Missä ne sään ääri-ilmiöt viipyy?
Mediassa tästä pelotellaan lähes viikottain ja kuulemma niitä ollutkin jo Suomessa?
Itse en kyllä ole huomannut mitään erityistä. Tänä kesänä oli muutama päivä enemmän kuin normaalisti kun oli lievästi epämukavaa helteen takia, mutta ei nyt missään nimessä ääri-ilmiöksi voi kutsua. Toissa talvena sattui lumeton jakso mutta ei jäänyt mieleen mitenkään ääri-ilmiönä. Kalajoella oli palo josta ei ilmeisesti aiheutunut mitään vaaraa tai suurempaa tuhoa, tämäkään ei mitenkään "äärimmäistä".
Onko joku huomannut Suomessa sään ääri-ilmiöitä?
Kommentit (56)
IPCCn teknisestä (WG) raportista;
”…meidän pitäisi tunnistaa, että me olemme tekemisissä kytketyn, epälineaarisen ja kaoottisen systeemin kanssa. Ja siksi pitkäaikaiset ennustukset tulevaisuuden ilmaston tilasta eivät ole mahdollisia.” (IPCC AR4 WG1)
IPCC on rakentanut kymmenen testattavaa hypoteesia, olettamaa vahvistamaan:
1. Hypoteesi sanoo; ihmisen aiheuttama ilmakehän CO2 lämmittää vaarallisesti ilmakehää.
Mittauksin ja havainnoin on osoitettu, että ilmakehä ei ole lämmennyt 18 vuoteen, Ei tilastollisesti lämmennyt 25 vuoteen, eikä muutenkaan selittämättömästi lämmennyt yli 200 vuoteen. Hypoteesi on kumottu.
2. Hypoteesi vaatii, että trooppisessa troposfäärissä on ns. ”hot spot”, kumoamattomana sormenjälkenä globaalista lämpenemisestä. Huolimatta parhaista yrityksistä yli 30 vuoden aikana, satelliiteilla ja radiosondeilla, ”hot spotia” ei löydy. Hypoteesi on kumottu.
3. 30 vuotta meille on kerrottu lisääntyvän CO2n olevan ”ajuri” korkeammille lämpötiloille. Jokainen jääkairaustutkimus osoittaa, että lämpeneminen tapahtuu ensin ja sitä seuraa CO2 kohoaminen. Tämä on perus fysikaalista kemiaa (Henryn laki). Näillä on kausaalinen yhteys, mutta se on ”väärään” suuntaan. Hypoteesi on kumottu.
4. IPCC jatkaa väitteitä ilmaston herkkyydestä CO2 kaksinkertaistuessa saattaa olla jopa 4C, jopa korkeampi. Tälle väittämälle ei ole mitään empiiristä havaintoa tukemaan tätä väitettä. Geologisessa menneisyydessä CO2 on ollut paljon korkeampi, mutta lämpötilat eivät ole. Tässä asiassa IPCC on jo heittänyt pyyhkeen kehään. Hypoteesi on kumottu.
5. Positiiviset palautteet ja vahvistuminen ovat perusta hypoteesille ”käsistä lähtevälle lämpenemiselle”. Ilman niitä ei ole ilmastokriisiä. Tähän väitteeseen ei ole mitään todisteita, ei vahvistumista, eikä positiivista palautetta, mikä olisi tarpeeksi voimakas laukaisemaan hypoteettisen lämpenemisen. Paleoklimatologian tilastoista löytyy paljon suurempia CO2 pitoisuuksia, mutta ei ”käsistä lähtenyttä lämpenemistä”. ( Jos tällainen positiivinen palaute olisi olemassa, se olisi tapahtunut jo kaukaisessa historiassa ja me emme olisi täällä puimassa sen olemassaolon mahdollisuutta.) Hypoteesi on kumottu.
6. Hypoteesi ennustaa säteilyn vähenemisen stratosfääristä avaruuteen (lämpö auringosta, minkä CO2 estää poistumasta). ERBS ja AIRS satelliittimittaukset osoittavat lisääntyneen säteilyn ylemmässä stratosfäärissä. Hypoteesi on kumottu.
7. Hypoteesi ennustaa enemmän vesihöyryä ylemmässä troposfäärissä. Sitä on vähemmän. Hypoteesi kumottu.
Jatkuu...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainakin Ohisalo on törmännyt tällaiseen sään ääri-ilmiöön.
"Sisäministeri Ohisalo oli paikalla, kun paahtava helle muuttui hetkessä rajuksi ukkoseksi Kajaanissa.
Se fiilis kun oot just puhunut sään ääri-ilmiöistä ja ilmastonmuutoksesta ja paahtava helle vaihtuu yht'äkkiä myräkäksi".
Ai - minä törmäsin tuollaisiin jo kasarin lopulla vaelluksillani Lapissa. Tai ihan vaikkapa Kuusamon alueen kalavesillä.
Johtuisikohan ministerin kokemattomuus näennäisvihreydestä eli kosketuspinta luontoon ja luonnonilmiöihin on ollut enimmäkseen urbaanialueella...
Se oli se Vihreä jumala, kun muisti opetuslastaan vasamalla.
Jatkoa...
8. Hypoteesi ennustaa, että viileillä ja kuivilla alueilla päivälämpötilat pysyvät muuttumattomina ja yölliset lämpötilat nousevat hiukan. Tästä asiasta ei ole mediaa, eikä tutkimuksia, mitkä osoittaisivat tämän vaikutuksen ja suurin fokus on manipuloitavissa olevassa ja käytännöllisesti katsoen turhassa puheessa ”globaalista keskiarvolämpötilasta”. Hypoteesi on kumottu.
9. Ilmastomallinnuksia käyttämällä hypoteesi ennustaa ”vahvistettua lämpenemistä” eteläisellä valtamerellä ja lumi”palautteella”. Satelliittimittaukset osoittavat täsmälleen päinvastaista tulosta. Voimakkain viileneminen tapahtuu alueilla, missä suurin lämpeneminen oli oletettu. Hypoteesi on kumottu.
10. Ilmastomallit, joilla tulevaisuuden projektiot ilmastokatastrofista on ennustettu (ja mitkä ovat ainoa pohja noille ennusteille) .
Jos paras tiede ilmastonmuutoksesta on noissa malleissa ja ne ovat kyvyttömiä ennustamaan tulevaisuutta ja menneisyyttä, mistä on mittaustuloksia ja tietoa, niin mitä ne kertovat meille? Perustuen perustieteen kriteereihin, hypoteesi romahtaa, koska ensinnäkin yhtäkään näistä malleista ei ole validoitu oikean maailman testauksilla, tai datalla ja toiseksi, yksikään ennustus, mikä perustuu ihmisen aiheuttamaan ilmastonmuutokseen, ei ole toteutunut. Hypoteesi on kumottu.
Vierailija kirjoitti:
En ole huomannut mitään ääri-ilmiöitä, olsiivat tervetulleita koska tykkään seurata.
Tykkäät seurata siis vain ikkunasta? Minkä tahansa nettilehden sivuston kun aukaiset siellä on kymmeniä esimerkkejä ääri-ilmiöistä. Tietysti jos ei ole lukutaitoa tai äly ei riitä ymmärtämään luettua niin paras vain istua siinä ikkunan ääressä odottamassa.
Vierailija kirjoitti:
IPCCn teknisestä (WG) raportista;
”…meidän pitäisi tunnistaa, että me olemme tekemisissä kytketyn, epälineaarisen ja kaoottisen systeemin kanssa. Ja siksi pitkäaikaiset ennustukset tulevaisuuden ilmaston tilasta eivät ole mahdollisia.” (IPCC AR4 WG1)
IPCC on rakentanut kymmenen testattavaa hypoteesia, olettamaa vahvistamaan:
1. Hypoteesi sanoo; ihmisen aiheuttama ilmakehän CO2 lämmittää vaarallisesti ilmakehää.
Mittauksin ja havainnoin on osoitettu, että ilmakehä ei ole lämmennyt 18 vuoteen, Ei tilastollisesti lämmennyt 25 vuoteen, eikä muutenkaan selittämättömästi lämmennyt yli 200 vuoteen. Hypoteesi on kumottu.
2. Hypoteesi vaatii, että trooppisessa troposfäärissä on ns. ”hot spot”, kumoamattomana sormenjälkenä globaalista lämpenemisestä. Huolimatta parhaista yrityksistä yli 30 vuoden aikana, satelliiteilla ja radiosondeilla, ”hot spotia” ei löydy. Hypoteesi on kumottu.
3. 30 vuotta meille on kerrottu lisääntyvän CO2n olevan ”ajuri” korkeammille lämpötiloille. Jokainen jääkairaustutkimus osoittaa, että lämpeneminen tapahtuu ensin ja sitä seuraa CO2 kohoaminen. Tämä on perus fysikaalista kemiaa (Henryn laki). Näillä on kausaalinen yhteys, mutta se on ”väärään” suuntaan. Hypoteesi on kumottu.
4. IPCC jatkaa väitteitä ilmaston herkkyydestä CO2 kaksinkertaistuessa saattaa olla jopa 4C, jopa korkeampi. Tälle väittämälle ei ole mitään empiiristä havaintoa tukemaan tätä väitettä. Geologisessa menneisyydessä CO2 on ollut paljon korkeampi, mutta lämpötilat eivät ole. Tässä asiassa IPCC on jo heittänyt pyyhkeen kehään. Hypoteesi on kumottu.
5. Positiiviset palautteet ja vahvistuminen ovat perusta hypoteesille ”käsistä lähtevälle lämpenemiselle”. Ilman niitä ei ole ilmastokriisiä. Tähän väitteeseen ei ole mitään todisteita, ei vahvistumista, eikä positiivista palautetta, mikä olisi tarpeeksi voimakas laukaisemaan hypoteettisen lämpenemisen. Paleoklimatologian tilastoista löytyy paljon suurempia CO2 pitoisuuksia, mutta ei ”käsistä lähtenyttä lämpenemistä”. ( Jos tällainen positiivinen palaute olisi olemassa, se olisi tapahtunut jo kaukaisessa historiassa ja me emme olisi täällä puimassa sen olemassaolon mahdollisuutta.) Hypoteesi on kumottu.
6. Hypoteesi ennustaa säteilyn vähenemisen stratosfääristä avaruuteen (lämpö auringosta, minkä CO2 estää poistumasta). ERBS ja AIRS satelliittimittaukset osoittavat lisääntyneen säteilyn ylemmässä stratosfäärissä. Hypoteesi on kumottu.
7. Hypoteesi ennustaa enemmän vesihöyryä ylemmässä troposfäärissä. Sitä on vähemmän. Hypoteesi kumottu.
Jatkuu...
Pistäisitkö vielä mukaan vertaisarvioituja lähteitä.
Julkaistu IPCC AR5. ;
”Toisaalta, tieteilijöinä me olemme eettisesti sitoutuneita tieteelliseen metodiin, kertoaksemme totuuden, mikä tarkoittaa sitä, että meidän täytyy sisällyttää mukaan kaikki epäilykset, tai oletukset. Toisaalta, me emme ole vain tieteilijöitä, me olemme myös ihmisiä.
Ja, kuten kaikki ihmiset, me haluamme nähdä maailman parempana paikkana, mikä tässä kontekstissa tarkoittaa meidän tehtäväämme estää potentiaalinen, katastrofaalinen ilmastonmuutos. Mahdollistaaksemme tämän, meidän täytyy saada laaja-alainen tuki kaappaamaan ihmisten mielikuvitus. Tämä tietysti tarkoittaa valtavaa määrää mediakatetta.
Meidän täytyy tarjota pelottavia skenaarioita, tehdä yksinkertaistettuja, dramaattisia julistuksia ja jättää mainitsematta epäilykset, mitä meillä saattaa olla. Tämä ”kaksoiseettinen side” , mistä me jatkuvasti löydämme itsemme, ei ole ratkaistavissa millään kaavalla. Jokaisen meidän täytyy päättää, mikä on oikea tasapaino olla tehokas, tai olla rehellinen. Minä toivon, että tämä tarkoittaa molempia.” Stephen Schneider 1989.
Huikeaa, että meillä on näin suuri tietämys av:lla, mitä tiedemaailma onkaan menettänyt!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
IPCCn teknisestä (WG) raportista;
”…meidän pitäisi tunnistaa, että me olemme tekemisissä kytketyn, epälineaarisen ja kaoottisen systeemin kanssa. Ja siksi pitkäaikaiset ennustukset tulevaisuuden ilmaston tilasta eivät ole mahdollisia.” (IPCC AR4 WG1)
IPCC on rakentanut kymmenen testattavaa hypoteesia, olettamaa vahvistamaan:
1. Hypoteesi sanoo; ihmisen aiheuttama ilmakehän CO2 lämmittää vaarallisesti ilmakehää.
Mittauksin ja havainnoin on osoitettu, että ilmakehä ei ole lämmennyt 18 vuoteen, Ei tilastollisesti lämmennyt 25 vuoteen, eikä muutenkaan selittämättömästi lämmennyt yli 200 vuoteen. Hypoteesi on kumottu.
2. Hypoteesi vaatii, että trooppisessa troposfäärissä on ns. ”hot spot”, kumoamattomana sormenjälkenä globaalista lämpenemisestä. Huolimatta parhaista yrityksistä yli 30 vuoden aikana, satelliiteilla ja radiosondeilla, ”hot spotia” ei löydy. Hypoteesi on kumottu.
3. 30 vuotta meille on kerrottu lisääntyvän CO2n olevan ”ajuri” korkeammille lämpötiloille. Jokainen jääkairaustutkimus osoittaa, että lämpeneminen tapahtuu ensin ja sitä seuraa CO2 kohoaminen. Tämä on perus fysikaalista kemiaa (Henryn laki). Näillä on kausaalinen yhteys, mutta se on ”väärään” suuntaan. Hypoteesi on kumottu.
4. IPCC jatkaa väitteitä ilmaston herkkyydestä CO2 kaksinkertaistuessa saattaa olla jopa 4C, jopa korkeampi. Tälle väittämälle ei ole mitään empiiristä havaintoa tukemaan tätä väitettä. Geologisessa menneisyydessä CO2 on ollut paljon korkeampi, mutta lämpötilat eivät ole. Tässä asiassa IPCC on jo heittänyt pyyhkeen kehään. Hypoteesi on kumottu.
5. Positiiviset palautteet ja vahvistuminen ovat perusta hypoteesille ”käsistä lähtevälle lämpenemiselle”. Ilman niitä ei ole ilmastokriisiä. Tähän väitteeseen ei ole mitään todisteita, ei vahvistumista, eikä positiivista palautetta, mikä olisi tarpeeksi voimakas laukaisemaan hypoteettisen lämpenemisen. Paleoklimatologian tilastoista löytyy paljon suurempia CO2 pitoisuuksia, mutta ei ”käsistä lähtenyttä lämpenemistä”. ( Jos tällainen positiivinen palaute olisi olemassa, se olisi tapahtunut jo kaukaisessa historiassa ja me emme olisi täällä puimassa sen olemassaolon mahdollisuutta.) Hypoteesi on kumottu.
6. Hypoteesi ennustaa säteilyn vähenemisen stratosfääristä avaruuteen (lämpö auringosta, minkä CO2 estää poistumasta). ERBS ja AIRS satelliittimittaukset osoittavat lisääntyneen säteilyn ylemmässä stratosfäärissä. Hypoteesi on kumottu.
7. Hypoteesi ennustaa enemmän vesihöyryä ylemmässä troposfäärissä. Sitä on vähemmän. Hypoteesi kumottu.
Jatkuu...
Pistäisitkö vielä mukaan vertaisarvioituja lähteitä.
Mittausten osalta suosittelen NASAa.
Nämä hypoteesit löytyy IPCCn teknisistä raporteista, kommentteineen. Teknisiä raportteja on yhtä monta, kuin poliitikoille suunnattuja raportteja. Kun luet ne, havaitset, että satoja valideja tutkimustuloksia ei koskaan julkaista poliitikoille suunnatuissa raporteissa. Sieltä ne löytyy.
Vierailija kirjoitti:
Huikeaa, että meillä on näin suuri tietämys av:lla, mitä tiedemaailma onkaan menettänyt!
Ennen kaikkea huikeaa on se, miten helppoa on propagandalla vaikuttaa ihmisten mieliin. Se asia on tullut vakuuttavasti todistetuksi. Ihmisen aiheuttamaa ilmastonmuutosta ei ole kukaan todistanut. Tiede on kaikille avoin. Se tarvitsee vain hakea, jos asia kiinnostaa ja tietenkin jos sitä viitsii hakea.
Julkaistu IPCCn teknisessä (WG) raportissa
“…we should recognise that we are dealing with a coupled nonlinear chaotic system, and therefore long-term prediction of future climate states is not possible.”
– IPCC AR4 WG1
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kanadassa oli lähes 50 asteen helteet. Suomessa meni pisin perättäisten hellepäivien ennätys rikki. Kreikassa meni koko Euroopan kaikkien aikojen lämpöennätys rikki. Saksassa ja Belgiassa kuoli pari sataa ihmistä tulvissa...
Ja nämä on viimeisen kuukauden aikana tapahtuneita.
Ap kysyi nyt Suomesta...
Yli kuukauden pituinen helleputki. Pidempi kuin ikinä ennen Suomessa. Ihan oppikirjaesimerkki sään ääri-ilmiöstä.
Se tulee aina, kun siperian korkeapaine tulee meidän päälle. Se on ihan normaali sääilmiö. Ihmisen muisti on vain kovin lyhyt. 2018 se korkeapaine viihtyi meidän seurassa paljon pitempään ja se helle alkoi jo toukokuussa. Sään ääri-ilmiö? Kyllä. Ihmisen aiheuttama? No ei todellakaan.
Kun se korkeapaine tulee talvella, silloin on kylmä. Jokainen 86-87 talven kokenut muistaa sen.
Nonii, tästä puhuttiinkin. Öyhötyksen voit jättää toiseen keskusteluun.
New paper from University of Oslo. CO2 forcing tested and doubted
https://www.scirp.org/pdf/acs_2020041718295959.pdf
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kanadassa oli lähes 50 asteen helteet. Suomessa meni pisin perättäisten hellepäivien ennätys rikki. Kreikassa meni koko Euroopan kaikkien aikojen lämpöennätys rikki. Saksassa ja Belgiassa kuoli pari sataa ihmistä tulvissa...
Ja nämä on viimeisen kuukauden aikana tapahtuneita.
Ap kysyi nyt Suomesta...
Yli kuukauden pituinen helleputki. Pidempi kuin ikinä ennen Suomessa. Ihan oppikirjaesimerkki sään ääri-ilmiöstä.
Se tulee aina, kun siperian korkeapaine tulee meidän päälle. Se on ihan normaali sääilmiö. Ihmisen muisti on vain kovin lyhyt. 2018 se korkeapaine viihtyi meidän seurassa paljon pitempään ja se helle alkoi jo toukokuussa. Sään ääri-ilmiö? Kyllä. Ihmisen aiheuttama? No ei todellakaan.
Kun se korkeapaine tulee talvella, silloin on kylmä. Jokainen 86-87 talven kokenut muistaa sen.
Nonii, tästä puhuttiinkin. Öyhötyksen voit jättää toiseen keskusteluun.
Aika vähän puhuttiin. Parempi kirjoittaa oikea syy, kuin jättää tilaa spekuloinnille. Sori siitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan tässä ollut ääri-ilmiötä meillä ja muualla ihan kiitettävästi.
Tottakai jossain maapallolla on aina kuumaa ja metsäpaloja,Sieltä media poimii sopivat.
Niinkö sinusta näyttää tapahtuvan?
Oletko huomannut artikkeleita, jotka käsittelevät metsäpalojen kokonaismäärää?
Afrikassa palaa jatkuvasti laajasti metsää,mutta siitä ei kirjoiteta missään.
Nythän on ollut runsasluminen ja jopa myrskyinen talvi. Tältä se näyttää. Kovimmat pakkaset leikkautuvat pois mutta tilalle tulee sateita ja tuulta.
https://www.iltalehti.fi/saauutiset/a/67d3ab09-857e-4c0a-ba31-160c22a4c…
"Suomen ennätys rikki Kouvolassa: helle jatkunut 27 päivää, eikä loppua näy"
https://www.ilmatieteenlaitos.fi/tiedote/5LbCcLWjUbfe7efhSeY10O
"Kesäkuu oli Suomen mittaushistorian lämpimin"
Faktat on faktoja.