Miksi liikaa töitä tekevää ihaillaan?
Hesarissa Leena Niemistö myöntää suoraan tekevänsä liikaa töitä, silti juttu on rakennettu kuin jokin sankaritarina. Kuulemma ei "kannata nipistää yöunista", niin sitten kyllä jaksaa. Vakavista univaikeuksista kärsivä ei voi kuin ihmetellä, missä todellisuudessa osa muista ihmisistä elää.
Kommentit (45)
Ei ole sattumaa, että raataminen ja raato pohjautuvat samaan sanaan.
Onhan se arvostettavaa että hankkii varallisuuden itse ennemmin kuin alkaisi vaatimaan yhteiskunnalta elatusta
Vierailija kirjoitti:
Ei ole sattumaa, että raataminen ja raato pohjautuvat samaan sanaan.
No mikä se sana on?
Vierailija kirjoitti:
Onhan se arvostettavaa että hankkii varallisuuden itse ennemmin kuin alkaisi vaatimaan yhteiskunnalta elatusta
Mitä kommentti liittyy aiheeseen?
Vierailija kirjoitti:
Onhan se arvostettavaa että hankkii varallisuuden itse ennemmin kuin alkaisi vaatimaan yhteiskunnalta elatusta
Vaatimaan? Perustoimeentulo on kylläkin turvattu ihan perustuslaissa.
En itsekään ymmärrä. Olen nähnyt sellaisia työnarkomaaneja että huh huh. Kaikki viikonloput paiskitaan töitä. Jotkut eivät pidä edes taukoja. Vannon että yksi kerta eräs työhullu varmaan käynyt vessassa koko työvuoron aikana vaan oli pakko pitää kone päällä.
Pitkien työpäivien glorifiointi pitäisi ymmärtää lopettaa! Se ei ole hyvä perheelle, ei parisuhteelle, ei fyysiselle eikä psyykkiselle hyvinvoinnille.
Miksi ei voida ihailla vapaa-aikaa, kannustaa 6 h työpäiviin ja pienemmällä toimeen tulemista? Ihaillaan pitkää päivää ja rahan tuomaa materiaa. Pitää olla kesämökkiä, oktaloa, kaukomatkoja, sähköautoja, ylellisyystuotteita. Mistään omistamastaan ei oikein ehdi nauttia kun pitäisi tehdä työtä heräämisestä nukkumaanmenoon ollakseen hyväksytty ja ihailtu.
Suomalainen koulutusjärjestelmä yrittää iskostaa päähän että tee työsi ahkerasti, kuuliaisesti ja mielellään enemmän kuin pyydetään niin olet parempi ihminen. Sillä saadaan nykyisessä työelämässä nopeasti loppuunpalaneita ihmisrassukoita.
Vierailija kirjoitti:
En itsekään ymmärrä. Olen nähnyt sellaisia työnarkomaaneja että huh huh. Kaikki viikonloput paiskitaan töitä. Jotkut eivät pidä edes taukoja. Vannon että yksi kerta eräs työhullu varmaan käynyt vessassa koko työvuoron aikana vaan oli pakko pitää kone päällä.
Hyvä ystäväni kärsii edelleen siitä, että hänen vanhempansa korvasivat läsnäolon syytämällä lisää taskurahaa. Olivat sinänsä mukavia ihmisiä ja sellainen vaikutelma jäi, että kärsivät jonkinlaisesta syyllisyydestä uraohjustelunsa vuoksi jo silloin, kun lapset olivat yläasteikäisiä. Mutta jotenkin vain oravanpyörä oli imaissut mukaansa niin, ettei houkutusta voinut vastustaa. Tai jotain.
Täytyy myös huomioida jutun kohteen sukupuoli. Nainen on sankari, naisen tekemisiä ei saa arvostella.
Todellisuudessa minua säälittää ihminen joka elää työlleen, mutta jokainen tehköön omat valintasa. Mikäli työnarkomaani on elämäänsä tyytyväinen, niin kiva hänelle. Vaikka tyykkään työstäni, niin ei omista elämääni työlleni.
Itse olen rehellisesti sitä mieltä, että kyllä keholle pitää antaa myös aikaa palautua riittävästi. Jos teet valmiiksi pitkiä päiviä, ja sen lisäksi vielä mahdollisesti yli töitä, niin onhan se selvää, että alkaa pitemmän päälle näkymään uupumisena.
Ok, jos nyt satunnaisesti teet super pitkiä päiviä, mutta ainakaan rahan takia ei sitä pitäis tehdä, vaan sen takia että sä nautit siitä hommasta aidosti. Eihän siinä ole muuten mitään järkeä.
Vierailija kirjoitti:
Itse olen rehellisesti sitä mieltä, että kyllä keholle pitää antaa myös aikaa palautua riittävästi. Jos teet valmiiksi pitkiä päiviä, ja sen lisäksi vielä mahdollisesti yli töitä, niin onhan se selvää, että alkaa pitemmän päälle näkymään uupumisena.
Ok, jos nyt satunnaisesti teet super pitkiä päiviä, mutta ainakaan rahan takia ei sitä pitäis tehdä, vaan sen takia että sä nautit siitä hommasta aidosti. Eihän siinä ole muuten mitään järkeä.
Palautumisesta, sen edellytyksistä ja tärkeydestä, on myös läjäpäin tieteellistä tutkimustietoa. Sitäkin omituisemmalta tuntuu, että raatamista yliarvostetaan, jopa odotetaan ellei peräti edellytetä. Siis mielensä ja kehonsa rääkkäämistä äärirajoille toistuvasti! Ja harvoin se raataja (vaikkapa duunari) edes korjaa suurinta pottia uhrauksistaan, vaan yleensä joku muu hieroo tyytyväisenä käsiään selkänahan repimisen jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole sattumaa, että raataminen ja raato pohjautuvat samaan sanaan.
No mikä se sana on?
Täh? No olisko vaikka raato!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole sattumaa, että raataminen ja raato pohjautuvat samaan sanaan.
No mikä se sana on?
Täh? No olisko vaikka raato!
Mutta miten sana raato voi POHJAUTUA sanaan raato, ts. itseensä? Vähän skarppiutta ja eksaktiutta peliin, kiitos.
Tekemällä ostetaan hyväksyntää, siihen moni on Suomessa valitettavasti kasvatettu. Moni myös paikkaa jonkinlaista tyhjiötä työllä, jos pakenee vaikeita tunteita tai kotona olemista jostain syystä. Ihmiset ovat itselleen armottomia ja kapitalismi on saanut vielä aikaan sen, että pakko tehdä töitä kellon ympäri jotta pystyt hankkimaan "kaiken" ja pitämään yllä superihmisen imagoa. Itse en näitä menestyneitä työnarkomaaneja kadehdi, vaan usein jopa vähän säälittää. He varmaan tosin myös säälivät salaa minua, kun en edes yritä pyrkiä samaan elämäntyyliin. :D Riittävään toimeentuloon ei tarvitse (tai ainakaan pitäisi tarvita, jos palkkaukset olisivat joka aloilla kunnossa) raataa terveytensä uhalla ja sen saavuttamisen jälkeen raha ei enää teekään onnelliseksi. Mutta moni on sellaisessa stressikierteessä, ettei vaan osaa enää pysähtyä. Terapia ja itsensä kanssa oleminen voi monesta "menestyjästä" kuulostaa ihan vihon viimeiseltä vaihtoehdolta. Sitten kun tämä kulttuuri vielä palkitsee tästä epäterveestä elämäntyylistä niin aika jumissahan sitä moni on... Mutta onneksi hetkellistä tyydytystä tuovat asiat, materia ja ihailu lohduttaa. Hetken.
Niin, onhan se mielenkiintoista, että ihmistä ei esimerkiksi yhtään nolota valtakunnallisessa mediassa myöntää tekevänsä LIIKAA töitä. Ei siis pelkästään paljon töitä, vaan "ihan liikaa" niin kuin Niemistö jutussa kertoo. Silloinhan kannattaisi hakea apua, jotta työnteon määrä saadaan palautettua terveemmälle tasolle. Jos siihen ei siis omin voimin kykene. Tietysti ihan hyvä, että työnarkomaani uskaltaa aiheesta julkisesti puhua, mutta toimittajalta toivoisin kriittisempää lähestymistapaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole sattumaa, että raataminen ja raato pohjautuvat samaan sanaan.
No mikä se sana on?
Täh? No olisko vaikka raato!
Mutta miten sana raato voi POHJAUTUA sanaan raato, ts. itseensä? Vähän skarppiutta ja eksaktiutta peliin, kiitos.
Hölömö olet
"Otsasi hiessä sinun pitää leipäsi ansaitseman."
Katso tämä luterilainen etiikka. Ihmisten selkärankaan on luotu usko, että ovat arvokkaita vain hullun raatamisen kautta. Näin saadaan orjat töihin ja ihmiset tyytyväiseksi kun työ on elämän tarkoitus, joka menee kaiken muun edelle. Tulokset nähdään hyvinvoinnin saralla. Sitten uskottelevat itselleen ja muille olevansa tärkeitä, vaikka ovat välittömästi korvattavissa. Nuolevat pomojaan ja ovat olevinaan muita parempia titteliensä turvin. Kukaan ei viimeisinä päivinään mieti työtään eikä kukaan taputa olale paljosta vaivannäöstä ja kaiken uhraamisesta. Kiitos tulee täysin muista asioista.
Todella älykkäät kertoilevat tällaisia työn sankari-tarinoita kuten tämä HS:ssä esiintyvä nainen. Ovat omistajina kuitenkin vapaita ottamaan hatkat päivänä minä hyvänsä, kun on vapaus valita. Hän jostain syystä kertoo valinneensa näin. Totuutta saa vain arvailla. Useat rikastuneet ottavat sen sijaan hatkat vakituisista töistä ja säätävät oman aikataulunsa juuri itselleen sopiviksi ensitöikseen, toimivat maksimissaan hallitusammattilaisina, sijoittajina tai yrittäjinä. Viisaita ovat myös ne, jotka lukevat hyvän ammatin, joka mahdollistaa myöhemmin vapausasteita ja rennosti ottamista. Saavat päättää loma-aikansa sekä työmääränsä, joka joustaa tarpeen mukaan. Viisaat oikeasti pääsevät vähemmällä. Kannattaa miettiä mihin ryhmään haluaa kuulua. Itse en arvosta ihmisiä jotka antavat kaiken työlleen, ellei se ole itsensä toteuttamista täysin vapaasta tahdosta esimerkiksi yrittäjänä. Muutoin kannattaa pistää kone kiinni tasan klo 16 ja toivoa, että on siihen saakka saanut tehdä suht vapaasti mielekkääksi koetun työnsä.
Vierailija kirjoitti:
Katso tämä luterilainen etiikka. Ihmisten selkärankaan on luotu usko, että ovat arvokkaita vain hullun raatamisen kautta. Näin saadaan orjat töihin ja ihmiset tyytyväiseksi kun työ on elämän tarkoitus, joka menee kaiken muun edelle. Tulokset nähdään hyvinvoinnin saralla. Sitten uskottelevat itselleen ja muille olevansa tärkeitä, vaikka ovat välittömästi korvattavissa. Nuolevat pomojaan ja ovat olevinaan muita parempia titteliensä turvin. Kukaan ei viimeisinä päivinään mieti työtään eikä kukaan taputa olale paljosta vaivannäöstä ja kaiken uhraamisesta. Kiitos tulee täysin muista asioista.
Todella älykkäät kertoilevat tällaisia työn sankari-tarinoita kuten tämä HS:ssä esiintyvä nainen. Ovat omistajina kuitenkin vapaita ottamaan hatkat päivänä minä hyvänsä, kun on vapaus valita. Hän jostain syystä kertoo valinneensa näin. Totuutta saa vain arvailla. Useat rikastuneet ottavat sen sijaan hatkat vakituisista töistä ja säätävät oman aikataulunsa juuri itselleen sopiviksi ensitöikseen, toimivat maksimissaan hallitusammattilaisina, sijoittajina tai yrittäjinä. Viisaita ovat myös ne, jotka lukevat hyvän ammatin, joka mahdollistaa myöhemmin vapausasteita ja rennosti ottamista. Saavat päättää loma-aikansa sekä työmääränsä, joka joustaa tarpeen mukaan. Viisaat oikeasti pääsevät vähemmällä. Kannattaa miettiä mihin ryhmään haluaa kuulua. Itse en arvosta ihmisiä jotka antavat kaiken työlleen, ellei se ole itsensä toteuttamista täysin vapaasta tahdosta esimerkiksi yrittäjänä. Muutoin kannattaa pistää kone kiinni tasan klo 16 ja toivoa, että on siihen saakka saanut tehdä suht vapaasti mielekkääksi koetun työnsä.
Luterilaisuudesta et tälle perusteita löydä.
Suomessa raatamista on aina arvostettu enemmän kuin kykyä nauttia työnsä hedelmistä. Kesämökkeilykulttuurikin on pitkään perustunut työleiriajatukselle, vaikka luulisi lomailun tarkoitus olevan jokin muu kuin raataminen.