Lue keskustelun säännöt.
Oon hirveän huono äiti. Huusin mun lapselle joka uskaltautui tunnustamaan mulle muutamia asioita. Nyt se vihaa mua
10.08.2021 |
En varmaan ikinä saa sovittua poikani kanssa..
Poika siis jäi viikonloppuna kiinni kännissä mopolla ajamisesta. Kun sain kuulla mun eka reaktio oli viha. En puhunut pojalle koko matkan aikana mitään kun hain hänet kotiin. Olin jollain tasolla shokissa. Eilen kuitenkin olin jo rauhoittunut ja yritin puhua asiaa pojan kanssa läpi, mutta se meni ihan riitelyksi. Mä huusin pojalle ja poika huus mulle. Molemmille tuli vaan entistä paskempi olo.
Tänään yritin mennä uudestaan sopimaan pojan huoneeseen asiaa. Poika sanoi että haluaa tunnustaa pari muutakin asiaa jotka on vaivannut jo hetken häntä. Sanoi että on varastanut pikkusiskon huoneesta rahaa ja antanut niitä hakupalkkioiksi pojille jotka on tuonut heille juomia. Kävi ilmi pari muutakin juttua. Oon maailman paskin äiti, mutta suutuin pojalle niin paljon. Huusin ja karjuin kuinka pettynyt oon.
Mulla on nyt niin paska olo. Poika ei varmasti enää ikinä uskalla kertoa mulle mitään. Varmaan vihaa mua niin paljon. Haluaisin sopia ja halata mutta samalla oon niin pettynyt poikaani etten tiedä oonko valmis. Oon pettynyt itteenikin. En edes tiedä miksi avaudun. Kai kaipaan jotain tsemppiä että kaikki muuttuu vielä paremmaksi. Vai voiko edes muuttua jos luottamus on rikottu molemmin puolin ja molemmat on pettyneitä toisiinsa. Ihan hirveää.
Kommentit (42)
Pyydä pojalta anteeksi. Selitä syyt hermostumiseen. Tästä luultavasti pääsette puhumaan aiheista rakentavammin, kun pöytä on puhdas. Aika saletisti poikakin pyytää anteeksi. Koti on nuoren turvapaikka ja pidä se sellaisena. Poika on fiksu, kun tunnusti tekonsa. Oppii varmaan jotain tärkeätä tästä häslingistä. Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tärkeintä on vaan se että asia ei jää nyt tuohon, vaan se puhutaan läpi kun molemmat rauhoittuneet. Selität vähän pojalle tunteitasi ja reaktioitasi. Voit sanoa, että et hyväksy hänen tekosiaan, mutta olet pahoillasi, että raivosit.
Se puhutaanko asiat kunnolla läpi on tärkeämpää kuin se, huutaako ja tuleeko ylilyöntejä.
Omasta elämästä esimerkkinä oma ja mieheni perheet. Minun perheessä ei ikinä räiskytty eikä huudettu, mutta ei myöskään selvitetty mitään asioita. Jos tuli konfliktia, niin saatettiin muutama kiukkuinen sana vaihtaa, minkä jälkeen asiaan ei ikinä palattu: kukaan ei koskaan pyytänyt anteeksi ja kaikki lakaistiin maton alle.
Sen sijaan mieheni lapsuuden perheeessä todella tunteet räiskyvät, konfliktit ovat suuria, huudetaan ja kirotaan. Ylilyöntejä tosiaan tulee, milloin kukakin lähtee ovet paukkuen. Mutta aina jälkeenpäin pyydetään anteeksi ja asioista puhutaan rauhallisesti jälkeen.päin. Voitte arvata, että miehestäni on tullut paljon tasapainoisempi ja parempi kommunikoija kuin minusta. Huutaminen lapsuudessa ei ole vahingoittanut miestäni; sen sijaan minua on todella vahingoittanut se oppi, että mitään vaikeaa ei ikinä käsitellä kunnolla. Puhu pojallesi vielä, niin että kumpaakaan ei enää vaivaa ❤