Opin vasta yli 30v että kannattaa mielistellä, onnitella (lapsista, häistä ja taloista yms) ja olla mahdollisimman neutraali muuten niin saa olla rauhassa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen vähän samanlainen. En itse kaipaa onnitteluja tai huomiota jostakin (miksi tarvitsisin toisten huomiota asiasta jonka olen saanut ja olen tyytyväinen eli siis olen saavuttanut _oman_ tavoitteeni. Miksi muiden pitäisi huomioida se?), mutta niin, on kohteliasta onnitella muita. Se vain kummeksuttaa miksi pitäisi olla niin ylitsevuotavainen aina. Ihan kuin onnittelut eivät kelpaisi ellei ole aivan haltioissaan itsekin onnittelijana. Ihmiset ovat vähän hassuja.

Samaa mieltä. En itse kaipaan mitään onnitteluja muilta, asiat ovat hyviä tai positiivisia minulle riippumatta siitä, saanko ulkopuolisilta vahvistusta. Monet käytöstavat ovat aika outoja.

Ja kyllä, olen muutenkin asperger-piirteinen. Mutta kyllä silti ennen aikuisuutta olen huomannut, että kannattaa vähän teeskennellä. Mutta aina ei oikein tiedä, mistä kaikista asioista odotetaan onnittelua ja innostusta. Oli iso moka toivottaa venäläiselle onnea raskaudesta ja saksalaiselle toivottaa hyvää syntymäpäivää ensi viikolla. Molemmat aiheuttavat kuulemma huonoa onnea.

Olen nro 10 viestin kirjoittaja. Olen täysin neurotyypillinen, mutta hyvin rationaalinen ja analysoiva niin minusta saa joskus vähän "kylmän" kuvan. Reagoin asioihin yleensä enemmän järjen kautta ja käsittelen asioita _asioina_, koska näin päästään helpommin johonkin ratkaisuun tai tulokseen. Minulla on empatiakykyä, välillä liikaakin, mutta elämän pienissä asioissa en jaksa olla hirveän innostunut ihkujeejee. Joistakin tunnepitoisista ihmisistä suhtautumiseni asioihin voi olla "kylmä". Välillä se ärsyttää minua, koska en halua mitään pahaa kenellekään vaan ajattelen asioita eri tavalla. Olenkin opetellut pitämään suuni kiinni monessa asiassa ja reagoimaan "tunteella" ihmisten pikkuasioihin niin pääsen helpommalla päivittäisessä kanssakäymisessä joidenkin tuttujen kanssa.

Sinulla on liikaa aikaa miettiä ap. Jos keksisit itsellesi enemmän mielekästä tekemistä, niin et enää ehtisi ajattelemaan turhuuksia ja kummin kaiman sanomisia ja tekemisiä.

Normaali ihminen hanskaa tavalliset hyvät käytöstavat ja ei tee niistä isoa numeroa. Sanomiset tulevat luonnostaan ja sen jälkeen voi olla rauhallisin mielin.

Vierailija kirjoitti:

Aloittajan kirjoitus oli hyvin itsekeskeinen. Ei toisten asioista tarvitse olla hirveän kiinnostunut kyetäkseen kuitenkin ymmärtämään toisen ihmisen tunteita. Jos toinen on innostunut esim. häistään, on ymmärtäväistä onnitella tai kysäistä jotain, että toinen saa kertoa iloisesta asiastaan. Kohteliaisuus ei maksa mitään.

Omasta mielestäni on itsekeskeistä jumittua miettimään, miksi minä en ole jollekin naapurin kumminkaimalle niin merkityksellinen että se onnittelisi. Oikein jäädä vellomaan siihen. Ripaus nöyryyttä olisi hyvä, ymmärrys että loppujen lopuksi harvaa kiinnostaa ja se olisi hyvä myös hyväksyä. Läheisten kesken sitten eri asia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kai sitä onnittelemista tarvitse niin niin perinpohjin analysoida. Eikä näytellä mitään ylitsevuotavaa, Voi onnitella ja kysyä, miten teillä menee ja mitä teille muuten kuuluu.

Ap:n asenne kertoi hänen perusnegatiivisuudestaan. Kyllä yleensä jotain positiivistakin on asioissa nähtävissä, jos ei ole päättänyt, että ”porsiminen” tuhoaa planeetan.

Ja jollei joku itse aio ”porsia”, niin väliäkös sitten jos maailma liikakansoittuu ja ihmislaji tuhoaa elämisensä edelleåytykset...

Tämä. Äitihenkilön mielestä vain oma napa on se mikä kiinnostaa. Siksi hän lapsia hankkikin: koska hän halusi. Lapsen halulla ei niin väliä.

Tuota noin, minkälainen sinun äitisuhteesi on ja oliko lapsuutesi vaikea? :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko duunariperheestä? Olen omassa tuttavaperheessäni huomannut, että duunariperheiden ja maalaisten jälkeläisille ei opeteta käytöstapoja. Vaan juuri tuo ajattelu, että onnittelu, tervehtiminen, kiittäminen ja anteeksipyyntö ovat jotain mielistelyä. Ei niitä tehdä siksi, että toinen erityisemmin kiinnostaa syvällisesti. Niitä tehdään koska se kuuluu hyviin käytöstapoihin, joita näissä alemmissa yhteiskuntaluokissa ei harrasteta.

No kyllä opetetaan käytöstapoja kaikissa yhdeksän yhteiskuntaluokissa. Jos tunnet vaan tuollaisia duunareita ja maalaisia niin mieti miksi juuri sinä tunnet heidät.

Kouluissa ja työelämässä tulee vastaan näitä. Aina yhdistää tausta.

Missä lie opiskelet ja työskentelet mutta minulle ei tule vastaan 😅 kohta selitys on varmaan se, että kaikki sun vuosikurssin oikislaiset oli täysiä duunariperheestä tulevis juntteja.

Vierailija kirjoitti:

Mä kyllä onnittelen ja otan osaa suruun jne. Mutta en esim. jaksa osallistua jonkun vauvan ihasteluun (ne kun kaikki näyttää omaan silmään samanlaisilta vaaleanpunaisilta kurttupalloilta).

No ei niitä tarvitse pitkään ihastella. Sanoo vaikka että "onpas hän pieni ja vaaleanpunainen pallero". Jättää kurtut pois ;) Ihmisistä on ihana kuulla, et joku tykkää HEILLE tärkeistä asioista. Sinä olet itse samanlainen.

Mutta jos et tunne luontevaksi ottaa vauvoja syliin tai kaakattaa oudolla vauvaäänellä tai hymistellä tuntitolkulla niin ei sitä tarvitse tehdä.

Minusta vauvat on vähän pelottavia, haisevat oudolle, saattavat kakata tai oksentaa päälle, mutta silti ihan viehättäviä ja kiinnostavia. Yleensä tykkään niistä ihmisistä jotka vauvojaan esittelevät ja haluan kehaista heidän tekemäänsä ihmepalleroa. Ei ole kovin vaativaa ja ilahdun kun näen heidän ilahtuvan.

Itse olen vela, joten se selittää mahdollisen arkuuteni noiden mini-ihmisten suhteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kai sitä onnittelemista tarvitse niin niin perinpohjin analysoida. Eikä näytellä mitään ylitsevuotavaa, Voi onnitella ja kysyä, miten teillä menee ja mitä teille muuten kuuluu.

Ap:n asenne kertoi hänen perusnegatiivisuudestaan. Kyllä yleensä jotain positiivistakin on asioissa nähtävissä, jos ei ole päättänyt, että ”porsiminen” tuhoaa planeetan.

Ja jollei joku itse aio ”porsia”, niin väliäkös sitten jos maailma liikakansoittuu ja ihmislaji tuhoaa elämisensä edelleåytykset...

Tämä. Äitihenkilön mielestä vain oma napa on se mikä kiinnostaa. Siksi hän lapsia hankkikin: koska hän halusi. Lapsen halulla ei niin väliä.

Tuota noin, minkälainen sinun äitisuhteesi on ja oliko lapsuutesi vaikea? :D

Henkilökohtaisuuksiin meneminen ei ole järin loogista argumentointia kyseiseen viestiin tai ylipäätään.

Loogisempaa olisi kyseenalaistaa se tai perustella mitä boldatulla kommentillaan tarkoitti, jos ei itsekeskeisyyttä.

Ap ei ole duunariperheestä, mutta toisaalta itsetuntonikaan ei ole kiinni siitä. 

-ap

Olen huomannut että ihailuilla, kehuilla ja kannustuksella saa aika paljon valtaa toiseen ihmiseen. Paljon enemmän kuin ilkeydellä. Ihmiset menee ihan tiloihin kun heidät lapsiensa koulutuloksia todella uskottavasti hehkuttaa esimerkiksi. Positiivisuus on hyvä manipulointikeino. 

Normaalit käytöstavat ja sosiaalinen kanssakäyminen ei ole valehtelua tai mielistelyä sen enempää kuin feikkiäkään. Millaset kotiolot sulla on ollut kun et ole minkäänlaisia tapoja oppinut? Vai oletko täysin tynnyrissä kasvanut?

Ei mukaan sen kummemmin kiinnosta ihmisten lapset, lapsenlapset, häät, kilhautumiset tia vauvanodotukset taikka syntymät. Paitsi läheisten, tietenkin. Mutta Onnittelen, ihastelen kuvia missä työkaverimummu/pappa naama sikkaralla loistaa onnea ekan lapsenlapsen synnyttyä. Sekä katosn kiltisti (kun ehdin) videoita ja kuvia samoista mukeloista vuodesta toiseen. Ei vie kuin pari minuuttia ja sille toiselle se voi olla viikon kohokohta. 

Vierailija kirjoitti:

Ei ei ei näitä Asperger-kommentteja...noin viestin 7 kirjoittaja ja minulla on Asperger, eikä edes lievä, mutta jos itse haluaa niin oppii kyllä tuollaiset normaalit käytöstavat jotka ei edellytä keneltäkään kohtuuttomia ponnisteluja.

Neurotyypilliset eivät näe Asperger-ihmisen päähän, mutta ei se niin rajoittava ole. Käytöstapojen omaksunisessa voi kestää pidempään kyllä, mutta minä olen oppinut niin hyvin ettei kukaan meinaa uskoa että olen diagnosoitu Asperger-nainen.

Sitten on näitä ihmisiä jotka käyttävät Aspergeria tekosyynä sille, että saavat huutaa ja käyttäytyä miten haluavat kun on Asperger. Turhauttaa niin paljon. Ymmärrän että jos on impulssikontrollin kanssa huomattavia ongelmia niin se voi vaikeuttaa elämää ja vuorovaikutusta mutta siinäkin voi kehittyä jos ei ole aivan ääripään kärkeä.

Kiitos tästä. Tekisi mieli näyttää kirjoituksesi tuttavapiirin parille as-tapaukselle (molemmat miehiä, jos sillä nyt on hirveästi väliä). En usko, että ymmärtävät tekevänsä hallaa kaikille Asperger-henkilöille käyttämällä assiuttaan vapaalippuna moukkamaiselle ja loukkaavalle käytökselle.

Normaali kohtelias käytös ei ole mielistelyä.

Vierailija kirjoitti:

Olen huomannut että ihailuilla, kehuilla ja kannustuksella saa aika paljon valtaa toiseen ihmiseen. Paljon enemmän kuin ilkeydellä. Ihmiset menee ihan tiloihin kun heidät lapsiensa koulutuloksia todella uskottavasti hehkuttaa esimerkiksi. Positiivisuus on hyvä manipulointikeino. 

Näinpä. Kukaan ei kyseenalaista kehua. Voit olla imelä, valheellinen ja tarkoitusperäsi voivat olla todella, todella itsekkäät ja olet silti sosiaalisesti huippukastia. 

Toisaalta, voit olla hyvin rehellinen ja aito sillä että et kehu. Mutta silloin olet sosiaalisesti madosta seuraava. 

Naiset oppii kehun voiman jo teinipiireissä, positiivinen liero luikertelee ihan mihin tahansa paratiisiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se ei ole valehtelua eikä mielistelyä. Se on käyttäytymistapoja, joilla ihmiset liimautuvat toisiinsa ja hyväksyvät erilaiset tyypit.

Mulla on kyllä ystäviä, jopa erittäin hyviä, vaikka olen samankaltainen kuin ap. Puhelimessa puhuessa voi mennä tutkikin ja aina riittää puhuttavaa. Ei puhuta häistä, ei raskauksista. Ollaan jotenkin enemmän asioista kuin ihmisistä kiinnostuneita ja siksi meillä synkkaa.

Toisenlaisia ihmisiäkin on ja heille esim. raskausuutinen on iso juttu. Pää pois omasta perseestä sen verran, että onnittelee, eikä vain ajattele, että ne omat kiinnostuksen kohteet ovat niiiin paljon mielenkiintoisempia kuin kaikilla muilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se ei ole valehtelua eikä mielistelyä. Se on käyttäytymistapoja, joilla ihmiset liimautuvat toisiinsa ja hyväksyvät erilaiset tyypit.

Mulla on kyllä ystäviä, jopa erittäin hyviä, vaikka olen samankaltainen kuin ap. Puhelimessa puhuessa voi mennä tutkikin ja aina riittää puhuttavaa. Ei puhuta häistä, ei raskauksista. Ollaan jotenkin enemmän asioista kuin ihmisistä kiinnostuneita ja siksi meillä synkkaa.

Toisenlaisia ihmisiäkin on ja heille esim. raskausuutinen on iso juttu. Pää pois omasta perseestä sen verran, että onnittelee, eikä vain ajattele, että ne omat kiinnostuksen kohteet ovat niiiin paljon mielenkiintoisempia kuin kaikilla muilla.

No en nyt tiedä. Ei minun kiinnostuksen ja ilonkohteet ole herättänyt muuta kuin naureskelua näissä, joiden mielestä käytöstävat on ihan erityistärkeitä silloin, kun se koskee heitä. Monikaan ei ole ottanut päätä ulos perseestä minun kanssani, ja musta se on jopa ihan ymmärrettävää. Niin kauan kun eivät odota, että heidän Oikeat Ilonaiheet pitäisi sitten vaikuttaa minuun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se ei ole valehtelua eikä mielistelyä. Se on käyttäytymistapoja, joilla ihmiset liimautuvat toisiinsa ja hyväksyvät erilaiset tyypit.

Mulla on kyllä ystäviä, jopa erittäin hyviä, vaikka olen samankaltainen kuin ap. Puhelimessa puhuessa voi mennä tutkikin ja aina riittää puhuttavaa. Ei puhuta häistä, ei raskauksista. Ollaan jotenkin enemmän asioista kuin ihmisistä kiinnostuneita ja siksi meillä synkkaa.

"Great minds discuss ideas, average minds discuss events, small minds discuss people."

Tämä.

Näissä käytöstapojen mestaripiireissä (keskiluokkaiset omistusasuvat äidit) käytöstavat ei kyllä usein laajene siihen, että joku muu elää muunlaista elämää. Eräskin onnitteluiden vaatija (minulle päivitteli kun joku työkaveri jota ei ollut nähnyt kuin pari kertaa ei onnitellut raskaudesta) nauroi pilkallisesti toisen ihmisen koirahankinnalle. 

Että voi sitä sitten miettiä, miten hyvät ne omatkaan tavat oikein on, silloin kun on jotain mikä ei todellakaan kolahda. 

Sitä(KIN) kutsutaan empatiaksi.

Minua ei kiinnosta kenenkään kihlat eikä varsinkaan vauvat. Lisääntyä osaa jokainen. Kihlat on muotia nykyään. Minulle on turha tulla esittelemään vauvakuvia. Olen keskiluokkaisesta perheestä ja tohtori.

Samaistun ap:n kokemukseen. Kaveri hehkutti ja paasasi tuoreesta suhteestaan, ja kuulemma kaikki jotka eivät häntä kehuneet olivat kateellisia. Sain pidettyä kasvot peruslukemilla. No romanssi kesti muutaman viikon, seurasi "vakava masennus" ja parin kuukauden jälkeen oli taas löydetty uusi suhde. Ja taas "kaikki ovat niin kateellisia" kun eivät kehuneet. Monet ovat ihan aikuisten oikeissa avioliitoissa, eivätkä päde ja paasaa niin kuin tämä 5 viikon suhdeihme. Minä vaan kehun ja tsemppaan, niin minua ei haukuta selän takana katkeraksi.

Vierailija kirjoitti:

Näissä käytöstapojen mestaripiireissä (keskiluokkaiset omistusasuvat äidit) käytöstavat ei kyllä usein laajene siihen, että joku muu elää muunlaista elämää. Eräskin onnitteluiden vaatija (minulle päivitteli kun joku työkaveri jota ei ollut nähnyt kuin pari kertaa ei onnitellut raskaudesta) nauroi pilkallisesti toisen ihmisen koirahankinnalle. 

Että voi sitä sitten miettiä, miten hyvät ne omatkaan tavat oikein on, silloin kun on jotain mikä ei todellakaan kolahda. 

Sitä(KIN) kutsutaan empatiaksi.

Tämähän on siitä mielenkiintoista, että ns. käytöstavat on tapa saada vahvistus oman käytöksen hyväksyttävyydelle ja merkityksellisyydelle itselle tärkeässä sosiaalisessa piirissä, jossa haluaa "menestyä". Sillä luodaan yhteenkuuluvuutta, ja sen yhteenkuuluvuuden ulkopuolelle jäävien asioiden naureskelua ei edes ymmärretä käytöstavattomuudeksi. Mutta se kyllä ymmärretään, että esim joku lautapelejä pelaava velanainen ei onnittele lapsesta. MOUKKA! Kateellinen. Outo.

Missä käytöstavat kun tämä saavuttaa itselleen jotain tärkeää? Ainakin pienen säälin ja naureskelun takana.