Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Masentunut mies ja tuleva yhteishuoltajuus, erotakko vai ei?
07.08.2021 |
Miten ihmeessä uskaltaa jättää lapset henkisesti huonosti voivalle isälle, jos eroan miehestäni ja jaamme huoltajuuden? Taustana, olen itse erittäin huonosta yhden vanhemman perheestä, jossa ainut huoltajani ei tainnut koko lapsuuteni aikana edes hymyillä. Lapsuuteni oli täynnä turvattomuutta ja huolta, syvää yksinäisyyttä ja häpeää. Nyt kun itselläni on lapsia, on minun tärkein tehtäväni varmistaa, että he eivät koskaan koe samaa. Tässä tilanteessa koen, että lapseni ovat turvassa (henkisesti) vain minun kanssani.
Haluaisin erota. En kuitenkaan pysty, koska en halua mieheni olevan lasten kanssa yksinään. Tiedän, että mies vaatii viikko-viikkosysteemin, ja menee vaikka oikeuteen sen saadakseen. Enkä missään nimessä, ikinä, haluaisi erottaa isää lapsistaan, jos isä sitä ei halua. En kuitenkaan pysty olemaan rauhassa ja tyyni, jos lapset ovat vain isänsä kanssa.
Mieheni on hiljainen ja etäinen, melankolinen, omiin oloihinsa uppoutuva. Aina ollut luonteeltaan hieman tällainen, mutta täysin "terveissä" rajoissa. Lasten ekat vuodet olivat todella onnellista aikaa, koko perheelle. Viimeiset ehkä neljä vuotta tilanne on mennyt vähitellen todella huonoon jamaan. Uskon vakaasti hänen olevan vakavasti masentunut, hän ei suostu hakemaan apua tai keskustelemaan asiasta edes minun kansaani. Hän voi mielestään ihan hyvin. Ei tosin puhu mitään, ei edes katso minua tai lapsia. Nukkuu sohvalla, syö pelkkää valmismättöä vaikka ruokaakin olisi. Valvoo pitkälle yöhön telkkaria tuijottaen, herää aikaisin töihin, ehtii nukkua ehkä viisi tuntia yössä eikä näe tässä ongelmaa. On aina joko neutraali tai ärtynyt, ei koskaan hyvällä tuulella. Pelkään, että hän ei pysty vastaamaan tunnetasolla lasten tarpeisiin, vaikka hyvä mies oikeasti muuten onkin. Kauhukuvissani lapset ovat viikon isän luona yksinään heitteillä, isä on paikalla muttei läsnä. Isä ei kiinnostu lapsille tärkeistä jutuista, jos ne eivät kiinnosta häntä. Isä ei ymmärrä lasten toimivan ja ajattelevan eri tavalla kuin hän itse, eikä osaa suhtautua lasten suruun tai pelkoihin tai mihinkään tunteisiin. Isä ei huomaa lapsia, isä ei vain ole läsnä!
Kehittelin itse lapsena näissä henkisissä heittelejätöissä kaikkia selviytymiskeinoja, ja pelkään saman ajattelumallin päätyvän lapsilleni. Päätin esim muuttua täydelliseksi lapseksi, jotta minua rakastettaisiin ja minut huomattaisiin. Se ei toiminut, mutta jätti minuun sairaalloisen hyväksynnänkaipuun ja itseni mitätöimisen muiden edessä. Kärsin tästä valtavasti koko lapsuuteni ja nuoruuteni, saatoin helposti valvoa yön itkien ja itseäni raskaasti syyttäen, jos en omasta mielestäni onnistunut olemaan jossain lyhyessä hetkessä täysin isäni toiveiden mukainen. Yritin kaikkeni, että isäni olisi onnellinen, mutta mikään ei toiminut. En nauttinut lapsuudestani, vaan koko se aika oli minulle kuin selviytymistanner, joka pitää yrittää vain kestää läpi. Lupasin ja pyhästi vannoin, etten koskaan siirrä samaa lapsilleni. Mieheni oli valtavan hyvä ja rauhallinen mies, nyt vain tyhjä ja ontto kuori, johon ei saa yhteyttä. Hänestä on tullut isäni..
(jatkuu kommentissa)
Kommentit (34)
En jaksa lukea romaania, mutta tietääkö mies, että olet eroaikeissa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tietää. Tosin tällä tiedolla tuskin mitään teet, kerta et jaksa lukea romaania etkä täten tiedä ongelmaani.
Pattitilanteelle vaikuttaa.
Tsempit ja 🌼🌷🌹🌻
Lapset ovat alakoulussa ja päiväkodissa. Pienin 5v, isoin ihan kohta 10v, yksi siitä välistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eroa, ei lapset siitäkään mitään hyödy, että sä ahdistut ja masennut kun voit liitossa niin huonosti.
Ehkä mieskin kärsii huonosta suhteesta ja ryhdistäytyy kun saa olla keskenään lasten kanssa. Ja sulla ja lapsilla on sitten hauskaa ja hyväntuulista perhe-elämää joka toinen viikko.
Ja jos mies on ihan oikeasti masentunut, kyllä hän itsekin huomaa, ettei viikko-viikko systeemi toimi.
Mä luulen, että sun ajatukset on turhan negatiivisia omien lapsuuskokemustesi vuoksi.
Mutta mihin vaan ratkaisuun päädytkin, hae keskusteluapua. Kun saat omat lapsuudentraumat käsiteltyä sun on helpompi eriyttää omat tunteet lapsien tunteista ja tukea heitä muuttuvassa perhetilanteessa.
Oletko tullut ajatelleeksi, että se miehen masennuksen syy saatatkin olla sinä. Jos hän oli suhteenne alussa onnellinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suosittelen aloittajalle samaa lääkettä, joka minullekin neuvottiin eron aikaan, kun pelkäsin miehen olevan "masentunut". Toki hän oli enemmänkin masentava, mutta ei siitä enempää. Eli kun ero tulee, etsi työtä heti jostakin kauempaa ja kun saat paikan, hommaa sieltä asunto ja kerro miehelle sillä hetkellä kun te lähdette matkalle että nyt muutan sinne 600km päähän töiden perässä. Kokemuksesta tiedä, että harva masentunut saati normaali suomalainen sohvalöhööjä jaksaa aktiivisesti köydä lasten luona. Etenkään, kun et hommaa autoa ja sen toisen on pakko hakea lapset sinun luotasi. Meillä mennyt jo useamman vuoden kivasti, lapset näkee isänsä pari kertaa vuodessa, joskus vain kerran. Myös suhde nykyiseen mieheen on helppo, kun katkera exä ei pyöri jaloissa koko ajan. Ex on luisunut alamäkeen meidän eron jälkeen ja on nykyään työttömän lisäksi kova juomaan alkoholia. Oikeasti ex ei vaan koskaan edes yrittänyt. Kun itse opiskelin, hän löhösi aohvalla ja katsoi telkkaria. Kun opiskelin ja kävin töissä, ex löhösi, katsoi telkkaria ja unelmoi rikkauksista. Ja sama jatkuu aina vaan.
Vierailija kirjoitti:
Suosittelen aloittajalle samaa lääkettä, joka minullekin neuvottiin eron aikaan, kun pelkäsin miehen olevan "masentunut". Toki hän oli enemmänkin masentava, mutta ei siitä enempää. Eli kun ero tulee, etsi työtä heti jostakin kauempaa ja kun saat paikan, hommaa sieltä asunto ja kerro miehelle sillä hetkellä kun te lähdette matkalle että nyt muutan sinne 600km päähän töiden perässä. Kokemuksesta tiedä, että harva masentunut saati normaali suomalainen sohvalöhööjä jaksaa aktiivisesti köydä lasten luona. Etenkään, kun et hommaa autoa ja sen toisen on pakko hakea lapset sinun luotasi. Meillä mennyt jo useamman vuoden kivasti, lapset näkee isänsä pari kertaa vuodessa, joskus vain kerran. Myös suhde nykyiseen mieheen on helppo, kun katkera exä ei pyöri jaloissa koko ajan. Ex on luisunut alamäkeen meidän eron jälkeen ja on nykyään työttömän lisäksi kova juomaan alkoholia. Oikeasti ex ei vaan koskaan edes yrittänyt. Kun itse opiskelin, hän löhösi aohvalla ja katsoi telkkaria. Kun opiskelin ja kävin töissä, ex löhösi, katsoi telkkaria ja unelmoi rikkauksista. Ja sama jatkuu aina vaan.
Ja silti sinä teit hänen kansaan lapsia🤣
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alkoi kyllä vähän säälittää tarinan mies, kunnes puhuit hänen saavan raivokohtauksia (jotka kylläkin kuuluvat masennukseen). Mutta jos ei väkivaltainen ole.
Minkälainen mies oli kun rakastit häntä ennen lapsia? Sanoit että hän oli hyvä isä lapsien ensimmäiset vuodet? Mitäs sitten tapahtui? Masennus on sairaus ja mies ei välttämättä ole koskaan halunnut tulla masentuneeksi ja huonoksi, mutta kaipaisi nyt apua päästä ylös. Ja sinä suunnittelet tai toivoisit että voisitte koko perhe vain hylätä hänet? Onko hän todella tehnyt jotain niin pahaa?
Minulla oli vähän sama tilanne. Mies ei ehkä ollut masentunut, mutta jatkuvasti pahantuulinen. Äärettömän tiukka, juurikin tuo, että jos lapsi vahingossa kaatoi maitomukin, seuraa huutoa. Lapset joutuu olemaan varuillaan kokoajan. Meillä lopulta mies halusi myös eron, ilmeisesti koska oli katsonut itselleen jo uuden naisen. Minkä toi heti lasten eteen, kun oltiin erottu. Se suhde ei vaan sitten kauaa kestänyt ja nyt mies on ollut masentunut, kun ei uutta löydykään. Ei ole kiva laittaa lapsia sinne joka toinen viikko, kun isä käyttää lapsia terapeutteinaan. Ja lapset koululaisia, alaluokilla. Mutta mitään en voi, kun periaatteessa hoitaa lapset, henkinen puoli vaan on mitä on. Koitan vaan olla lasteni tukena sitten täällä. Ja antaa heidän olla lapsia edes minun luonani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko ap ollut yhteydessä kunnan perheneuvolaan? Kävisit ensin yksin siellä juttelemassa, ja jos tuntuu, että saat yhtään hyviä neuvoja tai ajatuksia, voisit koettaa saada miehenkin sinne.
Itse kävin eron jälkeen varmaan vuoden verran säännöllisesti perheneuvolan psykologin juttusilla. Osa niistä psykologeista on asiantuntevampia kuin toiset, mutta yhtä kaikki, pääsee tuulettamaan päätä ja kuulemaan, mitä mieltä alan asiantuntija on. Ratkaisut toki jää itselle.
Puolison tai varsinkaan ex-puolison tukihenkilöksi ei tarvitse ryhtyä. Jos mies ei itse ymmärrä tilaansa eikä varsinkaan halua siihen apua, voi eron hetkellä olla paikallaan, että asioista on kolmannenkin henkilön näkemys.
Vierailija kirjoitti:
Suosittelen aloittajalle samaa lääkettä, joka minullekin neuvottiin eron aikaan, kun pelkäsin miehen olevan "masentunut". Toki hän oli enemmänkin masentava, mutta ei siitä enempää. Eli kun ero tulee, etsi työtä heti jostakin kauempaa ja kun saat paikan, hommaa sieltä asunto ja kerro miehelle sillä hetkellä kun te lähdette matkalle että nyt muutan sinne 600km päähän töiden perässä. Kokemuksesta tiedä, että harva masentunut saati normaali suomalainen sohvalöhööjä jaksaa aktiivisesti köydä lasten luona. Etenkään, kun et hommaa autoa ja sen toisen on pakko hakea lapset sinun luotasi. Meillä mennyt jo useamman vuoden kivasti, lapset näkee isänsä pari kertaa vuodessa, joskus vain kerran. Myös suhde nykyiseen mieheen on helppo, kun katkera exä ei pyöri jaloissa koko ajan. Ex on luisunut alamäkeen meidän eron jälkeen ja on nykyään työttömän lisäksi kova juomaan alkoholia. Oikeasti ex ei vaan koskaan edes yrittänyt. Kun itse opiskelin, hän löhösi aohvalla ja katsoi telkkaria. Kun opiskelin ja kävin töissä, ex löhösi, katsoi telkkaria ja unelmoi rikkauksista. Ja sama jatkuu aina vaan.
Tämä ei vaan suoraan onnistu, mies voi estää lasten muuton yhteisestä kodista. Ero kannattaa hoitaa sovussa ja hankkia joku asunto läheltä. Jolloin mies varmaan antaa siirtää lasten kirjat pois luotaan. Tai toki jos mies muuttaa pois. Sen jälkeen ei voi enää estää muuttamasta uudelleen, vaikka toiselle paikkakunnalle. Työpaikka on riittävä peruste muuttoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oletko tullut ajatelleeksi, että se miehen masennuksen syy saatatkin olla sinä. Jos hän oli suhteenne alussa onnellinen.
KUSIPÄÄ! Jokainen on vastuussa itse omasta hyvinvoinnistaan. Muut eivät ole syyllisiä tai osallisia tähän.
Vierailija kirjoitti:
Alkoi kyllä vähän säälittää tarinan mies, kunnes puhuit hänen saavan raivokohtauksia (jotka kylläkin kuuluvat masennukseen). Mutta jos ei väkivaltainen ole.
Minkälainen mies oli kun rakastit häntä ennen lapsia? Sanoit että hän oli hyvä isä lapsien ensimmäiset vuodet? Mitäs sitten tapahtui? Masennus on sairaus ja mies ei välttämättä ole koskaan halunnut tulla masentuneeksi ja huonoksi, mutta kaipaisi nyt apua päästä ylös. Ja sinä suunnittelet tai toivoisit että voisitte koko perhe vain hylätä hänet? Onko hän todella tehnyt jotain niin pahaa?
Eikö ap juuri kirjoittanut että mies ei suostu hakemaan apua itselleen. Ap tuskin ok psykologi / psykiatri, en ymmärrä että mitä ap voi tässä tilanteessa tehdä. Hän on jo vuosia elänyt tässä tilanteessa. Koko elämänsäkö hänen pitäisi uhrata sellaisen ihmisen vuoksi joka itse ei halua hakea apua ongelmiinsa?
Vierailija kirjoitti:
Oletko tullut ajatelleeksi, että se miehen masennuksen syy saatatkin olla sinä. Jos hän oli suhteenne alussa onnellinen.
Mitä se tähän liittyy? Ihan sama tässä kohdin mikä on miehen masennuksen syy. Hän ei halua hakea apua eikä ole myöskään ottanut eroa ap:stä. Hän on aikuinen ihminen jolla on vastuu itsestään ja lapsistaan.
Jaksaako masentunut ihminen lähteä taistelemaan huoltajuudesta oikeuteen? Enpä usko.
Eroa. Tuo nykyinen tilanne ei ole lasten edun mukaista. Uskon, että mies ymmärtää heti ekalla lapsivapaalla, että oho, tämä onkin mukavaa, ei tarvi käydä isommin kaupassa, viedä päiväkotiin, pestä pyykkiä jne ja on ihan tyytyväinen viikonloppuisin.
Olisiko miehesi asperger? Ei ole välttämättä masentunut, vaan vetäytyy omaan kuplaansa, koska sosiaalisuus on hänelle voimiavievää.
Eroa. Sovi huoltajuus niin että lapset ovat sinulla ja mies ei ota lapsia luokseen, jos hänellä on ongelmia nyt. Hän voi tavata lapsia silloin kun voimat riittävät ja ei siirrä lapsiin olotiloja. Ihan varmasti asioita voi järjestellä niin, että lasten hyvinvointi on ensisijalla.
Alue: Aihe vapaa
Miten pääsen yli tästä ajattelusta? Onko ongelma todellinen, vai minun menneisyyteni peikko? Miten voin luottaa, että sama ei käy uudelleen? Mitä ihmettä tässä pitäisi tehdä?? Koko homma ahdistaa niin paljon. Olin jo päättänyt, että elän miehen kanssa, huolimatta siitä etten rakasta häntä, vain lasten takia. Kuitenkin, en enää kestä. Mies on kuin musta varjo tai Muumien Mörkö, joka paikalle tullessaan poistaa kaiken valon ja ilon. En jaksa, haluan elää, haluan nauraa, haluan nauttia, kaikkea tätä lasteni kanssa. En halua isoa ja ahdistavaa ihmistä viereeni sohvalle, haluan jakaa sen lasteni kanssa. Haluan olla vapaa, henkisesti. Haluan, että jokainen perheessäni voi tiputtaa haarukan vahingossa lattialle, ilman että siitä seuraa huuto ja raivo. Haluan, että pieni lapseni voi vahingossa kastella pikkarinsa, ilman että siitä suututaan. Haluan, että lapset tuntevat olonsa rakastetuksi ja tärkeiksi. En usko, että tämä onnistuu, jos he ovat isänsä kanssa ilman muuta aikuista, joka heitä rakastaa.
Olen täysin lukossa, ja loppu. Auttakaa minua, sanokaa joku järkevä lause, antakaa joku vinkki tai lohdutus. Kertokaa, oletteko itse olleet vastaavassa tilanteessa, ja miten se meni? Kertokaa, että selviän, eikä minun tarvitse heittää omaa elämääni ja onneani roskakoriin, vain koska haluan suojella lapsiani. Ja lopuksi, minulle kävisi paremmin kuin hyvin lasteni täysi huoltajuus, voin olla heidän kanssaan 24/7, olenhan nytkin. Mutta mies ei tule suostumaan, ikinä. On tämän itse kertonut, ja tunnen hänet viimeisen 17v ajalta niin hyvin, että tiedän sen pitävän paikkansa.