Koska tunnet huonoa omaatuntoa vanhempana?

kun lähdin töihin, ja lapset isän kanssa kotiin (olivat lähdössä päiväkotiin). Kun molemmat jäivät itkemään äidin perään, niin ajattelin, että onko töihin aina niin kiire. Mutta kun iltapäivällä pitäisi ehtiä hakemaan lapset ja täysi työpäivä tehtävä sitä ennen.

En oikein osaa nauttia siitä, kun omatunto koko ajan muistuttaa.

Poden huonoa omaatuntoa raivostuessani 2-vuotiaalle illalla, kun pitäisi alkaa nukkumaan ja toinen vain leikkii ja juttelee sängyssä (silmät ristissä). Viimeksi eilen nukutus kesti kolme tuntia ja raivostuin lapselleni totaalisesti. Nyt on sitten monta päivää morkkis, joka ei helpolla hellitä.

Kun vauva vihdoikin nukahtaa tahtoisin vain kupin kahvia ja kaneliässän. Tunnen huonoa omaatuntoa sillä minun pitäisi siivota ja tehdä ruoka miehelleni. En jaksa, en yksinkertaisesti jaksa ;(

tulee pienistä asioista, mutta menee aina lopuksi pois. Nuorin poika kysyi miksei meillä ole niin isoa autoa kuin naapurilla, eikö meillä ole rahaa ostaa iso. Naapuri ajaa vanhaa jenkkiperheautoa ja meillä on arvokas kaksiovinen urheilullinen auto. En voi sanoa lapselle että asia on päinvastoin!, vaan laittoi miettimään miten lapsi kertakaikkiaan kokee asiat niin eri tavalla. Sama lapsi kysyi kerran, miksei meille voida ostaa sellaista sohvaa, jonka päällä saa syödä sipsejä. Kerran myös toivoi että voitaisiinko laittaa sellainen lattia kun tarhassa, jotta sen päällä voisi ajaa pyörällä ilman että tulee naarmuja.

Syyllisyys tulee asioista, joita on yrittänyt parhaansa mukaan järjestää hyvin perheelle ja lapselle, ja sitten huomaa että lapsi näkee kaiken niin eri tavalla kun on pieni.

kuuntelin epävarmuuksissani "täydellisiä" äitejä ja luin neuvolaohjeita tms.kuin piru raamattua. samalla olin myös tosi takakireä,koska jos aina kokee tekevänsä väärin,teki sitten miten vain, eihän siitä iloista oloa tule. Nykyään mietin ,jos mietin,asioita omalta ja perheeni kannalta enkä stressaa yhtään niin paljon.

Usein näissä tilanteissa käy vielä niin, että kun tajuaa suuttuneensa liikaa, haluaisi vetää sanansa kokonaan takaisin, mutta se taas ei olisi loogisesti järkevää. Toki pyydän anteeksi kohtuutonta suuttumista, mutta usein itse asia on sellainen, jossa minun on pysyttävä kannassani säilyttääkseni uskottavuuteni vanhempana.



Toinen syyllisyyttä aiheuttava tilanne on sellainen, jossa meillä tulee aamulla hirveä kiire MINUN takiani ja sitten ärhentelen lapsille, kun he eivät toimi tarpeeksi nopeasti. Esim. tänä aamuna olisin välttänyt tämän tilanteen, jos olisin jaksanut herätä 15 minuuttia aikaisemmin.

vaikka tilanne ei todellakaan sitä vaatisi. Itse asiassa mikään tilanne ei mielestäni vaatisi karjumista, ja itse tätä paljon pienenä kokeneena pystynkin yleensä hillitsemään itseni. En halua lapseni kokevan "vääryyttä" omilta vanhemmiltaan. Joskus kuitenkin pinna kiristyy ja ääni kohoaa ja saatan raivota parikin minuuttia putkeen, lapsi huutaa tietysti samalla mitalla takaisin. Taistelun jälkeen pyydän AINA anteeksi ja selvitän mikä tilanteeseen johti. Jos molemmilla syytä olla pahoillaan, sitten ollaan, mutta kyllä aikuisena itse näytän esimerkkiä ja olen aidosti pahoillani tapahtuneesta. Mutta, ihminen ei ole täydellinen joten en jaksa kantaa kovin montaa päivää huonoa omaatuntoa...

Eniten silloin,kun olen panokaverini luona...kotiinpaluu saa pikku tuskia tuntemaan

Olin todella väsynyt jo kun heräsin.Vietiin yksi lapsi kouluun,ja ukoiltiin samalla tunti puistossa kuopuksen 2-vuotta kanssa.

Sitten kotiin ja menin 30min makaamaan sänkyyn,kun väsytti niin ja kuopus leikki yksin..

Itse tunnen monistakin asioista, mutta yritän parhaani.

Sen sijaan olen elämässäni tuntenut hyvin paljon syyllisyyttä lapsena olemisesta eli suhteessa omiin vanhempiini.

ja karjun lapsille... Siis kadun jälkikäteen. Itselleni ei ikinä huudettu niin rumasti kuin minä lapsilleni. Myös lasta kohtaan kokemani väsymyksen ja vihankin tunteet kolkuttavat omaatuntoa. En niitä kuitenkaan lapsilleni paljasta, tietenkään.

Käyn iltaisin lenkillä kun lapset nukkuvat, päivät olen opiskelemassa ja lapset päiväkodissa. Tiedän olevani lasteni kanssa täysillä ne ihanat vapaat hetket yhdessä, joten en tunne huonoa omaatuntoa omasta ajastani.

Tiedän ja tiedostan olevani riittävän hyvä vaikken ole lähelläkään täydellistä.

kun en saa lapsilleni yhtä turvallista ja huoletonta lapsuutta kuin itselläni oli. Enkä myöskään yhtä hyvää elintasoa ja taloudellista turvallisuutta.