin voi jättää pois, jos haluaa olla vegaani. Itse en ole.

Ei mene itselläni alas, sori vaan.

No kyllähän sen kananmunan kanssa mahtuu vähintään yhtä paljon kasviksia kuin jogurtinkin, ja kananmuna on ravinteekkaampaa.

Ai parhaat terveyshyödyt saa kun jättää sen ravinteikkaimman ruuan pois??

Itse henkilökohtaisesti en saa kananmunaa alas, koska se on niin pahaa. Mielestäni ruoka saa olla hyvää, ja se on jopa suositeltavaa.
Kananmunien saantisuositus muuten nykyisin on 2-3 munaa viikossa. Toki tiedän että moni tällä palstalla tekee periaatteesta juuri päinvastoin kuin suosituksissa sanotaan, oli kyse ruoista tai rokotteista. Mutta varmaan jotkut myös seuraavat suosituksia.

Ai tämäkö on nyt terveellistä? Pinaattimunakas kuulostaa paljon paremmalta.
Siihen päälle voi viipaloida tomaattia ja syödä erikseen porkkanaraastetta. Tuoremehu lasi ja leivänpala. Ripaus suolaa mustaa pippuria . Jos tykkää tosiaan pinaattia mutta pinaattikeitto riittää.Itseasiassa sipulissa on vitamiineja.Sipulin voi paistaa tai antaa viipaleina kypsyä munakkaan päällä. Sipulia voi kasvattaa itsekin kukkapurkissa. Itänyt sipuli multaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä voin ohjeeksi antaa, että kyllähän se jokainen pinaatinlehti auttaa, mutta parhaat terveyshyödyt saa kun jättää ne munakkaat pois ja rakentaa ateriat kasviksien ympärille. Esimerkiksi nyt syksyllä voi erilaisilla kaaleilla korvata riisit ja pastat.
Tänään aamiainen: iso lautanen jogurttia, mustaherukoita, pari porkkanaa.
Lounas jäi poikkeuksellisesti väliin, yleensä syön ravintolassa jotain kasvisruokaa. Ja nyt päivälliseksi tulossa tikka masalaa (runsaasti porkkanaraastetta kastikkeeseen ujutettuna), paistettua halloumia ja marinoituja belugalinssejä.
Ruoan pitää olla hyvää.
Kehotat jättämään munat pois, mutta itse olet tänään vetänyt ison lautasen jogurttia ja halloumia. Juu u.
Juurikin näin. Kun jättää viljat ja kananmunat vähemmälle, tulee tilaa kasviksille. Sitähän täällä kysyttiin. Toki maitotuotteetkin voi jättää pois, jos haluaa olla vegaani. Itse en ole.
No kyllähän sen kananmunan kanssa mahtuu vähintään yhtä paljon kasviksia kuin jogurtinkin, ja kananmuna on ravinteekkaampaa.
Itse henkilökohtaisesti en saa kananmunaa alas, koska se on niin pahaa. Mielestäni ruoka saa olla hyvää, ja se on jopa suositeltavaa.
Kananmunien saantisuositus muuten nykyisin on 2-3 munaa viikossa. Toki tiedän että moni tällä palstalla tekee periaatteesta juuri päinvastoin kuin suosituksissa sanotaan, oli kyse ruoista tai rokotteista. Mutta varmaan jotkut myös seuraavat suosituksia.
No se että sinä et pidä kananmunasta ei tee siitä epäterveellistä. Minusta kasviksilla täytetty munakas tai kokkeli taas on parempaa kuin jogurtti marjoilla.
Vierailija kirjoitti:
[q uote=Vierailija]Minä voin ohjeeksi antaa, että kyllähän se jokainen pinaatinlehti auttaa, mutta parhaat terveyshyödyt saa kun jättää ne munakkaat pois ja rakentaa ateriat kasviksien ympärille. Esimerkiksi nyt syksyllä voi erilaisilla kaaleilla korvata riisit ja pastat.
Tänään aamiainen: iso lautanen jogurttia, mustaherukoita, pari porkkanaa.
Lounas jäi poikkeuksellisesti väliin, yleensä syön ravintolassa jotain kasvisruokaa. Ja nyt päivälliseksi tulossa tikka masalaa (runsaasti porkkanaraastetta kastikkeeseen ujutettuna), paistettua halloumia ja marinoituja belugalinssejä.
Ruoan pitää olla hyvää.
Ai tämäkö on nyt terveellistä? Pinaattimunakas kuulostaa paljon paremmalta.
Kannattaisiko sinun lukea uudelleen tämä aloitus, joka keskustelun aiheena on?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä voin ohjeeksi antaa, että kyllähän se jokainen pinaatinlehti auttaa, mutta parhaat terveyshyödyt saa kun jättää ne munakkaat pois ja rakentaa ateriat kasviksien ympärille. Esimerkiksi nyt syksyllä voi erilaisilla kaaleilla korvata riisit ja pastat.
Tänään aamiainen: iso lautanen jogurttia, mustaherukoita, pari porkkanaa.
Lounas jäi poikkeuksellisesti väliin, yleensä syön ravintolassa jotain kasvisruokaa. Ja nyt päivälliseksi tulossa tikka masalaa (runsaasti porkkanaraastetta kastikkeeseen ujutettuna), paistettua halloumia ja marinoituja belugalinssejä.
Ruoan pitää olla hyvää.
Kehotat jättämään munat pois, mutta itse olet tänään vetänyt ison lautasen jogurttia ja halloumia. Juu u.
Juurikin näin. Kun jättää viljat ja kananmunat vähemmälle, tulee tilaa kasviksille. Sitähän täällä kysyttiin. Toki maitotuotteetkin voi jättää pois, jos haluaa olla vegaani. Itse en ole.
No kyllähän sen kananmunan kanssa mahtuu vähintään yhtä paljon kasviksia kuin jogurtinkin, ja kananmuna on ravinteekkaampaa.
Itse henkilökohtaisesti en saa kananmunaa alas, koska se on niin pahaa. Mielestäni ruoka saa olla hyvää, ja se on jopa suositeltavaa.
Kananmunien saantisuositus muuten nykyisin on 2-3 munaa viikossa. Toki tiedän että moni tällä palstalla tekee periaatteesta juuri päinvastoin kuin suosituksissa sanotaan, oli kyse ruoista tai rokotteista. Mutta varmaan jotkut myös seuraavat suosituksia.
No se että sinä et pidä kananmunasta ei tee siitä epäterveellistä. Minusta kasviksilla täytetty munakas tai kokkeli taas on parempaa kuin jogurtti marjoilla.
Ei ehkä minun makuni vaikuta kananmunan terveellisyyteen, mutta tutkimustieto vaikuttaa yleisiin suosituksiin.

Tolla kananmunan saantisuosituksella ei ole mitään perustetta. Mutta älä sinä syö, jos on noin vaikeaa.

No laitapa tähän tutkimus kananmunan vaarallisuudesta.
No onhan siitäkin tutkimuksia, että maitotuotteet aiheuttaa syöpää...
Tämä siis sille jogurtinlitkijälle, joka demonisoi kananmunia.
En ole kyllä nähnyt varmaan yhtään ohjetta jossa kehotettaisiin nimenomaan salaattia ja pinaattia lisäämään.