Tylsistynyt kotiäiti

kun aina sanotaan, että mammakerhoissa on tylsää.



Onhan se tylsää jos asennoituu, että minä olen parempi ja minulla on ura ja olen älykkö ja nuo on varmaan läskejä kotiäitejä, joilla ei ole aivoja.



Kuljin monenlaisissa kerhoissa ja totesin, että tavallisia naisia he ovat äitiyslomillaan. Kun suhtautui avoimesti niin pääsi juttuun monen alan ihmisen kanssa. Olen jutellut kaikesta hauskasta naisen kanssa, joka osoittautui jonkin (muistaakseni liittyi fysiikkaan) tutkijaksi. Ei ollut ylimielinen minua kohtaan, vaikka olen "vain" duunari.



Mammakerhoissa oli juuri se minusta hienoa, että olimme naisia samassa elämäntilanteessa. Tittelit ja ammatit eivät meinanneet mitään vaan olimme pienten lasten äitejä.



Koskaan en kokenut, että minua olisi yritetty saada johonkin muottiin. En kokenut painostusta, että minun pitäisi leipoa ja täysimettää ja siivota yms.



Kyllä se riippuu aika paljon itsestä. Jos ei uskalla avoimesti suhtautua asioihin ja jää mielikuviensa vangiksi niin menettää paljon.



Mammakerhoista tuli pitkäaikaisia ystäviä sellaisista elämäntilanteista, joista en olisi muuten saanut tuttuja.



Mutta jos asennoituu halveksien, että nää on vain...niin sen vaistoaa kun kyllä silloin jää yksin.

Täällä on toinen tylsistynyt yhden lapen äiti. Tylsistyminen on kääntynyt jo masennukseen, joten älä päästä sitä niin pitkälle. Mies on päivät töissä ja pääsee irti tästä oravanpyörästä. Ei hän ymmärrä että olen itse tässä kiinni kaikki päivät. En ole aiemmin ollut koti-ihminen, nyt lapsen kautta tunnen menettäneeni oman vapauteni ja elämäni olevan pelkkää vaippojen vaihtoa. Nautin lapsestani, mutta en mahda tunteelleni mitään.

Tosi vaikea tutustua kehenkään, kun ei itse meinaa keksiä mitään sanottavaa. Muutaman kerran olen yrittänyt jutella lasten nimistä yms., mutta jutut jäivät lyhyeen. Parempi keksiä kotona jotain tekemistä, kuin käydä masentumassa kerhoissa. Olin aina kerhon jälkeen ihan maassa, kun oli niin ulkopuolinen olo.

Äippälomallahan on kerrankin aikaa tehdä kaikkea, mitä siinä työelämän oravanpyörässä ei ikinä ehdi. Esim. lähteä tällaisena kauniina päivänä ulos reippailemaan. Yhden lapsen kanssa kulkeminenkin on vielä niin helppoa. On kahvilat, museot, kaupat, kirjastot - miksi sitä siellä kotona kököttäisi koko ajan?



Ja jos ei ulos halua lähteä niin voihan kotona vaikka lukea, kokkailla, katsoa kaikki elokuvat joita ei oo koskaan ehtinyt. Ja jos on vaikea lapsi, niin ei kai silloin tylsistymään ehdi ( ei meidänkään kunnon päiväunia nukkunut, korkeintaan tunnin). Kotona laita lapsi kantoliinaan, niin saa läheisyyttä samalla kun voit itse tehdä mitä haluat - vaikka opetella tanssimaan latinalaisia tansseja - vauvakin tykkää heilua mukana.



Ette kai te kotona vaan sohvan nurkassa istuneet ennen vauvaakaan? Miten voi sanoa että elämä on pelkkää vaipanvaihtoa kun siihen menee max 15 min. kerran parissa kolmessa tunnissa. Kannattaa käyttää mahdollisuus kun kerrankin saa ottaa rennommin, eikä vaipua apatiaan. Jos oikeasti on jotain masennusta niin silloin tietysti yhteyttä neuvolaan. Tsemppiä!

Esikoisen aikaan tein pitkiä, ihania vaunulenkkejä. Osan juosten.



En ollut koskaan ehtinyt seurata vuodenaikojen vaihtumista niin tarkkaan kuin äitiyslomalla. Oli ihana seurata syksyn lehtien kellastumista ja putoamista. Jokien hiljalleen jäätymistä ja ensilumen tulemista. Ei ollut kiire vaan aikaa itselle määrättömästi.



Luin ison kasan juuri niitä kirjoja, mitä en ollut ennen ehtinyt. Nautin hiljentymisestä ja ajasta itselleni.



Vauvan kanssa oli helppo kyläillä. Pakkasin matkasängyn autoon ja vietin aikaa mummolassa nauttien kunnon talvesta. Sitäkään en ollut ehtinyt tehdä töissä ollessani sitten nuoruuspäivien.



Missä välissä olisi ehtinyt masentumaan neljän seinän sisälle.

Kirjoittelenpa vielä omia kokemuksiani. Vauvan ensimmäisen vuoden aikana ei tarvitse viettää tietynlaista elämää. No, ei tietenkään tarvitse myöhemminkään, mutta tuollainen reilu 1-vuotias jo nauttii leikkipuistoista, kerhon lauluista yms. Sen sijaan alle vuoden ikäinen vauva haluaa lähinnä olla äidin kanssa. Sillä, oletteko kotona, kylässä, kerhossa, kaupungilla, lenkillä vai missä ei ole hirveästi merkitystä. Jos vauva viihtyy vaunuissa tai kantovälineessä, niin lähde vaikka shoppailemaan. Itse kävin säännöllisesti myös työpaikallani kahvitauolla vauvan kanssa :D Olin myös useamman viikon sekä isäni että äitini luona (ovat eronneet) ja sain näin vähän vaihtelua ja hoitoapua. Mieskin sai sitä omaa aikaa ja tehtyä kotona vähän remonttihommia yms.

Tunsin vauva-aikana jatkuvaa huonoa omaatuntoa siitä, että en tee riittävästi 'lasten asioita'; nyt lapsen ollessa 1,5-vuotias olen ymmärtänyt, että tuon ikäinenhän niistä vasta alkaa saadakaan mitään irti.

Ymmärrän kyllä, että tuskastuttaa, kun tuntuu, ettei saa tehdä mitään rauhassa. Meidän vauva nukkui melko lyhyitä päikkäreitä, enkä esimerkiksi montaa kirjaa ehtinyt vauva-aikana lukea. En ymmärrä, miten jotkut ehtivät opiskellakin. Voin kuitenkin luvata, että ajan kanssa tuokin helpottuu. Nyt 1,5-vuotias nukkuu täsmälliset 2 tunnin päiväunet ja sen ajan pyhitän vain itselleni! Luen, pyörin netissä jne. Kotityöt tehdään sitten lapsen kanssa yhdessä. Tuon ikäinen osaa jo nostaa pyykkiä apuna yms. Itse olen myös alkanut nauttia paljon enemmän kotonaolosta nyt, kun lapsi osaa jo itsekin leikkiä. En ole enää mikään viihdytysautomaatti vauvalle, vaan leikimme yhdessä.

Meillä on erilaisia elämäntilanteita, ei näitä voi verrata. Yhden kanssa saa väsyä, ei sitä tartte syyllistyä!



Itse tein äitiydestä kahden ekan lapsen kanssa jotain kulissia. Koitin rutiinilla ehtiä puistoon ennen ruokaa puoltapäivää, siivota, tehdä pihatöitä..

Menin töihin ja ajattelin kun sain haukut että jumalauta, olin tekevinäni oikein ja taas joku katsoo vinoon. Sinäkin tuomitset ihmisia, ystäväsi ja saatatte haukkua toisianne muille.



Mitä jos miettisit mitä haluat? Onko joku kerho se mitä haluat? Onko pakko pyykätä joka päivä vai voiko ne tehdä yhdessä viikonloppusin tms?



Itsellä on neljä lasta ja harrastan asioita joista pidän!

Pihassa leikki on ulkoilua. Onko lapsien kanssa pakko harrastaa jotain kun ne ei edes muista lapsuuttaan?



Pyydä vaikka perhetyöntekijä viemään lapsi ulos niin saat aikaa lukemiselle.

Eli siis tarkoitan, että kun täältäkin saa jatkuvasti lukea, miten äidillä pitää olla omaa aikaa heti kun vauva täyttää viikon ja muuten pää hajoo ym., niin SE OPITTU ASENNE saa aikaan sen, että äidit alkavat ajatella noin.



Mutta tiedätkö, jos sitä ärsyttääkin itseään ja aktiivisia kavereitaan sen verran, että uskoo mummoja ja asennoituu siten, että "Tämä ihana pikkulapsuusaika menee vilauksessa ohi ja sitä ei sitten takaisin saa... Kuinka ihanaa onkaan nuuskuttaa vauvantuoksua ja silitellä silkkisiä hiuksia, olla ihan rauhassa omassa rakkauden pesässään turvassa tuon tiitiäisen kanssa..." niin AH, huomaatkin eläväsi elämäsi parasta aikaa!



Asennekysymys siis pitkälti (ei koske masennustapauksia), itsekin tajusin sen vasta toisen lapseni vauva-aikana. :)

Se on sinun elämäsi, saat tehdä tai tuntea juuri niin kuin haluat. Olla juuri sellainen äiti kuin haluat.



Syyllisyys on ihan turhaa, siitä kannattaa pyrkiä eroon. Et ole vastuussa tekemisistäsi kenellekään eikä sinun tarvitse tehdä kenenkään muun mielen mukaan.



Yritä oppia olemaan rauhassa ja nauttimaan hetkestä. Katsele sitä lasta ja mieti, miten mielenkiintoista sen elämä on. Mitä kaikkea se puuhailee ja kokee, miten oppii uutta joka päivä.



Jos tämä rauhoittuminen ja hetkeen tarttuminen ei onnistu, mieti mistä se johtuu. Miksi sinua turhauttaa. Ja voisitko tehdä sille jotakin.



Kun vauva nukkuu, tee jotakin josta itse nautit. Ota vaikka kuppi kahvia ja lehti ja heittäydy sohvalle lojumaan.



Mieti minkälainen äiti sinä olet. Älä kuuntele ketään muuta.

kun en viihtynyt mammakahviloissa enkä muissa vauva"harrastuksissa", en tykännyt yhtään. Enkä tykännyt toisenkaan vauvan kanssa, melkein laskin minuutteja ekan perhekahvilakäynnin aikana, että milloin voi lähteä. Se jäi ainoaksi käynniksi.



Nyt kolmannen kanssa en edes yritä mennä mihinkään, missä joudun vertailemaan vaippamerkkejä, kakan laatua, yöunien pituutta, nännien arkuutta jne.. Viihdyn vauvan kanssa kotona ja takuulla vauva ei tiedä mistään jäävänsä paitsi. Ystävien luona vieraillaan toisinaan, mutta olen tällä hetkellä ainoa, joka ei käy töissä, joten vaikeaa on sovitella..



Omaa aikaa on vähän ts. ei ollenkaan, mieskin sen tietää kun kahta työtä tekee.. mutta eipä tuo mitään mutisekaan jos on joku homma tekemättä, arvaa, että en ole ehtinyt tai peräti viitsinyt. Meidän päivät menee just niinkuin menee. Isommat lapset (8 ja 5) onneksi jaksavat välillä pieniä hetkiä olla vauvan seurana, saan jotain tehtyä ihan yksinkin.



En tiedä sinusta ap, mutta mun elämä on nyt tätä, olen ihan tyytyväinen. Ei ole itselleen oikein nyt kaipailla sellaista, mihin ei ole realistisia mahdollisuuksia. Siitä tulee vain masis päälle.

Esikoisen aikaan sain paljon kuulla, että eikö sulla hajoa pää kun et tee mitään oikeaa.



Alussa siivosin ja suoritin jne..

Sitten päätin, että paskat. Aika aikaansa kutakin. Ehdin vielä ihan hyvin myöhemminkin.



Silloin homma muuttui ja aloin huomaamaan, että kotona pystyikin tekemään paljon sellaisia asioita, joista nautin. Järjestin elämäni kotona sellaiseksi, että ei tarvinnut pelätä pään hajoamista.



Ulkopuolisten odotuksista ja mielipiteistä en välittänyt. Ainahan näitä riittää, jotka käy ilmoittamassa kireällä ja kitisevällä äänellä, että "MINÄ en jaksanut olla kotona, koska MINÄ halusin älyllistä toimintaa, enkä TAANTUA kotona".



Hymyilin kauniisti aina vastaan ja totesin, että hienoa kun jokaisella on mahdollisuus toimia sen mukaan, minkä kokee hyväksi. Heitä taisi ärsyttää se kun en vaipunutkaan alemmuudentunteeseen ja hävennyt minua, pelkkää kotiäitiä heidän älyllisen elämän edessä.



Aika meni aivan hirveän nopeaa ohitse. Kävin välillä töissä ja olin taas kotona. Nyt kun niistä vuosista on aikaa, pidän niitä vuosia elämäni parhaimpana aikana.



neljän äiti

Mulla oli samaa oloa ekan kanssa. Nyt lapsia on 3 ja kaikki aika peräkanaa että sitä fiilistä ei enää tuu. On niin paljon puuhaa ja juttuseuraa lapsista vaikka ovatkin pieniä. Vauvaa ihmetellään yhdessä isompien kanssa jne. Jotenkin se vauvan kanssa seurustelu oli minulle aina tosi väkinäistä ja tein sitä vain siksi että niin kuuluu tehdä. Helpotus oli kun vauva oppi liikkumaan ja tutkimaan ympäristöä eikä ollut vain minun viihdytykseni varassa!



Jos sinulla on mies niin jätä lapsi hoitoon ja tee jotain omaa. Käy jumpassa, lenkillä, shoppailemassa tai vaikka kahvilla. Jotain mikä sua piristäis. Pienenkin voit jättää hetkeksi vaikka olisi täysimetyksellä kun imetät ennnen lähtöä. Teetkö vaunuilulenkkejä? Ulkoilma piristää, sulla on mahtava tilaisuus ulkoilla päiväsaikaan kun toiset pääsevät talvisin ulkoilemaan vain pimeään aikaan...Käy vaikka kirjastossa ja hae pino lehtiä. Niitä ehtii lukemaan vaikka vauva nukkuisi vaan hetken. Itse en ole pystynyt vauvavuosina lukemaan kirjoja vaikka ennen luinkin paljon. Lehtiä voi napsia aina tilaisuuden tullen. Mulla helpotti kun lapsi tuli isommaksi ja päästiin puistoilemaan jne. ja isommasta lapsesta on sitten enemmän seuraa vaikka eihän se aikuista seuraa korvaakaan. Isomman lapsen kanssa voi tehdä myös mukavia juttuja, käydä uimahallissa, leipoa, askarrella yms. toisin kun vauvan kanssa.

Itselläni oli samankaltaisia fiilisiä ensimmäisen lapsen vauva-aikana. Eikä kai ihmekään. Onhan se suuri muutos, kun tulee lapsi. Ja jotenin itse kuvittelin, että minunkin pitää muuttua joksikin muuksi, mitä olen. En esim. ikinä ole silittänyt tms. mutta lapsen synnyttyä yritin tunkea itseäni johonkin "hyvien äitien tulee silittää-muottiin!.



Vaikka onhan siihen rutiiniin aluksi vaikea tottua, harvoin sitä niin tiukkaa aikataulua itselleen (ja miehelleen ehkä) on pitänyt.



Jos haluat lukea, käy vaikka vauvan viereen lattialle ja lueskele siinä. Ei vauvan kanssa tarivii taukoamatta seurustella. Välillä jutustelet vauvan kanssa ja välillä lueskelet. Mä muistan, että itse päätin, että vauvan hereillä ollessa en saa esim. lukea tai käydä tietokoneella. Ihan pimeetä, oikeesti. Lapsista pitää huolehtia ja vauvojenkin kanssa pitää leikkiä, mutta ei aikuisen ole pakko olla koko aikaa lapsen kanssa leikkimässä. Tarpeisiin tietysi vastataan, mitä pienempi sen nopeammin.



Minulla on nyt kolmas vauva, ja tuntuuhan tämä paljon helpommalta, kuin esikoisen kanssa kahdestaan ollessa. Osaltaan toki sitä, että on jo tottunut tähän lapsiperheen elämään, ei ole sen opettelua vauvan hoidon opettelun lisäksi.



Et sä ihan oikeasti ole huono äiti, jos sä et nauti siivoamisesta tai vauvakerhoista. Sulla on oikeus tunteisiisi. Miksei äidillä saisi olla tylsää? Ja miksei sitä voisi myöntää? Ei varmasti kaikki muutkaan nauti jatkuvasta hiekkakakkujen teosta, vaikka se silloin tällöin onkin ihan ok.



Tehkää päivisin asioita, joista sinä pidät ja joihin voi ottaa vauvan mukaan. Kävelylle, babybioon, yritä tutustua saman ikäisten vauvojen äiteihin ja menkää kahville yhdessä. Pyydä kavereita kylään. Yritä ottaa rennosti ja unohtaa äitiyden suorittaminen. Se on kyllä vaikeaa! :)

Tuntuu hitusen paremmalta.

Näissä mammapiireissä on tosiaan joku liki saavuttamaton äitiysihanne, jonka mukaan kaikkien pitäisi järjestää elämänsä. Jos ei ole nukkunut miesmuistiin kunnolla, niin ei kai se ihme ole, että hiukan kyrsii kaikki.



Mä ainakin koin ja koen edelleen kotityöt aika puuduttaviksi, en niistä juuri nautintoa saa. Mulla toimii parhaiten se, että teen heti alta pois, niin saan käyttää päiväuniajat ihan siihen mihin haluan.



Ruoanlaitosta nautin vähän enemmän, mutta silti teen niin, että samaa ruokaa syödään vähintään kahdesti ellei kolmesti.



Sen sijaan mä käytän aikani lukemiseen, vanhojen ystävien tapaamiseen ja museoissa käymiseen. Ok, museoissa oli helpompaa käydä yhden vauvan kanssa kuin kahden taaperon.



Mun mielestä ei ole mitään syntiä nauttia myöskään työnteosta. Mä olen ainakin opiskellut ihan kovasta motivaatiosta ammattiani 5 vuotta yliopistossa ja harjoittanut sitä toistakymmentä vuotta suurella nautinnolla. Olen edelleen ammattilainen siinä. Joissain mammapiireissä on vain se käsitys, että äitiys peruuttaa kaikki aiemmat intohimot ja osaamiset, koska äiti on äiti eikä hänellä ole muita intressejä. Korkeintaan voi innostua ompelusta tai puutarhanhoidosta.



Nykyaikahan on täysin absurdi. Koskaan aiemmin ei ole ollut sellaista tilannetta, että äiti on yksin kotona lasten kanssa ja ainoana puuhana kodista ja lapsista huolehtiminen.

olen silti pienokaiselleni maailman tärkein ihminen ja korvaamaton suoja.

Ihmiskontaktit on pelastus! Mene vaikka leikkipuistoon aamupäivällä, siellä ne kaikki kollegatkin on! Istuta vauva hiekkalaatikkoon (tai jos ei osaa istua niin nukuta kärryssä tms) ja ryystä kaffeeta termarista ja haukkaa pullaa, juttele aikuisten kanssa vaikka työelämästä, musiikista, harrastuksista, säästä, matkailusta...Mitä nyt mieleen juolahtaa -muutkin kuin lapsiaiheet ovat enemmän kuin sallittuja!



Tai sitten laahusta tylsistyneenä silmäpusseissa, ota siitäkin kaikki irti! Älä meikkaa niin voit itkeä tirauttaa milloin huvittaa. Kukaan ei näe!



Kirjoita päiväkirjaa, sitä on varsin hauska lukea jo parin vuoden päästä (koska usko tai älä: puuduttava vauvavaihekin mene ohi! Lapsen hoitaminen on erilaisista vaiheista toisiin pyrähtelyä, kaikki muuttuu koko ajan)



Voit myös ottaa vauvan kainaloon ja ihailla itseäsi peilistä: "Ihana äiti ja sen ihana lapsi kotona".

Olipa ihana lukea tätä ketjua, niin kannustavia ja ystävällisiä viestejä, etten ole täällä palstalla ennen nähnyt. Huomaan itsekin, miten paljon enemmän olen osannut oikeasti NAUTTIA toisen vauvan vauva-ajasta. Ihan eri tavalla kuin ekan kanssa, (mikä kyllä harmittaakin näin jälkikäteen: täytyykö sen ekan olla niin koekappale, että kaikki virheensä tekee sen kanssa?)



Nyt en enää yritä todistaa kaikille, miten mainio äiti olen vaan teen niinkuin ajattelen olevan parasta lapsille ja itselleni, mitä väliä sukulaisten ja naapurien mielipiteillä: väärin sitä aina jonkun mielestä tekee! Ei tarvi stressata siitä ehtiikö lukea kolme tenttikirjaa ennen ristiäisiä vai ei; onko. Minä nautin nyt tästä tosi lyhyestä vauva-ajasta enkä aio todellakaan missata sitä toista kertaa yrittäessäni tehdä niin kuin muiden mielestä kuuluu.



Niin juu, ja piti sanoa että vaihtelu virkistää. Me tehdään yleensä aina miehen töistä päästyä jotain kivaa, mennään kaupungille tms.

jotain mistä tosissaan tykkäät, harrasta.



Mä käyn kuntosalilla ja bänditreeneissä kerran viikossa molempia pari tuntia kerrallaan. Ja joskus tapaamassa kavereita muutenkin. Ei omaa elämää tarvii lopettaa siksi että on vauva. Pumppaa maitoa pakkaseen ja jääkaappiin ja jätä napero isän kanssa viettään laatuaikaa.



Meilläkään vauva ei nukkunu ikinä kuin lyhyitä max. 45 min pätkiä.

koska tekemistä on niin vähän.



Minä tein töitä koko ekan äitiysloman ajan päiväunilla jne. Opiskelin.