Kauniina naisena oleminen

Oli ahdistavaa, ja haittasi opinnoissa, työelämässä ja vapaalla.

Olen nyt yli viisikymppisenä eka kertaa työpaikassa, jossa saan tehdä rauhassa töitä. Ihanaa.

Luulen, että kauneus on auttanut avaamaan ovia työelämässä.

Tämähän on todella väärin. Olen kullä myös pätevä ja hyvä työssäni, mutten mitenkään ylivertainen.

Kauneus myös auttaa saamaan hyvää asiakaspalvelua miehiltä, toisaalta penseää naisilta.

Naispuolisia ystäviä on hankala saada. Ei haluta tutustua. Ystäviä onneksi on, jotka olleet jo lapsuudesta saakka.

Olen herkkä ja toiset huomioiva ihminen mutta ulkonäön vuoksi minusta on kiva ajatella pahaa. Ettei kaunis ihminen voi ainakaan mukava olla.

Miehet kiinnostuvat ulkonäöstäni, eivät minusta ihmisenä.

Olen sinkkuna ollut monta vuotta tästä syystä. Olen pettynyt miehiin monta kertaa.

Että sellaista. En pidä itseäni järisyttävän kauniina, mutta kuulemma olen eksoottisen kaunis. Olen täysin suomalaistaustainen mutta en perinteisen suomalaisen näköinen.

Näillä mennään. Aika yksinäistä on.

mutta kakallakäynti vesittää, ja palauttaa arkeen. Ja pierasu.

Tunsin kerran hyvin kauniin naisen. Hän oli myös luonteeltaan miellyttävä, eikä ulkonäkö ollut noussut hänelle hattuun. Ilmeisin kauneudesta seuraava vaikutus hänen elämässään oli se, että lähes järjestään naiset, niin asiakaspalvelijat kuin hyvänpäiväntututkin, kohtelivat häntä kuin kuraa. Mitään muuta syytä en koskaan tähän keksinyt kuin surkeasti peitellyn kateuden. Hän itse koki asian raastavana ja masentavana. Miesten huomion voisi kaiketi kuvitella kompensoivan moisen mielipahan, mutta hänen kertomansa mukaan miehetkään eivät juuri olleet kiinnostuneet hänen asioistaan ja sisimmästään, vaan olivat vain häikäistyneitä ulkonäöstä. Uskoisin ettei kauniilla ihmisilläkä ole lainkaan niin helppoa kuin mitä sivusta katsoen voisi kuvitella.

Vierailija kirjoitti:

Luulen, että kauneus on auttanut avaamaan ovia työelämässä.

Tämähän on todella väärin. Olen kullä myös pätevä ja hyvä työssäni, mutten mitenkään ylivertainen.

Kauneus myös auttaa saamaan hyvää asiakaspalvelua miehiltä, toisaalta penseää naisilta.

Naispuolisia ystäviä on hankala saada. Ei haluta tutustua. Ystäviä onneksi on, jotka olleet jo lapsuudesta saakka.

Olen herkkä ja toiset huomioiva ihminen mutta ulkonäön vuoksi minusta on kiva ajatella pahaa. Ettei kaunis ihminen voi ainakaan mukava olla.

Miehet kiinnostuvat ulkonäöstäni, eivät minusta ihmisenä.

Olen sinkkuna ollut monta vuotta tästä syystä. Olen pettynyt miehiin monta kertaa.

Että sellaista. En pidä itseäni järisyttävän kauniina, mutta kuulemma olen eksoottisen kaunis. Olen täysin suomalaistaustainen mutta en perinteisen suomalaisen näköinen.

Näillä mennään. Aika yksinäistä on.

Tulinpa täysin kompanneeksi sinua, vaikka en kuvaustasi ollut vielä lukenutkaan! :D

T. Edellä kirjoittanut kauniin naisen tuntenut

Vierailija kirjoitti:

Tunsin kerran hyvin kauniin naisen. Hän oli myös luonteeltaan miellyttävä, eikä ulkonäkö ollut noussut hänelle hattuun. Ilmeisin kauneudesta seuraava vaikutus hänen elämässään oli se, että lähes järjestään naiset, niin asiakaspalvelijat kuin hyvänpäiväntututkin, kohtelivat häntä kuin kuraa. Mitään muuta syytä en koskaan tähän keksinyt kuin surkeasti peitellyn kateuden. Hän itse koki asian raastavana ja masentavana. Miesten huomion voisi kaiketi kuvitella kompensoivan moisen mielipahan, mutta hänen kertomansa mukaan miehetkään eivät juuri olleet kiinnostuneet hänen asioistaan ja sisimmästään, vaan olivat vain häikäistyneitä ulkonäöstä. Uskoisin ettei kauniilla ihmisilläkä ole lainkaan niin helppoa kuin mitä sivusta katsoen voisi kuvitella.

Joo toi on kyllä hyvin yleistä. Joskus ihan tuntemattomatkin alkaa raivoamaan. Pahimmillaan tää oli kyllä yläasteella mutta vieläkin tähän käytökseen törmää. En ole myöskään miesten huomannut kohtelevan kauniita naisia hyvin.

Asia jonka olen kuullut jokaiselta naiselta, johon olen tutustunut: "Sinä olet ihan erilainen kuin luulin".

Eli ne ennakkoluulot istuu lujassa kaunista ihmistä kohtaan.

Käytös on ollut pääosin täyttä kuraa naisilta, miehet ihastuu heti. Mutta se nyt ei ole mikään sulka hattuun mielestäni. Elämä on niin paljon enemmän muuta, kuin miesten iskemistä. Nuorempana sille toki oli hetkensä.

Lisäksi joudun tekemään älyttömästi töitä ollakseni uskottava.

Kun pääsin yliopistoon opiskelemaan, ystävien kommentit kertoivat juuri siitä stereotyyppisestä ajattelusta, joka istuu meissä valitettavan tiukassa: "Olet hieno esimerkki siitä, ettei kaikki kauniit ihmiset ole tyhmiä!"

Valitettavaa.

No siinä oli hyvät ja huonot puolensa. Toisaalta sain hyvää kohtelua pelkästään kauneuteni takia, mutta toisaalta sain myös huonoa kohtelua jatkuvasti varsinkin miehiltä, koska en suostunut treffeille, en ollut halukas juttelemaan jne. Mun mies oli siinä mielessä todella tyhmä, että vaikka me seurusteltiin jo teinistä asti, hän ei suostunut yli kymmeneen vuoteen niinsanotusti rengastamaan minua. Vinguin häneltä kihloihin menoa vuodesta toiseen. Hän koki sen jonkinlaisena "rahanhimona", vaikka mulle olisi riittänyt joku ihan  halppis sormus, ihan vaan että saisin olla "merkattu" ja rauhassa muilta miehiltä paremmin. Kun ei ne miehet tajunneet että olin varattu, kun tää tomppeli ei suostunut kanssani kihloihin. 

Jotenkin vasta nyt omien tyttäriensä elämää seuratessaan hän on vasta tajunnut sen asian kunnolla, että miks mä sitä kihlautumista häneltä niin kinusin. 

Kauneuden vähittäinen menettäminen ottaa lujille. Mutta ehkä se on hinta siitä, mitä ulkonäöllä on nuorena saavuttanut.

-Vielä melko kaunis nainen

Maija Vilkkumaa kiteytti tämän:

Vaikka sä sammuisit pusikkoon, joku liimaantuu sun kainaloon.

Komeana miehenä sanoisin että se on noin, ei tarvitse olla yksin, pelkkä olemassaolo riittää että ympärille ja lähelle tulee ihmisiä.

Tosin saman tekee hyvä käytös näin vanhentuneen mutta ei sitä voi kiistää, jos on kaunis tai miellyttävä esteettisesti niin ihmiset tungeksii ympärillä.

AP viisas teksti, ainakin heti tajusin mitä tarkoitat, ehkä ollaan ketjun aidosti kauneimmat ja tämä meidän kaunokaisten ketju

M46

Minulla oli myös tunne, että olin suurennuslasin alla. Jotain ”parantamisen varaa ” hakemalla haettiin. Esim normaali, hoikka vartalo ei riittänyt vaan sitä, että ei ollut täysin mallimitoissa ihmeteltiin ja tokaistiin ääneen. Sekä naiset että miehet. Tuli tunne, että muut kelpaavat sellaisenaan ja itseltä vaaditaan täydellisyyttä. Vaikka olin kaunis niin itsetuntoni oli huono enkä tietääkseni aiheuttanut tätä olemalla ylimielinen tms. Usein tutustuttuaan varsinkin naiset sanoivat minun olevan ihan erilainen kuin luulivat.

En ole ruma nykyisinkään mutta näitä ongelmia ei ole vanhempana.

Useampi päätynyt im.

Hyvät ihmissuhteet ovat turvasatama.

Moni ei niitä saa...

Mä olen ilmeisesti aika kaunis nainen ja elätinkin itseni mallintöillä opiskeluaikoina. Mutta teininä olin susiruma, jotenkin mun piirteet vasta asettuivat parikymppisenä.

Joten olen siis kokenut elämää sekä rumana että kauniina, sen seurauksena olen aina ollut itse kiinnostuneempi kanssaihmisten luonteesta kuin heidän ulkonäöstään, en ikinä kommentoi kenenkään ulkonäköä muuten kuin positiivisesti. Itse pyrin siihen että minut muistetaan kivana, fiksuna ja ennenkaikkea hyvänä ystävänä. En halua että olen vain se kaunis nainen.

Luulen että esim työnsaanti on ollut helpompaa kauniina, baarissa tavismiehet eivät tulleet ikinä juttelemaan vaan ne itseään täynnä olevat ja omaa egoaan kalliilla autoilla ja kauniilla naisilla pönkittävät Idiootit. Niinpä tein useimmiten itse aloitteen kun tapasin kiinnostavan miehen.

Nyt olen jo viisikymppinen ja onnellisesti naimisissa omasta mielestäni maailman komeimman miehen kanssa vaikka hän ei todellakaan ole suurimman osan mielestä mitenkään erikoinen.

Lokaa työpaikoilla muilta naisilta joskus. Urheilullinen kevyesti meikattu habitus suututtavat ja pistää käytöksen vaikeaksi. Ei ole aina etu.

Mulle eräs nainen teki töissä niin että käveli viereen ja alkoi heiluttaa avainkailanauhanippua kasvojen eteen. Häiritseminen tehdään silleen ettei sitä oikeasti edes tapahdu. Ei ihan osu nenänpäähän. Toinen teki saman kauppakeskuksessa työntekijä liikkeessä että alkoi heiluttaa avainnauhaa päin näköä.

Satunnainen miesryhmä kunnioittaa, samanverran naisia inhoaa. Plus miinus nolla.

Samanlaisia kokemuksia minullakin. Yleisesti ottaen saat hyvää asiakaspalvelua vastakkaiselta sukupuolelta, omaa edustaville onkin sitten otettava luja asenne ja keskittynyt totinen ilme naamalle sekä varauduttava olemaan äärimmäisen sanavalmis heti alkuun tai menee helposti siihen että alat havaita piikittelyä ja jotain typerää kokeilua. Baarissa saa aikaiseksi haastoriidan pelkästään vilkaisemalla jotain naista joka sattuu olemaan jonkun toisenkin kiikarissa. Aina ei jaksaisi tuota roskaa vaikka en varsinaisesti yhteenottoa pelkää, mutta onhan se nyt typerää ja turhaa.

Toinen johon törmää jatkuvasti on juuri tuo pelimies olettama. Koitat lähestyä jotain kivaa neitoa ja jo ennenkuin ehdit avata suutasi tulee usein suoraan 'jatka vain matkaas'. Kerran istuin ravintolassa pöydässä yksin ja vastapäätäni istuutui naisporukasta kivan näköinen neito. Olin aloittamassa keskustelua kun samasta porukasta tuli pöydän viereen seisomaan neito joka sanoi että lähde vetämään. Katsoin aluksi ensimmäistä neitoa joka oli hämillään hänkin, ei saanut sanaa suustaan jolloin katsoin tätä seuraavaa ilme kasvoillani että oletko tosissasi. Hän näytti siltä että aivan sillä hetkellä alkaa reuhaamaan jolloin katsoin takaisin ensimmäistä naista, hymähdin ja nousin jättäen paikan kaverilleen. Toivotin leppoista iltaa ja jatkoin seuraavaan baariin. Ehkä olivat pariskunta tjk mutta vielä ovelta lähtiessäni huomasin että tuo ensimmäinen seurasi katseellaan. Eipä jaksanut enää napata.

Työelämä on myös yhtä jatkuvaa todistelua ja pätevyyden osoittamista. Onneksi saan tehdä nykyään etänä 100%. Kyllä minä osaan olla tyly ja puhtaan ammattimainen robotti mutta se ei ole omaa itseäni.

Lopuksi vielä syö aika kohtuudella kun havaitset kavereidesi koittavan painaa sinua alas, johon usein suhtaudunkin niin että heitän jotain typerää huumoria jostain omasta heikkoudestani jolle kaikki voi hyvillä mielin sitten naureskella, ikään kuin itselleen pitää osata nauraa meininkiä. Halutessani voisin olla niin viimeisenpäälle julma ja tyly ihminen heillekin että saisin kyllä varmasti elää omassa rauhassani ... jota olen usein miettinytkin lopulta parhaaksi ajatukseksi.

Kaverimiesongelmat, löytyisikö tähän vertaistukea? Olen sosiaalisesti vähän pökkelö ja huono selvittämään ristiriitoja, yleensä sitä on tullut ryhdyttyä himmailemaan sellaisen mieskaverin suhteen, joka alkaa toivoa enemmän kuin kevyttä kaveruutta, ja tullut otettua vähän etäisyyttä. Tuolla tavalla toimien vaan elämästä vähenee vauhdilla ihmiset. Miten niitä tilanteita hoidetaan fiksusti? Joskus olen vähän kateellinen, kun täällä huomaamattoman näköiset ja mukavat naiset ovat saaneet pitää kaikki mieskaverinsa eikä kukaan ole vahingossakaan ihastunut. Eivät joudu olemaan yksin.

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli myös tunne, että olin suurennuslasin alla. Jotain ”parantamisen varaa ” hakemalla haettiin. Esim normaali, hoikka vartalo ei riittänyt vaan sitä, että ei ollut täysin mallimitoissa ihmeteltiin ja tokaistiin ääneen. Sekä naiset että miehet. Tuli tunne, että muut kelpaavat sellaisenaan ja itseltä vaaditaan täydellisyyttä. Vaikka olin kaunis niin itsetuntoni oli huono enkä tietääkseni aiheuttanut tätä olemalla ylimielinen tms. Usein tutustuttuaan varsinkin naiset sanoivat minun olevan ihan erilainen kuin luulivat.

En ole ruma nykyisinkään mutta näitä ongelmia ei ole vanhempana.

No tästä kyllä muistui yksi asia mieleeni. Olin itsekin teininä erittäin hoikka, mutta mulla sitten tuli pikkasen kuitenkin ylimääräistäkin. Nyt puhutaan siis tyyliin jostain kymmenestä kilosta. Muistan kuinka isoäitini tokaisi minulle: "minä olin suunnitellut lähettäväni sinut missikisoihin, mutta sinä näköjään olet antanut pilata itsesi!"

Whaaat the faaaaaaak? En koskaan ollut sanonut haluavani miksikään missiksi. Tämä siis tapahtui kultaisella 80-luvulla. Myös minulle kehkeytyi todella huono itsetunto. Tuli jopa vähän sellainen olo, että olen jokin kaupiteltava tuote. Paljon helpompaa tämä vanhuus on, kun saa olla juuri sellainen kuin on eikä ketään kiinnosta. Onneksi tosiaan maailma on muuttunut paljon noistakin ajoista. 

Vierailija kirjoitti:

Kaverimiesongelmat, löytyisikö tähän vertaistukea? Olen sosiaalisesti vähän pökkelö ja huono selvittämään ristiriitoja, yleensä sitä on tullut ryhdyttyä himmailemaan sellaisen mieskaverin suhteen, joka alkaa toivoa enemmän kuin kevyttä kaveruutta, ja tullut otettua vähän etäisyyttä. Tuolla tavalla toimien vaan elämästä vähenee vauhdilla ihmiset. Miten niitä tilanteita hoidetaan fiksusti? Joskus olen vähän kateellinen, kun täällä huomaamattoman näköiset ja mukavat naiset ovat saaneet pitää kaikki mieskaverinsa eikä kukaan ole vahingossakaan ihastunut. Eivät joudu olemaan yksin.

Enpä osaa tähän muuta todeta kuin että täysin sama tilanne, vain sukupuolet käännettynä. Tosin on minulla muutama hyvä kaveri omaa sukupuolta, en siis aivan yksin ole.